Että hänestä välitetään oikeasti. Olin rohkea ja hänelle sen kirjeen annoin. Sen, josta täällä viime viikolla mainitsin. En tiedä, mitä hän sillä tiedolla tekee, mutta ainakin minä olen nyt tehnyt kaiken voitavani, että hän tietää mitä ajattelen.
Joku voisi ajatella sen olevan noloa, kun kertoo tunteensa puolitutulle henkilölle, mutta minä olen jo sen ikäinen, että ei ole varaa tuhlata yhtään hetkeä, kun se oikea tulee vastaan. Hänestä tiedän, että hän on minulle se ainoa, jonka haluan. Vain hän on saanut minut tuntemaan. Vain hänet minä pystyn aistimaan ja olen ihan varma, että hän se on, jonka sydämessäni tunnen. Niin monta kertaa olen siitä vahvistuksen saanut.
Ole onnellinen, sinusta välitetään oikeasti....sinua rakastetaan oikeasti.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hieno juttu :) Paljon tsemppiä sulle ja hänelle!
Upea juttu olit rohkea. Toivon että kaikki menisi mukavasti.
Varmaan hieman mahanpohjassa jännittää että kuinka käy. ;)
Mukavaa iltaa ja kauniita unia. :)
Kunpa joku ottaisi sinusta mallia...Lucky him. Toivottavasti saat vastauksen ja kivan sellaisen.
Rohkea oot. Pidän peukkuja sulle nainen. :)
että uskalsit olla noin rohkea,aivan kateeeksi käy, sillä itse en tuota uskalla tehdä, vaikka ikääkin on, mutta on monta muutakin estettä,onnea sinulle,olet rohkea ja ihana tyyppi
sitten sen kirjeen?!!! Hienoa! :) Miten hän reagoi, kun ojensit sen hälle ja joko on vastannut jotain? Muistan kun viime viikolla pohdit tätä kirjeen antamista ja taisin rohkaistakin sinua sen antamiseksi. :)
Tänään hänelle sen annoin. Ei välttämättä vastaa mitään. Toivon kuitenkin. Se on vain sellainen asia, että ei ketään voi pakottaa mihinkään, varsinkaan tunneasioissa. Siksi tätä mietinkin ennen kuin sen kirjeen annoin. Tulin vain siihen tulokseen, että ei tämä tästä ratkea suuntaan eikä toiseen, jos ei rohkeasti yritä. Enkä ole edes nolo...ainakaan vielä ; ) Olen vähän sellainen, että minkä päätän sen teen, vaikka tiedän poikkeavani yleisistä normeista. Ujo ja rohkea nainen samassa paketissa.
vastauksen jossain muodossa?
Toivottavasti vastaus oli se mitä halusit kirjeen saajalta.