En kestä uskovaa kaveriani!

Kaisla ja korsi

Yksi kavereistani on aina ollut uskis eikä se ole paljoa haitannut. Kunnes nyt. Riparin jälkeen se tuntuu luulevan että yhtäkkiä kaikki ovat uskovaisia. Se ei tajua ettei melkein kukaan muu ota todesta niitä juttuja. En haluis olla ilkeä, mut en myöskään kestä sen jeesustelua enää. Aiemmin pystyttiin sentään puhumaan asioista, nyt vaan sen oma mielipide on oikea.

Mun mielestä oli väärin et riparilla käytettiin sellasia menetelmiä että joidenkin tunteet oli siinä jutussa liikaa mukana. Iltahartaudet, kynttilät ja itkutarinat oli ihan turhia. Eikö siitä uskosta ole mitään sanottavaa ilman rituaaleja ja tollasta iskumeininkiä?

Musta tuntuu et mun kaverista tuli siellä hullu.

50

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaisla ja korsi,

      No onpa harmi, että ystävyytenne on näin joutunut koetukselle. Joillekin ripari on kovin iso ja merkittävä kokemus ja sitten se vähän menee yli. Niin kuin voi kyllä mennä moni muukin asia ihmisellä kun oikein innostuu. Meneekö ystävällesi mitään perille, jos yrität sanoa "minä toivoisin, että ystävyytemme olisi hyvää edelleenkin vaikka ajattelemme asioista eri tavalla, minä kaipaan seuraasi" tms? Toivottavasti asiat tasaantuvat!

      Usko on asia, joka usein puhuttelee ihmisen tunteita. Ja leirillä herkistävä tunnelma syntyy usein ihan järjestämättäkin, kun on hyvä olla yhdessä ja kynttilöitä on kiva polttaa yms. Itse pyrin siihen, ettei riparilla koskaan mitenkään erikseen yritetä kaivaa niitä tunteita esiin, en tykkää yhtään mistään itketyksistä yms. Tunnelmaa voi olla, mutta tolkku pitää hommassa säilyä.

      Kaikkea hyvää sinulle ja ystävällesi!

      Aija-pappi

      • 7 + 1

        "No onpa harmi, että ystävyytenne on näin joutunut koetukselle. Joillekin ripari on kovin iso ja merkittävä kokemus ja sitten se vähän menee yli."

        Niin, eihän sitä nyt tarvitse silleen ihan tosissaan uskoa.

      • ilkimys3

        Aija-pappi mussuttaa: "tolkku pitää hommassa säilyä".

        Totean että tuo on kovin ristiriidassa sen kanssa että kristityt uskovaiset ovat uuden testamentin mukaan hulluja. Jo näistä määritelmistä johtuu että kristityillä ei säily tolkku.

    • *Faith*

      Ongelma on sinun (ei ystäväsi eikä kirkon), ja jokainen meistä voi muuttaa vain omaa itseään.

      Et voi muuttaa ystävääsi etkä kirkkoa, ja jokaisella ihmisellä on vapaa tahto. Jos haluat säilyttää ystävyytenne, silloin sinun on hyväksyttävä asia. Jos et hyväksy, lähdette ennen pitkää eri suuntiin.

      Hyväksymistä voi helpottaa se, jos tai kun käyt itsekin rippikoulun.

      • "Et voi muuttaa ystävääsi etkä kirkkoa, ja jokaisella ihmisellä on vapaa tahto."

        Teillä hihhuleilla ei pitäis ollla mitään oikeutta vapaa tahtoonne, mikäli se koskee uskontyrkyttämistä toisille ihmisille. Teillä ei ole mitään erityisoikeutta pitää sitä oikeana ilmiönä.

        Aloittajalle sanoisin, että usko voi myöskin jakaa ilmisiä vaikka ollaan oltu ennen parhaimpia kavereita. Se että kaverisi on tullut uskoon niin hänen pitäisi ymmärtää että usko ei ole kaikille itsestäänselvyys ja monet käyvät riparinkin ihan vaan Suomen kulttuuriin ja perinnellisiin asioihin vedoten, eikä niinkään sen takia että uskoon tuleminen olisi itsestäänselvyys tai että se vahvistuisi. Itsekin olen käynyt riparin aikoinaan n. 15 vuotta sitten, enkä ole koskaan uskoon tullut. Varmaan moni muukin ateisti on käynyt joskus riparin, vaikka se ei koskaan mikään pakollinen ole ollut, johon liittyy se nuorena tärkein: "kun kaikki kaveritkin kävivät riparin niin minäkin"?

        Jollet halua kuunnella sitä uskonpuhetta kaveriltasi niin ole vähän aikaan ottamatta siihen yhteyttä. Anna hänen ajatella että hänen tulee valita teidän kaveruutenne välillä, valitseeko hän uskonnon vai sinut. Se on todella julmaa, mutta sun tulee sanoa se vaan suoraan sille kaverillesi, että kun tavataan niin silloin ei puhuta uskonnon asioita, jotka eivät sinulle ole itsestään selvyyksiä vaan ennemminkin rasite tai hyvin kuluttavaa.
        Uskovien tulisi kunnioittaa myöskin sitä uskonnotonta eikä siis vaatia että uskonnoton (alkaa kenties uskovaksi) kunnioittaa vain uskovia kun on kaverikin.
        Tiedän monia jotka ovat ystäviä keskenään ja toinen on ateisti ja toinen jopa joku lahkolainen ja ovat tehneet välit selväksi, että he eivät keskenään puhu uskonnosta kun toinen ei halua ja he ovat olleet jo 40 vuotta ystäviä keskenään. Pariskuntiakin löytyy, joista toinen on ateisti ja toinen kristitty, mutta silti ovat yhdessä olleet jo pitemmän aikaa. Jos sun kaverisi pitää uskontoa tärkeimpänä kuin sitä teidän välistä ystävyyttä niin miltein kannattaa heittää ilmoille, että tavataan sitten seuraavassa elämässä jos tavataan. :) Kyllä niitä uusia ja hyviä kavereita aina löytyy. Monilla on lapsuudenkaverit jäänyt sinne yläasteelle ja joskus kymmenien vuosien päästä tavataan Facebookis ja aletaan kyselemään kuulumisia?!

    • usko on sairasta

      Yksi tyttäreni ystävistä on uskovainen. He tulevat muuten hyvin juttuun keskenään, mutta tyttäreni on kertonut häntä harmittavan, että tämän uskovaisen ystävän mielestä hän joutuu epäuskoisena hel-vettiin. Tyttäreni mielestä on älytöntä, että ystävä pitää hänestä ja silti ystävän mielestä jumala on hyvä, vaikka ystävä uskoo jumalan laittavan hänet helvettiin.

      Tyttäreni on lahjakas, luokkansa parhaita oppilaita. Ystäväkin on hyvä oppilas, ja lahjakas hänkin, mutta hänelle on uskovaisessa kodissa annettu luterilainen kasvatus.

      Tyttäreni ei usko taivaaseen eikä helvettiin, mutta häntä silti harmittaa, että ystävä hyväksyisi hänen kiduttamisensa hel-vetissä.

      • *Faith*

        Toivon, että tyttäresi ymmärtää ystävänsä olevan oikeassa, ja auttaa äitiäänkin löytämään uskon lahjan.

      • *Faith* kirjoitti:

        Toivon, että tyttäresi ymmärtää ystävänsä olevan oikeassa, ja auttaa äitiäänkin löytämään uskon lahjan.

        Höpönlöppöä sanon minä!

        "Toivon, että tyttäresi ymmärtää ystävänsä olevan oikeassa, ja auttaa äitiäänkin löytämään uskon lahjan. "

        Uskovaisen tyypillistä propagandaa, josta ei ole edes vastuussa. Ihmisten huijaaminen on jokin suurempi tarve? Oletko sä ja tuon äidin tyttären kaveri oikeassa? Kerroppa todisteet, että hän ja sinä olet oikeassa eikä esimerkiksi tuon äidin tytär?

        Toivoisin todisteita sille, että te uskovat olisitte aina jokaisessa asiassa oikeassa ja ylempänä meitä muita ihmisiä kun kerran tiedätte noista asioista!?

    • ateisti7788900

      "Tyttäreni ei usko taivaaseen eikä helvettiin, mutta häntä silti harmittaa, että ystävä hyväksyisi hänen kiduttamisensa hel-vetissä."

      Tämä minuakin kauhistuttaa kristityissä..

      • *Faith*

        Kristitty elää totuudessa, ja se tarkoittaa, että silloin puhutaan totta.

        Voihan totuus kipeää tehdä, mutta rehellisenä ihmisenä uskova varoittaa epäuskoista vaarasta, ja haluaa pelastaa tämän paljon suuremmalta kivulta.

        Entäpä kun ateistivanhemmat sanovat jonkun läheisen kuollessa lapsilleen, ettei taivasta ole ja että ihminen vaan lakkaa olemasta? Tekeekö se kipeää?

      • 18 + 16
        *Faith* kirjoitti:

        "Kristitty elää totuudessa, ja se tarkoittaa, että silloin puhutaan totta."

        Kristityn oppikirjan mukaan totuutta ei voi tietää kun Herran tiet ovat tutkimattomat eivätkä hänen ajatuksensa ole ihmisten ajatuksia. Jos väitätte tietävänne totuuden, olette keksineet sen omasta päästänne.

      • *Faith*
        18 + 16 kirjoitti:

        Totuus löytyy Raamatusta.

      • 3 + 18
        *Faith* kirjoitti:

        Totuus löytyy Raamatusta.

        "Totuus löytyy Raamatusta. "

        No kerropa muillekin.

      • foksmalder
        *Faith* kirjoitti:

        Kristitty elää totuudessa, ja se tarkoittaa, että silloin puhutaan totta.

        Voihan totuus kipeää tehdä, mutta rehellisenä ihmisenä uskova varoittaa epäuskoista vaarasta, ja haluaa pelastaa tämän paljon suuremmalta kivulta.

        Entäpä kun ateistivanhemmat sanovat jonkun läheisen kuollessa lapsilleen, ettei taivasta ole ja että ihminen vaan lakkaa olemasta? Tekeekö se kipeää?

        Tulkitset ihan miten sattuu. Kysehän on nyt kauhistuksesta, että joku kanssa ihminen voisi hyväksyä ikuisen kidutuksen toiselle ihmiselle.
        Kyse ei ole siitä, että kristinuskon tai minkään muunkaan uskonnon helvetti olisi totta, vaan kyse on ainoastaan uskonnon moraalia ja empatiakykyä rappeuttavan vaikutuksen kauhistelusta.

      • *Faith*
        foksmalder kirjoitti:

        Sen kun sitten kauhistelet ja elät valheessa. H*elvetti on oma valinta, you know.

      • *Faith*
        3 + 18 kirjoitti:

        "Totuus löytyy Raamatusta. "

        No kerropa muillekin.

        Monelle olen kertonut, mutta se on sitten eri asia, kuinka moni on kuunnellut.

      • ateistin äo
        *Faith* kirjoitti:

        Sen kun sitten kauhistelet ja elät valheessa. H*elvetti on oma valinta, you know.

        Kun Allah laittaa sinut helvettiin jeesususkosi tähden, niin muista, että se oli oma valintasi.

      • *Faith* kirjoitti:

        Kristitty elää totuudessa, ja se tarkoittaa, että silloin puhutaan totta.

        Voihan totuus kipeää tehdä, mutta rehellisenä ihmisenä uskova varoittaa epäuskoista vaarasta, ja haluaa pelastaa tämän paljon suuremmalta kivulta.

        Entäpä kun ateistivanhemmat sanovat jonkun läheisen kuollessa lapsilleen, ettei taivasta ole ja että ihminen vaan lakkaa olemasta? Tekeekö se kipeää?

        Kristityt eivät elä todellisuudessa. Jos kaveri usuttaa helvettiin kaverinsa niin pitää olla todella ääliö sanoessaan sen omalle kaverille, vaikka se teistä olisikin totta!! Jotakin voi olla sanomattakin?!

      • Yahushua Ha Mashiach
        ateistin äo kirjoitti:

        Kun Allah laittaa sinut helvettiin jeesususkosi tähden, niin muista, että se oli oma valintasi.

        Ei allah ketään laita helvettiin, se on epäjumala,idol.
        kuujumala, siksi heillä on kuunsirppi moskeijan katolla.
        Saatanan yksi toimintavoista on tapa hämätä ja eksyttää ihmisiä, on epäjumalat.
        On aika huvittavaa että ateisti joka väittää että Jumalaa ei ole, uskoo epäjumalan eli allahin olemassaoloon! ? :D
        Olet merkillisin ateisti mitä olen nähnyt. Mitä ei ole ja mitä on olemassa?
        Kun kuolette ja päädytte Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen eteen kieltäminen ei enää auta teitä ihmisparkoja siellä.
        Niin kauan kuin elätte teillä on mahdollisuus Pelastua ja saada ikuinen elämä Jumalan Valtakunnassa
        Joh.14:6 "Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."
        Ette voi sanoa ettei ole varoitettu ja ette ole kuulleet; ilosanomaa evankeliumia ja saaneet mahdollisuuden uuteen elämään, Jumalan Pojasta joka ristiinnaulittiin ja kuoli ristillä ihmisten syntien anteeksiantamiseksi, nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui Ylös Taivaaseen, istui Jumalan Isän Kaikkivaltiaan oikealle puolelle ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita!...
        Paholaisen- allahin ja Jumalaan uskomisen problematiikasta, esimerkki elävästä elämästä:
        "The LORD also recently on 6th July 2013 gave me a vision which I believe this is the right moment to post it and share it (even though I had sent a private message to the concerned person). And this was: A Vision of Raila Odinga Praying To Allah And At The Same Time Praying To The LORD God Almighty. (Raila Odinga is The Immediate former Prime Minister of Kenya and currently the leader of The second biggest Coalition in Kenya).
        And so in the morning of 6th July 2013, I had a supernatural dream. And in this dream of The LORD God Almighty, The LORD Jesus Christ and The Holy Spirit, I saw Raila Odinga in a place which was behind a block of wall and it looked like the top of the roof of this place was open. I then saw another top Kenyan politician entering the place where Raila Odinga was. And as he entered, he found Raila Odinga sitted at a desk; and Raila Odinga was bending as if reciting the Muslim prayer (I was actually made to understand that yes indeed he was worshipping Allah). And when this top politician saw him, this top politician was so shocked, he wondered what kind of prayer that Raila was having. And so when Raila stood up he continued to pray when standing (And this time I was made to understand that he was worshipping The LORD God Almighty). And when he had finished praying, Raila told this top politician: “That is normally how I pray.” The dream of The LORD then ended. The message, I got from the dream of The LORD is that The LORD God Almighty was revealing that Raila Odinga has bowed down and worshipped Muslim god (Allah), who is an idol (satan). And at the same time Raila Odinga is worshipping and praying to The LORD God Almighty, the true living God. The LORD was passing a message that this is Lukewarmness that requires Repentance; you cannot worship the devil and then you also worship The LORD God Almighty. You cannot serve two masters, either you will hate one and love the other.
        http://injesuschrististand.blogspot.fi/2013/08/prophesy-of-very-dark-moment-coming-to.html

        Jos et usko Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Et pelastu ja palvelet jo nyt Saatanaa ja saat oman valintasi johdosta iankaikkisen rangaistuksen Paholaisen kumartamisesta,Helvetin. elämme Lopun aikaa maailmaan tulee Antikristus, Maailmanhallituksen, Väärä Profeetta pakottaa sinut kumartamaan Petoa, Pedon kuvaa ja ottamaan oikeaan käteen tai otsaan pedon merkin, ilman pedon merkkiä ei kukaan kykene myymään tai ostamaan. Pedon merkki on RFIDmikrosiru implantti https://www.youtube.com/watch?v=3AJIdc-MO88
        Antikristuksen hallinto tulee kun nykyinen maailman talous on romahtanut, Dollari on romahtanut ja käteistä rahaa ei enää käytetä. Uusi Maailmanjärjestys ja One world Government ja One world Religion ja One world Currency. EU on osa tulevaa maailmanhallintoa sekä YK ,NATO ,WTO, World Bank, Afrikan unioni AU ja Pohjois-Amerikan Unioni...NWO rakentaa maailman eliitti ja kokoontuu salaisiin kokouksiin(Illuminati,Bilderberg, CFR, Trilateraalinen komissio, 300 komitea..)päättämään toimenpiteistä jotka johtavat tähän Antikristuksen yksinvaltaisen järjestelmän nousuun ja kansakuntien alistamiseen.
        Ilmestyskirjan tuntevaa ei tämä naurata, elämme todellakin lopun aikaa. Jos haluat välttää Pedon merkin ja ikuisen helvetin tulen, olisi parasta oppia tuntemaan Jeesus Kristus ja tulla uskoon,Pelastua tuhouvasta maailmasta. Jeesus on pian tulossa takaisin! Suuri Ahdistuksen aika on alkamassa.
        http://injesuschrististand.blogspot.fi/2013/07/time-is-extremely-absolutely-over.html
        http://halla-aho.com/scripta/kirkko_kaupunki_ja_moskeija.html

      • tepi

      • tepi

      • *Faith* kirjoitti:

        Totuus löytyy Raamatusta.

        *Totuus löytyy Raamatusta.*

        Jep. Mm. sellainen "totuus" että lepakko on lintu. Rohkenen olla eri mieltä pronssiaikaisen maailmankatsomuksen ja tietämyksen kanssa, ihan sen takia ettei Raamattu tiedä kertoa juuri mistään mitään.

      • Yahushua Ha Mashiach kirjoitti:

        Lääkkeet!

      • tepi

      • ateistix

      • ateistix
        *Faith* kirjoitti:

        Sen kun sitten kauhistelet ja elät valheessa. H*elvetti on oma valinta, you know.

        "Sen kun sitten kauhistelet ja elät valheessa. H*elvetti on oma valinta, you know."

        Elät harhoissa Faith. Sen lisäksi kommenttisi osoittavat että olet hyvin julma ihminen. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.

    • esther

      Voithan sanoa, että hän voi muiden kavereiden kanssa puhua uskonnosta mut sun kanssa täytyy puhua muusta.

      • *Faith*

        Niin, mutta ystävyys on myös sitä, että ystävän kanssa on lupa olla oma itsensä.

      • usko on...
        *Faith* kirjoitti:

        Niin, mutta ystävyys on myös sitä, että ystävän kanssa on lupa olla oma itsensä.

        Samaa mieltä Ystävyys on sitä kuin sanoit.

        Siksi se tuntuukin pahalta, kun joku on valmis hyväksymään ystävänsä ikuisen kiduttamisen näkemättä siinä mitään väärää.

      • *Faith* kirjoitti:

        Niin, mutta ystävyys on myös sitä, että ystävän kanssa on lupa olla oma itsensä.

        Uskonnottomuus ei kelpaa siis uskoville kun pitää olla uskova jotta kelpaisi? Miten uskonnoton voi tällöin olla oma itsensä!?

    • Jeesusta odotan

      Minulla katkesi pitkäaikainen kaveruussuhde kun kaveri ei kestänyt kuulla kun kerroin hänelle Jeesuksesta. Sama olisi tapahtunut äitinikin kanssa mutta kun on äitini niin päätin että nielen hänen loukkauksensa kun sanoi: " Älä aina puhu uskonasioista."

      Sanoin suuttuneena etten puhu niistä hänelle enää ja en ole puhunut. Muutaman kerran olen puolestaan rukoillut. Jos ei olisi äitini niin en pitäisi yhteyksiä. Oma itsensä jos ei saa olla ja tulee varoa puhumistaan uskonajatuksistaan ja siihen suhtautuminen siten että ole hiljaa mutta puhupa maallisista asioista ei ole ystävyyttä eikä toisen kunnioittamistAa. Sen kaltaista seuraa kartan. Jumalattoman seurassa en viihdy, joten karttaminen on luontaista.Tätiänikin tapaamassa käydessäni ja auittaessani teknisten asioiden kansa jouduin kuuntelemaan kiroiluaan. Pyysi anteeksi, mutta kohta jo jatkoi kiroiluaan.

      • usko on...

        Jos äitisi sallisi sinun puhuvan uskonasioista, niin voisitko sanoa äidillesi tähän tapaan:

        "Sinä joudut hel-vettiin ja Jumala on hyvä kun laittaa sinut hel-vettiin."

        Hyväksyisitkö äitisi kiduttamisen hel-vetissä?

      • Jeesusta odotan
        usko on... kirjoitti:

        Jos äitisi sallisi sinun puhuvan uskonasioista, niin voisitko sanoa äidillesi tähän tapaan:

        "Sinä joudut hel-vettiin ja Jumala on hyvä kun laittaa sinut hel-vettiin."

        Hyväksyisitkö äitisi kiduttamisen hel-vetissä?

        " Hyväksyisitkö äitisi kiduttamisen hel-vetissä? "

        Se ei ole minun asiani hyväksyä tai olla hyväksymättä. Hän itse tekee oman valintansa ja kantaa seuraukset kun tulee aika kohdata maallisen elämän jälkeinen henkimaailman todellisuus.

        Toivon jokaisen ihmisen pelastuvan taivaaseen, sillä helevettiin en soisi kenenkään päätyvän.

      • usko on...
        Jeesusta odotan kirjoitti:

        " Hyväksyisitkö äitisi kiduttamisen hel-vetissä? "

        Se ei ole minun asiani hyväksyä tai olla hyväksymättä. Hän itse tekee oman valintansa ja kantaa seuraukset kun tulee aika kohdata maallisen elämän jälkeinen henkimaailman todellisuus.

        Toivon jokaisen ihmisen pelastuvan taivaaseen, sillä helevettiin en soisi kenenkään päätyvän.

        Ajattele hetki.

        Osaat varmaan arvioida, miltä sinusta tuntuisi, jos äitisi tuomittaisiin helvettiin. Hyvältä? Oikeudenmukaiselta? Joltakin muulta?

        Onko äitisi edes rikollinen, kuten joukkomurhaaja tai muu ihmishirviö?

      • Sinulle mä sanoisin ystävänä että painu nyt jo helvettiin, enkä ottaisi sinuun enää mitään yhteyttä. Ystävyys on toisen kunnioitusta, jonka uskovat dominisoivat vain itselleen että uskovia pitää kunnioittaa eikä koskaan uskonnotonta uskova kunnioita?!
        Mitä hiton ystävyyttä sellainen on?!

        Uskovalla nuorella on varmasti niitä ystäviä, joiden kanssa voi halutessaan jutella uskonasioista ihan riittävästi ja kyllästykseenkin asti. Jos kaveripiirissä on yksi poikkeava ystävä, joka ei halua jutella uskonasioista niin eikö se uskovalle ole myöskin vaihtelua kun kaikki kaverit eivät ole välttämättä ihan samanlaisia.

        Tällaistä uskovien dominisointia en hyväksy, kun ihmisten pitäisi koittaa tulla toimeen mahdollisimman hyvin erilaisten ihmisten kanssa, mutta siihen ei pysty kristitty kun joka kerta kun aukeaa suu niin siltä tulee päivänsanaa eli ei ajatella sellaista "neutraalista maailmankuvaa". Sen olen todennut hyvin monella työpaikalla että niitä uskovia ei jaksa kovinkaan moni enää kuunnella tai uskonasioita ei tule käsitellä työpaikoilla, eikä työpaikka ole paikka jossa uskontoa tulisi harjoittaa, joka ei näytä menevän kristityille perille!!

      • "Muutaman kerran olen puolestaan rukoillut."

        Tätä en voi sietää että uskovainen rukoilee että uskonnoton kääntyisi uskoon?

        Itse valitset ennemmin uskonnon kuin ystävyyden? Älä ihmettele, että suurin osa ihmisistä kaikkoaa elämästäsi.

        Kiroilu on ihmiselle luonnollisempaa kuin uskominen! Siitä oli vähän aikaa sitten tutkimus lehdessä.

      • peltiseppänä
        ateisti1982 kirjoitti:

        Sinulle mä sanoisin ystävänä että painu nyt jo helvettiin, enkä ottaisi sinuun enää mitään yhteyttä. Ystävyys on toisen kunnioitusta, jonka uskovat dominisoivat vain itselleen että uskovia pitää kunnioittaa eikä koskaan uskonnotonta uskova kunnioita?!
        Mitä hiton ystävyyttä sellainen on?!

        Uskovalla nuorella on varmasti niitä ystäviä, joiden kanssa voi halutessaan jutella uskonasioista ihan riittävästi ja kyllästykseenkin asti. Jos kaveripiirissä on yksi poikkeava ystävä, joka ei halua jutella uskonasioista niin eikö se uskovalle ole myöskin vaihtelua kun kaikki kaverit eivät ole välttämättä ihan samanlaisia.

        Tällaistä uskovien dominisointia en hyväksy, kun ihmisten pitäisi koittaa tulla toimeen mahdollisimman hyvin erilaisten ihmisten kanssa, mutta siihen ei pysty kristitty kun joka kerta kun aukeaa suu niin siltä tulee päivänsanaa eli ei ajatella sellaista "neutraalista maailmankuvaa". Sen olen todennut hyvin monella työpaikalla että niitä uskovia ei jaksa kovinkaan moni enää kuunnella tai uskonasioita ei tule käsitellä työpaikoilla, eikä työpaikka ole paikka jossa uskontoa tulisi harjoittaa, joka ei näytä menevän kristityille perille!!

        Menes lestadiolaisten omistamiin yrityksiin töihin, et voi välttyä kuulemasta Jumalan Sanaa..:) eikä se minua ainakaan haitannut.

        "niitä uskovia ei jaksa kovinkaan moni enää kuunnella tai uskonasioita ei tule käsitellä työpaikoilla, eikä työpaikka ole paikka jossa uskontoa tulisi harjoittaa, joka ei näytä menevän kristityille perille!! "
        Kannatatko siis kristittyjen vainoamista työpaikoilla kaduilla kaupoissa ja hihojen merkitsemistä tähdellä/ristillä ja kristittyjen erottamista työpaikoistaan, gettoja ja keskitysleirejä?, tässä siis kehityskulku natsi-Saksasta juutalaisten ja kristittyjen kohdalla.

        Kehoitan kuitenkin noudattamaan Suomen lakia, ja miettimään mistä tuo vaarallinen vihasi kumpuaa ja voisitko jotenkin vähentää sitä vihaa ihmisiä kohtaan. Niitä on esim. sellaisia vihan hallintakursseja joita "Jussi-työ" järjestää.. Missä se sinun uskonnottoman lähimmäisen rakkaus, lakien noudatus on kun tuossa sitä ei näkynyt?
        Mikään laki ei kiellä puhumasta Jumalasta Suomessa työpaikoilla , haluatko sellaisen natsi Lain?
        Kannatatko rasismia, oletko uususkonnoton uusnatsi rasisti? Vihaatko juutalaisia, kristittyjä, vammaisia, romaneja, sokeita? Pitääkö romanien kerjäysoikeus ja romaneista puhuminen Eduskunnassa kieltää?

    • Apina-Aatu

      "Et voi muuttaa ystävääsi etkä kirkkoa, ja jokaisella ihmisellä on vapaa tahto."

      Olen eri mieltä tästä - ystävää voi muuttaa, samoin kirkkoa. Monesti muutokset ihmisen elämässä ovat ystävien aikaansaamia. Itse kiitän joka päivä mielessäni ystävääni, joka jaksoi umpikarismaattisen vaiheeni ja kuunteli, mutta kertoi myös oman körttiläisen mielipiteensä ja täten varjeli minua - anteeks kun sanon näin - isommalta sekoamiselta.

      Gutta cavat lapidem non vi sed saepe cadendo, eli pisara musertaa kiven, ei voimalla vaan ikuisella tippumisella. Ystäväni puhui minulle totuuksia kuten "kukaan ei ole toista parempi" (tuolloin olin eri mieltä, sillä minulle ihmiset olivat joko kunnolla uskossa olijoita tai sitten suoraan helvettiin menijöitä) jne. aivan itsestään selviä asioita, mutta jotka minulle olivat uusia. Luojan kiitos olen toivottavasti saanut kasvaa vähän, matkaa on vielä, mutta vähä vähältä ihminen tässä muutoksen ristipaineessa kasvaa ja saa oppia tuntemaan itseään.

      Lisäksi uskon, että jo yksi mies tai nainen, jolla on sisua, ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, ehkä jopa lempeyttä ja kiivautta, saattaa muuttaa koko kirkon, jos ei muuta niin olemalla siellä läsnä, sellaisena kuin on. Jo se voi muuttaa paljon.

      Aloittajalle haluaisin sanoa: yritä arvostaa ystävääsi sellaisena kuin hän on, olkoonkin että se on hiton vaikeaa, mutta sano hänelle myös suoraan se, että hänen menonsa kummastuttaa sua. Ehkä hän tarvitsee tämän "hurahdusvaiheen" elämässään. Varmaan tosi kypsää katsoa sitä vierestä, sen ymmärrän. Jos ystäväsi mielipiteet ovat ainoa varma totuus, pyydä häntä aina perustelemaan asiat ja pyydä tarkennukseksi vastauksia Raamatusta. Voimia ja tsemppiä tuohon hommaan, on varmaan haastavaa ja ärsyttävääkin olla niin lähellä hurahtanutta tyyppiä, mutta uskon, että ystäväsi tarvitsee myös sinua ja haluaa jakaa omat fiiliksensä sun kanssa vaikka eri tavalla ajattelettekin! :)

    • ilkimys3

      "Musta tuntuu et mun kaverista tuli siellä hullu."

      Uusi testamentti sanoo, että kristityt ovat hulluja. Juuri siksi he ovat mieluisia kristittyjen organisaatiolle.

      On tietysti hyvin selvää, että sinun pitää hylätä kyseinen "ystäväsi". Ei ole sinun mahdollisuuksiesi rajoissa toimia mielisairaan tukihenkilönä, sillä sinulla on omakin elämäsi elettävänä, esimerkiksi nyt koulunkäyntisi joka on oikeasti tärkeää toisin kuin jokin kristinusko-pelleily.

      • *Faith*

        Nyt seis!!!

        Matt. 5:22:
        "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen."

      • Pelle Peloton

        Mitä se sellainen keskustelu on, että sanoit mitä sanoit niin toinen vastaa tyyliin
        "Katsos kun Jeesushan sanoi Matteuksessa näin...."

      • *Faith*
        Pelle Peloton kirjoitti:

        Mitä se sellainen keskustelu on, että sanoit mitä sanoit niin toinen vastaa tyyliin
        "Katsos kun Jeesushan sanoi Matteuksessa näin...."

        No voin minä sanoa sinulle ihan omin sanoinkin, että täällä ei ketään hulluksi nimitellä!

      • Nyt nöyryyttä!
        *Faith* kirjoitti:

        No voin minä sanoa sinulle ihan omin sanoinkin, että täällä ei ketään hulluksi nimitellä!

        Uskovathan itsekin sanovat, että heidän taikauskonsa on hulluutta maailman vinkkelistä. Hyväksy siis hullu-määritelmä.

      • *Faith*
        Nyt nöyryyttä! kirjoitti:

        Uskovathan itsekin sanovat, että heidän taikauskonsa on hulluutta maailman vinkkelistä. Hyväksy siis hullu-määritelmä.

        Ja taas ateisti yrittää keksiä tekosyitä, joiden perusteella väärin olisi muka oikein ...

      • dfhst
        *Faith* kirjoitti:

        Ja taas ateisti yrittää keksiä tekosyitä, joiden perusteella väärin olisi muka oikein ...

        Sinä uhkailet ikuisella kidutuksella helvetissä. Voi donnerwetter mikä typerys sinä olet. Älä viitsi siinä ruikuttaa jos sinua tai muita hörhöjä hulluksi sanotaan, koska mitä muuta sanottavaa teistä olisi.

      • *Faith* kirjoitti:

        No voin minä sanoa sinulle ihan omin sanoinkin, että täällä ei ketään hulluksi nimitellä!

        Niin, mutta eksyttäjäksi voi nimitellä, niin kuin sinä minua. Siinä samalla annoit suosituksen että Raamatun mukaan on oikeudenmukaista tappaa minut.

        Jos kävisimme väittelyä omilla nimillämme, kutsu käräjille olisi sinulle jo matkalla.

    • l ugiyt

      En minäkään kestänyt ja siksi hän onkin ex-kaveri. Kun vanhoista yhteisistä harrastuksista (mm. musiikki) pompsahtaa ykskaks hellariksi ja alkaa kavereilleen saarnata raamattu kourassa syntisyydestä ja jumalan tuomiosta, niin se on sen kaveruuden loppu.

    • ateisti889000

      "No voin minä sanoa sinulle ihan omin sanoinkin, että täällä ei ketään hulluksi nimitellä!"

      Älä valehtele!! Nimittelette niitä hulluiksi, jotka ei usko Jumalaan ja haette tähän tukea Raamatusta =))

    • en jaksa tätä

      Lopettakaa jo tuo lässytys, että helvetti ja uskosta osattomuus on uskottoman oma valinta. Raamatussa sanotaan, että usko on Jumalan lahja ja kukaan ei voi lähestyä Jumalaa jos Jumala ei ensin lähesty häntä ja että uskovat eivät ole valinneet Jumalaa vaan Jumala on valinnut heidät.

      Jos ihminen ei omin voimin voi saada uskoa, niin hän ei ole silloin valinnut uskottomuutta ja helvettiä. Silloin Jumala ei vain (tämän logiikan mukaan) ole valinnut häntä.

      Tuo uskosta osattomien syyllistäminen on hengellistä väkivaltaa eikä se todellakaan ole rakkaudellista.

      • mä jaksan vielä

        Jos ihmisiä tarkotuksellisesti kidutetaan ikuisesti, niin onhan se jonkun syytä.

        Uskovaiset eivät uskalla pitää sellaista kuvottavaa sadismia Jumalan syynä, koska silloin hekin voisivat saada vastaansa Jumalan vihan ja päätyä samaan tulijärveen.

        Siksi he syyllistävät kidutuksen uhrit.

        Tällä samalla "moraalilla" uskisluonteiset myös pokkuroivat kaiken maailman diktaattorien edessä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3880
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2037
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe