profiloidaan ammattitaitoinen sijaisvanhempi

kun nyt tuolla useammassa viestissä käsketään vaihtamaan alaa, tai kirjoitetaan, ettei sijaisvanhempi ole tehtäviensä tasalla tuodessaa omaa tunnettaan tai turhautumistaan esiin, niin laittakaapa ketjuun kukin kuvaus TÄYDELLISESTÄ SIJAISPERHEESTÄ: millaiset vanhemmat? millainen kasvatus? jne
4493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvät siaisvanhemmat eivär lähde mukaan haukkumiseen..ainakaan lapselle tahi lapsen aikana. Lapsen täytyy antaa itse oivaltaa omien vanhempiensa "kyvyttömyys" tai heidän "Huonommuus"..muussa tapauksessa voi olla, että aikaan saadaa päinvastaista..eli lapsi liittoutuu vanhempiensa kanssa enemmän yhteen.

Hyvät siaisvanhemmat eivät leimaa lasta tämän historiansa perusteella. Lapsesta ei tehdä automaattisesti valehtelijaa, varasta tahi huoraa tms.

Hyvät siaisvanhemmat eivät eristä lasta muista ihmisistä, tai kohtele kuin koiraa..huonomminkin. Tai teetä lapsella työtä, ainakaan ilman kiitosta...tai haukkumalla työn tulosta.

Hyvä siaisvanhempi ei mollaa lasta tai kerro tälle miten saamaton ja kykenemätön tämä on ja sano mihin hän ainoastaan hät hätää kelpaa, jos siihenkään.

Hyvä siaisvanhempi EI sysää aikuisten vastuuta lapselle ja odota, että lapsi hoitaa hänen puolestaan asiat, jotka eivät lapselle kuulu, kuten siaishuollon purku tms. tai ainakaan vaikeuta niitä omilla valheillaan.

Hyvä siaisvanhempi ON aikuinen sioitus suhteessa ja käyttäytyy kuin aikuinen.

em. Lausahdukset " Kyllä tää on rankkaa, kun on niitä PENTUJA kotonakin joita pitää kestää" on tosi loukkavaa, kun se kantautuu sioitetun lapsen korviin.

Tai kun kuulee miten siaisäiti sanoo puhelimessa vanhemmille "Ei se kuule ikäväänsä itkenyt. Osaa jo lapsi näytellä ja ihan vaan, jotta sulle ei pahaa mieltä tulisi niin ikäväänsä itki. Ei teitä täällä ikävöidä." Sai toisen hätääntymään, että nyt vanhemmat luulee, ettei enää rakastetakkaan tai ovat vihaisia minulle. Seitsemän vuotiaan lapsen maailma on niin paljon erinlainen kuin aikuisen ja ne huonotkin vanhemmat ovat siellä ankkurina...näiden sijaisvanhempien lisäksi..

Hyvä siaisvanhempi näyttää lapselle, että välittää ja antaa lapsen myös näyttää omat tunteensa.

Hyvä siaisvanhempi ei k'ske lapsen pitämään kulisseja pystyssä tai osallistumaan siihen..sillä siihen EI pitäisi enään olla tarvetta, kun ollaan "normaaliinn" perheeseen päästy.

Hyvä siaisvanhempi EI valehtele lapselle tai nolaa lasta vieraiden aikana tai ole ilkeä tahi piikikäs.

Hyvä siaisvanhempi SAA asettaa rajoja, SAA suuttua, SAA olla vihainen, SAA olla surullinen ja SAA olla ihminen, kunhan antaa myös lapselle luvan tähän.

Ja hyvä siaisvanhempi EI yritä korvata lapsen äitiä ja isää...tai siis viedä heidän paikkaa. Se ei onnistu, ellei lapsi itse tätä toivo. Muussa tapauksessa voi olla tiedossa ongelmia.

Ja hyvä siaisvanhempi muistaa, että myös sioitetulla lapsella on olemassa oikeus omaan yksityisyyteen! Em. Lapsen päiväkirja on lapsen päiväkirja, eikä siaisvanhemmilla ole oikeutta sitä lukea ilman lupaa tai määrätä mitä siihen kirjoitetaan tai oikeutta pakottaa pitämään päiväkirjaa ja määräämään mitä siihen laitetaan. Siaisvanhemmille on olemassa omat päiväkirjat;)

Myöskään siaisvanhemmalla ei ole oikeutta nöyryyttää lasta.

Se, että lapset ovat jo valmiiksi rikki, ei tarkoita sitä, että heitä voi sen puitteessa kohdella vähän miten sattuu.

Kun lapsi sioitetaan on se sioitus hänellekkin rankka paikka. Taustalla siintää toivo ihan oikeasta perheestä, normaalista elämästä. Sitten on lojaalisuus vanhempiaan kohtaan ja jossain vaiheessa sekä vanhempia että siaisvanhempia kohtaan. Uuden perheen kuviot ja säännöt ja vaatimukset sekä odotukset aiheuttavat stressiä lapselle jossain määrin AINA, sekä tunteet omia vanhempiaan kohtaan ja ne ristiriitaiset tunteet siaisvanhempia kohtaan.

Ja lapset osaavat olla kiittämättömiä lapsina..oli ne omia tai lainalapsia. Ja kuten sanonta kuuluu, se kiitos yleinsä seisoo vasta edessäpäin. Pieni lapsi ei osaa olla kiitollinen tai ymmärtää millaisen urotyön teette. Ei sitä osaa ne bio lapsetkaan. Sen aika kuuluu aikuisuuteen...yleinsä.

Jeps. Ja nämä nyt olivat ajatuksia jotkla tuli mieleen omasta sioituksestani sekä erään toisen sioitetun lapsen sioituksesta...

Äänestä
  • tämä oli hieno kirjoitus. Olemme vasta-alkajia sijaisperheenä ja tämä antoi paljon ajatuksia ja suuntaviivoja.

    Toivon sydämestäni, että oma sijaislapsemme pystyisi aikuisena olemaan enemmän kiitollinen kuin katkera. Niinkuin varmaan kaikki sijaisvanhemmat toivovat.

    Äänestä

  • Tiina kirjoitti:

    tämä oli hieno kirjoitus. Olemme vasta-alkajia sijaisperheenä ja tämä antoi paljon ajatuksia ja suuntaviivoja.

    Toivon sydämestäni, että oma sijaislapsemme pystyisi aikuisena olemaan enemmän kiitollinen kuin katkera. Niinkuin varmaan kaikki sijaisvanhemmat toivovat.

    en kamalan katkeralta kuulostanut...enkä oikeastaan katkera edes olekkaan, vaan surullinen, että se sioitus meni niinkuin meni. Perheessä oli ihanat omat lapset (jo aikuiset) sekä isä, jotka saivat pysyvän paikan syädämestäni. Vaikka sioitus ei ollur paras mahdollinen, niin olen silti ikuisesti kiitollinen, että sen sain kokea ja tutustua kaikkiin niihin ihaniin ja mahtaviin ihmisiin, joihin tutustuin. Joten paljon hyvääkin siltä reissulta sain. Ehkä jopa enemmän kuin veljeni, joiden sioitus oli täysi kymppi, kunnes muuttoni jälkeen siellä alkoi menemään asioita vikaan ja joutuivat pois. Se oli heille rankka paikka, sillä isästä oli tullut heille todella rakas. Hänessä oli enemmän isää, kuin oikeassa isässä, joka on täysi alkkis.
    Mutta en oikeasti pysty olemaan yhtään kiitollinen niistä asioista joita siaisäidin kanssa kohtasin. Ainut positiivinen asia hänessä olivat ihanat ruuat ja se, että hän piti nuoremmasta veljestä todella hyvää huolta.

    Äänestä

  • sijoitettu myös kirjoitti:

    kirjoittaessani en tiennyt, että juuri sinä olisit katkera. Viitasit kirjoituksessasi johonkin toiseenkin sijoitettuun, joten se jäi epäselväksi kummalla oli ollut kamalaa. Tosi surullista, jos olet noin kovan koulun saanut kokea.

    Pystyt näkemään kuitenkin tosi selkeästi asioita joten olet varmaan aika omillasi jo? Koska sinulla on rankka elämä takanasi, toivon että jonain päivänä pystyt kääntämään sen voimavaraksesi. Esimerkiksi kouluttautumaan sellaiseen ammattiin, jossa tarvitaan myötätuntoa ja tietoa, miltä esim sijaislapsesta tuntuu tietyt asiat. Ehkä viha/katkeruus on yksi voimavaroistasi, kun näytät itsellesi tai ent. sijaisäidillesi, että pärjäät.

    Maailma ei todellakaan ole oikeudenmukainen, mutta omalta kohdalta pitää kaikin keinoin yrittää tehdä se niin reiluksi kuin voi. toivottavasti asiat näyttävät kohdallasi jo paremmalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

syyttelyn sijaan kirjoitti:

kun nyt tuolla useammassa viestissä käsketään vaihtamaan alaa, tai kirjoitetaan, ettei sijaisvanhempi ole tehtäviensä tasalla tuodessaa omaa tunnettaan tai turhautumistaan esiin, niin laittakaapa ketjuun kukin kuvaus TÄYDELLISESTÄ SIJAISPERHEESTÄ: millaiset vanhemmat? millainen kasvatus? jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu