Joskus masennus iskee vaikka kaikki olisikin "paperilla" hyvin. Usein kuitenkin on varmaan olemassa joitain konkreettisia asioita mitkä painavat mieltä niin paljon että elämästä ei tule mitään. Minun mieltäni painaa se että minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, joka on estänyt minua pärjäämästä koulussa. Olen ollut todella paljon työttömänä kun ei pää enää kestä tehdä hanttihommia. Enkä enää tiedä mitä edes haluaisin tehdä työkseni. Sosiaalinen painekin aiheuttaa hirvittivästi ahdistusta, ei ole kivaa olla luuseri ja sossupummi. Eikä todellakaan ole kivaa olla köyhä. Olen muutamaa vuotta vaille nelikymppinen, nyt minua alkaa ahdistaa ajatus surkeasta eläkkeestäkin. Olen tavallaan jo pilannut elämäni taloudellisesti.
Kaveritkin ovat hylänneet minut ja yksinäisyyskin alkaa tehdä samalla tavalla tuhoa kuin mitä termiitit tekevät puutaloille. En tällä hetkellä tosin taida edes kyetä olemaan kenenkään seurana, kiinnostus ihmisiä kohtaan on lähes kadonnut. Ärsyttää kun pitää olla kaiken lisäksi niin herkkäkin, että kaikki paha ja ahdistava tuntuu luita ja ytimiä myöten. Jos vain olisin normaali ja vahva mies joka ei pienestä hetkahda. Ottaisin vain jonkun pask.aduunin ja elättäisin itseni niin kuin aikuisen ihmisen kuuluukin. En vain pysty, uskalla tai edes halua! Oloni tuolla ihmisten keskellä on vähän sama kuin uima-altaassa kymmenien härkähaiden (ihmiselle vaarallisin laji) keskellä. Minua ei ole tarkoitettu tähän maailmaan. Itse asiassa olin sitä mieltä jo lapsenakin.
Kaveritkin ovat hylänneet minut ja yksinäisyyskin alkaa tehdä samalla tavalla tuhoa kuin mitä termiitit tekevät puutaloille. En tällä hetkellä tosin taida edes kyetä olemaan kenenkään seurana, kiinnostus ihmisiä kohtaan on lähes kadonnut. Ärsyttää kun pitää olla kaiken lisäksi niin herkkäkin, että kaikki paha ja ahdistava tuntuu luita ja ytimiä myöten. Jos vain olisin normaali ja vahva mies joka ei pienestä hetkahda. Ottaisin vain jonkun pask.aduunin ja elättäisin itseni niin kuin aikuisen ihmisen kuuluukin. En vain pysty, uskalla tai edes halua! Oloni tuolla ihmisten keskellä on vähän sama kuin uima-altaassa kymmenien härkähaiden (ihmiselle vaarallisin laji) keskellä. Minua ei ole tarkoitettu tähän maailmaan. Itse asiassa olin sitä mieltä jo lapsenakin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikka et olisi uskovainen. (älä loukkaannu tästä, sillä näin itse todella koen) et ole sinäkään mikään turha ihminen maailmankaikkeudessa. Sinäkin olet yksi niistä, jotka ohjelmoituvat ihmiskäsityksessään tämän keino- ja tehoyhteiskuntamallin mukaan, että jokaisen muka pitää olla tehokas juosta hampaat irvessä pönkittääkseen tätä ruljanssia.
Maapallollamme on monelaista yhteiskuntamallia ja tämä lansimaalainen tapa elää on vain yksi vähemmistö.
Jospa sinun tehtävä on antaa veraistukea ja kirjoitella näillä palstoilla. Nykyään nettiyhteiskunnan aikana on paljon sinunlaisia ihmsiä, joilla ei ole livenä kontakteja ja eivät rohkene olla luontevasti porukoissa. Olet hyvä kirjoittamaan.
Eoi ihminen ole yhtään sen arvottomampi yksilö jos on työtön ja ei jaksa jostain syystä tehdä palkkatyöitä.
Älä masennu ja anna asenteitesi pyöriä arvottomuuden ympärillä, olen syräytynyt ym. uskon että aina on ollut ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet loistavanasa ihmisten parissa.
Kun lakkaat ajattelemasta itsestäsi negatiivisesti, voit alkaa huoamata että ihmisten parissa ei tunnu niin ahdistavalta vaan jopa vapaudut.
Olen itsekkin köyhä, mutta henkisesti voi olla kuitenkin rikas.
No, mitä erityisiä tarpeita sinulla on, joihin tarvitaan rahaa. Itse olen joutunut luopumaan mm. autosta (ei ollut iso menetys) ja laskemaan kuukausittain joka ikisen menon, jotta rahat riittävät, mutta luultavasti se tekee minunlaiselleni vain hyvää. On positiivinen, lähes voittoisa fiilis, kun huomaa, että niin vain tuli selvittyä tämäkin kuu kaikesta huolimatta.
En minäkään uskalla mitään sosiaalisesti, minulla ei ole niitä kykyjä, vai sanoisinko pikemminkin SITÄ VAHVUUTTA, jota työelämässä vaadittaisiin. Kykyjä sinänsä on vaikka muille jakaa, vaikka itse sanonkin.
Kenet sitten on tarkoitettu tähän maailmaan? Etköhän ole ollut samanlainen rääkäisevä paketti kuin kaikki muutkin tänne tullessasi.
Samassa tilanteessa ollaan ja samat ongelmat minullakin kuin aloittajalla. En usko että tulen koskaan olemaan mukana työelämässä enkä varmaan edes halua mukaan siihen oravanpyörään. Kaikinpuolin elämä on ahdistavaa enkä tiedä miten tulen pärjäämään. Joudun varmaan lopulta tappamaan itseni kun ei minusta ole elämään.
Kyllä sinusta on elämään jos oikein kunnolla yrität. Oot vielä nuori ja sulla on vielä hyviä vuosia elettävänä jos vaan ihan kunnolla oikeesti otat itteesi niskasta kiinni! :) Ja puhu ongelmistasi vaikka sille joka ekana tulee sun mieleen. Yritä vaikka väkisin ottaa positiivinen näkökulma elämään :) saattaa auttaa.
Mulla jos meinaa vähääkään tulla negatiivisia tuntemuksia itsestäni
aloittajan tyyliin, ajattelen vaan et kyllä ne kusipäät jotka tuhos mun
elämän, joutaa minut sitten elättää loppuikäni.
Enkä koe minkäänlaisia omantunnon pistoksia asian suhteen.
Jos joku päivä löydän itseni tilanteesta, missä näin ei tapahdu, alan
käyttää kaikkia niitä tuhansia ja taas tuhansia tapoja tuhota toista
ihmistä, mitä nämä kusipäät on käyttäneet minua kohtaan koko ikäni,
aiheuttaen näin vielä paaaaaallljooonn enemmän tuhoa, mitä nämä ikinä
onnistuivat minua kohtaan aiheuttamaan.
Eli teen sen tavan miljoonia kertoja kalliimmaksi.
Enkä kokisi siitäkään pienintäkään pistosta omassatunnossa.
Saako sinuun jotenkin yhteyden? Aattelin vaan jos jaksais jotain kommunikoida, fiiliksen mukaan tietty... Olen nainen 32v., risainen, elämässä epäonnistunut & köyhä joten silleen aavistuksen tutulta kuulostaa. :) Mutta jos ei nappaa mitenkään niin ole rauhassa. En ole minäkään kyl aktiivinen kommunikoimaan, aina ei vaan jaksa eikä kiinnosta.