Lapsettomat kiireiset ja väsyneet ihmiset

Älä huoli, tuskin nekään lapsettomat sinkku"ystäväsi" sinua jaksavat kuunnella. Keksivät vain menoa ja kiirettä, jotta et tule kylään paatostamaan. Tunnut pitävän perheellisiä jotenkin parempina ihmisinä? Et tajua, että elämää ja aktiviteettia on lapsettomilla jopa enemmän. Taidat olla katkera ja putkinäkö päällä?

Joo, mutta eihän ne ja (eihän sitä itsekään lapsettomana aikanaan) aikanaan ymmärtänyt, kuinka helppoa elämä oli :-). Itsekin muistan kuinka joskus ajattelin olleeni väsynyt ja on niin rankkaa "töissä" ennen lapsia...mitä rankkaa siitä oli kun A) sai yöllä nukkua, B) viikonloppuna nukkua, C) töiden jälkeen tarvittaessa maata vaikka koko ilta ja samoin viikonloppu katsoa vaikka telkkua tai harrastaa yms. Nyt kaksi pientä lasta, molemmat käymme töissä ja kyllä elämä on aika sanoisinkko, väsyttävämpää. Aamulla herään aina n. tunnin aikaisemmin (kuin ennen lapsia heräsin) klo 6-6.30, vien väsyneet lapset hoitoon, menen töihin (tässä vaiheessa olen jo aivan naatti usein), teen työpäivän, haen lapset hoidosta ja toinen työpäivä odottaa kotona: lapset eivät anna minun "nukkua tai levätä", koska he itse nukkuvat pitkät päikkärit hoidossa :-). Urheilla haluaisin joka päivä, mutta se ei useimmiten ole mahdollista, illalla telkun katsominen on sitä, että sahataan miehen kanssa vuorotellen lasten huoneissa ja lapset nukahtavat klo 21.30-22...sitten pitääkin käydä itse nukkumaan samaan aikaan, että jaksaa taas seuraavan päivän! Vloppuna saamme kahdenkeskistä aikaa kun lapset ei nuku päikkyjä, jonka seurauksena nukahtavat illlalla klo 20 ja nukkuvat 12 :-). Mutta elämä on täynnä elämää, ikinä ei mieti "mitä sitä nyt tekis" tai "onpas tylsää"!

Mitä ymmärtämisen vaikeus siinä on, että jos he virittävät elämän täyteen menoja niin tottahan heillä sitten on kiirettä ja väsymystä? :)

Minulla on paaaaljon kokemuksia, mutta en ajattele ja ruodi niitä päivät päästään, vaan elän elämääni. Nyt matonpesuun.

En edes tajunnut, mitä väsymys on, ennen kuin sain lapset. :) Luulin silloin olleeni uupunut ja väsynyt, mutta tosiaan; yöt sai nukkua rauhassa ilman heräilevää lasta, viikonloput sai levätä jos halusi ja illalla töiden jälkeenkin sai tosiaan vaikka linnottautua sohvalle. Aikaa oli siivota, harrastaa, nukkua ja riitti kuin hoiti vain itsensä. Ja siltikään ei muka aina noitakaan ehtinyt/jaksanut...

Sitten tuli lapset ja lasten tarpeet, jotka luonnollisesti menevät omien tarpeideni edelle. Tulevat menemään aina.

Aikani kaaoksen sekaisessa koti-työ-perhe-väsymys-kiireessä vuosia harjoiteltuani ja tasapainoteltuani elämäni on nyt mainiota; työt, lapset ja koti hoituvat, olo silti noiden jälkeen energinen ja aikaa liikkuakin on joka päivä illalla 21-22 välillä, kun lapset nukkumassa ja koti siistitty seuraavaa päivää varten. Tähän auttaa kotikuntoilulaitteet.

Mutta tähän pisteeseen pääsemiseen vaadittiin tosiaan useampi vuosi ja se, että yöt pääosin ovat nyt olleet pitemmän aikaa rauhallisia.

Jokainen Suomessa saa valita itse harrastuksensa ja menonsa, ja samoin lisääntymisensä. Miksi sinun vapaaehtoisesti hankitut touhusi lasten kanssa olisivat jotenkin tärkeämmässä asemassa kuin tuttaviesti vapaaehtoisesti hankitut touhut jonkin muun asian parissa?

On melko itsekästä ja lapsellista (!) arvottaa omat (yhä, itse vapaaehtoisesti ja tieten tahtoen aikaansaadut) velvollisuudet jotenkin jalommiksi kuin toisen ihmisen velvollisuudet. Kuulostaa myös hyvin empatiakyvyttömältä leimata jonkun toisen ihmisen stressi "turhaksi" ja kiillottaa omaa kilpeä.

Jos et jaksa/halua/viitsi uhrata aikaasi muiden ihmisten ongelmille, ala ihmeessä erakoksi. Normaalisti ihmissuhteisiin kuitenkin kuuluu myös niiden negatiivisten asioiden jakaminen, ja normaali ihminen sen ystäviltään/kavereiltaan/tuttaviltaan myös kestää ja on jopa valmis sympatiseeraamaan häntä vaikeuksissaan. Jos sinua ei muiden ongelmat kiinnosta ja vielä vähätteletkin niitä, et edes ansaitse muita ihmisiä ympärillesi.

Ps: toivottavasti et ole yhtä vähättelevä jos lapsesi joskus valittavat väsymystään tai stressiä.