VANHASEN hallituksen LAHO-PUU-JALKA alkaa paljastumaan

"Demari" Jutta Urpilainen kertoi oikeisto-ylen uutisissa, että suomen talous on dramaattisesti romahtanut ja nyt kaivataan lisää leikkauksia.

Koko porrvari-kaartti mkl "demarit" tiesivät, että suomen BKT oli velkakupla, Matti Vanhasen hallituksen ajoilta. Silloinhan nykyiset ongelmat vääjäämättä luotiin, yhdessä "demari"-koiran, sen heinäluoman kanssa. . Ne saivat sen aikaan teitä sopuleita ylivelkaannuttamalla, "työvoimapula"-valheilla ja suomen portit halpamamuille - virulaisille, polakeille ja iivanoille - avaamalla.. Äärimmäisen epäisänmaallista toimintaa, sinivalkoista suomipoikaa kohtaan. Nuo natsit sanovat teille tänään, että kohtalonasi on "syrjäytyä", halpamamun tieltä.

Kun samaan aikaan Kako-kepuli-"demarit" suorastaan romahduttivat VEROPOHJAN, oli bkt pelkästään teidän sopuleiden velkakulutuksen varassa (aivan kuten amerikassa). Keskusta-oikeistolaiset vapauttivat kaikkein suurituloisimmat pyramidihuijjarit verojen maksusta ja toivoivat, että te kusipäät maksaisitte kaikki noiden kusettajienkin verot kuluttamalla, ja vielä velaksi, koska rahaahan teillä luupäillä ei ollut, kun pyramidihuijjarit irtisanoivat teitä ihan kilpaakin.

HUOMatkaa, Verotus EI keventynyt Vanhasen aikana, vaan näin tehtiin tilaa ELÄKEMAKSUILLE, jonka vanhanen ja heinäluoma poistivat porrvareilta sinun maksettavaksi. Käteesi ei siis kataisen ja kokoomuksen veromeuhkaamisen jälkeen jäänyt latiakaan änempää, päin vastoin.

Nyt Urpilainen - pyramidihuijjareiden kätyri - peräänkuuluttaa "ennenaikaisia toimenpiteitä" talouden auttamiseksi. Otto-Willen neuvo sinulle kuuluu:
vedä kulutushanasi lopullisesti kiinne. Se nopeuttaa kako-kepuli-"demareiden" luoman kusetussysteemin romahtamista kokonaan.

Tässä muutama linkki vinkkinä siitä, miten teitä sopuleita vietiin ulosottomiesten uhreiksi:

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=390297
(miljonäärit luotiin...)

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=904217
(suomesta tuli kusetus.....)

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9390626
(näin asuntokeinottelu on....)

Vai että on muka eläkevarat loppu. Ja että "työuria" on pidennettävä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11577069
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Koko porrvari-kaartti mkl "demarit" tiesivät, että suomen BKT oli velkakupla, Matti Vanhasen hallituksen ajoilta. Silloinhan nykyiset ongelmat vääjäämättä luotiin,"

Tuolloin luotiin Suomen nykyisen heikon talouden pohja ja samalla ongelmat. Vanhasen kaksi harrastelijahallitusta teki velan jota nykyinen hallitus ei pysty edes pienentämään, vaan joutuu tekemään lisää velkaa jotta pyörät pyörisivät edes jotenkin.

Äänestä
  • Porvari Niinistö esitti, että elvytystä ei pidä aloittaa. Mutta mitä tämä sitten on ja vielä velalla:

    Me joudumme maksamaan selvästi muita EU:n jäsenmaita enemmän siitä, että Suomessa säilyy oma maatalous. Sen kertoo tilasto (taulukko 4.5) komission kotisivulla http://ec.europa.eu/competition/state_aid/studies_reports/expenditure.html

    Tässä tilastossa listataan jäsenmaiden omille maanviljelijöilleen omasta budjetistaan maksamat kansalliset tuet. Lista (miljoonaa euroa) omien tukiaistensa maksajista on seuraavanlainen:

    Ranska 1 441

    Suomi 1 195

    Saksa 892

    Italia 833

    Hollanti 697

    Espanja 690

    Puola 681

    Kreikka 414

    Irlanti 379

    Englanti 325

    Romania 260, Unkari 238, Tshekki 20, Itävalta 189, Tanska 92, Belgia 89, Latvia 86, Liettua 86, Slovenia 68, Ruotsi 41, Viro 34, Kypros 22, Luxemburg 22, Bulgaria 19, Slovakia 10, Malta 5 ja Portugali 5.

    Äänestä

  • niiiiniiistööööö kirjoitti:

    Porvari Niinistö esitti, että elvytystä ei pidä aloittaa. Mutta mitä tämä sitten on ja vielä velalla:

    "Me joudumme maksamaan selvästi muita EU:n jäsenmaita enemmän siitä, että Suomessa säilyy oma maatalous."

    Linnut visersivät, että Kiviniemeä edeltänyt pääministeri oli neuvotellut huonon sopimuksen ja toi eu-kokouksesta tuliaisina muidenkin maiden jäsenmaksut.

    Äänestä

  • Tuliko huijatuksi? kirjoitti:

    "Me joudumme maksamaan selvästi muita EU:n jäsenmaita enemmän siitä, että Suomessa säilyy oma maatalous."

    Linnut visersivät, että Kiviniemeä edeltänyt pääministeri oli neuvotellut huonon sopimuksen ja toi eu-kokouksesta tuliaisina muidenkin maiden jäsenmaksut.

    Vanhanen ja Kiviniemi tekivät likaisen työn.Siinä jo tuolloin vaikeissa lama-olosuhteissa pantiin suomipoika maksamaan kalliisti kepulaisesta teho-tuotanto-pöperöstä, joka vie monien terveydenkin.

    Mutta heidät siirrettiin pikaisesti syrjään, kun gallup-MANIPULOINTIKIN täydellisesti epäonnistui:
    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=525160

    Äänestä

  • kepulikiärme kirjoitti:

    Gallupit ja niiden lukeminen ovat vain ajanvietettä, kuten horoskoopit. Kumpaakaan ei kannata luottaa, sillä vain aniharvoin niillä on todellisuuden kanssa jotain tekemistä.

    Äänestä

  • Höpöhöpögallupit kirjoitti:

    Gallupit ja niiden lukeminen ovat vain ajanvietettä, kuten horoskoopit. Kumpaakaan ei kannata luottaa, sillä vain aniharvoin niillä on todellisuuden kanssa jotain tekemistä.

    Gallupit maksaa, ei ne siis turhaa niitä tee.

    Erityisesti naiset, nuoret ja vanhukset ovat niiden uhreja. Mennään "massan" mukana tai jäädään kotiin.

    Mutta kun avauksessa puhutaan ELÄKEKATOSTA, niin mikä siinä on, että juuri tuo sana poltaa politikkojen huulia ? Tiedätkö sinä, oletko kuullut vaikka Soinilta?
    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=944603

    Äänestä

  • niiiiniiistööööö kirjoitti:

    Porvari Niinistö esitti, että elvytystä ei pidä aloittaa. Mutta mitä tämä sitten on ja vielä velalla:

    Me joudumme maksamaan selvästi muita EU:n jäsenmaita enemmän siitä, että Suomessa säilyy oma maatalous. Sen kertoo tilasto (taulukko 4.5) komission kotisivulla http://ec.europa.eu/competition/state_aid/studies_reports/expenditure.html

    Tässä tilastossa listataan jäsenmaiden omille maanviljelijöilleen omasta budjetistaan maksamat kansalliset tuet. Lista (miljoonaa euroa) omien tukiaistensa maksajista on seuraavanlainen:

    Ranska 1 441

    Suomi 1 195

    Saksa 892

    Italia 833

    Hollanti 697

    Espanja 690

    Puola 681

    Kreikka 414

    Irlanti 379

    Englanti 325

    Romania 260, Unkari 238, Tshekki 20, Itävalta 189, Tanska 92, Belgia 89, Latvia 86, Liettua 86, Slovenia 68, Ruotsi 41, Viro 34, Kypros 22, Luxemburg 22, Bulgaria 19, Slovakia 10, Malta 5 ja Portugali 5.

    Suomalaisten veronmaksajien kukkarosta menee ahneen maajussin taskuun järjettömästi rahaa.

    Äänestä

  • Pennikan Arse kirjoitti:

    Suomalaisten veronmaksajien kukkarosta menee ahneen maajussin taskuun järjettömästi rahaa.

    Tukiaisten maksatusta pitäisi järkeistää siten, että miljonäärijusseille ja -jussittarille ei tukiaisia makseta. Heillä on riittävästi omaa rahaa tilan pyörittämiseen, ja jos tila alkaa tuottaa tappiota, on heidän silloin maksettava kulut joko omista tai lainarahoista. Niin ne muutkin tekevät, jos firma alkaa pyöriä persnetolla (ennen konkurssia).

    Kumpaankohan muuten kuluu enemmän rahaa, tukiaisiin vai mamujen kotouttamiseen ja elättämiseen? Molemmista voitaisiin karsia suurtakin suurempia summia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haans. kirjoitti:

"Demari" Jutta Urpilainen kertoi oikeisto-ylen uutisissa, että suomen talous on dramaattisesti romahtanut ja nyt kaivataan lisää leikkauksia.

Koko porrvari-kaartti mkl "demarit" tiesivät, että suomen BKT oli velkakupla, Matti Vanhasen hallituksen ajoilta. Silloinhan nykyiset ongelmat vääjäämättä luotiin, yhdessä "demari"-koiran, sen heinäluoman kanssa. . Ne saivat sen aikaan teitä sopuleita ylivelkaannuttamalla, "työvoimapula"-valheilla ja suomen portit halpamamuille - virulaisille, polakeille ja iivanoille - avaamalla.. Äärimmäisen epäisänmaallista toimintaa, sinivalkoista suomipoikaa kohtaan. Nuo natsit sanovat teille tänään, että kohtalonasi on "syrjäytyä", halpamamun tieltä.

Kun samaan aikaan Kako-kepuli-"demarit" suorastaan romahduttivat VEROPOHJAN, oli bkt pelkästään teidän sopuleiden velkakulutuksen varassa (aivan kuten amerikassa). Keskusta-oikeistolaiset vapauttivat kaikkein suurituloisimmat pyramidihuijjarit verojen maksusta ja toivoivat, että te kusipäät maksaisitte kaikki noiden kusettajienkin verot kuluttamalla, ja vielä velaksi, koska rahaahan teillä luupäillä ei ollut, kun pyramidihuijjarit irtisanoivat teitä ihan kilpaakin.

HUOMatkaa, Verotus EI keventynyt Vanhasen aikana, vaan näin tehtiin tilaa ELÄKEMAKSUILLE, jonka vanhanen ja heinäluoma poistivat porrvareilta sinun maksettavaksi. Käteesi ei siis kataisen ja kokoomuksen veromeuhkaamisen jälkeen jäänyt latiakaan änempää, päin vastoin.

Nyt Urpilainen - pyramidihuijjareiden kätyri - peräänkuuluttaa "ennenaikaisia toimenpiteitä" talouden auttamiseksi. Otto-Willen neuvo sinulle kuuluu:
vedä kulutushanasi lopullisesti kiinne. Se nopeuttaa kako-kepuli-"demareiden" luoman kusetussysteemin romahtamista kokonaan.

Tässä muutama linkki vinkkinä siitä, miten teitä sopuleita vietiin ulosottomiesten uhreiksi:

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=390297
(miljonäärit luotiin...)

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=904217
(suomesta tuli kusetus.....)

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9390626
(näin asuntokeinottelu on....)

Vai että on muka eläkevarat loppu. Ja että "työuria" on pidennettävä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11577069

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu