Minulle on diagnosoitu skitsoaffektiivinen häiriö,mutta olen asiasta täysin eri mieltä.Minulla on ollut nuoruudessa psykooseja,ja pitkän aikavälin jälkeen kaksi ohimenevää psykoosia kestämättömän elämäntilanteen takia.Samanlaisia tilanteita minulla olivat ne nuoruudessa koetut psykoosit.Mielestäni minulla ei ole muuta ollut kuin reaktiivisia psykooseja,ja voin aivan hyvin ilman lääkitystä.Vaikea elämäntilanne on ohi,ja oloni on aivan normaali.Kuitenkin minulle on diagnosoitu skitsoaffektiivinen häiriö,johon en usko. Eikö hoitokin ole silloin väärää,jos diagnoosi on väärä?Lääkäri on sitä mieltä,että jos lopetan lääkityksen,tulen taas sairaalaan jonkun ajan kuluttua,mutta en usko siihen.Tietysti jos syttyy sota Suomessa,tai joudun johonkin kestämättömään tilanteeseen,joka jatkuu pitkään,niin voin sairastua,mutta skitsoaffektiivista häiriötä minulla ei ole,vaikka se lääkärin epikriisiin on niin kirjoitettu.
Väärin diagnosoitu
Skitsoaffektiivinen
783805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
"Minulle on diagnosoitu skitsoaffektiivinen häiriö,mutta olen asiasta täysin eri mieltä."
Ei mikään ihme. Psykiatrian diagnoosit ovat kaikki subjektiivisia ja niihin tulee suhtautua aina erittäin kriittisesti ja jopa huumorilla. Se mitä lääkäri kirjoittaa papereihinsa mielenterveysongelmien kohdalla on yhtä paikkaansa pitävä kuin kysyisit asiaa suoraan joltain vastaantulijalta.
"Mielestäni minulla ei ole muuta ollut kuin reaktiivisia psykooseja,ja voin aivan hyvin ilman lääkitystä."
Jos koet pärjääväsi ja voivasi paremmin ilman lääkkeitä (mikä ei kyllä yllätä taaskaan), mielestäni ratkaisu on täysin selvä. Et ota aineita.
"Lääkäri on sitä mieltä,että jos lopetan lääkityksen,tulen taas sairaalaan jonkun ajan kuluttua,mutta en usko siihen"
Kerro lääkärillesi, että sairaalat ovat sitä varten, että sinne tullaan, jos voi huonosti. Hän on saattanut unohtaa tämän lääkereseptibonuksia jahdatessaan.
Muista pitää aina puoliasi! Vain sinä tiedät mikä henkinen vointisi on. Se, että lääkärisi sanoo ehkä joskus tulevaisuudessa uudelleen sinut vastaanotollaan nähdessään "minähän sanoin" vastaa samaa kuin kenen tahansa osaamaton flunssalääkäri sanoisi, että "olisit syönyt sitä parasetamolia sen 500mg:aa päivässä niin et olisi taas kuumeessa". Jos asia lääkärisi kohdalla on todella näin, ei hänen koko ajatuskuviossaan ole mitään järkeä.
Toivottavasti tämä auttaa sinua suhtautumaan omaan tilanteeseesi hieman valveutuneemmin.
Koska keskustelunaihe on sopiva, tarjoillaan tähän lopuksi vielä PSYKIATRISTA HÖMPPÄÄ: OSA 1
Onko sinulle koskaan sanottu, että 'mielisairautesi' olisi oikea sairaus ja, että tähän sairauteen on otettava lääkettä samoin kuin diabeetikon tulee ottaa insuliinia? No ehkäpä sinua helpottaa kuulla, että tämä on täyttä höpöpuhetta, psykiatrian propagandaa. Pyydäppä siis lääkäriäsi ensi kerralla todentamaan sairautesi esimerkiksi verikokein tai aivokuvantamisen avulla. Tulet huomaamaan, että hän p*sk*o housuihinsa ja kiivastuu kovasti tai jopa suuttu. Olet juuri osunut psykiatrien arkaan paikkaan. Mitään todisteita ei nimittäin ole esittää, koska kaikki mielenterveysdiagnoosit perustuvat ainoastaan tämän yhden henkilön subjektiiviseen näkemykseen jonkun toisen ihmisen käytöksestä. Toisin kuin todelliset sairaudet, jotka voidaan havaita verikokein, röntgenilla tai muin lääketieteellisin menetelmin psykiatrian sairauksiksi kutsuamia mielentiloja, kuten masennusta ei voida osoittaa lääketieteelliseksi sairaudeksi. Huom. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö masennus ja muut mielenterveysongelmat olisi todellisia ja vakavia vaan, että kyseessä on todellisuudessa kuvitteellisen sairauden sijaan henkilön elämäntilanne ja usemmiten sosiaaliset ongelmat. Näihin ongelmiin tulee pureutua esimerkiksi hakemalla tukea ja ymmärrystä keskustelemalla psykologin tai muun luotettavan tahon kanssa sekä muuttamalla havaittuja huonoja toiminta- tai ajattelutapoja ja kehittämällä siten omaa elämänhallintakykyä.
Tämän tekstin kirjoittajalle täydet pisteet.. näinhän tuo kuvio menee.
Oma kohtaisia kokemuksiani:
- bipo dg heitettiin yhden ainoan masennuksen pohjalta, alakulooni johtavat syyt johtuivat vakavasta työapaikkakiusaamisesta
- neuroleptien vaikutiksenalaisena voin todella huonosti, tämä kuitattiin todellakin mielisairauteni pahentumisena ja aina vaan annoksia nostettiin ja uusia lääkkeitä lisättiin
- en tule selviämään ilman massiivista lääkemäärääni
- jos vain osoitankin merkkejä masennuksesta parantumiseen, se on hypomaniaa johon pitää ottaa välittömästi neuroleptiä jottei mopo karkaa käsistä (en saanut ajatella, että elämä kantaa ja paremmat ajat ovat edessä)
. kun ihmettelin selvinneeni 43 vuotta ilman mitään mielenterveyshäiriötä, tilaani nimitettiin sairaudentunnoton termillä
- kaikki ajatukseni, kokemukseni, mustoni jne ovat olleet sairaita
Listaa voisin jatkaa loputtomiin, mutta joka tapauksessa mielenterveyshoito ei ole eikä ollut kohdallani hoitoa vaan kidutusta ja ihmisarvoni alasajoa.
Minusta työpaikkakiusatusta tehtiin virallisesti hullu.. lähdin hakemaan apua, mikä oli näin jälkeenpäin katsoen todella iso virhe. Ei psykiatrian puolelta lähdetä apua hakemaan työpaikkakiusaamiseen, koska järjestelmä tuolla vaatii dg , ilman dg ei tipu Kelalta päivärahoja. Tietenkin hädän hetkellä ajattelee vain sen hetkistä, ei tulevaisuutta.
Nyt papereissani ikuisesti merkinnät mielenterveysosiossa, painajaiseni jatkuu sillä, itse työskentelen hoitoalalla jossa on ammattilinen itsemurha omistaa mitään diagnooseja.
Eläkkeenhän minä olisin saanut, en vain huolinut, koska haluan tehdä töitä ja elää kuin normaali ihminen.
Diagnooseistaan on turha valittaa, ne eivät mihinkään katoa.
Neuroleptiti lopetin, vaihdoin paikkakuntaa ja aloitin toisaalla ns terveenä. Terveessä työyhteisössä, mutta jatkuva pelko takaraivossa milloin dg paljastuu.
Kokemani kiusaaminen oli niin massiivista ja kauheea, että vielä tänä päivänäkin saan aitoja pelkotiloja, kun muistelen tapahtumia. olin tappaa itseni tuon vuoksi ja karmeita tässä on se, että psykiatri kuvittlee minun olevan vain harhainen kun kerron mitä entisessä duunipaikassa tapahtui.
Nyt pitäisi jatkaa elämää kuin mitään tuota ei olisi tapahtunutkaan, ei työpaikkakiusaamista kera maineeni mustamaalaamisen ja psykiatrian kauheuksia.
Olen käynyt läpi sellaisen painajaisen, että kukaan ei voi ymmärtääkään mistä olen selvinnyt.
Tilanteesi muistuttaa aika paljon omaani. Vaikka ei työpaikkakiusaamisesta ollutkaan kyse.Uskon tietäväni kuitenkin,mitä olet joutunut kokemaan.Eräänlaisesta kiusaamisesta minunkin viimevuosien tapahtumissa oli kyse.Kun kerroin yhdelle lääkärille siitä,niin hän sanoi,että ehkä kuvittelen vaan.Ne tapahtumat kuitenkin johtivat psykoosiin. Kuinka kauan söit neuroleptejä,ja miten pääsit niistä eroon?
Minulle aloitettiin Sroquel Prolong 400mg ja jo vkon jälkeen olin sekaisin kuin seinäkello.. ajatukset tahmi, nukuin, masennus syventyi, energisyyteni katosi jne
Psykiatri kuvittelii/oletti mielensairauteni pahentuneen ja nosti Seron ensin 600mg/vrk ja kun tilani vain laski olin pian tilanteessa jossa Seroa meni jo 1,2g!!! Kun kolmen vkon päästä en vain osoittanut "harhaisten pelkojen" väistymistä lisättiin tuohon Risperdal 4mg.. tässä vaiheessa ymmärsin jo itsekin, että pieleen on mennyt ja pahasti.
Olin siis vielä tuossa vaiheessa osastolla ja ymmärsin, että jos tahdon kotiin toipumaan minun on otettava ohjat omiin käsiin ja esitettävä normaalia ts esitettävä, että lääkitys auttaa. Ensinnäkin en koskaan aloittanut Risperdal lääkettä, esitin vain ottavani sen (koska se on pieni lääke, se oli helppo kätekä kielen alle)
Lisäksi tuossa vaiheessa psykiatri lisäsi listalle vielä Valxoksan 50mg, tätäkään en syönyt, esitin vain syöväni.
Kotiin pääsin neljän vkon osastohoidon jälkeen, kovasti olin henkilökunnan samaa mieltä asioista. Myöntelin olevani juu juu hirveän sairas ja onneksi olen saanut hyvät lääkkeet. Täyttelin parina iltana kolme kyselykuponkia joiden tarkoituksena oli testata mielisairauteni laajuutta. Hyvin naiveja kysymyksiä, johdateltavia vieläpä kaikenlisäksi.
Kotiinpäästyäni pudotin Seron annokseen 400mg ja vointi kohentui jo parissa päivässä. Kuukauden sisällä olin lopettanut kokonaan lääkityksseni eli ehdin syödä Seroa noin 2,5kk.
Tietenkin sain mittavat vierotusoiteet aina psykoosiin saakka, enpä hätäillyt koska tiesin odottaa ko oireita. Kolme kuukautta siinä taisi mennä, että päässä ei enää viirannut lääkkeiden jälkeen. Toki työstämättä oli työpaikkakiusaamisen aiheuttamat julmuudet.. miten ne ihmiset joiden kanssa tein töitä löivät puukolla selkään 10 vuoden jälkeen?
Aikani kiertelin itsesäälissä ja tuntien oloni epäonnistuneeksi. Yhtään ei auttanut lukea bipon oireluetteloa, koska siinäpä vasta sairaus.. kaikki normi elämä kun voidaan luokitella bipoksi. Pitäisi olla joku neliraaja halvaantunut tai jotain ettei oireet natsaa.
Lopuksi vaan väsyin olemaan hullu, makaamaan himassa sairaan roolissa. Hain töitä siis ihan oikeita töitä ja sillä teillä ollaan. Töissä viihdyn ja voin hyvin, joskus aina pelko iskee, kun mietin sitä päivää jolloin diagnoosini paljastuvat...
Bipo kun on vakava mielenterveydenhäiriö jonka kantajat kuuluvat työkyvyttömyyseläkkeelle.
Minä en vielä luovuttanut, olkookin tämä tunteeni sairaudentunnottomuutta.
Lopuksi, mitkä tekijät johtivat bipoon? Sen kun menin kertomaan minulla olevan kulutusluottoa Nordea pankkiin reilut 10.000 euroa ja rakastin tehdä työtä.
Näin helpolla Suomessa saa hullunpaperit ja pysyvän mielenterveyseläkkeen. Olen järkyttynyt ja syystä.
"Psykiatri kuvittelii/oletti mielensairauteni pahentuneen ja nosti Seron ensin 600mg/vrk ja kun tilani vain laski olin pian tilanteessa jossa Seroa meni jo 1,2g!!! Kun kolmen vkon päästä en vain osoittanut "harhaisten pelkojen" väistymistä lisättiin tuohon Risperdal 4mg.. tässä vaiheessa ymmärsin jo itsekin, että pieleen on mennyt ja pahasti."
Tämä on täysin rikollisen ammattitaidotonta työskentelyä. 1200mg:aa ketiapiinia on hevosen annos, ja päälle vielä norsun annos risperidonia?! Itse haastaisin oikeuteen moiset puoskarit.
Tilanne on valitettavasti se, että potilaan on enemmänkin selvittävä psykiatrisesta käsittelystä kuin, että siitä olisi apua hänelle. Jo se, että onnistuu välttämään vakavat vammat on asia, josta kannattaa olla onnellinen. Moni nimittäin vammautuu psykiatrien käsittelyssä loppuelämäkseen, vielä epäonnekkaammat kuolevat lääkemyrkytykseen.
"Kotiin pääsin neljän vkon osastohoidon jälkeen, kovasti olin henkilökunnan samaa mieltä asioista. Myöntelin olevani juu juu hirveän sairas ja onneksi olen saanut hyvät lääkkeet."
Heheheh. Fakta on, että kukaan ihminen ei pysty erottamaan 'mielisairaus' diagnoosia saanutta henkilöä terveestä ihmisestä. Tämä on todennettu ihan käytännössä lukuisia kertoja eri tutkimuksissa. Tunnetuin lienee psykologi David Rosenhanin työryhmän pseudopotilastutkimus. Ero psykiatrin ja tavallisen kansalainen välillä on se, että psykiatri luulee ja väittää voivansa erottaa nämä tapaukset toisistaan, tavallinen järkevä ihminen tietää, että ei voi.
Psykiatreja on todellakin mielisteltävä ja heidän kanssaan on parasta olla samaa mieltä, jos haluaa päästä pois esimerkiksi pakkohoidoista. Jopa eräs tätä menoa avoimesti kritisoiva ammattitaitoinen (!) psykiatri suosittelee potilaita olemaan myötäileviä valtavirtapsykiatrien edessä, sillä erimieltä oleminen voi johtaa vakaviin seuraamuksien, kuten pakkohoitoon ja -lääkintään.
Tarinasi on kyllä niin hirveetä luettavaa, että puistattaa. On taas kuin jonkun kauhuelokuvan käsikirjoitus. Näitä tulee vastaan jatkuvalla syötöllä. 'Ammattilaisilta' puuttuu ammattitaito ja jopa ihan lääketieteen ja psykologian perusasiat ovat hukassa. Hienosti olet kuitenkin noussut psykiatrian sinulle kaivamasta kuopasta. Toivottavasti saat tehdä ehjän työuran ja elää jatkossa vapaana ilman psykiatrian alistusta!
Sen kyllä huomasin minäkin,että psykiatrien kanssa on oltava myötäilevä ja samaa mieltä.Muuten joutuu vaikeuksiin.Itsekin jouduin niin toimimaan,vaikka ajattelin asioista aivan erilailla.Voi vain kysyä,että mitä hoitoa sellainen on,kun potilasta ei kuunnella eikä uskota?Sellainen "hoito" on täysin hyödytöntä, eikä auta potilasta ollenkaan.
"Voi vain kysyä,että mitä hoitoa sellainen on,kun potilasta ei kuunnella eikä uskota?Sellainen "hoito" on täysin hyödytöntä, eikä auta potilasta ollenkaan."
Aijaa? :D
Tarkoitan nyt esimerkiksi sitä,että "hoidetaan" lääkkeillä sellaista sairautta,jota ei ole.
Selvennän vielä,että jos sanoo lääkärille diagnoosista,että sellaista sairautta ei ole,niin ei uskota.
Edellinen oli siis vain sarkasmia. :)
Olet oikeassa siinä, että koko hommassa ei ole mitään järkeä. 'Mielisairaudet' eivät ole sairauksia ja erilaisia mielentiloja ei voi hoitaa tai parantaa lääkkeillä, kuten potilaille uskotellaan. Näinhän se on. Tätä lääkehoidon välttämättömyyttä painottavaa ja jopa tuputtuvaa psykiatrian suuntausta kutsutaan moderniksi tai biopsykiatriaksi. Sen vastakohta on humaani sosiaalipsykiatria, jossa ymmärretään, että mielenterveyden ongelmat johtuvat erilaisista elämäntilanteista ja -tapahtumista sekä siitä miten ihminen on kokenut tulleensa kohdelluksi. Hoitona käytetään esimerkiksi terapiaa, sosialista aktivoimista sekä muita lääkkeettömiä hoitomuotoja. Lääkitystä käytetään vain pahimpiin kriisitilanteisiin akuutisti. Koska valtaosa modernin psykiatrian hoitomenetelmistä taas perustuu vääriksi todistettuihin hypoteeseihin, sanotaan sen olevan lähempänä uskontoa ja muita uskomushoitoja, kuten homeopatiaa ja vyöhyketerapiaa kuin todellista lääketiedettä.
Pamautappa tämä lääketieteellinen totuus psykiatrillesi niin rankaisee varmasti pakkohoidolla. :D
Tuo kaikki,mitä kirjoitit,on aivan totta.Minua auttoi paranemaan se,kun kävin keskustelemassa,ja kohdalleni osui sellainen henkilö,joka tuntui todella kuuntelevan ja ymmärtävän,mitä olin kokenut.Toinen apu tuli lähipiiristäni henkilöltä,joka myös ymmärsi tilanteeni,ja sain tukea ja ymmärrystä häneltä.Se oli kaikki terapiaa.Lisäksi aika on tuonut etäisyyttä tapahtumiin.Niin kuin sanotaan,niin aika parantaa haavat.Sen olen myöskin todella huomannut,että lääkäreillä on paljon olettamuksia ja uskomuksia asioihin.Eihän sitä tietenkään voi heille mennä sanomaan.
Lisään tähän vielä,että jos menisin sanomaan nuo,mistä kirjoitit,niin pakkohoitohan siitä seuraisi.
Kimmo Vattulainen, Itäkeskuksen psyk.poli, täysmulkku. Rikkoo kaikkea mahdollista mikä kuuluu lääkärinetiikkaan.
Miten selvisit psykoosista,joka tuli vieroitusoireena?Et varmaan mennyt enää sairaalaan.
Edellinen tarkoitettu kirjoittajalle "selvisin,onneksi".
Selvisin onneksi vastaa...
Joo, en todellakaan mennyt enää sairaalaan, olinhan päättänyt lopettaa lääkkeet. Minulle kun painotettiin, että jos en ota lääkkeitä ne työnnetään minuun seuraavaksi injektiona.
Psyk.polilla kävin kerran kuussa kuulusteltava siis keskustelemassa miten sairas olenkaan. Aina vain kehuttiin miten hyvin lääkkeet auttavat ja miten näytänkään hyvältä. Voi pojat, kun teki mieli sanoa etten ole kuukausiin lääkkeitänne syönyt. Toki ne apteekista hain, sillä kela seurasi lääkkeiden syömistä (olettavat että ne syön jos olen ne apteekista hakenut) olinhan melkein vuoden sairauslomalla.
Mikä minut pelasti? Läheisteni vakaa usko, ettei mitään mielensairautta voi ykskaks ihmiseen tulla, he tukivat minua koko ajan. Jopa seron aiheuttaman psykoosijakson aikana he nostivat minut realiteetteihin takaisin. Loputonta vakuuttelua ettei minun tarvitse uhrata itseäni kuolemalla, tai ettei minua vainoa koko maailma.
Lisäksi ravitsemus meni kuntoon, e-epaa, d-vitamiinia 50mikrog/vrk, b-vitamiinia, kahvia vain yksi kuppi päivässä jne.
Tieni takaisin normaalien kuolevaisten pariin on ollut työläs, vaikea ja uuvuttava. En kokenut mitään yhdessä yössä toipumista enkä kokenut ahaa elämämystä, että nyt kaikki muuttui.. Olen oppinut matkallani itsestäni ja yleensä mielestä paljon. Psykiatriasta vain käsitykseni vahvistui, huijareita kaikki. Psykiatrit kieroja, jumalaa leikkiviä psykopaatteja. Ennen kaikkea se heidän tapansa sotkea lääkkein ihmispolojen päät on niin röyhkeää ihmisoikeuksien rikkomista ettei mitään rajaa.
Koska itse olen hoitoalalla pitkän uran tehnyt osaan kriittisesti tätä touhua katsoa.
Ei kukaan ammattitaitoinen lääkäri sano potilaalleen ettet sinä tule selviämään, koska mielisairautesi on niin paha. Miksei hän hanskannut edes alkeita psykologiasta ja lähestynyt hätääni traumapohjalta? Ei, vaan heti raskaansarjan dg ja tappolääkitys päälle.
Koskaan en ole kokenut niin kauheaa tuskaa kuin neuroleptejä syödessäni. Lähti järki, tunteet, muisti, elämänhalu ja melkein henki.
On kyllä kauheata luettavaa.Tilanteessasi on paljon samaa,mitä minunkin tilanteessa on ollut.Minäkään en luota enää psykiatreihin.Enkä uskalla enää Psykiatriseen sairaalaan mennä koskaan apua pyytämään,koska sieltä sitä ei saa.Siellä syötetään neuroleptejä,jotka eivät paranna oloa,vaan pahentavat sitä satakertaisesti,ja tekevät elämästä maanpäällisen helvetin.Sairaalassa olo tuntuu samalta kuin olisi keskitysleirissä.Minäkään en ole koskaan elämässäni kokenut pahempaa tuskaa ja kidutusta kuin mitä Risperidonin syöminen on ollut.
Neuroleptejä ei voi mielestäni edes luokitella lääkkeiksi.Ne ovat samanlaisia kuin sodankäynneissä ja keskitysleireissä käytettävät kidutusvälineet.
Juuri noilla sanoilla lääkäri sanoi minulle,että minun pitää syödä lääkkeitä loppuelämäni samoin kuin diabeetikko joutuu ottamaan insuliinia lopun elämäänsä.Älytöntä! Parin vaikean elämäntilanteen aiheuttaman lyhytkestoisen psykoosin takia.Olen syönyt Risperidonia ensin noin puolitoista vuotta,ja lopetin ne nopeaan tahtiin,ja menin jonkun ajan kuluttua uudelleen psykoosiin.Syynä siihen oli,että en ollut vielä kuntoutunut kunnolla siihen mennessä. Nyt olen syönyt Risperidonia kesästä 2011 asti,mutta sitä on vähennetty vähitellen yhteen milligrammaan. Nyt olen alkanut itse vähentämään sitä,eikä sitä ole enää jäljellä kuin pieni murunen. Siitä on ollut todella vaikea päästä eroon.Eikä psykoosista ole tietoakaan!Enkä todellakaan usko,että ihan heti joudun sairaalaan.Kunto ja vointi ovat aivan normaalit.
Lisään vielä,että pelkään sitä,että jos joudun muista syistä johonkin muuhun sairaalaan joskus,niin minulle aletaan uudelleen syöttää Risperidonia,koska se lukee netissä potilastiedoissa,että lääkäri on määrännyt minulle sitä.Pelottaa sekin,jos joskus joutuu vanhuksena johonkin laitokseen,ja siellä aletaan syöttää Risperidonia.Se olisi todella hirveää. Kyllä se niin kauhea lääke on.
"Juuri noilla sanoilla lääkäri sanoi minulle,että minun pitää syödä lääkkeitä loppuelämäni samoin kuin diabeetikko joutuu ottamaan insuliinia lopun elämäänsä.Älytöntä!"
Hehe! Ei yllätä mitenkään, valitettavasti. Samalla sumutuksella on aivopesty tuhansia suomalaisia luulemaan, että he tarvitsevat mielialalääkettänsä jatkuvalla syötöllä määrittelemättömän pitkän ajan (lue: loppuelämänsä). Loppua tälle petokselle ei tule ennen kuin kansa saa valheista tarpeekseen ja vaatii muutosta.
"Olen syönyt Risperidonia ensin noin puolitoista vuotta,ja lopetin ne nopeaan tahtiin,ja menin jonkun ajan kuluttua uudelleen psykoosiin. Syynä siihen oli,että en ollut vielä kuntoutunut kunnolla siihen mennessä."
Vaikka syynä kokemaasi psykoosiin saattoi hyvin olla sen hetkinen elämäntilanteesi, sinä tiedät tämän parhaiten, oletko tietoinen neuroleptien (kuten risperidoni, olantsapiini, ketiapiini, aripipratsoli jne.) aiheuttamista vieroitusoireista? Vieroitusoireista yleisin on nimittäin... yllätys yllätys juuri psykoosi. Vieroitusoireiden voimakkuus ja kesto riippuvat lopetuksen nopeudesta ja voivat tulla esiin vasta useamman kuukauden jälkeen viimeisestä annoksesta. Tiedän, lääkärisi ei kertonut sinulle mitään tästäkään. Vieroitusoireet hämäävät useita potilaita luulemaan, että kyseessä olisi palannut 'mielisairaus', tilanne, jota lääkärit käyttävät monesti hyväkseen sanomalla sen olevan osoitus siitä miten paljon lääkettä tarvitset ja vakuuttamalla potilaan jatkamaan lääkitystä, ehkäpä vieläkin suuremmalla annoksella.
"Nyt olen alkanut itse vähentämään sitä,eikä sitä ole enää jäljellä kuin pieni murunen."
Toivottavasti loppukin menee hyvin! Se on monesti se vaikein osuus. Suosittelisin hankkimaan kunnon lääkärisuhteen, jotta saat tarvittaessa apua vieroitusoireiden kanssa kamppailuun. Jotkut lääkärit eivät aidosti tiedä näistä asioista mitään, toiset taas valitettavasti huijaavat ihan tietoisesti.
"Risperidonia.Se olisi todella hirveää. Kyllä se niin kauhea lääke on."
Heh. Risperidoni on myrkyllistä. Siksi sen vaikutus on monesta niin epämiellyttävä.
Se ensimmäinen psykoosi muutama vuosi sitten johtui todellakin vaikeasta elämäntilanteesta,joka oli kestänyt pitkään. Toinen psykoosi tuli sen jälkeen,kun olin nopeaan tahtiin vähentänyt lääkettä,ja olin kyllä vielä huonossa kunnossa. Mutta todennäköisesti se vaikutti,että lopetin ne lääkkeet niin nopeasti.Minut ollaan parhaillaan uloskirjoittamassa Psykiatrian Polikilinikalta,joten en tapaa enää lääkäriä siellä.Eikä siitä mitään apua olisikaan.Lääkäri oli jyrkästi lääkkeen lopettamista vastaan.Yksityiselle lääkärille minulla ei ole varaa tällä hetkellä taloudellisista syistä. Ehkä pitäisi hiljentää vieroitustahtia?
Vieroitustahdin asiantuntija voit olla vain sinä, sillä kukaan muu ei voi tietää miltä sinusta kulloinkin tuntuu. Jotta vieroitustahtia pystyy kontrolloimaan ja siten oireita, on tietysti ensiksi tiedostettava vieroituksen olemassaolo. Toiseksi on hyvä tietää miten tyypillinen vieroitusjakso etenee ja millaisia oireita on odotettavissa. Siten pystyt erottamaan vieroituksen aiheuttaman ahdistuksen, masennuksen ja psykoottisuuden niiden luonnollisista versioistaan. Mikäli pahaa psykoottisuutta alkaa ilmetä, on se monesti selvä merkki liian nopeasta tahdista. Vieroitusoireiden erottaminen normaaleista tunteista voi olla monesti hankalaa, jopa vieroitukseen paremminkin perehtyneille henkilöille. Ihanteellinen tilanne olisi, jos apuna olisi asiantunteva lääkäri, mutta valitettavasti heitä on niin harvassa, että löytäminen voi olla tuskan takana. Siksi valitettavan moni joutuu selviämään vieroituksesta yksin. Tukea kannattaa hakea netistä muilta vastaavassa tilanteessa olevilta tai olleilta. Heidän tietämyksensä ja kertomuksensa osoittautuvat usein erittäin arvokkaiksi.
Mikäli englanninkielentaitosi riittää, kirjakaupoista löytyy tätä nykyä ainakin muutama mielialalääkkeiden vieroitukseen keskittyvä teos.
Olen vähentänyt Risperidonia Juhannuksesta lähtien.Ensin laitoin 1 mg:n puoliksi,ja nyt sitä on jäljellä enää1/8 osa,siis noin 0,12 mg.Ei ainakaan tällä hetkellä ole psykoosiin menon tunteita.Täytyy yrittää vaan hitaasti vähennystä.Jos se ei meinaa onnistua,täytyy yrittää etsiä joku lääkäri auttamaan.Kun minulle kokeiltiin toista lääkettä jokin aika sitten vähän aikaa,ja kun sanoin lääkärille,että se teki todella levottomaksi ja aiheutti tuskaisuutta,niin lääkäri sanoi,että se tuskaisuus on tyypillistä skitsoaffektiiviselle.Kummallista,että lääkkeen aiheuttama vaiva onkin sairauden aiheuttamaa. Risperidonista voin sanoa,että se aiheuttaa täydellistä toimintakyvyttömyyttä ja sosiaalista eristäytymistä.Itse en ole voinut lääkityksen takia tehdä paljon muuta kuin olla sikiöasennossa sohvalla tv:tä katsomassa tai maata sängyssä.En ole edes pystynyt kunnolla kävelemään.
"Olen vähentänyt Risperidonia Juhannuksesta lähtien.Ensin laitoin 1 mg:n puoliksi,ja nyt sitä on jäljellä enää1/8 osa,siis noin 0,12 mg"
Impressive, kuulostaa suorastaan 'ammatilaiselta'. Jossain vaiheessa joudut jättämään kaikki pois niin, että annos on 0mg ja silloin oireita saattaa olla mahdotonta väistää kokonaan. Tärkeintä on, että tunnet olevasi ohjaimissa ja tiedät mitä tapahtuu ja miksi. Moni menee liian nopeasti, kun lääkärit uskottelevat, että ei tarvita asteittaista vähennystä tai, että siihen riittää viikko tai pari korkeintaan. Pian mopo lähtee käsistä ja ihmetellään miten pää on niin helvetin sekasin, ikinä ei oo ollu niin sekasin. Klassinen kaava ja psykiatri sepittää vieressä miten alkuperäinen 'sairaus' on palannut. Kelpaisi hyvin aiheeksi osaksi 2 sarjassani PSYKIATRISTA HÖMPPÄÄ.
"Kun minulle kokeiltiin toista lääkettä jokin aika sitten vähän aikaa,ja kun sanoin lääkärille,että se teki todella levottomaksi ja aiheutti tuskaisuutta,niin lääkäri sanoi,että se tuskaisuus on tyypillistä skitsoaffektiiviselle. Kummallista,että lääkkeen aiheuttama vaiva onkin sairauden aiheuttamaa."
Heheheh. Asia on kyllä äärimmäisen vakava, sillä tällaisilla diagnosointivirheillä voi olla kamalat seuraukset potilaan terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Hyväuskoiset potilaat eivät osaa edes epäillä lääkärin osaamattomuutta. Huomaan silti nauravani täällä moiselle hölmöilylle. Itselläni ei pokka kyllä kestäisi vastaanotolla mitenkään.
"Risperidonista voin sanoa,että se aiheuttaa täydellistä toimintakyvyttömyyttä ja sosiaalista eristäytymistä."
Kaikilla neurolepteilla on samankaltainen vaikutus. Niitä kutsutaankin kemiallisiksi pakkopaidoiksi, koska vievät käyttäjänsä toiminta- sekä ajattelukyvyn.
Täytyy vaan yrittää pitää pitkää väliä vieroituksessa,ja täytyy toivoa,että ei mene psykoosiin.Sitä en enää todellakaan halua.On vaan todella vaikea pilkkoa pieniksi palasiksi veitsellä lääkettä.On minulla lääkkeenhalkaisijakin,mutta näin pienien murusten kanssa se on aika vaikeaa.Sen olen kyllä myöskin huomannut,että Risperidon aiheuttaa myös sen,että sekoilee sanoissa.
Todennäköisesti siinä,kun menin toiseen kertaan psykoosiin,oli kyse juuri nimenomaan lääkkeiden lopettamisesta.Ehkä vähensin niitä liian nopeasti.Lääkäri oli todellakin sitä mieltä,että "sairaus palasi".
Onko mahdollista välttää vieroituksen loppuvaiheessa psykoosiin menemisen,jos pitää lääkkeen vähentämisessä pitkän välin?Siis että vähentää todella hitaasti.
Minulla ei valitettavasti ole antaa näin tarkkaa tietoa. En ole lääkäri ja lääkäritkään eivät tiedä. Only God knows, if even God.
Kertomasi mukaan vaikuttaa siltä, että olet vähentänyt annostasi todella hitaasti ja pysynyt henkisesti ilmeisesti kasassa koko matkan. Liian pitkäänkään ei kannata neuroleptien vieroitusta väkisin venyttää, koska kyseessä on todella haitallinen aine. Haittavaikutusten todennäköisyys luonnollisesti kasvaa käytön pitkittyessä.
Kyllä olen pysynyt henkisesti ihan kasassa koko ajan.Ainoa ongelma on vain lääke.Kestän kyllä kaikki vieroitusoireetkin.Mutta psykoosiin meno ehkä jopa kuukausien kuluttua lopettamisesta tuntuu kauhealta ajatukselta.Jos sellainen tulee,niin toivottavasti se menee ohi itsestään ajan kanssa.
Haluan vielä sanoa tähän,että Risperidonin vieroituksessa olen käyttänyt tukena vielä Tenoxia ja Melatoniinia,että olen saanut nukutuksi,mutta en joka yö.Ilman niitä olisin vaikeuksissa nukkumisen kanssa.
Psykoosin oireet ovat jo alkaneet, vaikka lääkettä on vielä jonkun verran jäljellä.Meneekö psykoosi itsestään ohi?
Todella vaikea kysymys vastata varmuudella. Vieroitusoireita saattaa tulla joka tapauksessa, teet mitä tahansa ja kyllä, vieroitusoireet pitäisi mennä aikanaan ohi. Se voi tosin kestää hyvinkin kauan, kuukausia. Olet kuitenkin käyttänyt ko. lääkettä 1,5 vuotta, joka on ihan merkittävä aika. Jos oireilu käy sietämättömäksi, kannattaa ehkä harkita pysähtymistä sen hetkiseen annostasoon, kunnes vointi on tasoittunut tai palata edelliseen annokseen, jos oireet käyvät aivan hurjiksi.
Olisi todella tärkeää, että löydät asiantuntevan lääkärin. Oma tietämykseni ei enää kata näin yksityiskohtaisia asioita. Vieroitus voi olla vaarallista yksin läpikäytynä, ilman valvovaa osapuolta. Valitettavasti liian moni joutuu omilleen, koska asiantuntemus lääkärikunnassakin on niin harvassa ja vaikea löytää, mutta kuka tahansa lienee parempi, kun ei mitään. On ehkäpä viisasta kertoa vieroituksestasi myös lähimmäisille, jos et ole niin jo tehnyt. Tärkeintä olisi, miten päädytkin etenemään, että tunnet olevasi turvassa ja hallitset vieroitusprosessia, ei toisin päin.
Toivottavasti tästä on edes jotain apua.
Kiitos neuvoista. Itseasiassa minulla on sen käyttöä paljon enemmänkin.Käytin sitä ensin n.1 vuoden ja 8 kuukautta.Sitten vieroitin sitä kolme kuukautta.Sitten olin kolme kuukautta ilman,ja psykoosi tuli kolmen kuukauden jälkeen.Joudeuin sairaalaan,ja siitä asti olen käyttänyt sitä,eli noin 2 vuotta ja 2 kuukautta. Mutta annosta on vähennetty neljän kuukauden välein vajaa puolitoista vuotta. Nyt ne psykoosin oireet menivät tas ohi. Mietin vaan sitä,että voi olla kai vaikeaa löytää sellaista lääkäriä,joka suostuu auttamaan tässä asiassa.Olen lukenut tällä keskustelupalstalla,että jotkut ovat käyttäneet vieläkin pidempään Risperdalia kuin minä,ja ovat päässeet eroon siitä.
Lisään vielä,että sitä käyttöä on ollut yhtensä noin neljä vuotta ja yksi kuukausi,koska välissä oli kolme kuukautta,jolloin en syönyt mitään.Ja annoskin on ollut vaihteleva vähennyksien takia.Kun menin uudelleen psykoosiin lopetuksen takia,niin annosta nostettiin oikein kunnola,koska lääkärin mielestä "sairaus palasi",niin kuin aiemmin oli puhetta.Enkä meinannut saada lääkäriä suostumaan annoksen pienentämiseen millään pitkään aikaan,kun olin niin "sairas" hänen mielestään,koska "sairaus palasi".Koska tämän lääkkeen käyttöä on ollut niin kauan,niin täytyy varmaan tehdä vieroitus vaan hitaasti.On kyllä järkyttävää,minkälaisia myrkkyjä ihmisille syötetään.Minäkin olen voinut vain huonosti koko ajan.Vointia se ei ole parantanut,vaan pahentanut sitä.Voin sanoa vaan,että on ollut monen vuoden helvetti.
Tarkoitan,että on ollut monen vuoden hel-vetti.
Onhan tässä paljon jo puhuttu,mutta tekee mieli vieläkin sanoa,että on järkyttävää sekin,että hoitolaitoksissa syötetään avuttomille vanhuksille neuroleptejä.Jossain ketjussa luki,että Risperdalia oli syötetty jopa pienelle lapselle.Ja itsellänikin on vielä vaikea jäsennellä ajatuksiani,vaikka lääkettä on enää vähän.Ei tällainen mitään hoitoa ole.Jos se jotain hoitoa on,niin se on saattohoitoa.
Risperidonista vieroittautumisen tahti oli liian kova,koska vieroitusoireetkin olivat aika rajut. Olen palannut 0,5mg.Mutta yritän uudelleen. Jos haen lääkärin apua vieroittautumiseen,ei varmaan kannata psykiatrin apua hakea?Kannattaako mennä vain tavalliselle lääkärille?
Joo. Tärkeintä on, että pysyt niin sanotusti järjissäsi ja hallitset tilanteen. Jos tahti on liian nopea on vaara joutua todella huonoon kuntoon. On hyvin mahdollista, että kun viimeksi lopetit käytön, vieroitus alkoi vasta 3 kuukauden kohdalla, jolloin sanoit joutuneesi sairaalaan. Ehkäpä en itsekään osannut neuvoa tarpeeksi hyvin viimeksi. Näyttäisi siis siltä, että saat vieroitusoireita kunnolla vasta useamman kuukauden jälkeen annoksen pienentämisestä. Muista tämä tieto ja kokemus, kun jatkat. Oma tietämykseni neuroleptivieroituksesta perustuu ainoastaan luettuun kirjallisuuteen ja tietysti muiden käyttäjien kertomuksiin, joista olen lukenut. Voi, kun osaisin neuvoa paremmin.
Tarvinnet huomattavasti pidemmän vieroitusjakson, jonka aikana leikata annostusta hyvin hitaasti. SSRI:den (en tiedä miten soveltuu neurolepteihin) kohdalla jotkut noudattavat niin kutsuttua 10%-vieroitussuunnitelmaa. Annosta vähennetään vauhdilla 10% siivu alkuperäisestä annoksesta per kuukausi (esim. alkuperäinen annos: 50 -> 1kk: 45 -> 2kk: 40 -> 3kk: 35 jne.). Tällöin vieroitusjakso kestäisi siis 10 kuukautta.
Apua kannattaa hakea oikealta lääkäriltä todellakin. Itse en ainakaan lähtisi psykiatrille, kun valtaosa ei näistä asioista mitään tiedä tai ymmärrä. Psykiatrilta saat kuulla sitä samaa roskaa siitä miten 'sairaus' on pahentunut ja miten kokemasi oireilu, jota siis eivät tajua tai halua myöntää vieroitukseksi, on osoitus tästä. Harva psykiatri osaa auttaa potilaitaan irti näistä myrkyistä. He huolehtivat vain jakelusta, eivät seuraamuksista. Se on kyllä todella surullista.
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä sinulle.
Kiitos näistä neuvoista.Minulta on vähennetty lääkettä aina neljän kuukauden välein,ja silloin ei ole tullut mitään pahoja oireita.Nyt minulla oli 1 mg huhtikuussa,ja siitä vähensin 0,5 mg:aan.Se taisi olla liian nopea tahti.Sen jälkeen aloin jonkun ajan kuluttua vähentämään pieniä murusia,ja se oli varmaan liian nopeaa.Alkoi tulla psykoottisia oireita.Mietin sitä vain,että jos menen yksityiselle lääkärille,niin miten he yleensä suhtautuvat tällaiseen lääkkeistä vieroittautumiseen?Täytyykö siihen antaa jokin syy?
Minulla ei ole vastauksia noihin kysymyksiin. Riippuu varmasti täysin lääkäristä miten suhtautuvat. Ammattilainen, joka tietää näiden aineiden vakavuuden ja haitat, osannee suhtautua hyvin ja auttavaisesti. Syytähän ei pitäisi tarvita lainkaan antaa sen enempää kuin, että haluaa eroon aineista (ammattilainen ymmärtää heti). Sehän on sinun oma elämäsi, sinä päätät siitä itse. Se on oikeutesi. Jos ensimmäinen ei auta, mene seuraavalle. Tuli mieleen sellainenkin, että osaisikohan jopa joku 'huumevieroituskeskus' neuvoa tässä asiassa, tai ohjata eteenpäin. Voisithan ehkäpä kokeilla soittaa ja tiedustella sieltäkin.
Olen kuullut,että huumehoitopaikoissakin syötetään neuroleptejä.Korvaushoitopaikoissakin lääkäri voi kirjoittaa reseptin neurolepteja varten.Mutta sieltä voi ehkä saada jotain neuvoja niistä vieroittautumiseen.Olen alkanut harrastaa liikuntaa tekemällä kävelylenkkejä.Yritän sillä saada fyysistä kuntoa paranemaanIsommilla annoksilla Risperidonia oli lähes mahdotonta kävellä,eikä se nytkään pienellä annoksella ole ihan helppoa.Muttaehkä se auttaa kestämään psykoosinkin paremmin,jos se tulee jossain vaiheessa.Jos minulle ei olisi syötetty neuroleptejä,niin tilanteeni olisi ollut ohi jo aikoja sitten.Kyllä sairaala on ihan hyvä kriisitilanteessa,jos siellä ei annettaisi neuroleptejä,vaan olisi saanut levätä,ja unirytmin korjattua,ja ehkä jotain rauhoittavaa lyhyen aikaa.Tilanne olisi varmasti mennyt ohi,jos olisi saanut vielä terapiaa.Nykyinen "hoito" ei eroa siitä,mitä se oli keskiajalla tai ainakin sata tai pari vuosisataa sitten. On vaan nykyaikaiset välineet,neuroleptit,jotka aiheuttavat paljon kärsimystä ihmisille.Yhtä tietä mätöntä ja samanlaista puoskarointia kuin silloin aikoinaan. Olen itsekin aiemmin lukenut itsekseni psykologiaa,eikä tuollainen puoskarointi auta yhtään mitään.
Olen sanonut läheisilleni,että minua ei saa enää koskaan eikä missään tilanteessa viedä mielisairaalaan,vaikka tulisi minkälainen tilanne tahansa.On selvittävä vain itsekseen.Minulle ei koskaan saa enää neuroleptejä syöttää,jos tästä tilanteesta selviän.
26.1.2013
Lisätty kirjallisuutta-osioon:
Franco Basaglia - Kumous laitosmaailmassa.
Jan Foudraine - Kuka olisi kiveä?
R.D. Laing - Kokemuksen politiikka - paratiisin lintu
Pääset neurolepteista eroon, se vaatii kärsivällisyyden lisäksi luonnetta sekä kykyä itsehillintään. Näin voit välttää sairaalat jatkossa. Käytä älyäsi kun sitä ilmeisesti sinulta löytyy.
Kiitos tiedoista.
Eipä mitään. Muista aina että maltti on valttia.Mullakin menee vähän väliä hermot mutta yritän silti. Psykiatrisen hoidon piirissä olen ollut yli 20 vuotta kroonisen masennuksen, vaikea OCDn, Aspergerin johdosta.. Joskus pitää osata näytellä terveempää kuin sisimmässään tuntee olevansa ihan oman hyvinvointinsa vuoksi, jottei joutuisi sairaalaan. Psykiatrisen sairaalat ovat kuolemanloukkuja. Tsemppiä ja voimia sinulle!
Olen itsekin mennyt pari kertaa sairaalaan psykoosin aikana.Toivottavasti tajuan sen aikana,jos sellainen tulee,että en vaan sekavassa tilanteessa lähde itse sinne.
Jos psykoottisia oireista alkaa ilmetä, kehoittaisin käymään sänkyyn pitkäkseen makailemaan, hyvää musiikkia kuulokkeilla, murunen neuroleptia, hengitä syvään, yritä nollata aivoista kaikki ylimääräinen pois. Et vaivu psykoosiin, jos pysyt vahvana ja taistelet sitä vastaan. Jos sinulta löytyy yksikin ystävä, pyydä pitämään realiteeteissa kiinni jos on valmis auttamaan, eli ihmiskohtantakti sillä hetkellä kun tuntuu epämääräiseltä. Sairaala on viimeisin paikka mihin mennä koska sen jälkeen olet takaisin lääkekierteessä joka ei paranna, helpottaa vain väliaikaisesti oireita, jotka pahenevat lääkityksen loputtua. Tällaisen neuvon minä antaisin, en ole ammattilainen näissä asioissa joskin hyvin paljon kokenut itse, toinen vaihtoehto on sairaalahoito. Joka tapauksessa, älä päästä itseäsi liian huonoon kuntoon, jolloin on yhä työläämpää kuntoutua. Halaus ja voimia.
Kiitos näistäkin neuvoista.Uskon,että niistä on varmasti apua,jos sellainen tilanne tulee.Halaus sinullekin.
Mitäpä tähän muuta voisikaan lisätä?
Pysyttele kaukana psykiatrisista sairaaloista, psykiatreista jne.
Mielensaiauksien hoito ei lääkkein onnistu.. Yleensähän on kysymys sosiaalisten suhteiden kiemuroista, henkisistä paineista jolloin liikutaan jaksamisen äärirajoilla. Tilanteiden rauhoituttua ja korjaannutta alkaa ajatuskin toimimaan entiseen malliin.
Lääkkeet joita käytetään psykiatriassa ovat tie tuhoon, ikuiseen epätoivoon, tuskaan, ennen aikaisiin kuolemiin, itsemurhiin, työkyvyttömyteen.
Koska tähän järjettömyyteen tulee loppu? Koska tähän brutaaliin toimintaan puututaan? Todennäköisesti ei koskaan..
Voi niitä onnettomia sieluja, jotka oikeasti uskovat teoriat mielensairauksista, välittäjäaineteoriat ja syövät lääkkeitä uskoen niiden vakaasti olevan tie parempaan elämään vaikka todellisuudessa niiden myötä elämänhallinta katoaa ja vointi vain pahenee.
Minä pääsin eroon psykiatrian valheiden verkosta, pääsin eroon neurolepteistä, mielentasaajista, masennuslääkkeistä, bentsoista.
Koskaan ei niin huonosti mene että psykiatrian puoleen käännyn.
Sen kyllä teen,että yritän pysyä kaukana psykiatreista ja mielisairaaloista.Ja niin kuin sanoit,niin ei "mielisairauksia" lääkkeillä hoideta eikä paranneta. Ne ovat todellakin vain sosiaalisten tilanteiden ongelmia ja elämäntilanteita jne.Sitä voi todellakin kysyä;että milloin tällainen järjettömyys näiden asioiden hoidossa loppuu.Miten pääsit eroon neurolepteistä? Entä bentsoista?Kummasta oli vaikeampi päästä irti,bentsoista vai neurolepteistä?
Uskoisin, että bentsoista on vaikeampi päästä eroon kuin neurolepteista. Vieroittautumisen pituus riippuu tosin käytetyistä määristä ja ajasta kuinka monta vuotta niitä on joutunut syömään. Bentsot kuten alkoholi ja huumeet vaikuttavat hieman eri tavoin ihmisen keskushermostoon kuin neuroleptit mutta kaikki nuo kuitenkin ovat omiaan tuhoamaan mm. ihmisen kognitiivisia kykyjä vuosia käytettyinä, mistä seuraa ennenaikainen dementoituminen. Esim. Atzheimerin tautia ole vielä pystytty tieteellisesti liitämään mm. alkoholismin aiheuttamiin aivovaurioihin, joiden eteneminen voidaan estää lopettamalla kokonaan keskushermostoon vaikuttavat valmisteet eli kaikki lääkkeet sekä päihteet.
Tsemppiä kaikille jotka tahtovat vieroittautua kaikista lääkkeistä ja päihteistä. Itselläni tässä myös vielä pitkä tie kuljettavana mutten aio luovuttaa.
Tekee mieli kysyä vaan,että kuinka moni lääkäri on itse kokeillut neuroleptien , esim. Risperidonin,syömistä?Ainakin Risperidon invalidisoi.
Moi, ymmärränä mistä puhut.
ps, tappolista pitenee
schneider vai shindler asialla?
http://www.leffatykki.com/elokuva/schindlerin-lista
En jaksa lukea pitkiä pötkyläviestejä.
Sanon vain sen, että älkää ihmeessä syökö lääkkeitä, jotka saavat teidät voimaan huonommin. Lopettakaa ne.
Ja mitä diagnooseilla ylipäätään on väliä? Minä en ole ikinä viitsinyt kuunnella tarkasti, mitä kaikkia minulla on. Mutta nykyinen lääkitys on suht kohdallaan, käyn uusimassa sen kerran vuodessa.
V, että olen kyllästynyt tähän maailmankaikkeuteen. Planeettamme on täynnä lääkärikusipäitä, jotka kuluttavat terveydenhuollon potilaille tarkoitettuja varoja palkkojensa nostoon. mitään he eivät kuitenkaan saa aikaan muuta kuin harmia.
potilaan oikeus saada tietää mitä diaknoosiin kirjoitettu
saada oikeaa hoitoa
vaihtaa lääkäriään. tai mielummin se joka asiaa lähtenyt hoitamaan eikä vaihtuisi alvariinsa.
mutta onko pakko määrät' lääkkeitä ja aina vaan vahvempia
masentuneisuutta ja pahaa oloa se ei poista
asiaa ei ratkaista netti sivustoja avaamalla,että asioitaan saisi kysellä
se johtaa siihen että saat olla yksin eikä asiaa hoitavia tarvitse enää tavata,jos syö lääkkeitä kierre yksinäisyyteen on valmis
tulihenkilöitä aktivointia ja oikeita asioita asioiden oikeilla nimillä
pitkä aikais sairaus diaknoosina syräytyy ihan kohta kaikesta.
----potilaan oikeus saada tietää mitä diaknoosiin kirjoitettu
saada oikeaa hoitoa---
Ei potilaalla ole käytännösäs mitään oikeutta saada sellaista hoitoa, että oireet katoavat. Jos sellaista hoitoa ei osata antaa tai ei ole olemassakaan. Ei meillä ole mitään Hae apua -automaattia.
Näin ollen diagnoositkin ovat aika toisarvoisia.
Kyllä potilaalla on oikeus saada tietoa sairauskertomuksista ym, mutta mitä käytännön merkitystä sillä on, mitä kirjoitetaan????? Mitä välisä sillä on, mitä jossain lukee?
Sitä vain että potilaan jatkohoito perustuu siihen mitä on kirjoitettu!
Mikä helvetin jatkohoito???? Puhut varmaan niistä, jotka on skitsofreenisia tai muutoin jo aika pihalla. Ei muita osata hoitaa eikä ketään huvitakaan. Paitsi tätä muodikasta masennusta.
Jatkohoito eli se sairaanhoito, mitä väärien diagnoosien jälkeen potilaalle annetaan hänen elämänsä aikana. Jatkohoito voi olla somaattisista tai psyykkisistä syistä johtuvaa. Joka tapauksessa, yksikään ihminen ei selviä elämäänsä läpi ilman minkäänlaista sairaanhoitoa. Ajattele mitä tapahtuu kun saat aivohalvauksen ja paperissasi lukee että olet persoonallisuushäiriöinen skitsobipo. Varmasti jäät hoidotta. Tällä ei ole tietenkään mitään merkitystä niille, jotka tahtovat tapattaa itsensä omasta tahdostaan. Läheisten tulisi välittää enemmän toisistaan, jottei hoitovirheitä tapahtuisi niin suuressa määrin mitä viime vuosina Suomessa on tapahtunut.
Somaattisella puolella väärä diagnoosi voi pahimmillaan viedä hengen.
Mutta meilä, joilla on pipi päässä, on ihan sama mitä papereihin kirjoitetaan. Jos oikea diagnoosi olisi johtanut oikeaan jatkohoitoon, ei meillä olisi psyykkisesti sairaita lainkaan. Kuitenkin kroonikkoja on valtavasti. Miksi ?
Pipi päässä johtaa useimmiten somaattiseen sairastumiseen, varsinkin jos olet saanut väärän diangoosin.
Niinpä.. Kuten mekin jotka olemme olleet vuosia ilman psyykelääkkeitä ja eläneet töitä tehden normaalia elämää.
Miten kohdallani toteutuu sairaanhoito, kun eräänä päivänä mm krooninen gastriittini pahenee? Tai helicobakteeri infektio mahdollisesti uusii? Jään todennäköisesti ilman asianmukaista hoitoa, käskevät ottamaan seroa vain isomman annoksen jotta harhaluuloni vatsakivusta katoaa.
Tosiasiahan se on ollut aina, että meillä virallisesti hulluilla ei oikeuksia ole sairastaa somaattisia sairauksia tai ei ainakaan oikeus ole niitä hoidattaa julkisella puolella.
Dg saaminen on sama kuin syrjäytyminen ja kuolemantuomio.
Nyt vain yritän pysyä työelämässä mukana ja toivoa etten sairastu ainakaan lasteni ollessa pieniä.
Eipä vain ole johtanut.
Sinulla on nähtävästi persoonallisuushäiriö, jolloin välttämättä somaattista sairastumista ei tapahdu. Niillä, jotka kärsivät esim. pitkäaikaisesta masennuksesta sekä ahdistuneisuudesta suurin osa sairastuu somaattisesti hoidonpuutteen vuoksi. Myös niillä, esim. skitsofreenikoiksi diagnosoiduilla, joille syötetään mm. neurolepteja yliannoksina, sairastuvat somaattisesti. Eli väitteesi on väärä.
Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä.
Fyysinen terveys erittäin hyvä vieläpä näin vanhemmallakin iäallä. En ole himoliikkuja tai oikeastaan liikkuna ollenkaan, vaan ihan tavalliset elämäntavat.
-----Eli väitteesi on väärä. -----
Ei maailmassa ole mitään oikeaa tai väärää, välttäisin tällaisia jyrkkiä kannanottoja.
Minua on hoidettu persoonallisuushäiriöisenä vuosikausia psyk.polilla, vaikka kärsin kroonisesta masennuksesta, ocd:sta 10 vuotiaasta lähtien ja olen asperger, jonka ammattitaitoinen yksityislääkäri on diagnosoinut. Nämä paskanpuhujat tulisi saattaa vastuuseen teoistaan. Yksi toimii Aurorassa, nykyisin hallinnollisessa virassa, toinen Itäkeskuksen psyk.polilla, eikä vastaa soittopyyntöihin sen jälkeen kun uloskirjasi toisaalla ensin väärin perustein minut hoitopaikasta, minkä jälkeen olen joutunut 3 krt käymään Auroran päivystyksessa ja 2 kertaa Haartmanissa koska en pysty syömään enkä nukkumaan. Kumpikin paikka on sitä mieltä, ettei minulla ole mitään.
Laitatko nimiä ketkä ovat kohdalleet noin huonosti?
Kysy Auroran infosta tai Kivelän tai Laakson psyk.polin toimistosta jos tahdot puolustaa potilaan oikeuksia ja osallistua ryhmäkanteeseen joka lähetetään eteenpäin. Terveyskeskuksissa tietävät myös mutta menivät mukaan kiusaamiseen. Resurssit ovat rajalliset, se syynä hoitamattajättämiseen ja vuosikausien väärinhoitoon, mistä seurasi fyysinen sairastuminen. Tämä potilas ei ole ainut joka on joutunut väärinkohdelluksi. Psykatriaosaston johto puolustaa aina alaisiaan jolloin potilaan ääni jää kuulematta.
Ykköseltä dokumentti tällä hetkellä, mikä kertoo siitä kun ihminen eristetään yhteisöstä, mitä suljetuilla osastoilla tapahtuu sekä psykiatrian poliklinikoilla pitkään sairastaneita uloskirjattaessa perusteitta jättäen heidät hoidotta.
Mitä teen kun mut on virheellisesti diagnosoitu? Sain diagnoosin kun viilsin KERRAN, YHDEN AINOAN KERRAN. Olen tunne-elämältäni oikein vakaa, minulla ei todellakaan ole mitään myrskyisiä ihmissuhteita ollut koskaan, ei riitoja kenenkään kanssa, olen mieluummin yksin kuin ihmisten seurassa, en siis todellakaan pelkää "hylätyksi" tulemista. En uhkaile ketään itsemurhalla jne. Kukaan, joka on minut lapsesta asti tuntenut, ei todellakaan allekirjoita epävakaan diagnoosia, se on melkein kuin vastakohta minusta. Mutta mut diagnosoitiin, juuri silloin kun YHDEN AINOAN kerran elämässäni olin viillellyt ja sattui olemaan aika helvetin huono päivä kaikin puolin. Pitääkö ihmisen olla aina täydellinen? Pitääkö aina kestää? Kaikilla niillä VUOSILLA kun olen ollut täydellisen tasapainoinen ei ole mitään väliä psykiatreille? Kun tekee YHDEN AINOAN VIRHELIIKKEEN niin jo loksahtaa diagnoosi. Ja nyt kun näkevät terveyskeskuksessa mun diagnoosin, niin kyllä sen huomaa, että ei mua enää oteta tosissaan. Olen diagnoosin uhri. Varokaakin tekemästä yhtä ainutta virhettä elämässänne, jos ette ole täydellisiä joka ikinen päivä niin olette sairaita. Ihan sairasta, psykiatri näki minut lääkehuurussa 20min. ajan ja luulee tietävänsä kaiken minusta? Älyvapaata. Pakko sanoa, että julkisen puolen psykiatreja vältän kuin ruttoa. Julkisella jaellaan pers häiriö diagnooseja pikkasen liian hepposin perustein. Ja pershäiriöt on muutenkin kiistanalaisia, niiden olemassaolo (kuten kaikkien psyk. sairauksien olemassaolo). Pelkkää nimittelyä. Olisivat samantien voineet olla rehellisiä ja sanoa vaikka ett "olet helvetin ärsyttävä persoona eikä me haluta nähdä sua enää, painu helvettiin, äläkä tuu takas". On aika helvettiä elää näin, kun ei enää oteta tosissaan missään. Tässähän tuntee itsensä suorastaan pahaksi ihmiseksi.
Hei,
kuulostaa tutulta. Samaa itsekin kyseenalaistan, mutta ei.. diagnoosi on ja pysyy ja perusteluja en ole saanut, että miten se minussa näkyy. Liekö täällä enää porukka vastailemassa, kun vanhahko ketju.
Hei,
kirjoittelenmpa oman kokemukseni. Sairastuin masennukseen 2008. Minulle alettiin syöttämään mielialalääkkeitä. Kokeiltiin jos minkälaista. Sivuvaikutuksia jokaisesta ja mikään ei tuntunut toimivan. Yritin kertoa lääkäreille, että minua ei lääkkeet paranna vaan se, että pääsen eroon silloisesta kuormittavasta elämäntilanteesta. Eivät uskoneet, lääkkeitä tuputettiin. Lopulta minulle kirjoitettiin sellainen lääke joka vei kaikki tunteet. Siinä vaiheessa alkoi alkokin maistua vaikka aiemmin olin kohtuukäyttäjä. En ymmärtänyt siinä hetkessä, että sillä lääkkeellä olisi vaikutusta. Monta kertaa yritin saada lääkettä pois, koska siitä tuli hirveää hikoilua ja päähän sähköiskumaisia tuntemuksia. Lääkäri sanoi vain, että olotilasi pahenee miikäli lopetat sen. En uskaltanut lopettaa sitten. Lopulta sain vaihdettua lääkkeen toiseen, kun minulle oli määrätty unettomuuteen lääkettä, jota en halunnut aloittaa. Psykiatri sanoi, että jos kokeilet ensin ko. lääkettä unettomuuteen niin sitten voidaan vaihtaa myös se mielialalääke. Eikö ole järkyttävää kohtelua? Minä sitten kokeilin yhdeksi yöksi unettomuuteen määrättyä lääkettä, ei tehonnut ja näin sain mielialalääkkeen vaihdettua. Samassa väheni alkoholin käyttö. Loppuviimein syötyäni n. 8 kktta ko. mielialalääkettä lopetin sen vähän kuin vahingossa. Elämäntilanteeni järjestyi (monta vuotta kuormittanut stressi poistui), mielialalääke oli unohtunut ottaa viikon verran ja päätin katsoa, miten pärjään ilman. Ja kas kummaa. Masennukseni lieventyi, ärtymys ja kaikki oli poissa. Tunsin pirteyttä ja iloa moneen vuoteen. Alkoholin käyttö väheni entisestään siinä samassa lääkkeen lopetettuani.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa minulle on diagnosoitu loppuelämän riesana oleva sairaus mielestäni väärin perustein. Olen järkyttynyt, koska se on diagnosoitu vuosia jälkikäteen ja edelleenkin mielestäni väärin perustein (miksi sitä ei diagnosoitu silloin, kun oli se hetki, olisiko syy siinä, ettei kriteerit täyttyneet, ihmettelen miten ne voivat täyttyä vuosia jälkeenkään). En tiedä miten edetä asiassa. Onko minullakin edessä salailu, koska se vaikeuttaa työn saantiani. Olen rehellinen ihminen, mutta miksi mainostaisin diagnoosia, mikä on väärin perustein asetettu. Joudun käymään hoidossa sen asian vuoksi vaikka en edes hoitoa tarvitse. Järkyttävää. Ja jos tästä alan vaahtoamaan ja oikaisua pyytämään niin sanotaan varmaan että kiellän vain asian, eli olen sairaudentunnoton. Lisäksi minua ei uskottu kertoessani, mistä masennukseni johtuu. Se katsottiin johtuvaksi ihan eriasiasta. Lisäksi kipuja mitä minulla on, kerrottiin johtuvan myös korvien välistä. Eli minua ei tulla ottamaan missään asiassa todesta enää noiden sanojen ja lausuntojen sekä diagnoosien jälkeen. Olen järkyttynyt. Minulla kun on kipuja ollut ennen masennustanikin. Hieman sekava viesti, mutta sekavat on mietteetkin ja synkkä tulevaisuus. Hyvästi iloinen ja optimistinen elämä.
lyhyesti: sinuakin on kusetettu ja kohdeltu mitä ilmeisimmin ihan väärin. pillerit eivät ole ratkaisu vaan asioiden selvittäminen, mitkä ovat johtaneet masentuneisuuteen.
"Psykiatri sanoi, että jos kokeilet ensin ko. lääkettä unettomuuteen niin sitten voidaan vaihtaa myös se mielialalääke."
sinun pitää olla tiukempi omien asioidesi kanssa. älä anna tehdä päätöksiä omasta puolestasi vaan kuuntele vaihtoehdot ja näkemykset huolella, kysy lisäkysymyksiä, mutta tee lopullinen päätös aina itse ja vasta, kun olet tyytyväinen saamiesi vastauksien perinpohjaisuuteen.
"Ja jos tästä alan vaahtoamaan ja oikaisua pyytämään niin sanotaan varmaan että kiellän vain asian, eli olen sairaudentunnoton."
Mutta et voi tietää ennen kuin kokeilet. Sairaudentunnoton lausunto on klassikkokamaa, jonka voi päästää toisesta korvasta ulos, jos sellaista kuulee. Sinä päätät itse haluatko käydä hoidossa vai et ja vain sinä tiedät onko saamastasi hoidosta apua tai lisäarvoa sinulle, ei kukaan muu. Sinun tulee olla tiukempi ja oppia pitämään puoliasi. Psykiatriassa se on erityisen tärkeää, sillä muuten he ohjailevat sinua kuin eläintä ja pahimmassa tapauksessa vahingoittavat. Ihan niin kuin sinulle on alkujaan käynyt, kun olet apua hakenut.
"Lisäksi minua ei uskottu kertoessani, mistä masennukseni johtuu. Se katsottiin johtuvaksi ihan eriasiasta."
Eikö tämä sinunkin mielestäsi riitä selkeästi osoittamaan, että he eivät tiedä mitä tekevät eivätkä osaa auttaa? He eivät voi tietää mitä sinulle on elämässäsi tapahtunut, miksi voit huonosti tai onko sinulla kipuja. Vain SINÄ tiedät nämä asiat. Jos toinen osapuoli ei ota kertomaasi tosissaan on se heidän häpeänsä. Sinun on silloin valitettavasti haettava apua muualta, jostain, jossa sinut otetaan tosissaan ja halutaan auttaa.
Mitä tulee psykiatrisiin "diagnooseihin" ja niiden aiheuttamiin psyykkisiin ongelmiin, kuten masennukseen ja ahdistukseen, et ole ainoa.
The Harm Suffered by Many because of a Psychiatric Diagnosis is a Well-Kept Secret
http://psychdiagnosis.weebly.com/