Olenko normaali vai hullu? (liskoista)

Nyt tRTTEE tietoa.

Uskon siis liskoihin, jotka tulivat elämääni 20.12.2012. Tuolloi heräsin aamulla siihen kun joku toisti "he ovat liskoja" useamman kerran, Illemmalla näin harhan, jossa vauvallani oli liskon pää, tuon jälkeen ovat liskot olleet osa elämääni. ei häiritsevästi mutta kuitenkin. Kaverini sanoi WTF kun kerroin hieman liskoista, Lääkri pisti lääkettä kun kerroin vielä vähemmän, Asuvat ja tuijottavat ihmisten sisällä jos teen pahaa.

MUTTA asiaan. miten pääsen eroon heistä? yritän olla jajattelematta heitä mutta jeti jokin hvihreä muistuttaa heistä.
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos liskot olisi tulleet 12.12.12 niin olisin huolissani, silloin ne olisivat aitoja.
Nyt on kuitenkin kyse pelkästään oman pääsi sisäisistä liskoista ja ne menee ohi lääkitystä nostamalla.

Äänestä

Hyvä että itsekkin ymmärrät liskojen olevan harhakuvia. Sinulla on epämiellyttäviä tunteita, syyllisyyttä, ja mielessäsi näet nuo tunteet liskohahmoina. Onko niin että et osaa sanoin puhua ahdistavista asioista ja ne näkyvät kuvina päässäsi.

Jospa voisit puhumalla selvitellä jonkun kanssa kun sattuu niitä pahoja juttuja ja omatunto alkaa soimaamaan. Ihmisen alitajunta on merkillinen. Lääkitys kyllä auttaa, mutta onkohan se aina paras ja järkevin tapa hoitaa ihmistä.

Äänestä
  • Ihmettelenkin miten lääkkeet voi poistaa moiset ajatukset? abilifya 10mg sain kuukausi sitten hallusinaatioihin ja tuijottoleviin tauluihin. liskoista en edes maininnut,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liskojat kirjoitti:

Nyt tRTTEE tietoa.

Uskon siis liskoihin, jotka tulivat elämääni 20.12.2012. Tuolloi heräsin aamulla siihen kun joku toisti "he ovat liskoja" useamman kerran, Illemmalla näin harhan, jossa vauvallani oli liskon pää, tuon jälkeen ovat liskot olleet osa elämääni. ei häiritsevästi mutta kuitenkin. Kaverini sanoi WTF kun kerroin hieman liskoista, Lääkri pisti lääkettä kun kerroin vielä vähemmän, Asuvat ja tuijottavat ihmisten sisällä jos teen pahaa.

MUTTA asiaan. miten pääsen eroon heistä? yritän olla jajattelematta heitä mutta jeti jokin hvihreä muistuttaa heistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu