Joo niin huomenta tai iltaa... (ei päivää >:D) niin olen 13v poika ja olen itsemurhaa tai karkaamista ajatellut kun koulukin menee päin phershettä ja siel yläasteel on kiusaajat ja kirjaimellisesti homot rinnakkaisluokkalaiset jotka kiusaa. Onhan mulla kavereita muutama ja gf (ja hänestä ei puhuta enempää). Netissä on paljon kavereita mutta kun netti on niin hidas ja pelata niiden kanssa vois muttei koneen tehot riitä... (toi ei liittyny näköjään tähän mitenkään:l). Niin mikä olisi kivutoin tapa tehdä itsemurha? Anybody know? Harrastuksiin en mene kun vihaan ihmisiä ja oon varjoisa tyyppi :/. Ja melkein mikään ei kiinnosta. :l
Itsemurhan suunnittelu :/
Shadow_Hacker
351381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Et tosiankaan tee itsemurhaa! Mieluummin karkaat.
JA OIKEESTI PUHU AIKUISILLE JOTKA YMMÄRTÄÄ! Puhu terkkarille, puhu koulukuraattorille, puhu vanhemmillesi! Kenelle tahansa joka ymmärtää. Älä tee itsemurhaa, siinä ei ole mitään hyvää, edes sinulle. Minä tiedän jo miltä läheisistäsi tuntuisi, kun minun yksi parhaimmista ystävistäni teki itsemurhan :(
Otathan huomioon et jos ny tapat ittes ni perhees kärsii xiitä eniten. Ja oot vasta 13. C'moon, et oo vielä ees kasilla ollu? Sun kannattais kestää nyt 3v peruskoulua (tai muuttaa koulua) ni sitte pääset lukioon/amiksee muualle :) Aattele ny, vasta vaivaiset 13. Tee perhees ylpeeksi ja kestät nää kuin miäs. Itsemurha ei oo ratkasu mihinkään. ;)
Muaki kiinnostas... t 15poika... vois karata vaikka ulkomaille...
Mä oon lähössä oikeesti.. oon 15 v tyttö ja etin kaveria reissulle.
Oon ite monta kertaa ajatellu tekeväni itsemurhan käyttäen rauhottavia. Luulis siinä nyt kuolevan kun kippaa kourallisen niitä suuhunsa.
äähh älä tee mitää tyhmää :(((((( kaikest selvii !
Mut älä sekota siihen muit. Tee se yksin puukon kaa hiljases paikas tai karkaa kohti pohjoista
Tee se itsari tai karkaa jos tuntuu silt.
sos-kriisikeskus vastaa,
Hei,
Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.
Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.
Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.
Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.
Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".
t. sos-kriisikeskus / pekka
Itsekin olen miettynyt että jos tekisin itsemurhan mitä en tietenkään tee niin mikä olisi kivuttomin tapa... Mistään korkealta en haluaisi hypätä koska en voi kuvitella sitä miten jalkani murskaantuvat kun tulisin maahan. Hirttämistäkään en voi kuvitella tai mitään lääkkeiden yliannostusta. Joten ase olisi kivuttomin tapa mutta senhän saa vasta kun on jotain 18. Mutta kai voisit nyt odottaa siihen asti kun uutta elämää et varmaankaan saa? Ja kun on kyse niin isosta asiasta niin kai siihen vähän vaivaa voisi nähdä? Mutta jos itse tekisin niin kyllä varmaan uhraisin elämäni jonkin asian puolesta. Esim.... no ne on liian raakoja tänne mutta varmaan tajusit idean... :|
Asetta ei saa 18vuotiaana sillon voi vasta hankkia luvan. Viilla kurkku auki (en kuitenkaan suosittele tappamaan itseäsi koska olet suht nuori vielä)
Turha sun on täällä kysellä. Jos OIKEASTI haluisit tehdä itsemurhan niin olisit jo sen tehnyt. Kyllä sä tiedät miten; älä yritä/ ei vaadi paljoa järkeä. Sä vaan rakastat itteäs liikaa tehdäksesi itsemurhan. Oikeasti haluat vain löytää jonkun keinon selvitä; kuulla ihmisten neuvoja ja etsiä jotain jonka vuoksi elää. Toi sos kriisikeskuski joka tänne heti pätemään tulossa, aikoo vaan kertoa sulle ettei oo hätää; ja ne yrittää auttaa. Mut ei niillä mitään taikatemppua ole et nyt oletkin iloinen ja elämä on taas hauskaa. Sä itse haluat elää, ja sulla on siihen joku syy. Ihastus? Tulevaisuus? Etsi se.
Kyllä sitä kivuttominta tapaa vaan mietin. :I
No, vaikka en hlauais sanoa tätä, niin hukuttautuminen on aika kivutonta xD
Sido vaikka painot jalkaan ja hyppää sillalta ym vastaavaa, siinä sniulle kivuttomin tapa vaikkakaan ei vamraan kuulosta siltä, ja toivon tosiaan että et kokeile sillä sinä vaan pilkkaisit itseäsi ja omaa elämää joka on annettu sinulle... ja jos kaikki masentaa kannattaa ajatella että kaikki on kokemuksia, ainutlaatuisia eikä tapahdu sinulle enään ku olet kuollut, sen tyylinen ajattele auttoi minua itseä ku mietin itsemurhaa,karkaamista tai sitten perheeni väkivaltaista murhaa jotta joutuisin jonneki hoitolaan... (Ei sillä että vihaisin heitä :P)
Huoh. Kirjoitusvirheitä kaikkialla >-< Ei jaksa korjaa
I'm sure there will be place for you in Hell but I'm afraid of that you wont belong there ^^
Oon tyttö ja 13, toisinaan tuntuu samalta...
Da'fack are you talking about?
Siis No Reasonille lähetin
Hei kaikki, jotka oikeasti mietitte elämän toivottomuutta ja sen lopettamista.
Ymmärrän vähän miltä teistä tuntuu, minäkin olin nuorena sitä mielä, että olen toivoton tapaus ja että elämä on turhaa, olin ahdistunut enkä tiennyt miksi. Mietin jopa itsemurhan mahdollisuutta, mutten koskaan tosissani. En uskaltanut. Ehkäpä pieni elämänhaluni oli sittenkin aina suurempi. Välillä oli TOSI vaikeaa kestää elämää, ja hain helpotusta erilaisista fyysisistä keinoista rankaista itseäni. Minulla oli ystäviä ja rakastava perhe ja kivoja harrastuksia. Onneksi. Kaikilla ei niitä valitettavasti ole. Synkinpinä aikoina rämmin vain päivän kerrallaan eteenpäin.
Nyt olen 27-vuotias ja elämäni on onnellista. Onneksi päätin elää. Olisin jäänyt paitsi kaikista jutuista joita olen jo tähän asti kokenut ja toivottavasti tulen vielä kokemaan. Tämä ei ehkä lohduta teitä nyt, mutta itsetuhoiset ajatukset menevät pikkuhiljaa ohi. Siihen saattaa kulua kuukausia, vuosia, vuosikymmeniä. Mutta kun ne lopulta helpottavat, saat iloita elämästäsi ja siitä, että päätit jatkaa sitä. Jaksa odottaa. Voin melkein luvata, että elämä muuttuu vielä joskus paremmaksi. Ajattele kaikkia rakkaita ihmisiä ja asioita ympärilläsi, ja kuinka paljon surua tuottaisit heille ratkaisullasi. Ehkäpä voit kertoa heille ajatuksistasi, ja nähdä kuinka paljon iloa saat aikaan, kun päätätkin elää.
Toivotan teille kaikille jaksamista, elämä on oikeasti elämisen arvoista!
hei!
on todella kamalaa, että tunnet olosi sellaiseksi. mutta itsemurha ei helpota. se on totta. on parempi ottaa yksi harppaus kohti helpotusta. esim. kun koulussa tunti päättyy, vedä opea hihasta ja sano esim. ope, mulla on huono olla tai mä tarviin apua. ihan 100 % varmuudella uusi elämä avautuu yhdellä ainoalla lauseella. ole rohkea. älä menetä kallisarvoista elämää, kun se on kerran luotu sinuun! olen itse 15 v ja haluaisin lukion jälkeen opiskella koulukuraattoriksi!:)
Te ette tiedä että kuinka vatun embarassing olo mulla on olla koulussa.
Olin 15-vuotias ja pahasti masentunut. Huom. minulla oli siihen aikaa "oikeita" ongelmia eikä pelkästään angstia ja ja epävarmuutta. En halua yleistää kaikkia nuoria sanalla "oikeita ongelmia", mutta olen itse huomannut että monella arkiset asiat tuntuvat maailmanlopulta. tottakai jokainen tuntee eritavalla surunsa mutta osa on huomionhakua. Minun ongelmat olivat: koulukiusaaminen, äitini alkoholismi ja lapsuuden aikainen hyväksikäyttö/ tulevat oikeudenkäynnit.
Mietin päivittäin itsemurhan tekoa, missään ei ollut enää mitään järkeä. Eräänä päivänä kuulin että luokkakaverini oli tappanut itsensä. Poika oli todella suosittu kaikkien kaveri ja aina positiivinen. koulu meni hyvin eikä kotonakaan tietääkseni ollut ongelmia (pieneltä kylältä kaikki tuntee toisensa). Kaverin hautajaisissa näin kuinka kaikki surivat itseni mukaanlukien. muutama viikko tämän jälkeen eräs luokkalainen (ei ollut läheinen) laittoi minulle viestiä etten tekisi mitään itselle, sitä ei kaverit enää kestäisi. se pysäytti minut vähäksi aikaa. sitten sain ammattipua, onneksi
16v. ja junarata menee mukavasti parinkymmenen metrin päässä. En tiiä mikä on.. kavereit on.. tyttökaveri.. koulu menee hyvin.. rahaa on.. mutta silti tuntuu että haluais lopettaa tämän elämän. kuten peleissä aloittaa tason uudestaan. tosin elämä tuskin alkaa toista kertaa. välillä masentunut. en tiiä miksi..
kuoleman jälkeen et todennäköisesti mene minkään sortin tuonpuoleiseen vaan lakkaat vain olemasta olemassa eli siis mieti sitä ennen itsemurhaa ja onhan sulla kavereita ja tyttöystävä. Muista että asiat voisivat olla huonomminkin
itse olen itsemurhaa yrittänyt kun olin 14v nykyään olen 17v sidoin molempiin jalkoihin 6kg painot ja hyppäsin noin 3metriä syvään lampeen jossa muta pohja mutta ennenkuin olin edes pohjassa tajusin että minulla on vielä mahdollisuuksia ja olin ja olinkin aika ruipelo silloin mutta tahdonvoimani elää voitti sen tunsin kuinka adrenaali virtasi suonissani ja rupesin juuri kun tunsin kun naru rupesi mennä kerälle eli pohjat oli osunut jo pohjaan rupesin nousemaan pintaan ennen kuin painot olisivat uponnut mutaan ja olisin jumissa ja nyt olen vielä hengissä mutta henkiset traumat jäi tuon jälkeen en ole uinut missään yli 150cm paikoissa koska haluan elää ja tajusin sen silloin
Mitä elämästä oikeestaa hyötyy? Sitä vaan kuollaan joskus.
Älä hyvä ihminen tapaittees jos tapat et pääse lukioon tai amikseen tai mihinkään kivaan etsaa ajaa autoa et saa sotia ja älä mieti ees itsemurhaa koska seon tyhmäää. KUUNTELE MUA
Voisitko vain opetella kirjoittamaan asialisesti?
kaikki jotka on nyt kirjoitellut tänne tällee myöhässä niin joko tämä oli trolli, aloittaja ei edes muista että on kirjoittanut tänne tai on toteuttanut toiveensa ja tappanut ittensä tai karannut joten vittua te nyt kirjoitatte tänne vielä "Älä hyvä ihminen tapaittees jos tapat et pääse lukioon tai amikseen tai mihinkään kivaan etsaa ajaa autoa et saa sotia ja älä mieti ees itsemurhaa koska seon tyhmäää. KUUNTELE MUA" että joo hyvä että kerroit
Tää on kivuttomin tapa oota noin 90 vuotta ja homma on hoidettu.
Itsekin mietin itsemurhaa. Olen harkinnut sitä jo yli puolet elämästäni. Yksi epäonnistunut yritys 16 vuotta sitten. Sen jälkeen olen sinnitellyt enemmän tai vähemmän hampaat irvessä. Perhettä ei ole, paitsi vakavasti mielenterveysongelmainen äiti, joka raskauttaa elämää entisestään. Kumppani, joka on kuin haamu. Asumme samassa taloudessa, mutta emme puhu toisillemme mitään. Emme ole koskaan puhuneet ja se siitä. Valmistun pian maisteriksi, mutta pahoinpelkään ettei se tule vaikuttamaan tilanteeseeni mitenkään. Työllisyystilanne on vaikea, eikä ole voimia kilpailla niistä vähistä työpaikoista joita on tarjolla. Olen tehnyt paljon töitä ja väkisin sinnitellyt päästäkseni tähän pisteeseen, mutta huomaan ettei mikään auta. Yksinäisyys on krooninen olotilani. En luota ihmisiin, enkä halua heitä elämääni. Pohdin itsemurhatapaa sekä ajankohtaa.
Jokos tapoit ittes?
Itsemurha voi olla myös hyvä asia
Itsemurhan kanssa on suositeltavaa viedä mukanaan mahdollisimman monta muuta ihmistä. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa oma perhe tai oma luokka.
Jollain tavalla tiedän miltä tuntuu. Itse oon ny 13v tyttö, ja en haluu omista yksityisistä jutuista sano enkä puhuu koska joku tai jotkut voi mut muuten tunnistaa. Mut itte karkaan, ja karkaan sillee ettei sitä huomata sillee nopeesti. Ja siis samal teen itsarib.