Suomen kivikauteen. Aiemmin valtionvarainministeri oli aina se joka piti huolta valtiontalouden tasapainosta, nyt tämä Urpilanen on ollut vain jakamassa rahat pois kassasta.
Kahden vuoden perästä (Urpilaisen mukaan), todellisuudessa ensi vuonna valtion velka saavuttaa 60% kriittisen rajan. Silloin nousevat nykyiset 2 300 000 000.- euron valtionvelan korkokulut aivan uudelle tasolle. Silloin voimme unohtaa kliseen "hyvinvointiyhteiskunta". ja siirrymme pakon edessä "oleskeluyhteiskunnasta" surkimusten "pakkoyhteiskuntaan".
Silloin köyhät kärsivät kaikkein eniten ja valtio lopettaa heidän auttamisensa, kun rahaa ei kerta kaikkiaan enää ole. Lapsikin näki tämän kehityksen jo vuosia sitten. Urpilainen näki sen vasta tänään. Katso YLE:n haastattelu.

Vastaukset 12
Vanhimmat
EU on normittanut suomeen 900 000 köyhää. Saattaa olla, että luku on jo 1 000 000 köyhää. Kun meitä köyhiä on riittävä määrä, niin asioitamme ei korjaa "Köyhien Asialla" vaan "oman käden oikeus ja viidakon laki".
Ihan oikein tyhmille äänestäjille. Sitä saa mitä tilaa.
Matalaotille, demuille ja kokkariäänestäjille, kuseen Suomi!
voihan vittu ei voi muuta enää sanoa demareista?
voihan vittu sentään? http://i457.photobucket.com/albums/qq300/Kansa_taisteli/Urpilainenselittaumlauml.jpg
Urpilaisen toimesta on menetetty seitsemän vuoden kasvua vastaava määrä.
Keväällä tehdään ennennäkemättömät leikkaukset (annan siitä täydet vakuudet) ja Jyrki pakenee tekopaikalta ennen EU-vaaleja.
Suomesta EP:n jäseniä valitaan 13.
1 krist 1 rkp 1 sdp 4 kesk 3 kok 3 perus
ja sitten vaihtuu Suomessa hallitus
Minun kaavailuni mukaan kevään EU-vaalit antavat seuraavan tuloksen:
3 kepu, 3 kok, 3 perus
1 sdp,
2 vihr, 1 vas
yhteensä 13 edustajaa
Miten kova hype nyt perussuomalaisille tulee (emme tiedä vielä), voi heille tulla jopa 4 paikkaa. Se on tietysti pois joltakin muulta puolueelta.
http://yle.fi/uutiset/hallitus_pestasi_amerikkalaiskonsultin_ideoimaan_seuraavaa_hallitusohjelmaa/5561630
silloin kun konsultti astuu etuovesta sisään, poistuu yleensä työntekijät takaovesta ulos.
Mitä helkuttia Suomi tekee tuollaisella virkamiesjoukolla, jos konsultit hoitaa homman paremmin ja nopeammin ja halvemmalla.
No tuo on osa sitä hyväveliverkoston toimintaa, jolla valtion varoja siirretään ökyrosvojen taskuun.
Nythän Katainen maksaa Himasen horoskoopista!
Mitä me temme tuollaisilla päättäjillä, ja yleensä koko eduskunnalla suurine avustajalaumoineen, jos ne teettää hommansa ulkopuolisilla tahoilla???????
Makso miljoni(satoja
Kun nykyään kaikki pitää kilpailuttaa, niin olisi vähintään kohtuullista, että eduskuntaan pyrkiviä tulisi myös maamme rajojen ulkopuolelta tekemään kansalaisille tarjouksensa siitä, mitä "Sotesoppa" maksaa.
Ydinvoimalaa, loistoristeilijöitä ja pääkaupunkiseudun rakentamista hoitavat jo "ulkopuoliset tahot". Miksi ei politiikkakin olisi sellainen ammattitaitoa vaativa "laji", jossa halvin tarjous voittaa ja Urpilaiset / Katajaiset avustajineen siirtyisivät Teboilin baariin duunareiden kanssa odottelemaan Sotesopan pohjaanpalamista.
SDP rules ja opettaja päättämään taloudesta... varmasti hyvä tulee tai sitten ei..