Kun haluaa rajua seksiä

Hellän miehen nainen

Minua on panettanut jo pitkään niin käsittämättömän paljon, että saatan seota tähän tunteeseen. Olen ihan sekaisin ja en voi ajatella mitään muuta kuin kunnon jyystämistä. Mieheni, jota rakastan ylikaiken, mieheni joka on komea ja romanttinen ei syty samoista asioista kuin minä. Hän haluaa hellää, lempeää seksiä ja minäkin pidän siitä, ei siinä mitään, mutta...

En voi lakata ajattelemasta kunnon panemista. Siis sellaista tajutonta panoa, ettei tiedä itkisikö vai miten olisi. Haaveilen kokoajan siitä, että mieheni tulisi kotia ja hyökkäisi samantien kiinni minuun. Repisi hameen vain ylös vyötäisille ja katsoisi minua ihan sekopäisellä katseella, että turpa kiinni, häntä panettaa. Antaisin mitä vain kun hän tulisi edes kerran kotiin sellaisella vimmalla, että säikähtäisin hänen katsettaan. Haluaisin, että hän kävelisi sisälle silmät tulta leiskuen, kengät jalassa ja kääntäisi minut takaperin itseään vasten. Repisi hameeni ylös ja riuhtaisi pikkuhousuni lattialle vaikka rikkirevittynä. Hän saisi repiä paitani vaikka kappeleiksi, en välittäisi mitään. Katsoisin vain hämmentyneenä ja säikähtäneenä mitä tapahtuu, mutta ei, hän ei välittäisi pelostani.

Kumpa hän heittäisi minut pöytää vasten takaperin ja painaisi voimalla pääni ja rintani kiinni pöytään. Nostaisi vahvoilla käsillään peppuni ylös, avaisi vyönsä ja farkkunsa ja työntyisi yhdelle aggressiivisella työnnöllä sisääni pidellen minua hiuksista kiinni ja saisi vaikka purra vihoissaan, en välittäisi. Ottaisi vain minut siinä kunnolla ja jos yrittäisin vastustella, hän koventaisi vain otettaan hiuksissani ja lanteillani. Naisi vain, mistään piittaamatta.

Voi herranjumala kuinka minua panettaa. Mitä tehdä kun syttyy kovista otteista ja toinen rakastaa hellyyttä? Haluan niin palavasti vain, että saan kunnon panoa. Sekoan varmaan kohta.

21

2730

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hellän miehen nainen

      Ja olen kertonut, että sytyn kovista otteista ja rakas mieheni on ottanut neuvosta vinkkiä...mutta kun ei se silti kykene olemaan kiivas rakastaja. Jos hän on läpsäyttänyt vaikka niin se on lähinnä sellainen lopahtaminen minulla kun on niin pieni läpsäisy, ettei sitä edes tunne ja alkaa jotenkin nolottaa. Ehkei hän saa sellaista aukroriteettiä minulle sitten, en tiedä.

      Kerran olen härnännyt hänet siihen pisteeseen, että hänellä on ollut sellainen aggressiivinen katse ja kova panetus. Sen jälkeen osoitin hänelle, etten aiokaan panna häntä. Silloin hän hyppäsi päälleni lasittunut katse silmissään ja vaati naimista väkisin. Tahallani yritin karata hänen altaan ja kiemurtelin..silloin hän väkisin voimaa käyttäen avasi reiteni ja työntyi sisääni. Se oli hyvää seksiä, jota yhä muistelen.

      Haluaisin käyttää häneenkin niin paljon kovempia otteita..mutta hän säikähtää ja sanoo, että sattuu. Haluaisin vain ottaa häntä kasvoista kiinni ja suudella ja purrakin huulia. Haluaisin niin kovasti istua hänen naamalleen ja käskeä tekemään just niinkuin sanon. Haluaisin jopa läimättää häntä jos hän ei kestäisi otteitani kuin mies ja alkaisi vinkua mitään.

      • _A_

        Kliseitä täynnä olevaa masokistilässytystä.

        Pthyi.


      • nainen toinen

        Mä niin tiedän, mistä puhut..


      • ap sama täällä!!!

        Ihana kuvaus aå, minä haluaisin samanlaisen miehen! Haluaisin rajumpaa seksiä ja tulla otetuksi, mutta minullakin on hellä ja romanttinen mies. Miten sellaista voi "opettaa" rajummaksi, onko vinkkejä?


      • Toteitu
        ap sama täällä!!! kirjoitti:

        Ihana kuvaus aå, minä haluaisin samanlaisen miehen! Haluaisin rajumpaa seksiä ja tulla otetuksi, mutta minullakin on hellä ja romanttinen mies. Miten sellaista voi "opettaa" rajummaksi, onko vinkkejä?

        Kerran huppelissa kerroin nuorelle miehelle että en kai saa kunnon seksiä enään tässä iässä. Sit mentiin jatkoille ja oli samat halut. Tuntu hyvälle kun nuori pani rajusti että olin mustelmilla. Siitä alko salainen suhde kun aina välillä tavattiin että oli vittu kipee kun paksulla munalla kunnolla pani. Ei kotona viitsinyt kertoo välillä.kun olin tyytyväinen.


    • Kook551

      Voisit vihjaista vaikka nilkkahihnoista, toimii tosi hyvin...
      -Vaatii vähän askartelua kattoon, mutta palkitsee kyllä.
      -Voit rimpuilla vapaasti, mutta et pääse irti ennen astutusta ja uusintaa.
      -Joskus tullut mieleen kutsua toinenkin mies jatkamaan, josko kimppaan
      haluton vaimo suostuisi? Ehkä toteutuu joskus...

    • faameontti

      Mä härnään ja vittuilen ukolle aina, kun haluan kunnon seksiä. Toimii. Ja se myös yleensä huomaa milloin on sellaisen seksin aika. Parin ekan vittuilun jälkeen katsoo jo sillä tavalla, että "odotas akka kun kotiin asti päästään" Se on ihanaa :)

      • _A_

        Härnäämällä voi saada heikon ihmisen suuttumaan ja vahvan ihmisen jättämään sikseen. Ei muuta.


    • Omasta mielestäni nämä asiat voi toimia kunnon kommunikaatiolla ja toisen arvostamisella. Keskustelkaa asia perinpohdin läpi, niin uskon että onnistuu.

      t. Molinay

      http://molinay.blogspot.fi/

      • _A_

        Kirjoitat niin hyvin, että sinulla varmasti kuluu paljon energiaa kirjoituksiesi laatimiseen. Samalla tekstisi synnyttää vaikutelman kaiken luetun fiktiivisyydestä. Tunteista, mistä tahansa tunteista, jotka joku niin halusi kokea, että uskoi niin käyneen.


    • faameontti

      "Härnäämällä voi saada heikon ihmisen suuttumaan ja vahvan ihmisen jättämään sikseen. Ei muuta."

      Väärin. Härnäämällä saa MUN miehen lähtemään leikkiin mukaan.

      • _A_

        Faameontti, olet onnistunut saamaan heikon miehen itsellesi. Tämä lienee ollut tiedostamaton tavoitteesikin.


    • Agressivo

      Pelkkä passiivisuus riitti signaaliksi. Ei sanailua eikä fyysisiä signaaleja halusta rajumpaan.

      Parin ensimmäisen vuoden aikana vaimoni hiljalleen passivoitui vaikka omasta mielestäni yritin valmistella ja aktivoida.
      Hän ei kieltäytynyt koskaan.

      Lopulta jotenkin kyllästyin hänen passiivisuuteensa ja unohdin hersyttelyt.
      Yllätyksekseni se toimi.
      Pian tilanne oli sellainen, että jo heittäessäni ( sanan mukaisesti ) 50-kiloisen vaimoni vuoteelle, hän oli märkä.

      Sittemmin otin mukaan sitomista. Alkuun esileikkinä, sittemmin myös aktin aikaisena.

      Missään vaiheessa vaimo ei ole ilmaissut mieltymyksiään sanallisesti mutta reaktiot olivat selkeästi havaittavissa.

      Tämä toimii meillä.

      • _A_

        >> Pelkkä passiivisuus riitti signaaliksi.

        Seuraavaksi voitkin sitten saman logiikkasi mukaan harjoittaa kiihkeää seksiäsi yhdessä nukkuvien, humalaisten, vajaavaltaisten tai kuolleiden kanssa? Oma kuviteltu kiihkeytesi monistuu sillä tavoin aikaisempaakin tehokkaammin passiiviseen vastaanottajaasi?

        Reaktiot voitte tietenkin edelleen kuvitella oman mielenne mukaan. Varmaankin aktiivisesti miellätte kokemuksen kasvattavaksi ja nautinnolliseksi?

        "Sadomasokismi oli viimeisiä epätoivoisia yrityksiä myydä ideaa parittelusta yksilöä vapauttavana ja yhteiskunnalle yleishyödyllisenä. Pian sekin projekti päättyi omaan nautettavuuteensa."


    • faameontti

      Olen onnistunut saamaan itselleni ihanan miehen, joka tykkää samoista asioista kuin minä. Olen onnistunut saamaan parhaan mahdollisen, itselleni sopivan :)
      _A_, kaiken voi aina kääntää toisinpäin, löytää joka asiasta negatiivista. Me monet muut osaamme nauttia, rakastaa, ja olla onnellisia. Myös nettikirjoittelussa voi tuoda näitä ominaisuuksia esiin.
      Monesti lyttääjällä on vaan niin paha olo, että lapsellisesti haluaa muillekin pahaa mieltä.

      • _A_

        > Olen onnistunut saamaan itselleni ihanan miehen, joka tykkää samoista asioista kuin minä. Olen onnistunut saamaan parhaan mahdollisen, itselleni sopivan :)
        _A_, kaiken voi aina kääntää toisinpäin, löytää joka asiasta negatiivista. Me monet muut osaamme nauttia, rakastaa, ja olla onnellisia. Myös nettikirjoittelussa voi tuoda näitä ominaisuuksia esiin.
        Monesti lyttääjällä on vaan niin paha olo, että lapsellisesti haluaa muillekin pahaa mieltä.

        - Olet onnistunut saamaan itsellesi sopivan, itseäsi heikomman miehen. Sen toteamisessa ei sinulla pitäisi olla mitään torjuttavaa.

        Itsearviosi että juuri sinä kuulut johonkin erityiseen ryhmään joka osaa rakastaa sekä arviosi siitä, että muut joita leikkisästi kutsut lyttääjiksi kärsisivät pahasta olosta ja olisivat lapsellisia, varmasti avaavatkin jo muille syyn tähän torjuntaasi.

        Erittäin paljon onnea sinulle, joka arvatenkin itse miellät itsesi aikuiseksi, ja tietysti heikolle miehellesi, jota vetelet naruista.


      • Marko*
        _A_ kirjoitti:

        > Olen onnistunut saamaan itselleni ihanan miehen, joka tykkää samoista asioista kuin minä. Olen onnistunut saamaan parhaan mahdollisen, itselleni sopivan :)
        _A_, kaiken voi aina kääntää toisinpäin, löytää joka asiasta negatiivista. Me monet muut osaamme nauttia, rakastaa, ja olla onnellisia. Myös nettikirjoittelussa voi tuoda näitä ominaisuuksia esiin.
        Monesti lyttääjällä on vaan niin paha olo, että lapsellisesti haluaa muillekin pahaa mieltä.

        - Olet onnistunut saamaan itsellesi sopivan, itseäsi heikomman miehen. Sen toteamisessa ei sinulla pitäisi olla mitään torjuttavaa.

        Itsearviosi että juuri sinä kuulut johonkin erityiseen ryhmään joka osaa rakastaa sekä arviosi siitä, että muut joita leikkisästi kutsut lyttääjiksi kärsisivät pahasta olosta ja olisivat lapsellisia, varmasti avaavatkin jo muille syyn tähän torjuntaasi.

        Erittäin paljon onnea sinulle, joka arvatenkin itse miellät itsesi aikuiseksi, ja tietysti heikolle miehellesi, jota vetelet naruista.

        Jestas mitä diiba daabaa... Kirjoituksissasi ei ole päätä eikä häntää, pelkkää sanahelinää.


    • faameontti

      Jokainen lukija kyllä huomaa, kuinka paha olo suorastaan huokuu sinusta :(
      Toivottavasti saat elämäsi kuntoon, ja löydät iloa ja onnea, niin huono olosi helpottuu :)
      Kiitos onnitteluista kuitenkin.
      Tänään taitaa olla se ilta, kun taas saan kyytiä! Vähän oli aamupalapöydässä semmoinen kutina :D

      • hehhehheeeee

        Eihän ton aan kirjoituksissa ole mitään järkeä. Ihan puuta heinää. Jos pitäisit omana tietonasi nuo ajatuksesi. On ne sen verran hölmöjä jotenkin. Ei ehkä kannata ihmisten ilmoille kirjoitella...vink...vink.


      • _A_
        hehhehheeeee kirjoitti:

        Eihän ton aan kirjoituksissa ole mitään järkeä. Ihan puuta heinää. Jos pitäisit omana tietonasi nuo ajatuksesi. On ne sen verran hölmöjä jotenkin. Ei ehkä kannata ihmisten ilmoille kirjoitella...vink...vink.

        Hmmm ... En olekaan koskaan aikaisemmin saanut näin paljon vastauksia näin monilta eri nimimerkeiltä. Vaikka nyt poistunkin, niin jatkakaa keskustelua ilman minua.


    • Anonyymi

      Tätä en kertonut miehelleni, oltiin lomalla vuokrattiin mökki rentouduttiin naapurista alkoi kuulua kovaäänistä musiikkia mieheni ei välittänyt otti oman ilta annoksensa viinaa ja nukkui.
      Kestin vähän aikaa ja menin naapurimökkiin, kolme poikaa siellä kuunteli musiikkia ja tanssivat itsekseen, ilmestyin ovelle musiikki loppui, sanoin viimmeinen kerta ja soitan valvojalle. Pojat tuli viereen tulit väkisin sisään pian oli kolme poikaa kiinni kädet hieroi rintoja joku sanoi on komiat tissit paita lähti ja olin paljain rinnoin tunsin huulet nänneissä väkisin ne kovettui olin menossa jo sänkyä kohti minut työnnettiin sohvalle yksi pojista työntyi hameen alle housut lähti ja kieli kierteli pillussa toinen pojista pidi käsistä toinen työnsi kovaa kalua suuhun oli pakko imeä mielessä pyöri fantasia tulla rasikatuksi pillu kostui paljon poika nousi ja työnsi kalun pilluun estelyni loppui siihen sain vuorotellen kovaa kalua ja sen päätteeksi spermaa sisään. Ensi kierroksen jälkeen pojat päästi pesulle.
      Heti ovelta tarttuivat minuun ja annoin edestä ja takaa halukkaana kolmas poika levitteli pillun limoja ja työntyi pyllyyn silloin huusin toiset nauroi vieressä kalu alkoi tuntua hyvältä vaikka oli ensi kerta pyllyyn toisia kiihotti tilanne ja myös he naivat pyllyyn, menin taas pesulle sanoin ovella nyt päästättä tai soitan poliisit.
      Pojat auttoi pukemisessa kännyin ja sanoin en soita ja kerro kellekkään.
      Aamulla tunsin että olen saanut koko pyhäajan nainnit.

      Kotona tuli herkästi mieleen se alku ja kuinka sitten snnoin suosiolla ei tullu tauteja jäi kiva muisto

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1829
    2. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1817
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1665
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1401
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      32
      1338
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      314
      1233
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      58
      1185
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1082
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1031
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      923
    Aihe