Maailman media rummuttaa jatkuvasti Israelin laittomista miehityksistä.
Onko asia todellakin näin? Jos tarkastellaan esim. länsirannan aluetta.
Kenelle alue kuului?
- alunperin Israelilaisille, sitten Ottomaaneille ( joo roomat ja muut välissä ja iankaikkisen vanhat kansat ) ja sen jälkeen Brittiläinen mandaatti hallinnoi aluetta.
- Mitä palestiinalaisarabit omistivat? Valtaosa oli maattomia fellaheja, eli vuokraviljelijöitä. maiden omistajat olivat ihan muualla kuin tuolla aavikoituneella
periferialla. Israelin ja PA:n hallinnoimilla alueilla puhutaan noin 50 arabimurretta. Ketkä ovat nk. palestiinalaisia?
Kuka on laittomasti miehittänyt?
- Jordania on aikanaan miehittänyt alueen laittomasti samalla yrittäen ( tai haaveillen liittämisestä ) liittää koko Israelin alueen itseensä. Aluetta oli muistaakseni myöhemmin ehdotettu Israelin ja Jordanian kahden välisissä neuvotteluissa Jordanian hallintoon, mutta Jordania ei halua enää maita itselleen.
Palestiinan johtosediltä oli tiedusteltu, että jahka saatte maanne niin kai kaikki palestiinalaisstatuksella elävät saavat muuttaa palestiinan valtioon??? "Ei kuulemma käy", kuului vastaus.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä puhu roskaa. Palestiinalaisilla on alueella niin paljon viljelyksiä ja puita, että sato kiinnostaa äärijuutalaisrosvojakin.
Onneksi kuitenkin edistykselliset israelilaiset, rauhan- ja ihmisoikeusliikkeen aktivistit pontevasti saapuvat paikalle, jos rosvoja alkaa liikuskelemaan alueella.
HYVÄ!
Ei ole mitään palestiinaa, on Judea.