Toiselta palstalta (http://keskustelu.suomi24.fi/node/11624841) keksin:
"Aika tuttua tunnelmointia. Minä en tosin aina kaipaa yksinäisyyttä, mutta useat ns. tutut ovat oppineet välttämään minua. Sosiologiaa opiskellut tuttuni täräyttää mielellään syiksi välttelyhaluun: "Johtuu kotikasvatuksesta tai sen puutteesta tai vanhoillislestadiolaisuudesta". Myönnettävä on, että merkittävällä osalla välttelijöistäni on vanhoillislestadiolainen tausta. "
"Aika tuttua tunnelmointia. Minä en tosin aina kaipaa yksinäisyyttä, mutta useat ns. tutut ovat oppineet välttämään minua. Sosiologiaa opiskellut tuttuni täräyttää mielellään syiksi välttelyhaluun: "Johtuu kotikasvatuksesta tai sen puutteesta tai vanhoillislestadiolaisuudesta". Myönnettävä on, että merkittävällä osalla välttelijöistäni on vanhoillislestadiolainen tausta. "
Vastaukset 6
Vanhimmat
up
Kannattaa kurkata tuon linkin taakse ja lukea ketju ajatuksella. On omahyväiselle vl-laumallekin paljon ajateltavaa.
Maailmassa on oikeitakin ongelmia. Eräs puhujamies tuli lähetyskentiltä kotiin ja sanoi, että on kauheaa kuinka kotimaassa uskovaiset kiistelee oikeasta opista ja mistä milloinkin, kun "nälkämaissa" ihmiset kuolee kaduille nälkään ja tauteihin.
Ihmiset ovat kuin fariseuksia ja publikaaneja, mutta moniko meistä pysähtyy laupiaan samarialaisen tavoin haavoitetun puoleen? Uskovien ihmisten yhteisöissä pitäisi olla rauha ja rakkaus, mutta raatelemme toisiamme kuin sudet.
Rakastamaan me olemmme kutsutut, mutta osaammeko sitä? Mitä hyötyä meille siitä on, että kohtelemme ystävällisesti samanmielisiä, mutta emme "vihamiehiämme".
Jeesus istui syntisten ja publikaanien seurassa ja hänestä sanottiin "Mikä syömäri ja juomari". Me taas emme halua istua "pilkkaajien" seurassa, mutta sanassa sanotaan "Menkää teille ja aitovierille". Ei nykyään riitä ihmisille pelkät sanat, jos Jumalan rakkaus ei näy meidän toiminnassamme mitenkään. Monesti uskovaisia pilkataan oman käytöksen vuoksi, ei niinkään sen uskovaisuuden vuoksi.
Millainen minä olen Kristuksen lähettiläänä? Sitä on hyvä välillä pohtia mielessään. Jumalan lapsena oleminen on pienellä paikalla olemista. Lapsen kaltaista, joka ei vielä osaa kuvitella itsestään liikoja ja luottavainen lapsi haluaa toimia samoin, kuin hänen Taivaallinen Isänsä.
Hyvä kirjoitus.
Aika harvassa ovat ne todelliset sydämen kristityt.
Monille on yllätys kerran ketkä Taivaan Valtakunnan perii ..kuten Luther taisi
siitä kirjoittaakin.
Kannattaisi miettiä miten tämän armon ajan käyttää.
Koskee myös itseäni.
Tuohon voisi toki lisätä sen joukon, jossa 'äijä on kieltänyt yhteydenpidon'. Toki noissakin tapauksissa voidaan usein löytää selkeä yhteys kotikasvatukseen ja vanhoillislestadiolaisuuteen.
up