Beatlesin musiikki on räpellystä

Jos vertaan Beatlesin musiikkia vaikka Schubertin pianosonaatteihin (tai lauluihin), niin pidän Beatlesia hirveän kevyenä. Schubertilla on useimmiten sekä sonaateissaan että lauluissaan melodia ja rytmitetty harmonia (soinnut) ja bassolinjasto. Siinä on siis solisti ja säestys - aivan kuten popissakin yleensä. Juuri siksi näitä voi verrata, vaikka toinen on itävaltalainen nero ja toinen englantilainen amatööri.

Schubert kirjoittaa pelkälle pianolle vivaihteikkaasti halliten kaikki säestämisen tavat (Albertin basso jne.), Schubert osaa sommitella sointunsa, jotka jo itsessään ovat luovia ja erikoisia verrattuna Beatlesin tylsään peruspuurtamiseen, aidosti luovalla tavalla soivaksi säestykselliseksi kudokseksi, ei niin, että sointu ainoastaan soitetaan lepäävänä kitarasointuja ja sen oheen sijoitetaan joitakin simppeleitä bassokuvioita (kuten kaikki McCartneyn kehututkin bassolinjat ovat, jos niitä verrataan Schubertin musiikkiin.)

Tämä koskee Schubert-sinfonioita, sonaatteja, liedejä - kaikkea.

Beatlesin melodioiden kekseliäisyys tai sointujen valinta / käyttö ei vain pärjää. Tätä mieltä olen. Saatte olla eri mieltä, mutta tuskin edes tunnette Schubertia. Ja tuskin uskoisitte vaikka kuulisitte omin korvin, koska olette niin pesiytyneitä käsityksiinne popista ja rokista "laatumusiikkina". Minä en Schubertin rinnalla jaksa kuunnella jotain niin kämästä kuin Revolver, With the Beatles, Strawberry Fields Forever/Penny Lane, Abbey Road, Let It Be tai myöskään Pet Sounds, Jimi Hendrix Experience tai Stevie Wonder.

Kaikki populaarimusiikki häviää tälle yhdelle itävallan nuorena kuolleelle romantikolle niin helvetin selkeästi, kaikessa mikä voidaan käsittää "musikaalisuudeksi" ja "säveltäjän osaamiseksi", että mieleen hiipii todella se kysymys, mihin koko populaamusiikkia tarvii? Niin, mihin?

Mutta tuskin te tulette tätä asiaa koskaan oivaltamaan.