Täällä ja ja "luin tuon vahinkoitaako yksinäisyys pysyvästi" ketjun. Mut monikaan ei halua edes tutustua toisiin yksinäisiin vaikka toinen asuis naapurissa 8 metrin päässä ja ovessa lukis yksinäinen. Olette varmaan 10 vuoden päästä samassa tilanteessa. Ennakkoluuloisuus estää teitä tutustumasta toisiin yksinäisiin.
Paljon on yksinäisiä
blaa-blaa-blaa
7146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ennakkoluuloisuus, pelko ja häpeä.
Yritetäänpä nyt taas vääntää rautalangasta.
Jos sinulle on tehnyt jotain oikein pahaa joku tai jotkut erittäin pahat ihmiset, semmoiset jotka eivät juuri edes siitä koskaan kovin paljoa kummemmiksi
muutu iänkään myötä, täysin normaali reaktio on että pyrkii jatkossa
elämään olematta tekemisissä semmoisten kanssa.
Pyrkii elämään elämäänsä niin, ettei siihen kuulu nämä pahat ihmiset.
Suurin osa ihmisistä toimii juuri näin.
Se vaan kun ainakin joillain meistä tännekin kirjoittelevista on niitä
tämänkaltaisia pahojen ihmisten pahoja tekemisiä taustalla kohtalaisen
paljon, jopa niinkin että lähes koko elämä täynnä niitä, muistoja pahojen
tekemistä pahoista teoista.
Kenties eletään semmoisilla paikkakunnilla, missä puolet asukeista voi
lukea näihin pahoihin ihmisiin. Vuosikymmeniä sitten sitä, kyllä siinä
kuule ihmiskuva muuttuu ei niin mairittelevaksi, käsitys tosista ihmisistä.
Sut pitäis teljetä juniori vankilaan 25 vuodeksi tämmöisten sekaan, vailla
mitään poispääsyä ja pakottaa olemaan siellä niiden seassa säännöllisesti tekemisissä, vieläköhän sen kakun jälkeen ihmettelisit samalla tavalla
yksinäisten ihmisten tottumuksia.
Ja miksi ne ei halua edes niiden sellitovereiden kanssa olla
tekemissä enää.
Et sinäkään ihan kenen tahansa kanssa ala hengaamaan.
Miksi muidenkaan pitäisi? Kai ihminen saa valita seuransa, vaikka miten yksinäiseksi itsensä kokee?
Ei todellakaan kiinnosta höpistä yhdentekeviä jonkun satunnaisen henkilön kanssa (vaikka minulla ei olekaan satunnaista henkilöä vastaan mitään). Tuntuu tosiaan joillain olevan ajatus, että jos on yksinäinen, niin minkä tahansa seuran pitäisi kelvata.
Toiseksi kaikki eivät edes halua yksinäisyydestä eroon. Yksinäisyys on tila, ei vamma. Toki yhteiskunnan konventioissa se nähdään tyypillisesti negatiivisena, mutta mitään pakkoa suhtautua siihen ongelmana ei ole.
Kyllä minä ainakin tunnen kaikki meidän rapun asukkaat ainakin moikkaustasolla eli kun kohdataan niin tervehditään ja vaihdetaan kuulumisia. Ja muistakin rapuista ne, joiden kanssa osun vastakkain esim. pyykkituvassa tai roskiksilla. Joidenkin kanssa olen puhunut enemmänkin eli tunnen nimeltä ja yksi naapuri on fb-tuttukin. Mutta en kenenkään ovikelloa mene pyytämättä soittelemaan, en haluaisi että kukaan minunkaan luokseni tulisi kutsumatta.
"Mutta en kenenkään ovikelloa mene pyytämättä soittelemaan, en haluaisi että kukaan minunkaan luokseni tulisi kutsumatta. "
Sinä et pyydä ketään, etkä halua että muutkaan kutsu sinua. Aika selkeä käytäntö.
Minulla ongelmana on se etten tiedä ketä pyytäisin, kuka on kiva ja kelpuuttaisi minut seurakseen - sitä en tiedä. Mutta jos pelkkä seura ilman yhteenkuuluvutta riittäisi niin hankkisin lemmikkieläimen.
Siinäpä se ongelma juuri onkin. Mistä löytää sen toisen ihmisen? Arvaamalla en viitsi yrittää ja olen huono tunnistamaan mahdollisia signaaleja.