Että ruoka halpenee ja kaikkea kivaa kurjuutta!
Sen takia EU:HUN
Emme valehtele
192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lipponen ja Niinistöhän suomen vei kieroudella eu:hun, koska olettivat saavansa tuollakeinoin itselleen jonkinlaisen euroopanjohtajan vakanssin.
Lipponen on demareineen ollut suurin syyllinen nykyiseen kurjaan jamaamme.
Toki Urpilainen ja Katainen nyt ovat hoitaneet Liiposen ja Niinistön alullepaneman Suomen tuhoamisen loppuun.
Nyt on käynyt Suomessa aivan samoin kuin neukkulassa, että rosvot ovat ryöstäneet maan varallisuuden, ja kansa on jätetty kurjuuden kanssa taistelemaan.
Menkää katsoman youtubesta, niin näette miten Lipponen ja Niinistö haukkui kepulaisia kun ne vastustivat eu-hun ja euroon liittymistä.
Väyrynen ja uusipaavalniemi kuin Ahokin sanoivat suoraan miten tulee tuossa leikissä käymään, ja niin on myöskin käynyt tismalleen, ja vielä pahemminkin.
Eikö siloin voinut ottaa Ruotsista mallia, kun siellä kansalaiset saivat vapaasti äänestää eu-asiasta, ja nyt Ruotsi on Suomeen verrattuna upporikas maa, ja vaurastuu vain entisestäänkin.
Nykyhallitus on saatava nurin, ja sen jälkeen oitis kansanedustajiemme määrä puolitettava, ja puoluetuet lakkautettava, sekä valittava sellainen hallitus, joka uskaltaa ottaa ökyrosvoiltakin jotain maamme pelstamiseksi konkursiilta.
Niin tai eihän tuolle konkurssille enää taida mahtaa kukaan mitään, koska se on jo muille tosiasia, kuin meidän nykyhallitukselle.