Elämä maltillisena uskonnollisuutena

Kun hyppään tiettyyn bussiin, uskon sen vievän minut haluamaani määränpäähän. Minulla ei kuitenkaan ole siitä tieteellistä todistetta. Kun ystäväni kertoo minulle postimerkkiharrastuksestaan, uskon epäilemättä että hän puhuu totta, vaikka minulla ei ole siitä tieteellistä todistetta. Kun sukulaiseni kertoo tulleensa raskaaksi, uskon asian muitta mutkitta ilman minkäänlaisia tieteellisiä todisteita. Kun menen autokouluun, luotan liikennesääntöihin vaikka minulla tieteellä ei niihin kantaa olekaan. Kun rakastun, en jää odottamaan tieteen vahvistusta asialle.

Kuten jokainen voi huomata, elämä on täynnä pieniä ja suurempia uskomuksia. Uskonasioita, joita kohdataan määrällisesti niin paljon yhden elämän aikana, että elämää voi kutsua uskonnollisuuden muodoksi Jaakko Närvää mukaillen.
854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"You are splitting hair mighty thin", siteeraan tässä erästä kuuluisaa komentajaa.

Eli melkoisen ohuita ovat uskonasiat joidenkin elämässä, ei niitä voi verrata esim. uskontoon tai edes uskomiseen kun kyseessä on ufojen olemassaolo.

Äänestä

Kannattaa hoidattaa tuo alati paheneva ufomielisairaus!

Äänestä

Toiset asiat ovat uskottavampia kuin toiset.

Äänestä
  • Jos näen lähietäisyydeltä lentävän lautasen nousevan lähipellolta lentoon, pitääkö minun uskotella itselleni että näin harhoja?

    Äänestä

  • äääkssss kirjoitti:

    Jos näen lähietäisyydeltä lentävän lautasen nousevan lähipellolta lentoon, pitääkö minun uskotella itselleni että näin harhoja?

    Palstan visionääritietäjäskeptikkojen mukaan sinun tulee nimenomaan uskoa että olet pähkähullu ja Niuva odottaa sinua vuodepaikka lepositeillä varustettuna.
    Juttu on niin että et saa nähdä mitään mitä ei tiede voi selittää. Muuten tulee sähköhoitoja ja pillereitä niin ettet näe enää mitään.

    Osa porukasta meistä on sellaisia etteivät he tarvi mitään pillereitä eivätkä sähköshokkeja ollakseen näkemättä. Itse he kutsuvat itseään skeptikoiksi mutta minä kutsun heitä idiooteiksi.

    Äänestä

  • äääkssss kirjoitti:

    Jos näen lähietäisyydeltä lentävän lautasen nousevan lähipellolta lentoon, pitääkö minun uskotella itselleni että näin harhoja?

    Kysymys onkin siitä näkeekö sitä muut. Ja näetköhän itsekään?

    Mitä muuta sellaista näet, mitä toiset ehkä eivät, sopisi itseltään ehkä kysyä.

    Äänestä

Suomen kielessä uskonnollisesta uskosta ja totena pitämisestä käytetään samaa sanaa. Niilä on käytännössä kuitenkin melkoisen iso merkitysero.

Äänestä

Uskonnollisen uskon merkitys kokee inflaation, jos mikä tahansa valtavirrasta poikkeava käsitys mielletään uskonnolliseksi, tai jopa käsitys jonka virheellisesti kuvitellaan poikkeavan valtavirrasta. "Maltillisen ufologian" piiriin voidaan helposti laskea spektri hyvin monenlaisia käsityksiä, joista jotkut ovat jopa lähellä valtavirtaa tai arkiajattelua tyyliin "uskon että aurinko nousee huomennakin". Mikä osuus maltillisesta ufologiasta siis on sitä modernia uskonnollisuutta? 5%? 15%? 25%? Voiko sitä prosentteina edes mitata?

Tietysti jos puhutaan keskiarvoista, niin uskonnollisen uskon ja arkiuskomusten välillä on iso merkitysero. Jos kuitenkin spektri on laaja, kaikissa tapauksissa ero ei enää olekaan niin selvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elämänuskoinen kirjoitti:

Kun hyppään tiettyyn bussiin, uskon sen vievän minut haluamaani määränpäähän. Minulla ei kuitenkaan ole siitä tieteellistä todistetta. Kun ystäväni kertoo minulle postimerkkiharrastuksestaan, uskon epäilemättä että hän puhuu totta, vaikka minulla ei ole siitä tieteellistä todistetta. Kun sukulaiseni kertoo tulleensa raskaaksi, uskon asian muitta mutkitta ilman minkäänlaisia tieteellisiä todisteita. Kun menen autokouluun, luotan liikennesääntöihin vaikka minulla tieteellä ei niihin kantaa olekaan. Kun rakastun, en jää odottamaan tieteen vahvistusta asialle.

Kuten jokainen voi huomata, elämä on täynnä pieniä ja suurempia uskomuksia. Uskonasioita, joita kohdataan määrällisesti niin paljon yhden elämän aikana, että elämää voi kutsua uskonnollisuuden muodoksi Jaakko Närvää mukaillen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu