joko joko

joko on keksitty ensimmäinen järellinen syy miksi suomessa on pakkoruotsi, miksi tämä esihistoriallinen relikti on vieläkin pyhä asia? Eikö xsveska talare bättre volk meininki voitaisi jo viimein jättää historiaan, yhtenä häpeänpilkkuna konservatiivisten rahamahtien saavutuksena..

Suomenkielen taidottomia Ruotsalaisia on Suomessa kuinka paljon? Entäs kuinka paljon suomessa on esimerkiksi Virolaisia jotka eivät osaa suomea?
659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pakkoruotsitusta ylläpidetään surueliitin etuoikeutetun aseman takia. Tämän syyn kaikki fiksut tietävät, mutta monet eivät tunnusta sitä.

Äänestä

Pakkoruotsille on järjellinen peruste keksitty jo ajat sitten.

Se on suomenruotsalaisten äidinkielisten palvelujen turvaaminen valtion ja kuntien virkamiehinä.

Ihan looginen päätelmä tuo on.

Se on niin looginen ja hyvä, että sen voi suoraan pistää Svenska.nu -projektin mainokseksi. Projekti voi käyttää sitä mainostaakseen suomalaisille peruskoululaisille, lukiolaisille ja yliopistojen opiskelijoille ruotsin osaamisen tärkeyttä.

Paras mainos on totta.

Luulen kuitenkin, ettei Svenska.nu halua käyttää ko mainosta ja ihan ymmärrettävistä syistä.

Se ei motivoi vaan suututtaa pakkoruotsin opiskelijat.

Äänestä

Suomenkielen taidottomia Ruotsalaisia on Suomessa kuinka paljon?
Vanhepi väestö joka ei osaa suomea tai teeskentelee osaamatonta.
Vaatii kiusalla palvelua ruotsiksi, ruotsinkielisethän opettavat myös lapsensa vaatimaan palveluja ruotsinkielellä, on okein oppi vihkonen sitävarten.
Vanhemmassa ruotsinkielisessä väestönosassa luonto tekee tehtävänsä se tulee häipymään ajallaan. Ei muuta kuin ruotsinkieliset lapset suomenkieliseen kielikylpyyn niin siitä se lähtee suomenkielen oppiminen.suomenkilellä pärjää myös ruotsissa.

Esimerkki. Kävin sukuloimassa ruotsissa pyysin ruokailupakassa
Potatii ja läskisoossii tarjoilija mietti hetken ja sanoi ahaa potatis och flesksos.
Että silleen.

Äänestä
  • Itse asiassa kyllä niitä nuoria ummikkojakin löytyy suruista yhä edelleen... Mikä oudointa, RKP vieläpä tällaista politiikkaa tieten tahtoen ajaa etenkin kunnallistasolla.

    Ja sitten surut leuhkivat, kuinka kielitaitoisia suomenruotsalaiset ovat suomenkielisiin verrattuna...

    Koko tilanne on absurdi. RKP:n pitäisi kaiken järjen mukaan olla kiinnostunut omiensa suomen kielen osaamisesta ja satsata siihen, mutta todellisuudessa se käyttää kaiken tarmonsa huolehtiakseen, että suomenkieliset opettelevat ja puhuvat ruotsia...

    Kun tätä kuviota kaikkinensa miettii, niin hyvät naiset ja herrat: Suomen kielipolitiikassa ei ole kertakaikkiaan _mitään_ järkeä.

    Äänestä

Keisari on alasti. Viimeiset 40 vuotta hän on marssinut entistä ahkerammin edessämme ilman rihmankiertämää, edestakaisin, valtikka kädessään. Me olemme kumartaneet selkä kipeänä hänen hienoja vaatteitaan, minäkin, pakon vuoksi ja vielä seuraava polvikin, minun lapseni ja vieläkö seuraava sukupolvikinko? Kansalaisaloite pakkoruotsin lopettamisesta on se kirkasääninen lapsi, joka ei vilpittömässä viisaudessaan ymmärrä kumartaa enää vaan hihkaisee: "KEISARI ON ALASTI!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kenny79 kirjoitti:

joko on keksitty ensimmäinen järellinen syy miksi suomessa on pakkoruotsi, miksi tämä esihistoriallinen relikti on vieläkin pyhä asia? Eikö xsveska talare bättre volk meininki voitaisi jo viimein jättää historiaan, yhtenä häpeänpilkkuna konservatiivisten rahamahtien saavutuksena..

Suomenkielen taidottomia Ruotsalaisia on Suomessa kuinka paljon? Entäs kuinka paljon suomessa on esimerkiksi Virolaisia jotka eivät osaa suomea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu