puolakan toiminta saitilla

kuka on antanut puolakalle luvan kirjoitella täysin asiattomia viestejä julki-ipulaisena saitille. puolakka ei tee tätä ipun nimissä vaan antaa tarkoituksella kuvan että kirjoittelee puolueen mandaatilla. tällä moitittavalla toiminnalla puolakka aiheuttaahallaa puolueelle. tulen tekemään tästä kyselyn puoluehallitukselle
16123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyllähän puoluehallitukselle voi tehdä kyselyn mistä vain, mutta kun tekee, niin varmaan kannattaa panostaa sanoman ymmärrettävyyteen.

Jos tarkoituksesi on estää hänen pääsynsä tämä sivun luotsiksi, on suomi24:n ylläpito oikea paikka, ei puoluehallitus.

Jos nyt yhtään ymmärrän tuota aloitustasi, niin näkökannassasi voi olla kyllä järkeäkin, Asiat ovat usein monitahoisia.

Äänestä
  • SN on aloittanut taas kerran yrityksensä aloittaa riitaa ipulaisten kesken. Samaa kirjoittelua vuosikaudet. Kukaan ei enää voi uskoa näihin valheisiin. Juuri tällaista on KMS:n ääliöiden toiminta. Valitettavasti heillä on valtakunnassa valta eurolla lahjottujen poliitikkojen kautta. On jo aika käsitellä tämän porukan peliä julkisesti koko kansan kesken ja poistaa politiikasta tällainen ikävä porukka. Talous ei kestä tällaista keinottelua ja asioiden vääristelyä.

    Äänestä

En kyllä yhtään ymmärrä mitä aloittaja tarkoittaa mutta kai
"JUlkiipulaisellakin" on oikeus kertoa omat mielipiteensä
varsinkin niin kun Ritva on tehnyt sanoen että tämä on vain hänen
mielipiteensä, enkä ole huomannut niissä mitään IPU;n vastaisuutta.

Äänestä
  • "päinvastoin", ei kannata välittää. Ei aloittaja mikään ipulainen ole, vaan trolli, jonka tarkoituksena on aiheuttaa eripuraa. Hän siis valheellisesti esiintyy ipulaisena.

    Tietenkin mielipiteet ovat aivan ikiomiani, niitä ei edes puolue omista.

    Äänestä

Tässä näitä ns. ipulaisten hengentuotteita. Ei kannata mennä mukaan, mutta onhan se sitten Oulun poliisinkin mukava näitä lueskella.

"uusi puinen iputappi on LOISTAVA

ipulainen,
31.7.2013 16:28

kokeiltiin sitä anan kanssa ja tuntui mahtavalta. päätettiin anan kanssa ettei oteta niitä enää koskaan pois"

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11625200

Äänestä
  • teit identiteetti varkauden

    Äänestä

  • ipulainen. kirjoitti:

    teit identiteetti varkauden

    Trolli todistaa tietämätömyytensä, ei edes tajua mikä on identiteettivarkaus, jota muuten ei ole edes kriminalisoitu Suomessa.

    Sen sijaan tietoliikenteen häirintä, jota trolli harrastaa on kriminalisoitu Suomessa.

    " Esimerkiksi häiriköivien viestien lähettäminen Internetiin on tietoliikenteen häirintää. Rikoksesta on lievä ja törkeä tekomuoto. Tietoliikenteen häirinnästä voi Suomessa saada sakot tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistuksen."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoliikenteen_häirintä

    Äänestä

  • Ja sitten kirjoitti:

    Noi häiriköivät trollit yleensä aika tyhmiä, siitä ei pääse mihinkään, niillä ei oikein äly riitä, tuskin ymmärtävät edes pieniä ympyröitään joissa pyörivät.

    Äänestä

  • Ja sitten kirjoitti:

    Trolli todistaa tietämätömyytensä, ei edes tajua mikä on identiteettivarkaus, jota muuten ei ole edes kriminalisoitu Suomessa.

    Sen sijaan tietoliikenteen häirintä, jota trolli harrastaa on kriminalisoitu Suomessa.

    " Esimerkiksi häiriköivien viestien lähettäminen Internetiin on tietoliikenteen häirintää. Rikoksesta on lievä ja törkeä tekomuoto. Tietoliikenteen häirinnästä voi Suomessa saada sakot tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistuksen."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoliikenteen_häirintä

    Pienet on rangaistukset tuosta touhusta. Lainlaatijan pitää toki ymmärtää että tuolla toiminnalla viedään meiltä kaikilta mahdollisuus toimia demokratiassa. Vallassa olijat käyttävät siksi näitä luuseraita apunaan jotta pystyvät tekemään rahaa kustannuksellamme.Syytän puolueista erikoisesti Kokoomusta ja Keskustaa joka nyt KMS:n avulla luo valheellista kuvaa Keskustan noususta. Tämähän ei ole totta koska se puolue on petkuttanut äänestäjiltään kaiken.

    Äänestä

  • outo yhtälö kirjoitti:

    Ne niin pieniä ole, aiemmin Eniron aikaan tuolla oli sellainen osio kuin Turvallisuus, siellä oli useita esimerkkejä miten oli käynyt, kun täälä aukoi päätään hiukka väärään tapan, muistan kuinka yksi kaveri sai autopalstoillla tyhmäilystä maksettavakseen muutaman sadan tuhannen korvaukset, niitä ei duunarin palkalla kykene maksamaan ennen eläkeikää jolloin eläkkeestäkin ulosmitataan...

    Toinen tietysti oli kuuluisa Keskustan politiikko ja kunnanjohtaja joka täällä herjaili, pääsi oikein uutisiinkin ja vaihtoi sitten nimensäkin.

    "Haukiputaan eronnut kunnanjohtaja Pasi Vallivaara (kesk) kirjoitteli sittenkin Suomi24-keskustelupalstalle herjaavia tekstejä."

    http://www.iltalehti.fi/oulu/200803197410607_ou.shtml

    "Asian selvittyä hän joutui vetämään johtopäätökset ja sanoutui irti kunnanjohtajan virasta kirjeellään 11.3.2008", kunnansihteerin sähköpostiviestissä mainitaan."

    http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/vallivaaran-lahdon-syy-tuli-julki/304503/

    Äänestä

  • Kyllähän suurelta johtajalta Pesoselta olisi syytä kysyä mitä saa kirjoitella?

    Äänestä

Muuten vastaus aloitukseen. Kukaan ei ole antanut lupaa, kun en ole sitä keltään kysynytkään..;)

Äänestä

Kaikille troolareille hyvät yöt ja tietenkin kunnon kirjoittajille myöskin. Nämä höpöjussit ovat luultavasti vielä peräkammarin poikia, joilla ei ole koulutusta, eikä oikeastaan mitään muutakaan.

He eivät tajua, että tollokirjoituksillaan vaan munaavat itsensä ja tekevät itselleen hallaa.

Mutta sen sanon, että hakekaa koulutukseen ja sen jälkeen iskekää kunnon gimmat, niin kyllä se siitä.

Äänestä

Sinulle pusit ja halit. Kiitos, että teet vaalityötä puolestani;)

Äänestä
  • Sataa IPU:n "laariin", nuo häiriköinnit, niin siinä käy loppujen viimeksi.

    Äänestä

Hei käyttäjät,

Suomi24:ssä kaikki saavat osallistua tasapuolisesti, eivätkä palstat ole virallisesti sidoksissa puolueeseen.

Terveisin,
Suom24 Ylläpito

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ipulainen. kirjoitti:

kuka on antanut puolakalle luvan kirjoitella täysin asiattomia viestejä julki-ipulaisena saitille. puolakka ei tee tätä ipun nimissä vaan antaa tarkoituksella kuvan että kirjoittelee puolueen mandaatilla. tällä moitittavalla toiminnalla puolakka aiheuttaahallaa puolueelle. tulen tekemään tästä kyselyn puoluehallitukselle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu