Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö ottaa kantaa pakkoruotsin poistamista vaativaan kansalaisaloitteeseen alla olevassa, tänään julkisuuteen annetussa tiedotteessa.
- -
Tiedote 12.8.2013
Julkaisuvapaa heti
Jussi Niinistö: Pois pakkoruotsi!
Eduskunta on syksyllä saamassa käsittelyynsä kansalaisaloitteen, jossa ehdotetaan ruotsin kielen opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi kouluissa. Perussuomalaiset kannattaa eduskuntavaaliohjelmansa mukaisesti pakkoruotsin poistamista. Myös Suomen kansan enemmistö on lukuisissa mielipidemittauksissa osoittanut tukensa kielivapaudelle.
Pakkoruotsi ei ole ikimuistoinen. Se syntyi vuonna 1968 peruskoulu-uudistuksessa, joka teki ruotsista pakollisen oppiaineen toisen vieraan kielen opetuksen lisäksi. Pakkoruotsin poistaminen ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa. Sen sijaan ristiriita syntyy, jos hallituspuolueiden kansanedustajat pakotetaan äänestystilanteessa puoluekurilla puoltamaan vakaumuksensa vastaisesti pakkoruotsia.
Kansalaisaloite tulee synnyttämään eduskunnassa vilkasta ja toivottavasti asiallista keskustelua. Se on aloitteen yksi tavoite. Viimeistään seuraavassa hallituksessa asiasta voidaankin jo tehdä päätöksiä, jos hallitusvastuuseen takertunut takiaispuolue Rkp saadaan irrotetuksi oppositioon. Jos Rkp ei ole hallituksessa, suomalaisten kielivapaus edistyy. Suurten maailmankielien parempi osaaminen on tärkeää myös kilpailukykymme kannalta.

Vastaukset 23
Vanhimmat
"Suurten maailmankielien parempi osaaminen on tärkeää myös kilpailukykymme kannalta."
Herr Flick haluaa Suomeen pakkosaksan, jotta hänen fantasiansa toteutuisivat.
http://www.youtube.com/watch?v=duX4tIFocvY
Kokopäiväisesti chattailevat nettifennot tekevät omasta mielestään arvokasta työtä, ja siinä he ovat tavallaan oikeassa.
Myös Reiska ja Kake tekevät omasta mielestään arvokasta työtä siemaillessaan Marinolia rantapuiston pöpelikössä. Hekin ovat tavallaan oikeassa.
Mutta onko pakkoruotsi pilannut Reiskan ja Kaken elämän?
Mutta onko pakkoruotsi pilannut Reiskan ja Kaken elämän?
Ilman MARINOLIA ei ole elämää!
Omien sanojensa mukaan Soini ei osaa puhua ruotsia. Miksi sitä siis tarvitsisi kenenkään muunkaan osata??
Palstalla roikkuva hur.ri häirikkö on näköjään taas vastaillut useaan kertaan,tuota se sisäsiittoisuus teettää.
Ruotsi on pieni pas.ka kieli jota ei tarvita suomessa,ja vielä vähemmän maailmalla.
Suomen tyhmin poliitikko - myymälävartia-Immosen luokkaa..
Katsoppa RKP:n poliitikkoja,täysiä nollia koko sakki.
Haglundkin näyttää nörtiltä homolta.
Jos ruotsin tilalla halutaan tarjota vaikkapa kolmea muuta vaihtoehtoa, niin mistähän nuo opettajat haalitaan etenkin maaseutukunnissa? Persujen vaihtoehto pakkoruotsille on teoreettinen, jos käytännössä kielivaihtoehtoja ei voida tarjota. Jos taas kunnat velvoitetaan järjestämään vaihtoehtoisten kielten opetus, se tulee todella kalliiksi veronmaksajille. Vai onko tarkoitus jättää toisen vieraan kielen opiskelu vapaaehtoiseksi ja vähentää opetustuntien kokonaismäärää?
Jälleen kerran persujen ehdotus on raakile, jonka toteutumisen vaikutuksia ei ole selvitetty lainkaan.
"Jos ruotsin tilalla halutaan tarjota vaikkapa kolmea muuta vaihtoehtoa, niin mistähän nuo opettajat haalitaan etenkin maaseutukunnissa?"
V...u mitä jossittelua! Tajuatko idiootti, että vaihtoehtoja on tasan 2:
1. pakkoruotsi kaikille
2. ei pakkoruotsia
Mitä kohtaa tuossa et ymmärtänyt?
No et taida itse käsittää "persuttelijan" fiksuja argumentteja. Ruotsin vapaaehtoisuutta perustellaan sillä, että muiden kielten oppimiselle jää aikaa, niin mitä "v...n" hyötyä ruotsin poistamisesta kansalaisten kielitaidolle on? Päinvastoin sitten ei osata ruotsiakaan. Kommenttisi taitaa olla provo...
"mitä "v...n" hyötyä ruotsin poistamisesta kansalaisten kielitaidolle on?"
Se antaisi opiskelijalle lisää aikaa opiskella tärkeitä maailmankieliä...
No kukaanhan ei ole poistamassa ruotsia, sitä saa opiskella se joka haluaa vaikka pakkoruotsi poistuisikin.
Taidat olla vähän yksinkertainen?
Tämä tampiopersu ei vieläkään käsitä, että sen pakkoruotsin tilalle ei vaan ole käytännössä saatavissa kielitarjontaa. Ja kun ruotsia ei koko nuoriso ole innokas opiskelemaan, niin kansan kielitaito heikkenee, oletko vähän vajaa?
Kyllä se siitä pikkuhiljaa järjestyy,ei se mikään iso ongelma tule olemaan.
ja ruotsilla kun ei tee mitään.
Ai ei tee mitään. No on se ek:niin mielestä vielä tällä hetkellä tärkein kieli, vasta nykyisten alakoululaisten työelämässä ehkä muuttuu.
Jussille (N) iso kiitos hänen ministeriaikanaan poistamasta pakkoruotsista.
Jussi (N) poisti vain itsensä Siniseksi. Mutta mikä sinulla on näiden nostojesi tarkoituksena, ja itsesi hölmöksi tekemisellä ? Hölmöytesi on tiedossa, myös typerät vaalilupaukset, joita ei oikein edes ymmärtänyt, miksi. Ne eivät kuitenkaan olleet se pointti miksi Prsut ääniä saivat, niin kuin varmasti jo olet ymmärtänytkin esimerkiksi viime vaalien tuloksen pohjalta.
Muistutetaan että persut valehtelevat koko ajan.
Eivät tee mitä lupaavat.
Vain äärimmäinen pönttöpää kannattaa valehtelevia persuja.
Urho Kaleva Kekkosella oli naimisissa ollut ruotsinsuomalainen hienoisto rakastajatar. (Avionrikkoja, huora)
Kekkonen käski, pakkoruotsi saatiin.
Onpas täällä jollakin vanhat jutut. Uusista pulaa?
No, persut ovat menneet eteenpäin kuten todelliselta, Suomen etua parhaiten nykyaikana puolustavalta kansanliikkeeltä voi toki odottaakin. Uusi Jussi eli Jussi HALLA-AHO toteuttaa tätä Suomen kansan etua ajavaa poliittista linjaa menestyksekkäästi, tottakai.
Ei vaan ole sekään Jussi saanut koskaan mitään aikaiseksi. Uhkaillut on kyllä milloin ammuskelulla, milloin muuten vaan väkivallan käytöllä.
Heikot on persujen eväät.