Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vain hyvää

Olen toiminut seksin ammattilaisena lähes 13v. Asiakkaani ovat pääsääntöisesti vakituisia, joitain satunnaisia ajottain. Maksan myös veroa, vaikkakin toiminimeni on jotain muuta, kuin seksiin liittyvää. Olen opiskellut hyvän ja mieluisan ammatin, joskin on sivubisnes huoraamisen ohella.

Huoraamisella saaduilla rahoilla - opiskelun lisäksi- olen ostanut oman asunnon, matkustellut, ja muutoinkin panostanut elämän laatuuni. Olen voinut käyttää parhaita saatavilla olevia lääkärin palveluja aina tarvittaessa.

Olen iältäni vajaat 40v hyvin säilynyt, nuorekas hauskan näköinen nainen. Olen päättänyt lopettaa itseni myymisen 40v täytettyäni, ja keskittyä vain ja ainoastaan poikani ja liikkeeni hoitamiseen. Säästöjäkin on kertynyt kohtuullisesti, joten elämäni varsin hyvässä mallissa.

Poikani aloittaa peruskoulun juuri tuolloin kun täytän nuo 40v. Saan olla kotona aina, kun lapseni saapuu koulusta. Voin järjestää työpäiväni hänen lukujärjestyksensä mukaan. Minulla on kaksi hyvää ja luotettavaa pitkäaikaista työntekijää liikeessäni.

Kaiken ylläolevan olen saanut myymällä itseäni. Pojallani toki on isä, jonka luona on aina halutessaan. Välit ovat myös minulla häneen lämpimät. Kukapa tietää vaikka vielä yhdessä asuisimmekin perheenä. Olen kerran kieltäytynyt kosinnasta, niin kukapa tietää...
11820631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 118

Vanhimmat

kehtasit tehdä tämän avauksen?

2. miten kehtaat olla poikasi äiti?

Äänestä

Älä välitä näistä yllä olevista ihmisten puheista. He ovat feministejä, lesboja, kateellisia, uskovaisia tai muuten yksinkertaisia. Sehän näkyy jo kielenkäytön tasostakin. Ei se, että pystyy latelemaan inhottavuuksia lähimmäisestä, tee kirjoittajasta älykästä saati moraalista. Siihen ei todella paljoa vaadita.

Kirjoituksestasi sain sen käsityksen, että olet fiksu ihminen. Huoraaminen ei tee sinusta moraalitonta, jos työsi olet rehellisesti ja hyvin hoitanut - moniko yrittäjä voi sanoa veronsa oikein maksaneensa? Onnea sinulle valitsemallasi tiellä ja onnea myös ihmissuhteissasi: viisas mies hyväksyy menneisyytesi.

Äänestä
  • alle kouluikäisen lapsen äitiä jatkamaan huoraamistaan. Se, joka kritisoi kyseistä huoraamista, on mielestäsi "yksinkertainen" yms.

    Valitettavasti edustat henkisessä tasossa alamittaista väestönosaa.

    "viisas mies hyväksyy menneisyytesi."

    Viisas mies EI nimenomaan missään tapauksessa hyväksy huoraamista. Sen hyväksyy vain reppana, joka itse käy huorissa ja jolla on pakottava tarve kannustaa huoria jatkamaan, jotta edes jotenkin itsekin pääsisi kokeilemaan naisen jalkoväliä.

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    alle kouluikäisen lapsen äitiä jatkamaan huoraamistaan. Se, joka kritisoi kyseistä huoraamista, on mielestäsi "yksinkertainen" yms.

    Valitettavasti edustat henkisessä tasossa alamittaista väestönosaa.

    "viisas mies hyväksyy menneisyytesi."

    Viisas mies EI nimenomaan missään tapauksessa hyväksy huoraamista. Sen hyväksyy vain reppana, joka itse käy huorissa ja jolla on pakottava tarve kannustaa huoria jatkamaan, jotta edes jotenkin itsekin pääsisi kokeilemaan naisen jalkoväliä.

    En sano yksinkertaisiksi niitä, jotka ovat kanssani eri mieltä, vaan niitä, jotka eivät pysty perustelemaan väitteitään millään tavoin, vaan argumertointi liikkuu nimittelyn tasolla (vrt. "reppana").

    Prostituoitujen asiakkaat eivät poikkea millään tavoin keskimääräisistä suomalaisista. Ehkäpä he ovat keskimääräistä varakkaampia, kun heillä on näihin palveluihin varaa, en tiedä.

    Viisas puoliso hyväksyy aina kumppaninsa menneisyyden. Tietenkään ahdasmieliset uskovaiset, muuten yksinkertaiset tai miehet, joilla on huono itsetunto, eivät voi entistä prostituoitua puolisokseen hyväksyä. Mutta siitä ei liene pelkoa, koska eivät he älykkäälle naiselle kelpaisikaaan.

    Äänestä

  • Äimä kirjoitti:

    Pitääkö tästä siis tehdä sellainen johtopäätös, että kaikki huorat ovat älykkäitä vai tarkoititko vain tätä kyseistä henkilöä.

    Äänestä

  • ihmettelevä kirjoitti:

    Pitääkö tästä siis tehdä sellainen johtopäätös, että kaikki huorat ovat älykkäitä vai tarkoititko vain tätä kyseistä henkilöä.

    ..varmasti sitä, että kaikki huorat ovat äkykkäitä. Onhan päivastaisista paljon esimerkkejä.Kyseinen henkilö sitä eittämättä on, kirjoituksestansa päätellen.

    Äänestä

  • ?Älykäs? kirjoitti:

    ..varmasti sitä, että kaikki huorat ovat äkykkäitä. Onhan päivastaisista paljon esimerkkejä.Kyseinen henkilö sitä eittämättä on, kirjoituksestansa päätellen.

    sitä minä tarkoitan.

    Tänne kirjoittavat prostituoidut luovat eittämättä älykkäämmän vaikutelman kuin nämä järkevään ja asialliseen keskusteluun kykenemättömät prostituution vastustajat.

    Äänestä

Varmasti rakastat tavallasi lastasi olisit muuten kai antanut pois tai pistänyt kesken. voivathan huoratkin huolehtia lapsista toisen avustamana, sulla varmaan on ollut hoitaja pojallesi. Mutta lopeta ihmeessä heti huoraaminen,keskity vaan liikkeesi pyörittämiseen, muuten mikä liike? Mutta huora on huora vaikka voissa paistaisi. Voisit antaa hyväntekeväisyyteen rahojasi.

Äänestä

Niin, en voi muuta kun ihailla mitä työlläsi olet aikaan saanut. Olet pystynyt käyttämään miehiä ?naisia? omien tavoitteisi saavuttamiseen. Jos olisin ollut yhtä rohkea (toivon että olisin) olisi minullakin varmasti yuo kaikki samanlainen. Nyt käyn työssä, kaikki menee mikä tulee, säästöön ei jää mitään. Olen antanut ilmaisesksi pilluani kuten vieläkin teen. Olen eronnut, nyt on jo liin myöhäistä alkaa rahastaa. Voihan paska, olen ollut tyhmä. Tsemppiä sinulle jatkossakin olet kaikki ansainu mitä olet saanut.

Äänestä
  • voi ihailla?

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    voi ihailla?

    Kyllä huoraa voi ihailla. Tai siis en minäkään ihaile "huoraamista", jos sallit minun käyttää samaa ilmaisua kuin mitä täällä on aiemmin käytetty, mutta ihmistä voi aina ihailla, jos tämä on tehnyt jotain ihailtavaa.

    Ei kai "huora" ole sellainen leima, että se määrittäisi koko ihmisenä olemisen.

    Äänestä

"Olen päättänyt lopettaa itseni myymisen 40v täytettyäni, ja keskittyä vain ja ainoastaan poikani ja liikkeeni hoitamiseen.

kadut elämäsi ehtoolla jokaista huorana viettämääsi päivää.

Äänestä

Opin kirjoituksestasi sen, että alan valikoida asiakkaani, asetan tavoitteet itselleni. Olen vielä nuori 22v minulla on aikaa ja käytän sen taiten.Opiskelut päätökseen ensin, menee vielä n.2v. Sitten keskityn täysin rahan ansaitsemiseen. Perustan myös haaveilemani liikeyrityksen sopivana ajan kohtana.

Ensimäisen kerran otin rahaa itsestäni ennen ylioppilaaksi tuloani, oli silloinen poikakaverini. Ei ollut sellainen tarkoitus, en vain maksanut lainaa takaisin.

Sinulle toivon onnellista ja seesteistä elämää poikasi kanssa. Jos niin haluat"te" ehkäpä perheenä tulevaisuudessa poikasi isän kanssa.

Äänestä
  • ...hyvä tyttö ota huoraa esikuvaksi, onhan näitä muitakin siihen tehtävään. Ole kunniallinen nainen, pääset hyviin ja rikkaisiin naimisiin. Sivistä itteäsi ja pyydystä rikas mies, sitten perustat sen yrityksesi. Kun olet hyvissä naimisissa et tarvii huorata. Synnytät lapsen pari, hoitaja huolehtii, saat aikaa itsellesi. Lopeta ajatuskin huoraksi ryhtymisestä.

    Äänestä

  • Aikuinen kirjoitti:

    ...hyvä tyttö ota huoraa esikuvaksi, onhan näitä muitakin siihen tehtävään. Ole kunniallinen nainen, pääset hyviin ja rikkaisiin naimisiin. Sivistä itteäsi ja pyydystä rikas mies, sitten perustat sen yrityksesi. Kun olet hyvissä naimisissa et tarvii huorata. Synnytät lapsen pari, hoitaja huolehtii, saat aikaa itsellesi. Lopeta ajatuskin huoraksi ryhtymisestä.

    Ota itsellesi rikas mies, ei tarvitse huorata, kirjoittaa nimimerkki "aikuinen". Hei haloo pahvi, minkä takia pitää ottaa rikas mies, jos ei rahan takia. Minkä takia prost tekee hommia, jos ei rahan takia. Jos muistat vielä alakoulu ajalta tällaisen merkin =, niin laita se näiden edellämainittujen kahden lauseen väliin ja ajattele asiaa, kuka tässä saitissa kirjoittaa ilman enempää ajattelua. Mielipiteet ovat tervetulleita minullekin, ei haukkumiset tai neuvomiset, koska yleensä neuvojan kapasiteetti ei siihen riitä.

    Ja topiikin aloittajalle, uskon Sinun pitävän lapsestasi huolta hoitavan hänen hyvinvointiaan, kuin kuka tahansa muu äiti. Ei sitä kukaan tule huutelemaan entistä (tai vielä nykyistä) sivutyötäsi. Tulihan minullekin mieshenkilö kapakassa huutamaan, että olen nussinut äitiäsi, kaksi kertaa tämän toistettuaan, minun oli pakko sanoa: Olet kännissä, faija, mene kotiin.

    Äänestä

Annamme sinulle anteeksi, et ilmeisistikään tiedä mitä teet, olet sairas. Jos yhtään lastas rakastat annat hänet vapaaehtoisesti hyvään kasvatuskotiin.Menet itse terapaiaan luet raamattua ja anot anteeksi antoa myös Häneltä.Lahjoitat kaikki synnillä saamasi rahat köyhille kodittomille ja syrjäytyneille poloisille. Alat tekemään vapaaehtoistyötä huorien parissa, onhan sinulla kokemusta ja tietoa auttaa niitä raukkoja. Kaikesta huolimatta voimia uudella ja kaidalla tiellä.

Äänestä

Esimerkkisi osoittaa miten huoraaminen kannattaa aina. Jatka vain itsesi myymistä, kyllä yli nelikymppinenkin miehille kelpaa. Nuorena eläkkeelle on minunkin tavoitteeni, eikä enää paljon puutu.

Äänestä

Suvaitsevaisuutta, Kuka näistä kirjoittaneista on viaton, paljon enemmän saadaan pahaa aikaiseksi syyttelyllä ja tuomitsemisella kuin koskaan "huoraamalla". Itse en käytä kyseisiä paveluja mutta toisille se saattaa olla ainoa mahdollisuus jos kotiasiat eivät ole kunnossa.

PS. jos jollekkin tulee mieleen että hän olisi avioliittojen rikkoja niin eiköhän ne avioliitot olisi menneet rikki ilman häntäkin.

Äänestä
  • Pane sitä ostamaasi limppua, se ei ilman lupaa käy vieraissa.

    Tässähän menee jutut alatyylin jutuiksi kun lukee näitä muutamia älyn ponnistuksia

    Äänestä

  • Kautakeino kirjoitti:

    Pane sitä ostamaasi limppua, se ei ilman lupaa käy vieraissa.

    Tässähän menee jutut alatyylin jutuiksi kun lukee näitä muutamia älyn ponnistuksia

    "Tässähän menee jutut alatyylin jutuiksi kun lukee näitä muutamia älyn ponnistuksia"

    Huorahan myy juuri persettään kaikille halukkaille.

    Äänestä

  • Näätämöjoki kirjoitti:

    "Tässähän menee jutut alatyylin jutuiksi kun lukee näitä muutamia älyn ponnistuksia"

    Huorahan myy juuri persettään kaikille halukkaille.

    Näätämöjoki, kirjoitit, että huora myy persettään kaikille halukkaille. Minulla on vain rajallinen kokemus prosteista, ilmeisesti tiedät tästä jakamisesta huomattavasti enemmän, saanen kuitenkin kantaa vielä kerran korteni kekoon. Prost myy palveluja, mutta ei kaikille mm. liian humalaiset ja väkivaltaiset debiilit pyritään raakkamaan pois. Jos haiset viime viikon hielle tai Sinulla on kuset tai paskat housussa, enpä usko kenenkään prostin kiinnostuvan.

    Nyt saman tien haluan heittää omana mielipiteenäni, ei Näätämöjoen kirjoitukseen vaan aiempiin, täällä jotkut tiukkapipot ovat esittäneet, että prostin luona käy vain reppanoita, jotka muuten ei saa. Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta osoittaa kirjoittajan puhtaan sielun, koska ei tiedä kirjoittamastaan asiasta mitään, eikä siten ole asteikossa "reppana". Vaikka jokainen mielipide on kunnioitettava, voisiko mielipide perustua edes vähän muuhun kuin mutuun

    step.

    Äänestä

Oikein tosissani mietin tuota kirjoittamaasi, tulin siihen tulokseen että olet älykäs ja kekseliäs nainen. Haluisin itse toimia juuri samoin rohkeus ei kuitenkaan riitä. Pelkään muiden mielipiteitä liiaksi. Olet varmasti hyvä äiti lapsellesi, ja muutenkin empaattinen ihminen, näin uskon minä ainakin. Iloa ja valoa elämääsi jatkossakin.Älä välitä kateellisista ihmisistä (ehkä minäkin olen) eivät osaa tai uskalla elää niin kun haluavat, ja siksi latelevat törkeyksiä.

Äänestä
  • tämän avauksen tekijän pojalta toiset kysyvät ensimmäisenä koulupäivänä: "Mitä huoran penikka?".

    Onko äidin sikailu lapsen vika? Silti seuraukset saattavat kohdistua viattomaan lapseen.
    Oikein?

    Äänestä

  • Tuumiva kirjoitti:

    tämän avauksen tekijän pojalta toiset kysyvät ensimmäisenä koulupäivänä: "Mitä huoran penikka?".

    Onko äidin sikailu lapsen vika? Silti seuraukset saattavat kohdistua viattomaan lapseen.
    Oikein?

    Täysin puppua edellisen vastaajan epäilyt ekasta koulupäivästä. Varmaan on monia ammattilaisen (seksin) lapsia koulussa, eikä kukaan tiedä mitään. Uskon myös että avaaja on toiminut hyvin fiksusti asiakkaiden suhteen. Kuka isä sanoisi lapselle että on nainut tämän kaverin äitiä? Ei miehet hankaloitaisi omaa elämäänsä tekemällä tunnustuksia, en usko ainakaan. Hyvin fiksulta naiselta vaikuttaa avaaja, ja on varmaan osannut ottaa kaikki lieveilmiöt huomioon ryhtyessään myymään itseään.

    Äänestä

  • Tuumiva kirjoitti:

    tämän avauksen tekijän pojalta toiset kysyvät ensimmäisenä koulupäivänä: "Mitä huoran penikka?".

    Onko äidin sikailu lapsen vika? Silti seuraukset saattavat kohdistua viattomaan lapseen.
    Oikein?

    Toimin pääkaupunki seudulla opettajana 16v-> oppilaille. Täytyy sanoa että kun näitä nuoria kuuntelee, niin kyllä sieltä kaikki vertaukset löytyy. Tästä tuleekin mieleen että oppilaitos jossa opetan on yli 3 000 prostituution lasta oppilaana. Kyllä siellä niin monta kerttaa vuodessa kuulee kyseisen vertauksen. Onko näin monessa perheessä ongelmia seksissä, tuomitsevien naisten miehet olleet vieraissa, ja monella miehellä näyttää olevan huono omatunto.
    Mitä pahaa on tämä ihminen teille tehnyt että täytyy tuomita.

    Äänestä

  • Maksaja kirjoitti:

    "Mitä pahaa on tämä ihminen teille tehnyt että täytyy tuomita."

    Toimii huorana.

    Äänestä

  • Maksaja kirjoitti:

    Toimin pääkaupunki seudulla opettajana 16v-> oppilaille. Täytyy sanoa että kun näitä nuoria kuuntelee, niin kyllä sieltä kaikki vertaukset löytyy. Tästä tuleekin mieleen että oppilaitos jossa opetan on yli 3 000 prostituution lasta oppilaana. Kyllä siellä niin monta kerttaa vuodessa kuulee kyseisen vertauksen. Onko näin monessa perheessä ongelmia seksissä, tuomitsevien naisten miehet olleet vieraissa, ja monella miehellä näyttää olevan huono omatunto.
    Mitä pahaa on tämä ihminen teille tehnyt että täytyy tuomita.

    Se on nyt vain näin että me jotkut haluamme seksiä, rakastamme naisia ja heidän ihanaa vartaloa, yhteistä huumaa, se on ihanaa! eI MITÄÄMN PERVERSSIÄ, se on vain ihanaa!! Kaikki ei kai koe sitä näin..sal!

    Äänestä

  • Rohkeutta tarvitaan nyky-yhteiskunnassa, ole siis oma itsesi ja toimi tunteittesi ja näkemystesi mukaan, ilman syyllisyiden tunteita.

    Äänestä

  • Maksaja kirjoitti:

    Toimin pääkaupunki seudulla opettajana 16v-> oppilaille. Täytyy sanoa että kun näitä nuoria kuuntelee, niin kyllä sieltä kaikki vertaukset löytyy. Tästä tuleekin mieleen että oppilaitos jossa opetan on yli 3 000 prostituution lasta oppilaana. Kyllä siellä niin monta kerttaa vuodessa kuulee kyseisen vertauksen. Onko näin monessa perheessä ongelmia seksissä, tuomitsevien naisten miehet olleet vieraissa, ja monella miehellä näyttää olevan huono omatunto.
    Mitä pahaa on tämä ihminen teille tehnyt että täytyy tuomita.

    Yhdyssana- ja pilkkuvirheitä, prostittution lasta", ja muita kielellisiä kömmähdyksiä. Siinä meillä tosi ope!

    Äänestä

Kyllä se vaan niin on ettei huorasta saa hyvää ihmistä tekemälläkään, kerran huora aina huora. Ei pitäis olla lapsia, kaikki huorat pitäis sterilisoida. Ja huoria käyttävät miehet kuohia.Säästyi maailma paljolta pahalta ja irstaalta.

Äänestä
  • paljon lisättävää. Ainakin lapsi pitäisi saada pois avaajalta.

    Äänestä

  • ole kirjoitti:

    paljon lisättävää. Ainakin lapsi pitäisi saada pois avaajalta.

    Olisi paljonkin lisättävää, mutta ette te taliaivot ymmärtäisi kuitenkaan.
    "Ainakin lapsi pitäisi saada pois" voihan jessus mikä ajatus. Olisiko lapsen edun mukaista erottaa äidistään, ei, sanon minä. Äidin pitäisi olla juoppo, narkkari tai mielenterveysongelmista kärsivä ennen kuin huostaanottoa voisi harkita. Miettikää helvetissä mitä kirjoitatte.

    Äänestä

  • kommentoija kirjoitti:

    "Äidin pitäisi olla juoppo, narkkari tai mielenterveysongelmista kärsivä ennen kuin huostaanottoa voisi harkita."

    on samaa luokkaa.

    Äänestä

  • Raportoija kirjoitti:

    "Äidin pitäisi olla juoppo, narkkari tai mielenterveysongelmista kärsivä ennen kuin huostaanottoa voisi harkita."

    on samaa luokkaa.

    Jos tämä on mielipide, mitä "raportaoija" kirjoittaa: "Avaajahuora on samaa luokkaa" Niin ei voi olettaa, että keskustelun taso nousisi kovin korkeaksi. Jotenkin olen katkera näille lastentarhan opettajille, että he ovat vapaa-aikana opettaneet nämä, ei välttämättä kultivoituineet ihmiset (gro mango) käyttämään tietokoneen alkeita. Tosin he ovat myös opetttaneet "raportoijalle", että sisätossut mukaan lastentarhaan ja liukumäkeen ei saa kusta.

    Mutta yhteiskunnallisen vastuun kannan. Kerropa "raportoija", koska uskallat tulla päin naamaa sanomaan viestisi, niin olen paikalla

    Äänestä

  • Partisaani kirjoitti:

    pitäisi ehdottomasti ottaa lapset pois. Eihän äidin törkeilyt ole lapsen vika ja lapsi kun ei voi valita vanhempiaan. Samoin huorissa käyvät olisi syytä kastroida.

    Äänestä

  • Raportoija kirjoitti:

    pitäisi ehdottomasti ottaa lapset pois. Eihän äidin törkeilyt ole lapsen vika ja lapsi kun ei voi valita vanhempiaan. Samoin huorissa käyvät olisi syytä kastroida.

    Onko lapsen parempi elää alkohoituneessa perheessä tai juopon yksinhuoltajan tai narkkarin kanssa kuin rakastavan huolta pitävän äidin, joka on fiksu bisnesnainen?
    Hänhän sanoo lopettaneensa huoraamisen 40v vuotiaana ja keskittyvänsä poikaansa ja liikeeseensä. Turhaa suun pieksäntää kommentit siitä että olisi joku juoppo huora. Ei olisi liikettä, rahaa säästössä ja kahta ihmistä työssä jos olisi joku surkea levittäjä.
    Onko monet ihailemamme starat pääseet asemaansa muuta kuin reittä pitkin, heitä palvomme ja ihailemme, huoria hekin kaiken mittapuun mukaan. Korostan, eivät kaikki. Pitääkö huoran olla julkkis, että on hyväksytty tai ns. piilohuora?

    Äänestä

  • Kysyjä kirjoitti:

    "joka on fiksu bisnesnainen"

    kapisesta huorasta nimitystä "fiksu bisnesnainen"?!

    Äänestä

  • Raportoija kirjoitti:

    pitäisi ehdottomasti ottaa lapset pois. Eihän äidin törkeilyt ole lapsen vika ja lapsi kun ei voi valita vanhempiaan. Samoin huorissa käyvät olisi syytä kastroida.

    Att raportoija. Eikö se yläpään herne saa mitään älyllistä aikaiseksi. Lapsi tuskin tietää, antaako mamma rahasta vai ilman. Mutta tämä kastraatiovaatimus oli kuin piste i:n päälle. Kerroppa älyn Tonava, Karpaattien kaunosielu, miksi munat pois, sehän aiheuttaisi huomattavaa työttömyyttä prostien keskuudessa tai ainakin kielen kipeytymistä.

    Äänestä

  • Raportoija kirjoitti:

    "joka on fiksu bisnesnainen"

    kapisesta huorasta nimitystä "fiksu bisnesnainen"?!

    Käytän avaajasta määritelmää fiksu bisnesnainen. Tarvitsee vain lukea hänen kirjoituksensa, niin ei voi muuta päätellä, kuin fiksu ja viisas on ollut/on.

    Lapsensa on varmasti tullut hyvin hoidetuksi, myös fyysinen puoli tasapainossa. Onhan pojalla molemmat rakastavat vanhemmat, jotka vastuun ja kasvatuksen nähdäkseni jakavat. Älykkäitä ja viisaita ihmisiä, olen sitä mieltä.
    Parempi myydä pilluaan kuin sielunsa.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    "Parempi myydä pilluaan kuin sielunsa."

    myy sielunsa ja ihmisyytensä huohottaville luusereille.

    Äänestä

  • Partisaani kirjoitti:

    Att raportoija. Eikö se yläpään herne saa mitään älyllistä aikaiseksi. Lapsi tuskin tietää, antaako mamma rahasta vai ilman. Mutta tämä kastraatiovaatimus oli kuin piste i:n päälle. Kerroppa älyn Tonava, Karpaattien kaunosielu, miksi munat pois, sehän aiheuttaisi huomattavaa työttömyyttä prostien keskuudessa tai ainakin kielen kipeytymistä.

    niitä 14-15 -kesäisiä thaipikkutyttöjä nussimassa Bangkokin porttoloissa. Eikös vaan?

    Äänestä

  • Raportoija kirjoitti:

    "joka on fiksu bisnesnainen"

    kapisesta huorasta nimitystä "fiksu bisnesnainen"?!

    Ei kai kapisesta voi käyttää sanaa fiksu tai älykäs. Älykäs/fiksu ihminen ei kapia saakkaan, ei ajaudu senkaltaisiin tilanteisiin, jossa niin saataisi käydä.

    Äänestä

  • Raportoija kirjoitti:

    niitä 14-15 -kesäisiä thaipikkutyttöjä nussimassa Bangkokin porttoloissa. Eikös vaan?

    Kuules nyt "raportoija", väität minun syyllistyneen rikolliseen tekoon. Et tunne minua, ainoa tietosi on se, että olen asunut nyt 17 vuotta Kauko-Idässä. Kun vastoin parempaa tietoa, väittää toisen syyllistyneen rikokseen, niin itse syyllistyy herjaukseen tai solvaukseen. En ole käynyt yhdessäkään porttolassa, enkä myöskään nainut 14-15 kesäistä (hmm.. mikä on kesä Thaimaassa) tyttöä.Jos puhutaan täysi-ikäisistä Siellä on noin 20.000.000 naista, joista puolet ovat vapaita, Indonesiassa on noin 70.000.000 naista, Kambodjassa noin 15.000.000 naaista Vietnamissa noin 20.000.000 naista, Miamarissa noin 25.000.000 naista ja minulla elinaikaa vain rajatusti.

    Ymmärrän toki, jos paineet ovat käyneet päähän, kun et ole niitä päässyt purkamaan, ja siksi ehdotankin rehtiä ja reipasta mittelöä. Koska olen mielestäsi reppana ym. lähdemme yhdessä Helsingin yöhön ja iskemme naiset, se kumpi saa ensin iskettyä saa kaksi pojoa, ja aamulla arvioidaan kauneus ulkopuolisen tuomarin toimesta ja tietenkään prostit eivät tähän kilpailuun kuulu kuin ei alle 18w. Hävinnyt maksaa koko illan laskun molempien osalta. Sopiiko.

    Äänestä

Heippa,
Minäkin olin ammattilainen, mulle ei sattunut niin hyvin, olen nyt köyhä alkoholisti.
Kuitenkin en koskaan kadu mitä tein,itse päätin urani ja voin elää sen kanssa.
Ja kaikille noille tekopyhille ihmisille kun vittuilee sulle niin haistakoon paskaa.
Toivonkin että ensimmäinen ihminen joka meitä panettelee tai arvostelee on juuri semmoinen henkilö ettei koskaan elämässään ole syntiä tehnyt ja siksi hänellä on oikeus arvostella meitä huoria.

Äänestä
  • "Minäkin olin ammattilainen, mulle ei sattunut niin hyvin, olen nyt köyhä alkoholisti."

    psyyke ei kestä huorana toimimista. aikansa luulee, että kestää, mutta sitten...

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    "Minäkin olin ammattilainen, mulle ei sattunut niin hyvin, olen nyt köyhä alkoholisti."

    psyyke ei kestä huorana toimimista. aikansa luulee, että kestää, mutta sitten...

    Niinhän se on, että joka ammatissa on alkoholisteja ja syrjäytyneitä, jotka eivät jaksa. Mutta myös hyvin asiansa hoitaneita ja pärjänneitä. Psyykkeet ovat ihmisillä niin erilaisia, kuka mitäkin kestää, kuka lääkityksen avulla. Hyvä , älykäs, viisas, tressinsietokykyinen, oman elämänsä hallinta halussa oleva seksin amattilainen pärjää, ja saavuttaa tavoitteensa. Kaikki eivät ole luusereita.

    Äänestä

Kyllä vain, kun kouluni on loppu ja valmistun minusta tulee seksin ammattilainen. Tienaan rahaa muutaman vuoden, niin kauan kun kaikki tavoitteeni ovat saavutetut. Valikoin asiakkaani, en pyydystä kadulla. Minun täytyy olla hyvä, että saan vakiasiakkaat. Aion kouluttaa itseäni myös valmistumisen jälkeenkin. Oma yritys minulla tulee olemaan, se on suurin tavoitteeni materian suhteen.

Äänestä
  • säälittävää tekstiä.

    Äänestä

Tervehdys!

Olisit avauksellasi ansainnut mielenkiintoisemman keskustelun, kuin mitä nyt on käyty.

Kyllä tämä suomalainen kateus on jotain suunnatonta. Vai mistä muusta tämä loputon moralisointi, toisen ihmisen halveksiminen ja oman itsen paremmaksi ihmiseksi asettaminen voi johtua? Ollaan kateellisia jollekulle, joka on menestynyt. Sitten kun joku toinen samaa ammattia harjoittanut kertoo vähemmän mairittelevaa tarinaa omasta karriääristään ja kohtalostaan, heristellään sormea ja viisaina todetaan, että nii'in, mitäs mä sanoin. Ja vielä lyödään lyötyä päälle päätteeksi, koska tämä on yrittänyt menestyä "epärehellisesti".

Aivan sama kateus vallitsee muillakin aloilla menestyneitä kohtaan, heitä on vaan vaikeampi moralisoida ja polkea. Jos vaan johonkin seikkaan heidän elämässään voidaan tarttua, se varmasti tehdään. Voimme sen lukea joka päivä lööpeistä, jotka oksettavat minua.

Jos joku elättää itsensä ja vielä lapsensa myymällä itseään, onko se joltain muulta pois? Kun on tinkimätön terveyden suhteen, valitsee huolellisesti asiakkaansa, maksaa vielä verotkin, niin mitä siinä on minulla kaduntallaajalla sanomista. Ei niin mitään. Muuta kuin että ammattitaito on kohdallaan.

Itse en ole seksiä ostanut. Ei ole tarvinnut. En ehkä voisi olla prostituoidun kanssa parisuhteessa, mutta sekin lienee ajattelun rajoittuneisuutta omalla kohdallani. En minäkään ole täydellinen. Kuka on? Ex-ammattilaisen kanssa voisin hyvinkin olla, mitäpä menneisyydellä on merkitystä. En ole koskaan kysellyt vaimoltanikaan, montako ja millaisia hänellä oli ennen minua. Ei kiinnosta eikä minulle edes kuulu.

Toivotan pojallesi ja sinulle liikenaisena, äitinä ja ihmisenä kaikkea hyvää!

Äänestä
  • "Ja vielä lyödään lyötyä päälle päätteeksi, koska tämä on yrittänyt menestyä "epärehellisesti"."

    mitään lyödyn lyömistä, jos kirjoittaa tälle palstalle sen kylmän tosiasian, että hyvin moni huora viettää elämänsä viimeiset vuodet alkoholistina. tästä voi saada näyttöä hoitolaitoksista yms.
    kuten aiemmin kirjoitin ihmisen psyyke ei pitkän päälle kestä sitä työtä.

    tämä olkoon samalla varoituksen sanana niille, jotka suunnittelevat huoran "uraa".

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    "Ja vielä lyödään lyötyä päälle päätteeksi, koska tämä on yrittänyt menestyä "epärehellisesti"."

    En toki epäile tietojasi. Prostituoidun ammatti on epäilemättä erityisen vaativa, mitä tulee esim. psykkeeseen kohdistuviin paineisiin ja vaatimuksiin. Prostituoidun ammatti ei todellakaan sovi kenelle tahansa.

    Nimimerkki Ex-ammattilaisen kohtalo sinänsä puhuu puolestaan. Häntä tuskin lohduttaa se tieto, että näin käy monelle hänen kollegalleen.

    Varoituksen sana toki on paikallaan. Jokaisen kyseistä uraa suunnittelevan tuliskin käydä perusteellisia keskusteluja prostituoitujen etujärjestöjen kanssa ennen käytännön toimenpiteitä. Sieltä varmasti saa tosielämään perustuvia neuvoja ilman moralisointia.

    Peruskoulun tai lukion ammatinvalinnanohjaajalta niitä ei taida saada.

    Äänestä

  • Reiska kirjoitti:

    "Prostituoidun ammatti ei todellakaan sovi kenelle tahansa."

    se mielestäsi sopii?

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    "Prostituoidun ammatti ei todellakaan sovi kenelle tahansa."

    se mielestäsi sopii?

    En ole oikea henkilö sitä yleisellä tasolla arvioimaan, en sitä kenellekään suinpäin myöskään suosittelisi. Sen paremmin en myöskään väittäisi, ettei se sovi kenellekään.

    Kyllä se on jokaisen itse lopulta arvioitava, mihin omat ominaisuudet sopivat. Yksittäisenä esimerkkinä tämän keskustelun avanneelle henkilölle se saattaa sopia. Tämän näkemyksen olen muodostanut sen perusteella, minkä käsityksen hänestä sain hänen avauksestaan.

    Äänestä

  • Allekirjoitan täysin edellisen vastaajan kommentin.

    Kuin myös toivotan hyvää jatkoa niin sinulle kuin pojallesikin!

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    "Ja vielä lyödään lyötyä päälle päätteeksi, koska tämä on yrittänyt menestyä "epärehellisesti"."

    mitään lyödyn lyömistä, jos kirjoittaa tälle palstalle sen kylmän tosiasian, että hyvin moni huora viettää elämänsä viimeiset vuodet alkoholistina. tästä voi saada näyttöä hoitolaitoksista yms.
    kuten aiemmin kirjoitin ihmisen psyyke ei pitkän päälle kestä sitä työtä.

    tämä olkoon samalla varoituksen sanana niille, jotka suunnittelevat huoran "uraa".

    Kylmä totuus kirjoittaa:
    "...hvyin moni huora viettää elämänsä viimeiset vuodet alkoholistina. tästä voi saada näyttöä hoitolaitoksista yms.
    kuten aiemmin kirjoitin ihmisen psyyke ei pitkän päälle kestä sitä työtä."

    Ensinnäkin olisi kai tiedettävä, tuleeko alkoholisteista huoria jossakin vaiheessa vai huorista alkoholisteja. Ei tietääkseni ole tutkittu. Eli mielipide perustuisi mutuun. Väite, että hoitolaitokset antaisivat tämänkaltaista tietoa (näyttöä ?) ei pidä paikkaansa, koska heillä on asiakkaidensa suhteen rikoslaissa määrätty vaitiolovelvollisuus. Työssäni ja vapaa-aikanani olen tuntenut varmaankin toistasataa prostia, enkä voisi itse ainakaan allekirjoittaa esitettyä väitettä. Sen sijaan alkoholisoituneet henkoilöt jotka lähiöbaareissa vaikuttvat ja ehkä huoraavat viinasta, varmaankkn ovat hoitolaitosten asiakkaita.

    Äänestä

Olen seurannut kyseistä keskustelua tähän saakka. Ja toivon, että ne henkilöt jotka tunnistavat itsensä seuraavista tunnusmerkeistä ottavat yhteyttä Mielenterveystoimistoon.

Jos kuvittelet olevasi parempi kuin muut ja katsot voivasi arvostella muita.
Jos sinusta tuntuu kuin ympärillsi oleva maailma ei ymmärrä näkökantaasi.
Jos epäilet että muut tahtovat vahingoittaa sinua.
Jos koet suurta vihaa kun muut eivät toimi niinkuin haluaisit.
Koet vihaa jos toisilla on erilainen mielipide kuin sinulla.
Tunnet olevasi aina oikeassa.

Äänestä
  • Ihanaa että on maksullisia naisia!!! Et nyt ymmärrä asiaa....mene ammattiauttan luo! Vitsi! ...naiset on ihania!

    Äänestä

  • Väärä osasto kirjoitti:

    Ihanaa että on maksullisia naisia!!! Et nyt ymmärrä asiaa....mene ammattiauttan luo! Vitsi! ...naiset on ihania!

    Tarkoitin tässä lähinnä näitä tuomitsioita en keskustelun avaajaa!

    Äänestä

  • huoria ja huorissa kävijöitä? Käytkö itse säännöllisessä terapiassa?

    Äänestä

  • Kiinnostaa kirjoitti:

    huoria ja huorissa kävijöitä? Käytkö itse säännöllisessä terapiassa?

    Kuuntelen päivittäin ihmisiä joihin kyseiset tunnusmerkit sopivat.
    En kunnioita mutten halua tuomitakkaan, en myoskään itse käytä kyseisiä palveluita.

    Äänestä

  • Mielen tutkija kirjoitti:

    Kuuntelen päivittäin ihmisiä joihin kyseiset tunnusmerkit sopivat.
    En kunnioita mutten halua tuomitakkaan, en myoskään itse käytä kyseisiä palveluita.

    selkäranka on syytä säilyttää yhteiskunnallamme = on tehtävä kaikki mahdollinen, että huorat ja huoraaminen saadaan loppumaan maastamme.

    Äänestä

  • Kiinnostaa kirjoitti:

    selkäranka on syytä säilyttää yhteiskunnallamme = on tehtävä kaikki mahdollinen, että huorat ja huoraaminen saadaan loppumaan maastamme.

    ...jotta saadaan loppumaan kaikkinainen väkivalta, huumebisnes, alkoholisoitumunen,lasten hyväksi käyttäminen, yms. Minä tarvitsen ammatilaisen palveluja oman rajoitteisuuteni takia. Täytyisi olla kokonaan ilman läheisyyttä ja seksiä jos heitä ei olisi. Oma vakituiseni toimii myös terapauttina muutoinkin.

    Äänestä

  • Tehtävä kirjoitti:

    Jos vielä mietittäisiin että samaan koukkuun myös tummatukkaset, ruskeasilmäset, ylipainoiset, alipainoiset, punatukkast, vaaleatukkset ja yms. niin mitä jää jäljelle kun ahdasmielisyys leviää.... Ääriainekset, ahdasmieliset ellei näitäkin laitetais samaan koukkuun.

    Äänestä

Tämä ketju laittaa hieman miettimään syntyjä syviä. Laineet puolesta ja vastaan lyövät melko voimakkaina. Jos lähdetään liikkeelle vanhalla kliseellä:

"Kukaan ei voi valita vanhempiaan."

Näinhän tuo asianlaita on. Lapsia saavat kuninkaalliset ja alkoholistit, rikkaat ja köyhät, terveet ja sairaat jne. Elämänkirjo on kuin räsymatto, josta ei puutu eri värisiä nauhoja.

"Raha ei tuo onnea."

Siinä toinen klisee, jolla voidaan jatkaa pohdintaa. Jos onni olisi ostettavissa marketin hyllyltä, niin mm. kaikki Nokian johtajat ja optiomiljonäärit olisivat erittäin onnellista väkeä. Rohkenen veikata, että näin ei asianlaita ole.

Niinpä esim. rikkaaseen kotiin syntyminen ei missään nimessä tuo automaattisesti mukanaan lapselle onnellista lapsuutta ja elämää. Se tuo rahaa, tavaraa, mahdollisuuksia yms. paljon enemmän kuin köyhän kodin lapselle. Valitettavan moni ihminen tänä päivänä juoksee pää kolmantena jalkana rahan ja materian perässä - kunnes ehkä jossain juoksun vaiheessa suoni kopassa katkeaa tahi sydän irtisanoo työsopimuksen. Mitä silloin saat mukaasi?

Siitä olemme varmasti kaikki yhtä mieltä, että pieni lapsi ansaitsisi mahdollisimman hyvän, turvallisen ja rakkaudellisen kasvuympäristön.
Sitä jokainen lapsi ei Suomen maassakaan saa.

Mitkä ovat huorana toimivan naisen valmiudet antaa pojalleen hyvä kasvualusta, kertoa miehistä ja oikeista miehen malleista omalle "pikku-urokselleen" yms? Siihen kysymykseen minä en pysty vastaamaan.
Joku toinen ehkä pystyy.

Äänestä
  • Nimimerkki "2 lapsen isä" esitti asiallisen ja myös aiheellisen kysymyksen, muutenkin järkevän pohdinnan päätteksi. Minä en pysty kysymykseen vastaamaan, ajattelin kuitenkin jatkaa pohdintaa omalta osaltani.

    Lasten kasvattaminen on monisäikeinen prosessi. Vanhemmilla on luonnollisesti aivan keskeinen osa tässä. Lisäksi voimakasta ja vähemmän voimakasta vaikutusta lapsi saa sisaruksilta, isovanhemmilta, muilta sukulaisilta, ystäviltä, koulusta, harrastuksista ja muusta lähiympäristöstä.

    Kuten 2 lapsen isä totesi, rahalla ei onnea saa. Näistäkin vaikuttajista voi ainoastaa harrastuksiin raha vaikuttaa. Ja harrastuksia voi hankkia, vaikka ei rahaa olisikaan. Vanhempien hyvinvointi tietysti vaikuttaa lapseen, ja tässä perheen perustoimeentulo on tärkeä.

    Yksinhuoltajaäitejä on Suomessa paljon. He ovat yksinhuoltajia monista eri syistä. Keskustelun avaajalla on siinä mielessä hyvä tilanne, että hänen pojallaan on mahdollisuus olla myös isänsä kanssa, jolloin miehen malli on tarjolla. Monelta yksinhuoltajan lapselta tämä mahdollisuus puuttuu.

    Se minkälaisen kasvualustan ja naisen mallin prostituoituna toimiva äiti sitten antaa lapselleen, riippuu nähdäkseni keskeisesti siitä, minkälainen itsetunto ja itsekunnioitus äidillä on. Sama pätee missä muussa ammatissa tahansa työskentelevään yksinhuoltajaäitiin. Siihen, miten prostituoituna toimiva pystyy nämä ominaisuudet säilyttämään, en ole oikea henkilö vastaamaan.

    Nykyinen rahan perässä juoksemisen pakkokulttuuri on lasten kannalta tuhoisa ennenmuuta sen vuoksi, että vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen. Taskuraha ei todellakaan korvaa lapselle vanhemman kanssa vietettyä aikaa.

    Äänestä

Pajonkos ham... kunnon hoito sulta, jos vaikka yhteisymmärrykseen päästäis?

Äänestä
  • Mulle ja jos...pistähän meiliosoittees niin katellaan jos vaikka hoitoon pääsis.

    Äänestä

  • Illo kirjoitti:

    Mulle ja jos...pistähän meiliosoittees niin katellaan jos vaikka hoitoon pääsis.

    Reppanoita ootte työ mulkkunne tarjoojat, ei se huora teitä huoli se on yläluokkaa. Pittää saaha sivistynyttä kalua eikä levitä pillua alle 200 euron tosi on.

    Äänestä

  • Naikkonen kirjoitti:

    Reppanoita ootte työ mulkkunne tarjoojat, ei se huora teitä huoli se on yläluokkaa. Pittää saaha sivistynyttä kalua eikä levitä pillua alle 200 euron tosi on.

    Huora on aina huora.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Huora on aina huora.

    Huimat on erot ammattilaistenkin välillä. Minä ainakin vaadin muutakin kun pelkkää nussimista. Halvoilta huorilta en saa sitä mistä maksan. Tyyliä ja sivistystä pitää huorassakin olla. Erittäin tärkeänä pidän keskustelutaitoa kaiken muun ohessa.

    Äänestä

  • Asiakas kirjoitti:

    yhteiskunnallinen status ja "arvostus" jokaisella huoralla.

    Alapääammattilainen on alakastia.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    yhteiskunnallinen status ja "arvostus" jokaisella huoralla.

    Alapääammattilainen on alakastia.

    Kyllä on 300 euron vittu makoisampi kun 50 ekun. Näin vain on, tosi ammattilainen saa miehen unohtamaan että huoran kanssa nussii.

    Äänestä

  • Santeri kirjoitti:

    Kyllä on 300 euron vittu makoisampi kun 50 ekun. Näin vain on, tosi ammattilainen saa miehen unohtamaan että huoran kanssa nussii.

    Ei tipu luusereille vittua, niin kun ei Joonaalle viinaakaan. Just ei etes maksusta.

    Äänestä

En ole koskaan elämässäni huorannut, enkä huoraa. Minulla on ihana , vaikka vahempi aviomies rikas ja kohtuullinen rakastaja. Ei ole pakko käydä töissä, voin harrastaa mitä haluan. Käyn ulkomailla monta kertaa vuodessa. Kyllä sitä pärjää muutenkin hyvin kun vaan pilluaan myymällä. Voin kunnioitaa itseäni ja myös muut minua. Ihanaa kun ei tarvitse itseään kaupata. Minulla yhtä hyvin asist, ellei parenminkin kun avaajahuoralla.

Äänestä
  • "Voin kunnioitaa itseäni ja myös muut minua."

    pointti ihmiselämässä.

    Äänestä

  • Niin, hillon takia naimisissa.

    Hävettävää piparikauppaa!

    Ennemmin rehellinen huora kuin tuollainen!

    Äänestä

  • Kevyt olo kirjoitti:

    "Voin kunnioitaa itseäni ja myös muut minua."

    pointti ihmiselämässä.

    Mitä muuta aviovaimo on kuin huora. Matkustaa miehensä rahoilla, harrastaa ?nussimista? matkoillaan, ?maksaakin? siitä?? Mies on kohtuullinen rakastaja, mistä tietää jos ei ole vertailukohdetta? On pyydystänyt vanhan rikkaan miehen, jonka rahoja tuhlaa, vällillä pillunsa levittäen hänellekin.

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    Niin, hillon takia naimisissa.

    Hävettävää piparikauppaa!

    Ennemmin rehellinen huora kuin tuollainen!

    Totta jokainen sana. Kehtaakin nimitellä toisia huoraksi, itse laillistettu huora.

    Äänestä

  • Niin..sullahan ei koskaan ole varmaan ollut tilannetta että kaikki olisi romahduspisteessä ja ainoa pikainen keino selvitä velkahelvetistä olisi juurikin tuo prostituutio..sorry vain mutta tosielämän huonoista puolista et tunnu tietävän mitään..itte siihen tilanteeseen jouduin, MUTTA myös ihan omasta vapaasta tahdostani. Ja usko pois neitiseni kunnioitusta itseäni ja kanssasisariani kohtaan löytyy kyllä. Että voi teitä hyvän elämän lellikkejä jotka sieltä huutelette :)

    Äänestä

Mietittyäni ja pohdittuani avaajan kirjoitusta, myös parin ystävättäreni kanssa, tulimme siihen tulokseen, että opiskelun ohessa myymme itseämme.
Ajattelimme paria kolmea asiakasta viitenä päivänä viikossa. Emme myöskään pyydystä kadulla.

Kateelliset kenellekään kelpaamattomat (rahasta) pitäkööt mölyt mahassaan, ei tarvitse kommentoida millään tavoin päätöstämme.

Äänestä
  • -upeeta, ettei päätöksen teko ole jahkailua

    Äänestä

Vain hyvää..mutta, haluaisitko myös poikasi huoraavan, että saisi myös pelkkää hyvää???

Äänestä

Nimittäin tavaraansa. Prostituoituhan ei luovuta tavaraansa yksinoikeudella eikä lopullisesti niin kuin aviovaimo. Varsinaisia pillunmyyjiä ovat siis aviovaimot, etenkin jos hyötyvät kaupasta rahallisesti.

Äänestä

Täytyy tunnustaa että olen kateellinen sulle. Itse olen hoitoalalla töissä, teen vuorotyötä. Kotona lapsi ja mies. Asuntovelkaa vielä, kädestä suuhun elämistä. Ei ole varaa hoitaa itseään muuta kuin nivealla, ja jumpalla jos jaksaa. Olen ehkä suunilleen samanikäinen kanssasi 37v. Elämäni pelkkää "raatamista" ei yksityislääkäreitä vaan terkkariin mennään tarvittaessa. Avoielämä rutinoitua, selälleen jalat levälleen, pisto nosto ja ravistus. Ei mitään jänittävää sitä samaa tasaista junnaamista.
Jos saisin 20v ajassa taaksepäin ja tämän järjen mikä nyt on, valitsisin aivan samoin kun sinä, siis avaaja. Niin makaa kuin petaa.

Äänestä
  • Fiksu/hyvä amattilainen voi valita asiakkaansa. Ei tarvitse maata ihramahojen ja reppanoiden alla, jollei halua. Sitäpaitsi ihramaha voi kiihottaa..

    Äänestä

  • Minä tekisin ihan samoin, nyt on jo myöhäistä alottaa. Toivosin että olis muutakin kun pisto nosto ja ravistus seksissäkin. Niimpä, niin makaa kun petaa kyllä se vaan niin on.

    Äänestä

  • Minäkin kirjoitti:

    Minä tekisin ihan samoin, nyt on jo myöhäistä alottaa. Toivosin että olis muutakin kun pisto nosto ja ravistus seksissäkin. Niimpä, niin makaa kun petaa kyllä se vaan niin on.

    Jätän yleensä aika usein petaamatta, maata on ihan mukava petaamattakin.

    Äänestä

  • Kateellinen kirjoitti:

    Fiksu/hyvä amattilainen voi valita asiakkaansa. Ei tarvitse maata ihramahojen ja reppanoiden alla, jollei halua. Sitäpaitsi ihramaha voi kiihottaa..

    "Sitäpaitsi ihramaha voi kiihottaa.."

    normaalia naista ja normaalissa ihmissuhteessa. Sen sijaan huora ei oikeasti kiihotu seksuaalisesti mistään . Huoralla on koloa muurattu umpeen niin, että seksuaaliset tunteet ovat kadonneet hevon kuuseen. Huora vain näyttelee kiihottunutta/nauttivaa, jotta reppana tulisi uudelleenkin tuomaan euronsa huoralle.

    Äänestä

  • Solakka kirjoitti:

    Normaali, käsitteenä venyvä termi kaiketi. Tarkoitat varmaan yleisesti hyväksyttyjen normien mukaan määrittelemäsi normaalin?

    Kyllä vain huorakin kiihottuu,sanon kokemuksesta. Mutta onhan toki huoria jotka eivät kiihotu kuin vain euroista, sinä ilmeisesti kuulut heihin. Et kuitenkaan saisi yleistää kaikkia huoria itseesi.Tsemmpiä , toivon että joskus vielä kiihotut.

    Äänestä

  • "Normaali" kirjoitti:

    en voisi kuvitella alentuvani niin alhaiselle tasolle, että huoraa lähtisin pökkimään. Mieheltä pitää löytyä sen verran miehistä itsetuntoa.

    Äänestä

  • Solakka kirjoitti:

    en voisi kuvitella alentuvani niin alhaiselle tasolle, että huoraa lähtisin pökkimään. Mieheltä pitää löytyä sen verran miehistä itsetuntoa.

    jätän huorat luusereille.

    Äänestä

  • Oikea MIES kirjoitti:

    jätän huorat luusereille.

    Kyllä mielellään kokeilisi oikein kallista huoraa, mutta niin on että rahat ei riitä. Lirkutus ja taksikyyti ei taija ihan riittää, kaljan tilalla pitäs olla jotain hinnakasta viiniä. Luuserit pysyköön lestissään. Ei taitas meikäpojan eurot riittää avaajan nussimiseen.

    Äänestä

  • Neitokainen kirjoitti:

    Jätän yleensä aika usein petaamatta, maata on ihan mukava petaamattakin.

    Tänään olen sopinut itseäni vanhemman miehen kanssa treffit, jolloin sitten olen hänen huoransa. Saan mukavan korvauksen. tapaan hänet n. Klo:22 vähän jännittää.

    Äänestä

  • Luuseri kirjoitti:

    Kyllä mielellään kokeilisi oikein kallista huoraa, mutta niin on että rahat ei riitä. Lirkutus ja taksikyyti ei taija ihan riittää, kaljan tilalla pitäs olla jotain hinnakasta viiniä. Luuserit pysyköön lestissään. Ei taitas meikäpojan eurot riittää avaajan nussimiseen.

    "Ei taitas meikäpojan eurot riittää avaajan nussimiseen."

    koskisi pikkulillilläkään avaajaan.

    Äänestä

  • Tyttönen kirjoitti:

    Tänään olen sopinut itseäni vanhemman miehen kanssa treffit, jolloin sitten olen hänen huoransa. Saan mukavan korvauksen. tapaan hänet n. Klo:22 vähän jännittää.

    Kuinkas tyttösen kävi? Jäikö mukavat muistot, vai häpeä jälkeen? Mitä teet rahoilla?

    Äänestä

  • Itse olen kaupunkilaislapsi, mutta sain viettää toki osan lapsuuteni kesistä maaseudun rauhassa. Muistan paikallisen maatalon käyttöomaisuuteen kuuluneen yhden pukin ja kahdeksan lammasta. Kun nyt nimimerkki "Pukki" kysyy, että saitko kunnolla kyrpää ja euroi (euroja?) niin toki projisoituna lapsuuteeni ymmärrän kysymyksen. Jos pukki-nimimerkki on vain pannut lampaita, hänelle on täysin yllätys, missä vaiheessa eurot tulevat kuvioon.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Kuinkas tyttösen kävi? Jäikö mukavat muistot, vai häpeä jälkeen? Mitä teet rahoilla?

    Jäi mukavat muistot, ja euroja tuli enemmin kuin odotin. Asiakkaana kaksi ihanaa vanhempaa herrasmiestä. Ovat nyt vakiasiakkaitani, olemme sopineet jo uuden ajankin. En ole pettynyt ollenkaan. Rahoista osa opiskeluun, loput ehkä säästöön, jos en innostu shoppailemaan.

    Äänestä

..sinua on, kaikki hyvään elitasoon kuuluvan olet saanut haluamallasi tavoin. Kaikki eivät tuommoiseen pysty vaikka haluaisivatkin. Toisten ihmisten mielipiteet "kunnioitus" merkitsevät enimmin kuin omat halut ja toiveet. Täytyy elää enemmistön laatimien normien mukaan. Itse käytäydyn/elän juuri tuolla tavoin, en kuitenkaan ole tyytyväinen elämääni.

Äänestä
  • huoraa?

    Äänestä

  • Oho! kirjoitti:

    huoraa?

    Huoraa -on ihminen myös- ihailen aivan samoin kuin muitakin tavoitteet saavuttaneita ihmisiä, jotka omalla työllään ovat kaikki toteuttaneet. Tarkoitan rehellisellä työllä, en rikollisin keinoin. Vaikka prostituutiokin on ymmärtääkseni nyt rikollista. Kuitenkin katson että jokaisella on perustuslaillinen oikeus päättää omasta ruumiistaan.

    Äänestä

  • Kiltti kirjoitti:

    Prostituutio ei ole rikollista toimintaa pääsääntöisesti. Parittaminen on. Järjestyslailla on kielletty maksullisen pillun tarjoaminen yleisellä paikalla, eli kadulla ravintolassa, puistossa, kummitusjunassa ja maailmanpyörässä.

    se alaikäisten thaiteinityttöjen paneskelu?

    Äänestä

  • Kysyvä ei eksy kirjoitti:

    se alaikäisten thaiteinityttöjen paneskelu?

    Kysyvä ei eksy kirjoitti:
    "Entäs se alaikäisten thaiteinityttöjen paneskelu"

    Kysyvä on eksynyt jo kauan kauan sitten, mutta

    Kyseinen nimimerkki ei tunne minua eikä tiedä asiostani, (huom asioista) mitään, ja väittää minun syyllistyneen rikolliseen toimintaan. Olen ehdottanut ko nimimerkille henkilökohtaista kontaktia, mutta häneltä uskallus puuttuu. Tarjous edelleen voimassa.

    Lähden tässä käymään Etelänapa Mantereella, joten nimimerkki voi jättää kunnioittamani Thaitytöt rauhaan ja haukkua minua Pingviineihin sekaantujaksi, ja samalla kertoa miksi jääkarhut eivät syö minun pingviinejäni

    "Lähden tässä käymään Etelänapa Mantereella, joten nimimerkki voi jättää kunnioittamani Thaitytöt rauhaan ja haukkua minua Pingviineihin sekaantujaksi, ja samalla kertoa miksi jääkarhut eivät syö minun pingviinejäni"

    on oikein sopiva kohde pikkupilille. ;)

    Äänestä

  • Heh kirjoitti:

    Tämä tyttö haluu just pienipilistä, mut sama korvaus kun isoltakin.

    Äänestä

Onnea ja menestystä elämääsi myös tuolloin kun jätät seksinammattilaisen urasi. Uskon sinun haluavan viettää laatuaikaa poikasi kanssa. Toivon myös että löydät onnesi poikasi isän kanssa, jos rakastat et toista kertaa kieltäydy kosinnasta. Olet ollut onnekkaampi valitsemallasi tiellä, kuin itse arvaatkaan/tiedätkään. Kaikki eivät ole samaan kyenneet, elämhallinta on luisunut pois itseltänsä.

Äänestä
  • lopputaival ei ole kadehdittava...

    Äänestä

Onnea ja mestystä elämällesi..teet niin kuin muut vaan haaveilevat. Maksullisia naisia tarvitaan aina.

Äänestä

Voi, kun itsekin olisin yhtä rohkea kuin avaaja, ei tarttisi kituuttaa pienellä palkalla. Nyt ostan kirpparilta vaatteeni, ei ole varaa kampaajaan puhumattakaan kauneushoitolan palveluista. En ole kaunis, aivan tavallisen näköinen ylipainoinen nainen, naimisissa luuserin kanssa. Itse olen osani valinnut niin makaa kun petaa.

Äänestä
  • "Voi, kun itsekin olisin yhtä rohkea kuin avaaja"

    Kyllä siihen rohkeutta tarvitaan, että alkaa jakaa persettään ja menettää kaikkien muiden ihmisten arvostuksen sekä oman itsekunnioituksensa?

    Äänestä

  • Jess kirjoitti:

    "Voi, kun itsekin olisin yhtä rohkea kuin avaaja"

    Kyllä siihen rohkeutta tarvitaan, että alkaa jakaa persettään ja menettää kaikkien muiden ihmisten arvostuksen sekä oman itsekunnioituksensa?

    En ole huorannut, mutta olen jokatapauksessa menettänytihmisten arvostuksen ja kunnioituksen. Olen koukussa viinaan. Kaikki avustukseni menee viinan hankintaan. Jos ei olisi miestä joka huolehti lapsesta, ei häntä enää minulla olisi. Olen tehnytns. kunniallista työtä, kuitenkin minusta tuli juoppo, yhteskunnan halveksima olento.

    Äänestä

  • Elähtänyt kirjoitti:

    Sääliäkö pitäis? Ei muuta ku viina vaan riitäs.

    Äänestä

Olen ollut nyt kohta 7 kuukautta huoraamatta.Kosmetologina olen toiminut kohta 5 kuukautta, liike on omani. työlistän yhden ihmisen, ehkä tulevaisuudessa useamman. Myös minä hankin ammattini, liikeeni, nykyisen elintasoni huoraamalla. Niin, olen seurustellut ihanan miehen kanssa yli 4 kuukautta, hän tietää menneisyyteni, hyväksyy täysin.

Äänestä

Voisitkos avaaja mitenkään kommentoida saamiasi vastauksia ja kommentteja elämästäsi? Olisi mukava kuulla miten suhtaudut ritiikkiin.

Äänestä
  • ..ja tietää, mutta ei taida avaaja katsoa tarpeliseksi kommentoida.

    Äänestä

Taidan tuntea sinut. Älä ihmeessä lopeta, jää puute Oulun miesten elämään.

Äänestä

Kirjoitin ylioppilaaksi kohtuulisin arvosanoin. Nyt olen päättänyt aloittaa amattilaisena, joskin opiskelen kiireettömästi amattiini. Kirjoituksesi osaltaan varmensi valintani. Tsemppiä elämääsi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 60 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Amattilainen kirjoitti:

Olen toiminut seksin ammattilaisena lähes 13v. Asiakkaani ovat pääsääntöisesti vakituisia, joitain satunnaisia ajottain. Maksan myös veroa, vaikkakin toiminimeni on jotain muuta, kuin seksiin liittyvää. Olen opiskellut hyvän ja mieluisan ammatin, joskin on sivubisnes huoraamisen ohella.

Huoraamisella saaduilla rahoilla - opiskelun lisäksi- olen ostanut oman asunnon, matkustellut, ja muutoinkin panostanut elämän laatuuni. Olen voinut käyttää parhaita saatavilla olevia lääkärin palveluja aina tarvittaessa.

Olen iältäni vajaat 40v hyvin säilynyt, nuorekas hauskan näköinen nainen. Olen päättänyt lopettaa itseni myymisen 40v täytettyäni, ja keskittyä vain ja ainoastaan poikani ja liikkeeni hoitamiseen. Säästöjäkin on kertynyt kohtuullisesti, joten elämäni varsin hyvässä mallissa.

Poikani aloittaa peruskoulun juuri tuolloin kun täytän nuo 40v. Saan olla kotona aina, kun lapseni saapuu koulusta. Voin järjestää työpäiväni hänen lukujärjestyksensä mukaan. Minulla on kaksi hyvää ja luotettavaa pitkäaikaista työntekijää liikeessäni.

Kaiken ylläolevan olen saanut myymällä itseäni. Pojallani toki on isä, jonka luona on aina halutessaan. Välit ovat myös minulla häneen lämpimät. Kukapa tietää vaikka vielä yhdessä asuisimmekin perheenä. Olen kerran kieltäytynyt kosinnasta, niin kukapa tietää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu