Johanna ja karoliina, kesäloma loppuu

titiuulaa:-)

Karoliina oli tulossa Johanna luo yöksi. Johannalla oli kämppiksensä Annikan kanssa bileet, kesäloman viimesen viikonlopun kunniaksi. Sinne oli tulossa molempien kavereita koulusta ja kylältä, myös muutama Johannan lapsuudenkaveri Helsingistä. Johanna ja Annika siivosivat taloa koko päivän, imuroivat ja pyyhkivät pölyjä varmaan kuukauden ajalta. Vähän laiskasti oli siivoiltu lomalla. Myös molemmat vessat pestiin, todennäköisesti myös tänä yönä joku tulisi halaamaan pönttöä. Ei sitä huolettomat nuoret jaksa kokoaikaa pitää taloa siistinä.

Annika teki boolia Johannan ollessa suihkussa. Johanna oli aika innoissaan, lähinnä Karoliinasta. Nyt piti ajaa tylsälle terällä sääri -ja pimppikarvoja, onneksi kylppärin kaapista löytyi Annikan poikaystävän partavaahto, pelkällä saippualla ajaminen todellakin kirvelee. Suikun jälkeen Johanna föönäsi tukkaa ja meikkasi, ainakin puolitoista tuntia. Välillä tanssittiin Anna Eriksonin tahtiin ja leikattiin limeviipaleita booliin. Johannalla oli musta toppi ja rennot farkut, ruskea pörrötukka sojotti villisti.

Illemmalla porukkaa alkoi valua paikalle. Jääkaappiin mahtui monta kuuspäkkiä siideriä ja kaljaa. Osa vieraista oli jo vähän humalassa. Suurin osa oli annikan kavereita, poikia ja muutama tyttö. Istuskelivat sohvalla, takapihan kuistilla röökillä ja keittiössä höpisemässä Annikan kanssa, joka laittoi naposteltavaa kulhoihin. Mitä enemmän väkeä saapui paikalle, sitä kovemmalla musiikki soi ja aurinko painui jo puoden taa. Johanna odotteli karoliinaa, tämä oli sanonut saavansa kaverin kyydin pihalle. Oli kyllä vähän myöhässä sovitusta.

Kun karoliina saapui, nousi ulos pihaan kaartaneesta nissanista, Johanna oli jo häntä vastassa ovella. Karoliina hymyili leveästi, punaruskeat kiharat pomppivat kun hän käveli luo.
"Ootsä juonu?" Kuului kysymys.
"Oon mä vähän" Johanna vastasi ja hymyili hallitsemattomasti Karoliinan nähdessään.
He potkivat kengät jaloistaan haisevaan ja ahtaaseen eteiseen, muiden kenkien sekaan.
"Mihin mä voisin jättää mun laukun?" Karoliina kysyi ja Johanna näytti huoneensa.
"Tänne vaan"
"Ihana huone!" Karoliina hihkaisi. Hänen katseensa kierteli Johannan makkarissa, vanha tapetti oli vuorattu julisteilla ja värikkäillä kankailla. Verhotankoa kiersi jouluvalot ja kattolampussa roikkui unisieppari. Karoliina jätti laukkunsa huoneen lattialle, Johanna vei hänet katsomaan taloa ja maistamaan boolia.

Illan pimentyessä nuoriso oli jo aikamoisessa tuubassa. Annikan kaverit Osku ja Joonas tanssivat ulkona pöydällä ja joku oli jo löytynyt varaston lattialta nukkumasta. Kuistilla kiersi marisätkä ringissä. Ihmiset tanssivat Innan Deja vu -remixin tahdissa, yksi pitkä kaveri löi päänsä olohuoneen kynttiläkruunuun.

Johanna olisi tavalliseen tapaansa juonut kuin sieni, ellei tänä iltana olisi vähän muut suunnitelmat. Hän ei halunnut olla kovassa humalassa, kun oli Karoliinan kanssa. He istuivat keittiössä syömässä löysiä mansikoita boolimaljan pohjalta. Juttelivat kaikenlaista, katsoivat toisiaan pitkään ja sitten puhkesivat vuorotellen hymyyn. Karoliinalla oli valkoinen pitsipaita, jossa aika antelias kaula-aukko. Johannan katse harhaili, muttei se Karoliinaa häirinnyt. He tarttuivat toisiaan käsistä ja menivät olohuoneeseen ihmisten sekaan tanssimaan. Viinapullot helisivät vitriinissä basson jumputtaessa.
Annika vahti, ettei kukaan kaadu vasten lasilaappia, ja kävi sitten vähän väliä katsomassa, ettei oksentava kaverinsa ollut nukahtanut vessan lattialle.

Karoliina ja Johanna pyörivät ja tanssivat toistensa ympärillä. Humalaiset ihmiset törmäilivät toisiaan vasten, Johanna keskittyi lähinnä Karoliinan peppuun kireissä sinisissä farkuissa.
"Mennäänkö mun huoneeseen, täällä on vähän ahdasta" Johanna huusi metelin yli Karoliinalle.
"Jooo" karoliina vastasi, Johanna veti hänet kädestä joukon läpi huoneeseensa

Jatkuu

6

5103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • titiuulaa:-))

      "Ohhoh, aika paljon väkeä" Karoliina naurahti ja istahti Johannan sängylle. Sängyn päällä oli pitsinen päiväpeitto, tyynyjä ja muutama pehmoeläin. Punaiset jouluvalot loistivat pimeään huoneeseen.
      "Joo, eikä mua ainakaan huvita yhtään tollanen tolkuton kännääminen" Johanna sanoi. Hän kyykistyi ja tyhjensi farkkujensa taskut matolle. Kampa, viisisenttinen ja jeesus -esitteeseen kääritty purkka. He istuivat hetken katsoen toistensa kasvoja punaisena loistavassa huoneessa.
      "Mä käyn pissalla" Johanna äkkiä sanoi.

      Karoliina jäi istumaan sängylle ja katseli julisteita seinillä. Turkistarhaus kiellettävä, Che quevara, Nirvana ja Apulanta. Valokuvia ja kirjeitä, lasten piirrustuksia. Karoliina riisui sukat ja heitti ne laukkunsa viereen, hän hieroi väsyneitä varpaitaan, sitten niskaansa. Sormet viipyilivät niskassa ja kiertyivät hiusten ympärille. Hän sulki silmänsä ja hengitti Johannan tuoksua huoneessa. Alushousuissa tuntui märältä, oli tuntunut koko illan.

      Johanna pesi vessassa nopeasti hampaitaan, hänestä tuntui että henki haisi. Hän katsoi itseään peilistä ja sekoitti tukkaansa. Siniset silmät ja sotkuiset meikit. Ehkä häntä vähän jännitti. Joku koputti vessan oveen ja Johanna avasi, meni takaisin huoneeseen.
      Hän istahti Karoliinan viereen sängylle. Karoliina oli niin pieni pidellessään polvia sylissään. Tytöllä oli helmiäisen vaaleanpunaisella lakatut varpaankynnet. Johanna kumartui varovasti suutelemaan häntä. Karoliina vastasi, imaisi Johannan huulia kuin janoissaan. Johanna veti Karoliinaa vähän lähemmäksi itseään, he pussailivat ensin varovasti ja sitten kielet toistensa suussa. Johanna suuteli Karoliinan leukaa, poskia ja kaulaa. Välillä he vain katsoivat toisiaan ja hymähtelivät, karoliina kuljetti sormiaan Johannan huulilla.

      Johanna painoi Karoliinan alleen vuoteella ja suuteli tämän rintaa ja olkapäitä. Karoliina sulki hänet syliinsä kiertämällä kätensä ja jalkansa ympärille. Johanna nosti tältä pitsipaidan pois, hyväili suuria rintoja rintaliivien päältä ja pujotti sormiaan olkaimien alle. Kun Karoliina laiitoi selkänsä kaarelle, Johanna pääsi avaamaan rintaliivien hakaset. Tytöt värisivät innoissaan toistensa kimpussa, Karoliina huokaili kun Johannan kieli ja huulet vaelsivat hänen kaulallaan.
      Johanna tempaisi omankin paitansa pois, Karoliinan somet haparoivat rintaliivit auki. Kun he suutelivat ja halasivat, Johannan pienet rinnat painautuivat karoliinan pyöreitä, pehmeitä tissejä vasten. Johanna otti Karoliinan nännin sormiensa väliin ja imaisi, leikki kielellään nännikorun kanssa.

      Johannan sydän hakkasi, hän tunsi kostuvansa. Tytöt hankasivat jalkojaan yhteen, tiukka farkkukangas pisti vastaan. Johanna avasi Karoliinan housun nappeja ja omaa vyötään, sitten nousi Karoliinan ylle kiskomaan tältä farkkuja. Alushousut meinasivat lähteä samalla, mutta Karoliina kiskaisi ne takaisin ylös. Suutelu jatkui ja molempien kädet viipyilivät toistensa vatsoilla, reisillä ja alushousujen päällä.
      Johanna suuteli Karoliinan sisäreittä tämän voihkiessa, hän veti pöksyt alas ja pujotti kokonaan jaloista, heitti lattialle. Johanna pyöritti sormiaan Tytön kosteassa hävyssä, liikutteli niitä huulilla ja klitan ympärillä. Hän levitti märkää pimistä peppuvaolle ja takaisin. Karoliina upotti sormensa kimpussaan olevan tytön pörröisiin hiuksiin ja vääntelehti nautinnosta.

      Johanna veti peiton Karoliinan takapuolen alle myttyyn, tytön vatsa ja häpy olivat korkeammalla ja Johanna laski kasvonsa alas suudellakseen tyttöä huulillle ja kaulalle. Karoliina ynisi himoissaan, kiersi käsiään ja jalkojaan Johannan ympärille.
      Johanna tarttui tätä lantiolta ja Karoliina jo liikutteli itseeän rytmikkäästi edestakaisin, hänen emättimensä suorastaan huusi Johannan sormia sisäänsä.

      Jatkuu

      • titiuulaa:--)

        Karoliina nosti jalkansa ylös kun Johanna painoi häneen sormensa, hitaasti liikutti suuaukolla. Sitten painoi ne pohjaan, alkoi voimakkaasti sormittamaan Karoliinan turvonnutta, sykkivää pimppia.
        Tämä tuntui tytöstä niin hyvältä, hän päästi ääntä joka peittyi talossa kaikuvaan musiikin jumputukseen.
        Toisella kädellä Johanna pyöritteli klittaa varovasti. He jatkoivat näin ja välillä Johanna laskeutui nuolemaan Karoliinaa, suuteli häpyhuulia ja lutkutti klitorista, nuoli oikein rytmikäästi ja sormitti nuollessaan hitaammin.

        Karoliina melkein huusi ja painoi jalkojaan vasten Johannan kylkiä. Hän koko kehonsa nytkyi kun hän sai orgasmin. He yhdessä jatkoivat märän ja orgasmista aran pimpin hieromista sormet ristikkäin. Karoliinan kehon valtasi armoton raukeus, hän tunsi olonsa tyydytetymmäksi kuin koskaan. He suutelevat toisiaan vielä pitkään, kasvot aivan kiinni toisissaan ja syleilivät toisiaan.
        Johanna oli itsekin niin uupunut, ettei jaksanut enää. Hän kävi makuulle Karoliinan viereen ja hieroi omaa kosteaa pimppiaan pikkuhousujen kankaan läpi. Kun Karoliina sai hengityksensä tasaantumaan, hän käänsi kasvonsa Johannan omia vasten ja kädet hellinä auttoi tältä päksyt pois. He hyväilivät yhdesaä hiljaa Johannan märkää pimppaa, ja päätyivät väsyneinä jalat ristikkäin, Johanna hieroi itseään Karoliinaa vasten. He ajattelivat jatkaa aamulla, ja nukahtivat siihen sylikkäin nopeasti


    • mies savosta

      Tairat olla homo

      • Titiuulaaa

        Olen kyllä.. Homoseksuaali nainen


      • en ole se joka luulet
        Titiuulaaa kirjoitti:

        Olen kyllä.. Homoseksuaali nainen

        Liian hyvä taas


      • ehkäehkäei

        Eiköhän tuo ollut aika obvious ;)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1792
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1517
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1497
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1175
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe