Olen vasta 20-vuotias nuori nainen ja tein eilen positiivisen raskaustestin. Muutimme juuri mieheni kanssa kotipaikkakunnaltamme yli 500 kilometrin päähän, koska aloitin täällä juuri ammattikorkeakouluopinnot. Mies sai onneksi työpaikan täältä, joten hän on tällä hetkellä siis kokopäivätöissä. Yhdessä olemme olleet kuitenkin "vasta" kolme vuotta.
Olen todella innoissani uudesta koulusta (opiskelen sairaanhoitajaksi) ja motivaatiota riittää. Mies yrittää myös hakea ammattikorkeaan, mutta ei ole vielä päässyt. Hänelläkin siis tulevaisuudessa mahdollisesti amk-opinnot edessä.
Haluan kyllä äidiksi ja olen aina toivonut, että saisin olla äiti monelle lapselle. En vain olisi halunnut, että se tilanne tulee näin äkkiä. Ehkäisynä mulla on ollut e-pillerit, jotka lopetin n. 4kk sitten. Sen jälkeen aloimme käyttää kortsua ehkäisynä. Ja käytämme sitä tosiaan joka kerta!
En halua tehdä aborttia, joten pidämme tämän lapsen. Meitä kuitenkin huolettaa elämäntilanteemme. Mies on onneksi nyt tällä hetkellä siis kokopäivätöissä, mutta hänellä on määräaikainen työsopimus eikä jatkosta ole sitten tietoa. Hän myös haluaisi itsekin jo opiskelemaan (hän on 21.v), mutta ei siis ole vielä päässyt sisälle kouluun. Asumme kalliissa vuokra-asunnossa (800e/kk), josta emme luonnollisestikaan haluaisi muuttaa pois, kun juuri tähän muutimme ja sijainti ja asunto ovat hyviä.
Se huolestuttaa myös todella paljon, että emme tunne täältä yhtään ketään. Meillä kummallakaan ei ole tällä paikkakunnalla eikä myöskään lähistöllä kavereita, tuttuja tai edes sukulaisia. Kaikki asuvat siellä kotipaikkakuntamme lähistöllä yli 500 kilometrin päässä meistä. Mistä siis saamme apua jos tarvitsemme vauvalle hoitajaa tai jos haluaisimme muuten vain juttuseuraa yms. Olemme läheisiä perheidemme kanssa, mutta eivät he kuitenkaan täällä koko ajan voi rampata. Heillä on kuitenkin työt ja omat elämänsä kotipaikkakunnallamme. Soitellahan aina voi, mutta ei sekään vedä vertoja livekeskustelulle.
Huolestuttaa siis aika tavalla se, miten tulemme perheenä pärjäämään, kun koko tukiverkko asuu niin pitkän matkan päässä meistä. Huolestuttaa myös se, etten ole mieheni kanssa kuitenkaan niin kauhean pitkään vielä seurustellut. Kihloissa olemme ja tiedän, että hänen kanssaan menen naimisiin, mutta... Kun saamme lapsen jo nyt niin se on jotenkin niin lopullista. En osaa selittää tätä tunnetta, tuntuu vain että kaikki tapahtui nyt niin äkkiä! Rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan koko loppuelämäni, mutta olin aina ajatellut, että olisimme AINAKIN viisi vuotta yhdessä ennen lapsia.
Olen todella innoissani uudesta koulusta (opiskelen sairaanhoitajaksi) ja motivaatiota riittää. Mies yrittää myös hakea ammattikorkeaan, mutta ei ole vielä päässyt. Hänelläkin siis tulevaisuudessa mahdollisesti amk-opinnot edessä.
Haluan kyllä äidiksi ja olen aina toivonut, että saisin olla äiti monelle lapselle. En vain olisi halunnut, että se tilanne tulee näin äkkiä. Ehkäisynä mulla on ollut e-pillerit, jotka lopetin n. 4kk sitten. Sen jälkeen aloimme käyttää kortsua ehkäisynä. Ja käytämme sitä tosiaan joka kerta!
En halua tehdä aborttia, joten pidämme tämän lapsen. Meitä kuitenkin huolettaa elämäntilanteemme. Mies on onneksi nyt tällä hetkellä siis kokopäivätöissä, mutta hänellä on määräaikainen työsopimus eikä jatkosta ole sitten tietoa. Hän myös haluaisi itsekin jo opiskelemaan (hän on 21.v), mutta ei siis ole vielä päässyt sisälle kouluun. Asumme kalliissa vuokra-asunnossa (800e/kk), josta emme luonnollisestikaan haluaisi muuttaa pois, kun juuri tähän muutimme ja sijainti ja asunto ovat hyviä.
Se huolestuttaa myös todella paljon, että emme tunne täältä yhtään ketään. Meillä kummallakaan ei ole tällä paikkakunnalla eikä myöskään lähistöllä kavereita, tuttuja tai edes sukulaisia. Kaikki asuvat siellä kotipaikkakuntamme lähistöllä yli 500 kilometrin päässä meistä. Mistä siis saamme apua jos tarvitsemme vauvalle hoitajaa tai jos haluaisimme muuten vain juttuseuraa yms. Olemme läheisiä perheidemme kanssa, mutta eivät he kuitenkaan täällä koko ajan voi rampata. Heillä on kuitenkin työt ja omat elämänsä kotipaikkakunnallamme. Soitellahan aina voi, mutta ei sekään vedä vertoja livekeskustelulle.
Huolestuttaa siis aika tavalla se, miten tulemme perheenä pärjäämään, kun koko tukiverkko asuu niin pitkän matkan päässä meistä. Huolestuttaa myös se, etten ole mieheni kanssa kuitenkaan niin kauhean pitkään vielä seurustellut. Kihloissa olemme ja tiedän, että hänen kanssaan menen naimisiin, mutta... Kun saamme lapsen jo nyt niin se on jotenkin niin lopullista. En osaa selittää tätä tunnetta, tuntuu vain että kaikki tapahtui nyt niin äkkiä! Rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan koko loppuelämäni, mutta olin aina ajatellut, että olisimme AINAKIN viisi vuotta yhdessä ennen lapsia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
So? Lapsi tulee ja piste. Lapsi saa tukia, ei yhteen lapseen omaisuutta mene! On kirppiksiä jne, oma häpeänne jos meinaatte kaiken uutena hankkia. Voi luoja... Uusavuttomiako olette? Meidän vuokra on 1200eur ja vain mies käy töissä. Siihen muut kulut. Pienillä eletään mutta pärjätään kun on älliä.
Kyllä kaikki järjestyy, usko pois. Opiskele nyt niin kauan kun ehdit ja jatkat sitten äitiyslomien jälkeen. Elämä harvoin kulkee suunnitelmien mukaan?
Eiköhän miehesikin ehdi vielä..
Perhe ja tukiverkko tietenkin on tärkeitä mutta olet päätöksesi ilmeisesti tehnyt ja kannattaakin alkaa jotenkin ehkä lisäksi verkostoitumaan siellä päin? Tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen!
Sanotaan että "laps tuo leivän tullessaan".
Näin se on.
Kaikkea onnea teille vaan!
Itse olen asunut ulkomailla ilman tukiverkkoja.
Luotte vain uuden tukiverkoston.
Kannattaa nyt kuitenkin miettiä tarkkaan. Itse hankin lapsen vähän liian aikaisin (siis ikää minulla kyllä oli riittävästi, 29v) mutta en ollut pitkään seurustellut, eikä ollut tukiverkkoja seudulla, jossa asumme. Koin lapsen saannin tosi raskaana enkä halua toista muksua. Tykkään lapsista, mutta ellei ole ihan varma että lapsen haluaa, ei kannata hankkia. Rakastan omaa lastani ylikaiken, mutta toista en halua, koska ekan saaminen oli niin raskasta ainakin henkisesti ja tukiverkkoja olisi kaivannut.
Missähän päin asutte? itsellä myös raskaus meneillään ja nyt alkaa sh:n opinnot syksyllä, sukulaiset lähes yhtä kaukana kun sulla! Ei muuta kun tsemppiä ja jaksuja sinne. Tiedän aika hyvin miltä tossa tilanteessa on olla, mutta uskon että selvitään! :)
Tsemppiä raskauteen! Mulla alkaa maisteriopinnot syksyllä ja laskettu aika on marraskuussa. Se ero tosin on, että tämä raskaus on suunniteltu. Kannattaa käydä koulua nyt niin paljon kuin jaksaa ja nauttia samalla ihmisiin tutustumisesta ja raskausajasta. Jos sulla on helppo raskaus, voi olla että pystyt ihan loppuun asti käymään koulua, jolloin myös opinnoista on aika mukavasti takana ennen vauvan tuloa.
Itse ajattelimme niin, että sama se missä välissä lapsi tulee, ja kun molemmat halusimme sen mielummin nuorena kuin sitten "vanhana", totesimme että opiskeluaikana äitiyslomaillessa ei häviä mitään. Opinnot joustavat ja jos vain oma mieli on sellainen, ettei kauheasti kaipaa teinielämää, niin parisuhteen ollessa kunnossa, miksei? Töitä ehtii tekemään myöhemminkin, eikä sillä ajankäytöllisestikään ole merkitystä, kun melkein sen saman ajan on kuitenkin kotona lasten kanssa mitä olisi vähän vanhempanakin.
Kannattaa keskustella ihan kaikista tuntemuksista avoimesti miehesi kanssa, muuten kuvio voi alkaa kaatumaan, jos molemmat pitävät ahdistuksensa itsellään. Kaikenlaiset tunteiden heilahtelut kun varsinkin raskausaikana ovat normaaleja. Jo suhteemme alussa sovimme mieheni kanssa, että kaikesta keskustellaan, vaikka asiat tuntuisivat kuinka typeriltä ja merkityksettömiltä. Välillä on tullut rähjättyä ihan tyhmästä, mutta toisaalta mikään pieni ongelma ei ole päässyt kasvamaan isoksi ja eteenpäin on selvitty entistä vahvempina.
Tukiverkosta sen verran, että on varmasti rankkaa, kun omat läheiset asuvat kaukana, eivätkä voi osallistua elämäänne niin paljoa. Uusia ihmisiä tapaat onneksi koulussa ja harrastuksissa, jos aikaa sellaisille jää. Kannattaa tutustua jo heti opintojen alussa ihmisiin, jotka vaikuttavat saman henkisiltä kuin sinä itse ja joiden kanssa tekisi mieli viettää aikaa. Kun on muutama hyvä ystävä, jaksaa arjenkin kanssa ihmeen paljon paremmin. Lisäksi, kun olet kotona vauvan kanssa, hiekkalaatikon reunalta saattaa löytyä oikein mukavaa seuraa. :) Ovat tosin suurella todennäköisyydellä itseäsi vanhempia, mutta eiköhän silti juteltavaa riitä! Olisiko teillä mahdollisuutta hakea opiskelija-asuntoa rauhalliselta alueelta, jossa asuu myös muita opiskelijaperheitä? Meillä on kiva kämppä lapsiperheitä täynnä olevalta alueelta ja koska asumme opiskelijakämpässä, myös muut naapuriperheet ovat aika nuoria.
Hei!
En jaksa nyt pitkää viestiä kirjoittaa, selitän vain lyhyesti ja ytimekkäästi oman tilanteemme. Ehkä se saa sinut ymmärtämään, että teillähän on myös kaikki hyvin, ja paljon riippuu omasta asenteesta.
-Olen raskaana 32. viikolla. Opinnot kauppakorkeakoulussa alkoivat viikko sitten! Aion suorittaa opinnot ihan tavallisesti ilman mitään lomia hidastamassa tahtia.
-Meillä tulona vain miehen palkka, ei omistusasuntoa. Emme saa taloudellista apua tai mitään tukia mistään.
-Asumme ulkomailla, eikä meillä ole täällä minkäänlaista turvaverkkoa, ihan muutama kaveri vain. Kaikki läheiset sukulaiset ja ystävät asuvat tuhansien kilometrien päässä.
...emmekä silti koe vauvan tuloa mitenkään ongelmallisena! Tärkeintä on, että parisuhde toimii hyvin. Jos sitä paitsi suunnittelette perhettä parin vuoden päähän, niin nythän sen perustaminen tulee vain vähän suunniteltua aiemmin. Kyllä kaikki menee hyvin! Itsekin kyllä muistan, että alkuraskaudessa panikoin kaikkea, mietin, että miten pärjäämme, jne., mutta nyt loppuraskaudessa jostain syystä olen täysin rauhallinen näihin asioihin liittyen. Yritä sinäkin nauttia raskaudesta! Teillähän on kaikki hyvin!
Muuten, rahallisesti olemme panostaneet vain noin 300 e, ja meillä on vauvalle kaikki hankittuna ensimmäistä vuotta varten. Jos hankitte tavaroita käytettynä, pääsette huomattavasti halvemmalla, kuin ne, jotka ostavat kaiken uutena ja vielä hienoa merkkiä... Eli vauva ei ole rahakysymyskään!
Oho, nyt on kyllä pakko kysyä, että miten aiot suorittaa kauppakorkeakouluopinnot vastasyntyneen kanssa? Tai edes parikuisen lapsen kanssa? Siis miten se käytännössä onnistuu?
Suunnitelmana on vieläpä suorittaa kandidaatintutkinto kahdessa vuodessa. Luennoilla ei juurikaan ole läsnäolopakkoa, joten yliopistolla ei ole pakko istuskella. Ei kai se sen kummempaa ole - luen kotona kursseihin liittyvän kirjallisuuden, kirjoitan esseitä ja käyn tenteissä. Pitkälti näin suoritin aiemmankin korkeakoulututkintoni, tosin siihen liittyi enemmän pakollista kontaktiopetusta.
Moikka!
Ei huolta! Itse opiskelen viimeistä vuotta sairaanhoitajaksi ja ei ne vauvaa odottavat tai vauvan kesken opintojen saaneet huonommassa osassa ole :) Itselläni opintoja on jäljellä n.6kk ja vaikuttaa, että olen raskaana. Mieluiten olisin tullut opintojen välissä raskaaksi niin työelämään pääsisi koulun penkiltä suoraan, mutta näin ei käynyt.