PS ei puolusta heikkoja

Tästä on kyse:

Homeongelmien takia suljetun Haagan kuntoutuskodin mielenterveyskuntoutujat eivät pääse asumaan Helsingin kaupungin vuokra-asuntoihin.

Asuntolautakunta epäsi kaupungin terveyskeskuksen avunpyynnön kokouksessaan. Päätöksestä käytiin lautakunnassa kova vääntö, joka käänsi perinteiset poliittiset asetelmat ympäri.

Kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja keskustan edustajat olisivat antaneet parillekymmenelle mielenterveyskuntoutujalle kaupungin asunnon kahdeksi vuodeksi.

Vihreät, vasemmisto ja perussuomalaiset taas tukivat kiinteistöviraston ehdotusta, jossa asuntoja ei myönnetä.

Viraston kanta voitti äänestyksen 5–4, ja vastuu kuntoutujien asuttamisesta sysättiin takaisin terveyskeskukselle.

Terveyskeskus oli pyytänyt mielenterveyskuntoutujien käyttöön joko kuutta neljän huoneen asuntoa tai useampaa kolmiota.

Asuntolautakunnan puheenjohtajan Vesa Peipisen (vihr) mukaan kaupungilla on kuitenkin pulaa juuri isoista asunnoista. Hän pelkää, että kuntoutujien sijoittaminen kaupungin vuokra-asuntoihin heikentäisi niiden mainetta.

"En pidä hyvänä, että arava-asuminen marginalisoidaan", Peipinen sanoo. "Eikä mikään estä terveysvirastoa vuokraamasta kuntoutujille asuntoja vapailta markkinoilta, jos tämä konsepti on heidän mielestään hyvä."

Auroran sairaalan ylilääkärin Jorma Oksasen lausunnon mukaan osalle kuntoutujista puoli-itsenäinen asuminen voisi tehdä hyvää. Peipinen kuitenkin uskoo, että kuntoutujat eivät olisi pärjänneet omissa asunnoissaan.

Lautakunnan varapuheenjohtaja Terhi Koulumies (kok) pitää tehtyä päätöstä moraalittomana.

"Ovatko lautakunnan maallikot tässä parempia asiantuntijoita kuin Auroran sairaalan ylilääkäri?" hän ihmettelee.

"Tällaisina aikoina, kun rahaa on vähän, peruspalvelut tulisi panna etusijalle ja virastojen väliset raja-aidat unohtaa."
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

###Vihreät, vasemmisto ja perussuomalaiset taas tukivat kiinteistöviraston ehdotusta, jossa asuntoja ei myönnetä###

Tässä kohdin ehkä pitäisi saada tietoa enemmän asiasta, joka johti tähän. Ei yksinkertaisesti voi ottaa kantaa, ennen kuin asiaan saadaan kaikkien kolmen kanta.

Äänestä

´´Tässä kohdin ehkä pitäisi saada tietoa enemmän asiasta, joka johti tähän´´

etkö apina tajua Suomen kieltä?

Äänestä

Auroran sairaalan ylilääkärin Jorma Oksasen lausunnon mukaan osalle kuntoutujista puoli-itsenäinen asuminen voisi tehdä hyvää. Peipinen kuitenkin uskoo, että kuntoutujat eivät olisi pärjänneet omissa asunnoissaan.


Kuntoutettavat ihmiset vaan kerrostaloihin asumaan pois kuntoutuskeskuksesta. . Sinne vaan juoppojen ja maahanmuutajien sekaan. Lääkärin mukaan olisivat ehkä selvinneet?

Äänestä

Varattu sompuille ja muille pakolaisille..

Äänestä

Perussuomalaisten tärkein tehtävä on huolehtia Soinin hyvinvoinnista ja lapioida 24/7 rahaa rekkalasteittain soinisäätiölle. Tämä linja vahvistettiin viimeksi persujen Joensuun puoluekokouksessa, eikä siihen tule koskaan muutosta.

Äänestä

joo meidän profeetta on soini joka on tiennyt kaiken etukäteen....perussuomalainen puolue on jumalan vastaus suomen kansan hätähuutoon kun kaikenlainen moraalittomuus on vallalla varsinkin vihervasemmistossa jonka tavoitteena on homoliittojen normalisoittaminen ja tärkeitten elinkeinojen alasajo....he tulevat saamaan tuomionsa piakkoin...ehkä suomen kansan silmät ovat avautumassa totuudelle jota perussuomalaiset edustaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PS - hävetkää kirjoitti:

Tästä on kyse:

Homeongelmien takia suljetun Haagan kuntoutuskodin mielenterveyskuntoutujat eivät pääse asumaan Helsingin kaupungin vuokra-asuntoihin.

Asuntolautakunta epäsi kaupungin terveyskeskuksen avunpyynnön kokouksessaan. Päätöksestä käytiin lautakunnassa kova vääntö, joka käänsi perinteiset poliittiset asetelmat ympäri.

Kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja keskustan edustajat olisivat antaneet parillekymmenelle mielenterveyskuntoutujalle kaupungin asunnon kahdeksi vuodeksi.

Vihreät, vasemmisto ja perussuomalaiset taas tukivat kiinteistöviraston ehdotusta, jossa asuntoja ei myönnetä.

Viraston kanta voitti äänestyksen 5–4, ja vastuu kuntoutujien asuttamisesta sysättiin takaisin terveyskeskukselle.

Terveyskeskus oli pyytänyt mielenterveyskuntoutujien käyttöön joko kuutta neljän huoneen asuntoa tai useampaa kolmiota.

Asuntolautakunnan puheenjohtajan Vesa Peipisen (vihr) mukaan kaupungilla on kuitenkin pulaa juuri isoista asunnoista. Hän pelkää, että kuntoutujien sijoittaminen kaupungin vuokra-asuntoihin heikentäisi niiden mainetta.

"En pidä hyvänä, että arava-asuminen marginalisoidaan", Peipinen sanoo. "Eikä mikään estä terveysvirastoa vuokraamasta kuntoutujille asuntoja vapailta markkinoilta, jos tämä konsepti on heidän mielestään hyvä."

Auroran sairaalan ylilääkärin Jorma Oksasen lausunnon mukaan osalle kuntoutujista puoli-itsenäinen asuminen voisi tehdä hyvää. Peipinen kuitenkin uskoo, että kuntoutujat eivät olisi pärjänneet omissa asunnoissaan.

Lautakunnan varapuheenjohtaja Terhi Koulumies (kok) pitää tehtyä päätöstä moraalittomana.

"Ovatko lautakunnan maallikot tässä parempia asiantuntijoita kuin Auroran sairaalan ylilääkäri?" hän ihmettelee.

"Tällaisina aikoina, kun rahaa on vähän, peruspalvelut tulisi panna etusijalle ja virastojen väliset raja-aidat unohtaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu