Kysymys vasureille

C-ajokortin järkyttävä hinnannosto ja EU-direktiiviin perustuva ammattipätevyysvaatimuksien kiristäminen ovat ovat karkottaneet autokouluista hakijat. Nuorilla ei ole enää yksinkertaisesti varaa sen ajamiseen. Tämän seurauksena maatamme uhkaa nyt ammattikuljettajapula.

On häpeällistä ja edesvastuutonta Suomen valtio ensin omilla toimillaan aiheuttaa maahamme ammattikuljettajapulan ja sitten ehdottaa ratkaisuksi mitäpä muutakaan kuin maahanmuuttoa, tosin työperäistä tällä kertaa. Mikäs siinä, onhan meillä jo rakennustyömaat ja teollisuuslaitokset täynnä kahden euron palkanpolkijoita ja kohta sitten saamme nauttia niistä maanteilläkin..

Se kysymys:

Itselläni on teini-ikäinen poika jonka pitäisi pikkuhiljaa alkaa miettiä mikä hänestä isona tulee. Joten kertokaa nyt vasurit mikä oikein on sellainen ihme-ammatti mihin täällä uudessa uljaassa (N)euvostoliitossa kannattaa tulevaisuutta ajatellen kouluttautua, jos haluaa tienata edes sen verran rahaa että sillä ylipäätään pysyy hengissä?
755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näyttää siltä, että köyhien perheiden lapsilla ei ole oikeutta kouluttautua ammattikuljettajiksi. Myös tavallinen ajokortti katsotaan vain maksukykyisten vanhempien lasten etuoikeudeksi.

Tätä on vasemmisto vuonna 2013. Äänestä oikeistoa, äänestä vapautta holhouksesta.

Äänestä

selvä se, vasemmisto haluaa alentaa kuljetusalan palkkoja, virosta ja venäjältä tulee halpoja ja huonojakuskeja, mutta mitä väliä kunhan palkat putoaa.

Äänestä

"kertokaa nyt vasurit mikä oikein on sellainen ihme-ammatti mihin täällä uudessa uljaassa (N)euvostoliitossa kannattaa tulevaisuutta ajatellen kouluttautua, jos haluaa tienata edes sen verran rahaa että sillä ylipäätään pysyy hengissä"

Valitettavasti semmoista ammattia ei enää ole. Kenenkään työpaikka ei ole enää turvassa (Kiitos EU:n ja globalisaatio-kehityksen). Joko työpaikat siirretään kiinaan tai sitten meidät korvataan halpatyövoimalla

Ainoa asia mitä ulkomaalaiset ei meiltä kantasuomalaisilta pysty viemään on pakkoruotsin tuputus. Ulkomailta tulleethan saavat siitä vapautuksen, mutta suomenkieliset suomalaiset eivät.

Äänestä
  • Globalisaatio on käynnissä oleva kehityssuunta, joka ei jätä Suomea ulkopuolelle. Globalisaatioon voidaan joko sopeutua tai sitten vasemmiston tapaan taistella tuulimyllyjä vastaan jatkamalla ryöstöverotusta, millä ajetaan viimeisetkin yritykset ja maksukykyiset verotettavat ulkomaille.

    Vasemmisto on valintansa tehnyt, onneksi muiden ei tarvitse valita vasemmistoa.

    Äänestä

http://maurinygard.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143537-mita-se-eusta-eroaminen-maksaa

Ne, jotka eivät haluaisi Suomen eroavan eurosta, ovat pelotelleet eron vaikeudella ja kalleudella muun muassa markan mahdollisen devalvoitumisen vuoksi. Kuitenkin jonkinasteista devalvaatiota teollisuutemme ja tuotantomme juuri tarvitsisikin. Nyt meillä devalvoidaan euroa palkkoja alentamalla ja palveluksia karsimalla (sisäinen devalvaatio), ja se on paljon kurjistavampi vaihtoehto. Se saattaa johtaa pitkäksi aikaa alaspäin menevään kierteeseen, deflaatioon. Japanissa on nautittu jo parikymmentä vuotta nollakasvusta.



Eurossa pysyminen on siis riskibisnes! Paljon suuremmassa määrin kuin oma valuutta. Jos halutaan eroon riskistä, niin nopeasti eroon eurosta!
________

Ainoa tapa saada taloutemme kuntoon on ero EU;sta ja eurosta,
miksi ei sitten erota?
Lue koko juttu, 140 kommenttia.

Äänestä

Merimies-Unionin kotkalainen pääluottamusmies Olli Kauranen– Kohta tässä maassa ei ole töitä kuin eduskunnassa, jos tällä menolla jatketaan. Suomalainen työ myydään nyt pilkkahintaan halvimman tarjouksen jättävälle.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3041741/”tyota-kohta-vain-eduskunnassa”

Äänestä

Vasemmisto on täynnä pakkoruotsittajia ja silloin kun pappa betalar kaikki muksujensa ajokorttikulut on Vasemmistoliiton turha vaivata itseään sillä, mitä suomenkielisille työläisen muksulle tapahtuu. Pääasia, että sillä on niin pieni palkka, että pappa saa kaikki voitot duunarín selkänahkaa myöten taskuunsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


-epätietoinen- kirjoitti:

C-ajokortin järkyttävä hinnannosto ja EU-direktiiviin perustuva ammattipätevyysvaatimuksien kiristäminen ovat ovat karkottaneet autokouluista hakijat. Nuorilla ei ole enää yksinkertaisesti varaa sen ajamiseen. Tämän seurauksena maatamme uhkaa nyt ammattikuljettajapula.

On häpeällistä ja edesvastuutonta Suomen valtio ensin omilla toimillaan aiheuttaa maahamme ammattikuljettajapulan ja sitten ehdottaa ratkaisuksi mitäpä muutakaan kuin maahanmuuttoa, tosin työperäistä tällä kertaa. Mikäs siinä, onhan meillä jo rakennustyömaat ja teollisuuslaitokset täynnä kahden euron palkanpolkijoita ja kohta sitten saamme nauttia niistä maanteilläkin..

Se kysymys:

Itselläni on teini-ikäinen poika jonka pitäisi pikkuhiljaa alkaa miettiä mikä hänestä isona tulee. Joten kertokaa nyt vasurit mikä oikein on sellainen ihme-ammatti mihin täällä uudessa uljaassa (N)euvostoliitossa kannattaa tulevaisuutta ajatellen kouluttautua, jos haluaa tienata edes sen verran rahaa että sillä ylipäätään pysyy hengissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu