Kokoomuslaisen tekemä kansalaisaloite saavutti tavoitteensa

3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Missä on sanottu että tämä oli kokoomuslaisen tekemä,kävin
tuolla katsomassa ja siellä oli eri yhdistyksiä mukana, saattaa
siellä olla siis kokoomuslaisiakin, mutta ei siellä ole tietoa
henkilöstä.

Olette muuten hyvässä asemassa kun saitte myös taloudellista
tukea,äkkiä vilkaisten 35000e,sillä jo hankkii yhtä ja toista.

Kansanäänestysvaatimus suomen eu-erosta ei saanut mistään
tukirahoitusta mutta nimiä tuli silti runsaasti, taisi olla yli 30000,
Suomen tulevaisuuden kannalta tuo ero olisi kuitenkin paljon tärkeämpi kuin kielikysymys.

Kannatin molempia ja odotin kyllä vastavuoroisuutta, kai sitä
osittain tulikin,kiitos siitä.

Äänestä

Ei kai se ole tärkeintä kuka tämän aloitteen pani alulle vaan lopputuloksella.

Äänestä
  • Taitaa olla aloiteaktiiveilla takki tyhjä. Nyt kiistellään kuka sai aikaan mitä aloitetoiminnassa. Eipä tuo kiistely paljon lämmitä. Oliko sittenkin niin, että kansalaisaloite oli mielenosoitus mutta mitä sen jälkeen on jo liian vaikea asia.
    Taitaa jäädä tosi laihaksi loppusaldo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pois pakkoruotsi kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013081117353914_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu