Krista Kiuru hoki kuin papukaija "Tässä ajassa". Puhetaidon kurssi olisi hyväksi. Kannattaisi istua Kokoomuksen ukkojen kanssa viinillä tai Soinin kanssa kaljoilla.
Tässä ajassa
Topikoseolikin1
658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Temarit ovat jo aikapäivät ottaneet puheenjohtansa esikuvakseen ja hokevat mantraa. Se alkoi kun eräs "aivan aluksi haluan kiittää"- hokija, sitten tämä Lähiötyttö "kaikenkaikkiaan" ja vielä Kiuru "tässä ajassa". Ykseinkertaiseen äänestäjään "täytehöttö" vaikuttaa kun osaamattomuu peittyy "täytehötön" sekaan.
Onneksi äänestäjien "yksinkertaisuus" on moninkertaisen verotuksemme alla katoamassa.
Pidän mitättömänä politiikkona koko akkaa. Mitä sekään saanut aikaiseksi muuta, kun ylisuureksi suomenruotsalaisten suojatyöpaikaksi turvotetutn, nyt pakkoverolla väkisin ylläpidetyn vihatun ylen tasottomien uusintasurkeilujen jatkumisen, hamaan iankaikkisuuteenko. Sdp-kiurun aikaansaama epäoikeudenmukaisesti määrätty pakkovero pitäisi rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimissä ottaa uudelleen käsittelyyn, ja AINOA OIKEUDENMUKAISUUS olisi määrätä se suoraan budjetista, eikä niin kuin se nyt on: 20.000 e/v ansaitsevia se riistää kaikkein eniten. Ei näköjään paljon aivoja vaadi määrätä epäoikeudenmukaisesti määrutelty vero....
Joo, onhan se paljon mukavampaa kuunnella taitavaa tyhjän puhumista kuin tuollaista kömpelöä tyhjän puhumista.
Luuseriporukat tuijottaa telkkaria illatpitkät ja poliitikkojen sanomisia. Kannattaisi kehittää ittelle jotain tekemistä.
Tekemisessään epäonnistuneen sdp-kiurun järjettömästi määrätystä UUDESTA PAKKOVEROSTAHAN tässä on kyse, ei todellakaan PAKKORUOTSITUKSEN, PAKKOMOKUTUKSEN, PAKKOAIVOPESUN kuvittellusta katselemisesta. Koska ei tyhjänpäiväisiä roskaohjelmia katsota, ei SDP-KIURUN PAKKOVEROAKAAN HALUTA VASTIKKEETTOMASTII MAKSAA. Jos "aivot puuttuu", voinee tietenkin jopa yleä katsoa.