Kansanedustaja ja perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Juho Eerola antaa tukensa pakkoruotsin lakkauttamista vaativalle kansalaisaloitteelle.
- Ruotsin pakko-opetus on peräisin vuonna 1968 tehdyistä poliittisista lehmänkaupoista, eikä pakolliselle ruotsin kielen opetukselle ole olemassa järjellisiä perusteluita. On hyvä, että aloite lähti kansan parista, ja annan sille täyden tukeni.
Eerola tyrmää oikeusministeri Henrikssonin väitteet siitä että pakkoruotsin poistaminen haittaisi kilpailukykyä.
- Päinvastoin kuin ministeri Henriksson väittää, pakkoruotsin poisto ei heikentäisi kilpailukykyä, vaan parantaisi sitä mahdollistamalla monipuolisemman kieliopetuksen. Jokainen voi itsekseen pohtia, kuinka paljon Suomen kilpailukykyä haittaa se, että maailmankielten sijaan koululaisten rajalliset opiskeluresurssit menevät piskuisen naapurikielen opiskeluun, Eerola huomauttaa.
Kansanedustaja muistuttaa myös, että perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia.
- Toisin kuin usein kuulee virheellisesti väitettävän, perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia – tämän ovat ihan maan arvostetuimmat lainoppineetkin todenneet. On suoraan sanottuna mieletön ajatus että perustuslaki muka velvoittaisi jokaisen suomenkielisen opiskelemaan ruotsia. Lainoppineista esimerkiksi valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén on todennut että ruotsin pakollisen opiskelun muuttaminen vapaaehtoiseksi ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa.
Tulkkaaminen halvempaa kuin opetus
Eerolan mielestä ruotsinkielisten palvelut voitaisiin turvata parhaiten samalla tavalla kuin muidenkin kielivähemmistöjen kohdalla – tulkkauspalveluita käyttäen.
- Luulenpa, että ruotsinkielisetkin arvostaisivat sitä, että huonoa pakkoruotsia vääntävien asiakaspalvelijoiden sijaan he saisivat palvelua henkilöiltä, jotka ovat motivaationsa ansiosta oppineet kyseisen kielen sujuvasti ja palvelevat heitä mielellään ruotsiksi, Eerola uskoo ja painottaa tulkkauspalveluiden edullisuutta.
- Ruotsin opettaminen koko kansakunnalle tulee järjettömän kalliiksi. Tulkkauspalveluita hyödyntämällä saataisiin ruotsinkielisille nykyistä paremmat palvelut huomattavasti halvemmalla.
Eerola teki viime vuonna kirjallisen kysymyksen (1014/2012) tulkkauspalvelujen käytöstä kuntaliitosten myötä syntyneissä kaksikielisissä kunnissa.
PS VERKKOTOIMITUS

Vastaukset 14
Vanhimmat
Naulan kantaan!
Eerolan kommentit ovat tyypillisiä populistille, joka valitsee informaatiosta vain omaa mielipidettään tukevan osan. Hän ei juuri uhraa ajatuksia sille, mistä taiotaan eri kielivaihtoehtoihin pätevät opettajat. Jos toinen kieli säilyy pakollisena, valinnan mahdollisuus tulee käytännössä vain suuriin kaupunkikeskuksiin ja muualla jatketaan entiseen tapaan. Jos taas toisen kielen opiskelu tulee vapaaehtoiseksi, se johtaa moniin käytännön ongelmiin opetuksen järjestämisen suhteen.
Kun pakkoruotsin myötä myös pakkosuomi jää pois, kärsii myös Suomen alueellinen yhtenäisyys. Sillä on väistämättä myös taloudellisia vaikutuksia. Ja mihinkähän perustuu Eerolan käsitys tulkkauspalveluiden edullisuudesta verrattuna kahdella kielellä palvelevan henkilön toteuttaman palvelun kustannuksiin?
Joo ei hur.rien tarvitse lukea pakkosuomea,voivat sitten eristäytyä täysin niihin omiin reservaatteihinsa.Suuri heitä tekee niin jo nytkin.
Suomi on silloin yksikielinen ja suomenruotsalaiset kuuluu vähemmistöön venäläisten ja saamelaisten kanssa.
Tämähän lisää kielten opettajien työllisyyttä ja sivistää lapsia. Rahat saadaan purkamalla pakkoruotsista aiheutuvat kulut.
Ei lapsia voi eriarvoistaa ruotsin kielen takia. Käytännössä tulee alueella kiertäviä kieltenopettajia pienillä paikkakunnilla.
Edullisuus tulee silloin kun tulkit osaavat monia kieliä. Hoidetaan asiat yhden asiakaspalvelupisteen kautta, niinkuin muukin vähemmistö
Pakkoruotsin opiskelu on menneisyyttä. Miksi ei katsota tulevaisuuteen?
Ne muutamat hurrit jotka eivät vielä vuosisatojen aikana
ole Suomeen kotoutuneet, saakoot tulkkipalvelun käyttöönsä.
Todella HALPA ja yksinkertainen tapa hoitaa ongelma.
Oliko muuta tämän Suomelle tarpeettoman kielen suhteen??
Ruotsin opetus aikaistuu peruskoulussa 2016, näin persut päättivät eduskunnassa tai näin päätettiin persuista huolimatta!
Mul on rahat, mä päätän.. Veroton säätiö on mahtava!
Vain hölmöläiset jakavat säätiöistään rahaa puolueille. Kun säätiöstä tehdään puoluetuet ja jäsenmaksut hotkaiseva imuri, rahat pysyvät oikeissa käsissä.
Timo ja Rami
Nuo ylioppilaskansanedustajat ovat kovaa porukkaa.
SDP:N A.L. ja J.B ihan käsittämättömän fiksuja.
Onneksi Alatalo vanhoilla päivillään suoritti kandin tutkinnon.
"Tulkkauspalveluita hyödyntämällä saataisiin ruotsinkielisille nykyistä paremmat palvelut huomattavasti halvemmalla."
Se se vasta kallista olisikin. Tulkit ovat yliopsitokolutettuja. Olisipa se vänkää kun lekuriin mentäessä olisikin kaksi korkeasti kolutettua ottamassa vastaan. Tai verikokeeseen jossa on yksi maisteri ja yksi kandidaattitason osaaja vastassa.
No ainakin se loisi kysyntää ruotsinkielen taidolle! Eerola on vahingossa oikealla asialla.
"Eerola teki viime vuonna kirjallisen kysymyksen (1014/2012) tulkkauspalvelujen käytöstä kuntaliitosten myötä syntyneissä kaksikielisissä kunnissa."
No miten kävi? Persut mainostavat tehtailemiaan kysymyksiä, selvityspyyntöjä ja valituksia, mutta eivät koskaan kerro saivatko jotain läpi. Välillä tiedotusvälineet kertovat meille ettei tälläkään kertaa tärpännyt.
---
Mutta aikuisten oikeesti: tulkkeja toki käytetäänkin paljon, mutta ne työstävät tekstejä - viranomaisten tiedotteita, opasteita, lomakkeita, päätöksiä jne. Siihen varataan budjetissa joka vuosi jokunen miljoona.
.
"Mamut tulee kalliiksi"
.
Se mihin oikeasti tulkkeja tarvittaisiin, niin olisi persuille talousopissa. Nyt persuleilla on jatkuvasti villejä huhuja joihin uskotaan täysin.
Mm. näitä.
Kreikkaan on jo maksettu kymmeniä miljardeja.
Ruotsi ja Itävalta ei ole EU, jäseniä.
Rikkaat ei maksa veroja.
Johtajat ei maksa veroja optiostaan.
Säätiöt ei maksa veroja.
Suomen ei tarvitse noudattaa sopimuksia taantumassa.
Suomi ei tarvitse vientiä.
Markkaan voidaan palata vaikka huomenna.
Lopuksi villein ja uskomattomin huhu; Timo Soini on rehellinen mies!
Kunnallisessa hoidossa tuskin kieli ongelmaa tulisi. Ruotsinkielisillä alueilla olisi ruotsinkielinen lääkäri. Tuskin siellä tulkkeja olisi.