Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Eetu

Ajatella että juhlimme jo vuosipäivää poikaystäväni Eetun kanssa. Kun tuijotan tuota vieressäni nukkuvaa uskomatonta ilmestystä, juolahtaa mieleeni ensitapaamisemme.
Olin jo pidemmän aikaa katsellut Eetua sillä silmällä. Aina kun näin hänet tai hänen upeat swägikuvat Facessa niin mieleeni tuli ajatus siitä millaista seksiä häneltä saisi. Eetu oli muuten myös kolme vuotta minua nuoremman pikkuveljeni paras kaveri ja siitä syystä Eetua näkyi meillä melko usein. Aina kun Eetu saapui meille hänen housuissa oli upea pullotus. Se korostui mahtavasti jos hänellä oli jalassaan kollarit tai hänellä oli jäänyt harkoista futissortsit jalkaan. Usein häneltä liikeni mulle pienoinen hymy josta ajattelin hänen oleva homo kuten minäkin tai edes bi. Usein kävin lenkillä kaupungin kentällä jossa Eetun joukkue harjoitteli. Pysähdyin usein siihen katselemaan ja kerran huomasin että Eetulla ei ollut jalassaan boksereita kun siihen malliin kalu pomppi lahkeesta toiseen.
Kerran uskallauduin harkojen päätyttyä mennä pukkarin nurkalle odottamaan siellä kohta kirmaavia ihania hikisiä nuoria futaajia mutta varsinkin Eetua. Sittenhän niitä alkoi tulla toinen toisen perään mutta ei Eetua. Kaikkien tultua menin katsomaan missä Eetu oli. Raotin pukkarin ovea ja kurkistin sisään. Siellä penkillä Eetulla oli käsi sortsien sisässä ja veti hän käteen. Hämmästyin ja jäin katsomaan siihen muna hieman jöpöttäen. Aloin pikku hiljaa vetää itsekkin siinä kätten kunnes saamarin ovi narahti ja Eetu huomasi. Hän huusi jtain epämääräistä, juoksi ovelle muna pystyssä ja kiskaisi minut sisään. Sanoin että tulin vain katsomaan miksi hän ei tullut ulos mutta lopulta myönsin asian sillä olin varma että hän tuntisi samoin. ”No oikees oot ollu. Sulle mä olin runkkailemass”, Eetu myönsi. En enää tuntenut välillämme mitään esteitä ja suutelin häntä himokkaasti huulille ja niskaan. Eetu lähti mukaan ja ryhdyimme suutelemaan vierekkäin penkille. Puristin Eetua haaruksista ja aloin riisua hänen sortsejaan vaikka minusta ne olivat kyllä erittäin kiihottavat, sillä olen aina tuntenut jonkinlaista vetoa futaajiin. Runkkailin Eetun vielä hieman kehittymätöntä posliinista kyrpää suutelun lomassa. Otin munan suuhuni ja siinä samassa Eetu alkoi voihkia voimakkaasti. Kysyin Eetulta haluisiko hän työntää munansa sisääni. Hän nyökytteli ja lopetin imemisen. Kävin penkille selälleni ja levitin jalat sivuille. Eetu alkoi työntää munaansa sisääni ja yllättävää kyllä menikin sisään mahtavasti. Voihkin aivan kamalasti ja samoin Eetu, olihan tämä hänenkin ensimmäinen kerta. Aaaaa-aah, Eetu voihkaisi voimakkaasti ja laukesi sisääni. ”Ei se haittaa”, sanoin Eetulle joka veti jo edelleen jäykkää munaansa pois. Kysyin haluaisiko Eetu maistaa vähän isompaa kyrpää ja Eetu vastasi myöntävästi. Hieroin terskallani Eetun peräreikää ja aloin työntää. ”Olet melko tiukka”, totesin Eetulle, joka vain nyökytteli päätään ja voihki niin että kuului pihalle asti. Aloin tekemään edestakaista liikettä ja Eetun voihkinta alkoi katkoa rytmin mukaan. Juuri orgasmin kynnyksellä käskin Eetun alkaa runkata minua. Lopulta laukesin hänen kasvoilleen ja minä nuolin spermat pois hänen kasvoiltaan. Makasimme siinä useamaan minuutin sitten toistemme kainalossa ja pyynnöstäni Eetu puki päälleen minun silkkibokserit ja futissortsinsa ja –paitansa.
32773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lauseessa "Usein häneltä liikeni mulle pienoinen hymy josta ajattelin hänen oleva homo kuten minäkin tai edes bi." korvaisi, kyllä sanan josta sanoilla " ja näistä
-sori

Äänestä
  • Eipä tuo haitannut lukemista. Asian ymmärsi kyllä. Turhaan korjailit ;)
    Kokeile kappalejakoa jatkossa. Nyt koko teksti oli yhtä pötköä. Ja jatka kirjoittamista.

    Äänestä

Minä vuonna tapasitte? Toi oli hotti juttu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eliel2 kirjoitti:

Ajatella että juhlimme jo vuosipäivää poikaystäväni Eetun kanssa. Kun tuijotan tuota vieressäni nukkuvaa uskomatonta ilmestystä, juolahtaa mieleeni ensitapaamisemme.
Olin jo pidemmän aikaa katsellut Eetua sillä silmällä. Aina kun näin hänet tai hänen upeat swägikuvat Facessa niin mieleeni tuli ajatus siitä millaista seksiä häneltä saisi. Eetu oli muuten myös kolme vuotta minua nuoremman pikkuveljeni paras kaveri ja siitä syystä Eetua näkyi meillä melko usein. Aina kun Eetu saapui meille hänen housuissa oli upea pullotus. Se korostui mahtavasti jos hänellä oli jalassaan kollarit tai hänellä oli jäänyt harkoista futissortsit jalkaan. Usein häneltä liikeni mulle pienoinen hymy josta ajattelin hänen oleva homo kuten minäkin tai edes bi. Usein kävin lenkillä kaupungin kentällä jossa Eetun joukkue harjoitteli. Pysähdyin usein siihen katselemaan ja kerran huomasin että Eetulla ei ollut jalassaan boksereita kun siihen malliin kalu pomppi lahkeesta toiseen.
Kerran uskallauduin harkojen päätyttyä mennä pukkarin nurkalle odottamaan siellä kohta kirmaavia ihania hikisiä nuoria futaajia mutta varsinkin Eetua. Sittenhän niitä alkoi tulla toinen toisen perään mutta ei Eetua. Kaikkien tultua menin katsomaan missä Eetu oli. Raotin pukkarin ovea ja kurkistin sisään. Siellä penkillä Eetulla oli käsi sortsien sisässä ja veti hän käteen. Hämmästyin ja jäin katsomaan siihen muna hieman jöpöttäen. Aloin pikku hiljaa vetää itsekkin siinä kätten kunnes saamarin ovi narahti ja Eetu huomasi. Hän huusi jtain epämääräistä, juoksi ovelle muna pystyssä ja kiskaisi minut sisään. Sanoin että tulin vain katsomaan miksi hän ei tullut ulos mutta lopulta myönsin asian sillä olin varma että hän tuntisi samoin. ”No oikees oot ollu. Sulle mä olin runkkailemass”, Eetu myönsi. En enää tuntenut välillämme mitään esteitä ja suutelin häntä himokkaasti huulille ja niskaan. Eetu lähti mukaan ja ryhdyimme suutelemaan vierekkäin penkille. Puristin Eetua haaruksista ja aloin riisua hänen sortsejaan vaikka minusta ne olivat kyllä erittäin kiihottavat, sillä olen aina tuntenut jonkinlaista vetoa futaajiin. Runkkailin Eetun vielä hieman kehittymätöntä posliinista kyrpää suutelun lomassa. Otin munan suuhuni ja siinä samassa Eetu alkoi voihkia voimakkaasti. Kysyin Eetulta haluisiko hän työntää munansa sisääni. Hän nyökytteli ja lopetin imemisen. Kävin penkille selälleni ja levitin jalat sivuille. Eetu alkoi työntää munaansa sisääni ja yllättävää kyllä menikin sisään mahtavasti. Voihkin aivan kamalasti ja samoin Eetu, olihan tämä hänenkin ensimmäinen kerta. Aaaaa-aah, Eetu voihkaisi voimakkaasti ja laukesi sisääni. ”Ei se haittaa”, sanoin Eetulle joka veti jo edelleen jäykkää munaansa pois. Kysyin haluaisiko Eetu maistaa vähän isompaa kyrpää ja Eetu vastasi myöntävästi. Hieroin terskallani Eetun peräreikää ja aloin työntää. ”Olet melko tiukka”, totesin Eetulle, joka vain nyökytteli päätään ja voihki niin että kuului pihalle asti. Aloin tekemään edestakaista liikettä ja Eetun voihkinta alkoi katkoa rytmin mukaan. Juuri orgasmin kynnyksellä käskin Eetun alkaa runkata minua. Lopulta laukesin hänen kasvoilleen ja minä nuolin spermat pois hänen kasvoiltaan. Makasimme siinä useamaan minuutin sitten toistemme kainalossa ja pyynnöstäni Eetu puki päälleen minun silkkibokserit ja futissortsinsa ja –paitansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu