Perussuomalaisten mainio vire jatkuu, tuore HS-gallup mittasi puolueelle 18,7 prosentin kannatuksen. Perussuomalaiset on nyt kokoomuksen kanssa tasoissa. Keskustaa hemmoteltiin 21,9 prosentin kannatusarviolla, Sdp puolestaan jatkaa pitkää alamäkeään, puolueen kannatus jäi 16,3 prosenttiin. Vihreät ja vasemmistoliitto olivat niin ikään laskussa.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ei peittele tyytyväisyyttään:
- Jytky ei ole sulanut, vaikka niin ennustettiin. Kannatuksemme on vakiintunut ek-vaalien aikaisiin lukemiin, tekemämme kova työ näkyy tuloksissa.
Slunga-Poutsalon mukaan vasemmistopuolueiden kannatuksen romahtaminen todentaa perussuomalaisten olevan ainoa puolue, joka ajaa systemaattisesti suomalaisen työn ja yrittämisen asiaa. Samoin hallituksen toiminnan haparointi ja päämäärättömyys näkyy gallupeissa.
- Kiinnostavaa on kantaansa ilmoittamattomien suuri määrä. Se kuvastaa mielestäni suoraa epälausetta hallituspuolueille. Myöskään Keskusta ei ole pystynyt näitä kantansa ilmoittamatta jättäviä vakuuttamaan.
PS VERKKOTOIMITUS

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mahtavaa upeaa olla ylpeä perussuomalainen
Perussuomalaisten kannatus vakiintunut 18% hujakoille. 36% ei ole sanonut puoluekantansa. Hyvälle näyttää
Hyvänen sentään! Onko persujen kannatus jo yli 50 rosenttia?!
Mistä löytyy riittävän iso ryhmätila persujen 100-henkiselle eduskuntaryhmälle?
Perus-Suomi on lähempänä toteutumistaan kuin koskaan ennen. On vain herätettävä viimeisetkin nukkuvat. Kun meillä on valta, muutamme tämän maan.
Sosdemin ja kokkarien kannatus valuu kepulle ja nukkuville, mutta ei oppositiopulueelle. Jännää.
Nukkuvat kyllä herätetään. Pitää vain saada oikea henki päälle. Samanlainen hurmio kuin kevään 2011 eduskuntajytkyn edellä. Usko vie voittoon, usko antaa kovuuden.
Johan tuo kevään 2011 hurmio nähtiin: Tuli iso jytky ja ei kun oppositioon huutelemaan ja hallitusvastuuta pakoon. Aika moni äänestäjä taisi tuntea itsensä ns. kusetetuksi ja ainoastaan huuhilot jaksavat vielä uskoa. Gallupien mukaan heitä näyttää olevan jonkin verran.