Mikä varjelisi junttimaisuudelta?

Olen huomannut, että monen täällä kirjoittavan yleinen asenne musiikkia kohtaan koostuu läjästä rahvaita defenssejä, tyyliin

1. Musiikin pitää olla melodista, tarttuvaa, laulumusiikkia, tekstimusiikkia, harmonisesti köyhää (5-15 soinnun varaan väsättyä), rytmisesti jumputtavaa (rytmin alkeellinen korostus), melodisesti ahtaalla oktaavialalla liikkuvaa (Lennonin melodiat saattavat olla jopa yhden kvintin sisällä tapahtuvia), melodiarytmiltään kevyitä synkooppeja viljelevää (iskelmälaulurytmiikka) jne.

2. Musiikki ei saa olla suurimuotoista tai se on heti tekotaiteellista

3. Sinfoniat, messut, kvartetot, pianosonaatit, pianokonsertot, puhallinmusiiki, kuoromaailma ovat kaikki liian vaikiaa

4. Musiikin pitää olla laulukieleltään suomalaista, englanninkielistä, tekstiltään sokeripoppia

5. Musiikin pitää olla kaupallista ja menestyä kaupallisesti.

Ei ihme, että näin ajattelevat sellaiset ihmiset, jotka eivät ole musikaalisia geenejä saaneet Jumalalta tai luonnolta. Se on päivänselvää esim. Teisco De Relayn kohdalla (joka pitää poppia ja klassista samalla viivalla olevana ja yhtä arvokkaana) tai 14 63:n kohdalla.

Voin edelleen vain vakuuttaa teille, että musikaalisesti Bachin Johannes-passio, Jouluoratorio, Matteus-passio ja kymmenet ja sadat teokset ovat ylivertaista sävelten taidetta verrattuna kusipoppiin (Beatles, Pink Floyd, CCR, Queen ja Metallica).