menee päin helvettiä mutta Arhi se vain potkii palloa ja käy oopperassa.
Kyllä Kekkonen olisi jo heittänyt koko konkkaroikan ulos.
Kyllä Kekkonen olisi jo heittänyt koko konkkaroikan ulos.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Arhihan hoitaa urheilu ja kulttuuriasioita joten hän on tutustumassa juuri niihin asioihin joista hänen pitääkin pitää huoli. Talousohjelmat ja ongelmat kuuluvat pääosin muille ministereille kuten valtionvarainministerille ja pääministerille. Kekkosta ei kannata vetää esiin koska et tiedä mitä hän todella olisi tehnyt. Tilanteet eivät toistu toisiinsa verrattavina tässä maailmassa.
Niin kuuluvat .mutta ovatko he tehtäviensä tasalla hoitamaan tehtäviään?nyt alkaa tulla näitä epäileviä Tuomaita.Viimenen oli toi iltalehdessä Ilaskiven epäily onko tällä hallituksella toimintaedellytyksiä hoitaa vaalikausi loppuun.
Niinpä, peruskoulun ala-asteen opettaja valtiovarainministerinä, eipä ole aikoihin vastaavaa nähty. Ja wonderboy pääministerinä, luoja meitä varjelkoon.
Sitten tulevatkin puistotyöntekiä ka bingohallin emäntä ,näitä kutsutaan myöskin ministereiksi. Että täilläi maa elää kuin petaa.
Kovaa arvostelua Katainen saa osakseen ja kun se tulee oman puolueen sisältä.tuntuu jotenkin oudolta ?
Äänet jykälle.. Jykä saneli ehdon, että EU:n jaetaan sitten estoitta rahaa.. Yhteisäveroale ja toivotaan toivotaan.. Teollisuuspohatat nauraa ja jakaa lopareita.. Kirstuun kilisee..
Saihan Arhi lumeeksi kerran äänestä vastaan..
Yhteisöveropäätös vaikuttaa aikaisintaan ensi vuonna, sitähän ne vuotta koskivat. Tänä vuonna mennään vanhoilla.
Työhön tarvitaan uusia ideoita ja työn jakaminen pienempiin osiin saattaisi laskea työttömyyttä. Vaihdetaan 6 tunnin työpäivään 6 tunnin palkalla, jokainen saa vähän vähemmän mutta työttömille jää tekemistä eli työpaikkoja saadaan lisää.
Pohatat, keitä sitten tarkoittanetkin eivät naura vaan ovat huolissaan firmansa menestyksestä. Ei koko yhteisöveroa tarvitse maksaa senttiäkään jos ei päästä ensin voiton puolelle, se se suurin ongelma onkin näinä aikoina kun konkurssien määrä kuulemma on kasvussa.
Itkekää nyt niitäkin jotka konkurssissa menettävät omaisuutensa eikä mikään palkka eikä konkurssiturva korvaa senttiäkään. Ei saa edes maksettuja palkkoja takaisin. Yrittäjäsuoja on perin puutteellinen vaikka he sentään työllistävät kymmeniä tuhansia työläisiä itsensä lisäksi, minäkin aikoinaan kymmenkunta.
Epäonnistuneen yrittäjän kohtalo on ollut aina huono .90 luvun vaiettu salaisuus oli yrittäjien itsemurhat.Mistä vaietaan yhä . Moni yrittäjä olisi saattanut pitää sen ainokaisensa pienellä yhtteiskunnan antamalla tuella. .Sitä ei ilmeisesti haluttu ,haaskalinnut yhteistyössä pankinjohtajan kanssa riistivät monen yrityksen puhtaaksi yksinkertaisesti sanomalla lainat irti. Siinä meni järvenrantatilaa yms omaisuutta pilkkahintaan ,kymminien vuosien uurastus haihtui savuna ilmaan .