Eikö Exeo farkkua ole enää tuontiohjelmassa, kun ei näy avaamillani nettisivuilla.
Vastaukset 5
- gs birotor
Tuotanto on loppunut exeosta kokonaan.
- exeonisti vm.2009
Maailman paras auto ollut, mutta ei lähtenyt myymään Suomessa. Audistit halusivat välttämättä maksaa merkistä 10 000€ enemmän, vaikka Exeo on käytännössä uudenkin A4:n kanssa ihan sama auto. :P
- seatia harkinnut
Seatin virhe oli jättää muotoilu samaksi kuin vanhassa audissa. Uusi menevä muotoilu ja audin tekniikka niin olisin voinut ostaa. Tuli kai halvemmaksi toteuttaa noin mutta ei sitten mennyt kaupaksi.
- onko Seat "istuin"?
Jälleenmyyntiarvot aika surkeat, auto itsessään todella hyvä mutta kauppa ei käy! Siis käytettynäkään. Väitän että kun asiakkaan saa koeajamaan kyseisen auton niin jopa mielipide muuttuu. Itselleni kävi näin. Huippupeli joskin hieman ahdas.
- 19plus20
Jälleenmyyntiarvoissa ei mitään vikaa, ihan hyvä ovat olleet kun jo kolme kertaa olen ne testannut.
Seat ei kuulu suuriin myyntimenestysmerkkeihin Suomessa. Myyntiluvuissa kilpailee mazdan, mitsun, rellun, pösön kanssa samoista sijoista.
Kauppa käy hyvinkin, mutta ei tietysti lähelläkään suosituimpia volyymimalleja. Markkinaosuus Suomessa hieman vajaa 2%. Parhailla volyymimerkeillä yli 5%.
Seat on voimakkaassa kasvussa Euroopassa, itse asiassa ainoa vw-konsernin automerkki jonka myynti kasvaa. Yli 30%, kun muilla se oli miinusmerkkinen. Suomessakin reipasta kasvua, mutta ei lähelläkään Euroopan lukuja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1302206
- 511009
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160897Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 83737
- 67636
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.153634- 53627
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e136586- 4549
- 6534
- 52523
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32508Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.157498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463