Psykologille tai terapeutille. Pelkään että jos kerron jollekkin viralliselle taholle mitä oikeasti tunnen niin menetän 1-vuotiaani .. Pahimmassa tapauksessa joudun laitokseen tai saan lääkityksen ja sehän ei käy. Sitä en tahdo. Mut silti tiedän tarvitsevani apua. Joka ilta mun kroppa huutaa jotain huumavaa et sais unen päästä kiinni. En anna sille periksi. Kaipaan kivun siirtoa ihan älyttömästi mutten ole antanut periksi sillekkään halulle. Kun lapsi on isällään olen yksin. Kiusaukset huutavat joka nurkassa. Mielialat vetää rundia mun pään sisällä hysteerisestä naurusta jopa hurjaan raivoon. Välillä tekee mieli jättää lapsi isälleen ja kadota. Nostaa kädet pystyyn ja sanoa etten tahdo lapseni kasvavan tämmöisen ihmisen kanssa. En ole koskaan rakastanut, kutsunut ihastusta kyllä rakkaudeksi. En arvosta ketään tai oikeastaan mitään; En saavutuksiani, en työpaikkaani, en sitä että minua rakastetaan. En niin mitään. Kuinka ketään voi ymmärtää miltä tuntuu olla sisältä tyhjä? Jokainen päivä on vain tavallinen päivä josta vain selviytyy.
En uskalla mennä...
..??...??....?????....
156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinä olet lapsen äiti. Sinä sekä miehesi on vastuussa pienokaisesta. Luuletko, ettei hän jossain vaiheessa ymmärrä kuinka häntä on kohdeltu. HAE ITSELLESI APUA, ole hyvä äläkä luovuta. Jos tahdot olla hyvä äiti ja lapsesi hyvinvointi on sinulle tärkeintä, teet niin että hoidat ensin itsesi kuntoon minkä jälkeen voit nauttia lapsesi kanssa olosta. vuosia.