Itsemurhasta

Voiko ihminen miettiä itsemurhaa olematta masentunut?? Olen saanut niin paljon paskaa naamalleni ympärillä olevilta ihmisiltä joten en voi syyttää pelkästään omaa mielenterveyttäni. Minua on kiusattu, mitätöity, nolattu, hylätty...lista jatkuisi vaikka kuinka pitkälle. Lapsuus oli myös turvaton.
En koe surua. Koen suurta tyhjyyttä, tunteettomuutta kaikkea kohtaan. Joskus koen katkeruutta ja vihaa kaikkea kohtaan mutta en oikeastaan muuta. Maailmalla ei ole minulle mitään tarjottavaa, mielummin vetäydyn omiin oloihin ja kuvitelmiini kuin kohtaan kaikki itsekeskeiset ja omaa etuaan tavoittelevat "ystäväni".
Kun katson maailmaa, olen kuin unessa. Tuntuu että vaikka joku vetäisi aseen tuolla kadulla naamani eteen niin en reagoisi.
Miksi ihmisellä ei olisi oikeutta päättää päivänsä jos hän ei osaa elää eikä saa elämästään mitään irti? Ei pysty töihin, suhteisiin ja kaikki normaali vaatii jatkuvia ponnisteluja.
Edelleenkään en koe olevani masentunut. Jotenkin vaan koen että mua ei ole tarkoitettu tähän maailmaan.
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuka sinua ei ole sitten tänne tarkoittanut? Oletko sitten kuin vanhingossa putkahtanut tänne.? Kyllä ihminen aika itsekäs olio on. Kukapa meistä nyt niin erikoisemmin piittaa.
En kyllä usko että ihminen syntyy tänne vain tappakseen itsensä. Älä käkeroidu ja käperry itsesääliin. Ne tunteet ovat usein kyynisyyden taustalla, myönnä tai ei.

Äänestä

sos-kriisikeskus vastaa,

Hei,

Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.

Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.

Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".

t. sos-kriisikeskus / pekka

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hullu vissiin kirjoitti:

Voiko ihminen miettiä itsemurhaa olematta masentunut?? Olen saanut niin paljon paskaa naamalleni ympärillä olevilta ihmisiltä joten en voi syyttää pelkästään omaa mielenterveyttäni. Minua on kiusattu, mitätöity, nolattu, hylätty...lista jatkuisi vaikka kuinka pitkälle. Lapsuus oli myös turvaton.
En koe surua. Koen suurta tyhjyyttä, tunteettomuutta kaikkea kohtaan. Joskus koen katkeruutta ja vihaa kaikkea kohtaan mutta en oikeastaan muuta. Maailmalla ei ole minulle mitään tarjottavaa, mielummin vetäydyn omiin oloihin ja kuvitelmiini kuin kohtaan kaikki itsekeskeiset ja omaa etuaan tavoittelevat "ystäväni".
Kun katson maailmaa, olen kuin unessa. Tuntuu että vaikka joku vetäisi aseen tuolla kadulla naamani eteen niin en reagoisi.
Miksi ihmisellä ei olisi oikeutta päättää päivänsä jos hän ei osaa elää eikä saa elämästään mitään irti? Ei pysty töihin, suhteisiin ja kaikki normaali vaatii jatkuvia ponnisteluja.
Edelleenkään en koe olevani masentunut. Jotenkin vaan koen että mua ei ole tarkoitettu tähän maailmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu