Mikä oikeus hallituksella on ottaa kansan nimissä velkaa ja maksattaa se työkansalla?
Mitä enemmän hallitus ottaa velkaa sitä enemmän yritykset sanovat irti työntekijöitä. Rahoitetaanko valtionvelalla Suomen teollisuuden alasajoa!
Mitä enemmän hallitus ottaa velkaa sitä enemmän yritykset sanovat irti työntekijöitä. Rahoitetaanko valtionvelalla Suomen teollisuuden alasajoa!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lähes suurin menoerä ovat erilaiset sosiaaliset menot valtion budjetissa. Kun kansa alkaa oppia pärjäämään omillaan niin velkaakin saadaan lyhennettyä. Nyt on kuitenkin jatkuva vaatimus elättää satojatuhansia kansalaisia jotka eivät osaa tai halua itse vastata itsestään.
Sosiaalikuluihin noista velkaeuroista suurin osa menee. On todella typerää olla kykenemätön elättää itseään ja vaatia sitä yhteiskunnalta. Marxkin elätti itsensä tuttavien kustannuksella ei valtion.
Irtisanomiset eivät johdu valtion velasta vaan työn puutteesta ja siitä, että ay liike ei ole pystynyt luomaan muuta joustoa kuin lomautukset ja irtisanomiset. Tässä kohden työajan säätely työn tarpeen mukaan, jota olen pitkään ehdottanut, olisikin parempi ratkaisu. Olisihan vaikka puoli tienestiä parempi yhteiskunnankin kannalta kuin tienestittömyys ja meno sosiaaliluukulle.
Työttömyysmenot pitäisi laskuttaa työläisiltä lyhentämättöminä niin arvelisin keinojen alkavan löytyä. Ay liike kuitenkin on valtio valtiossa eikä se edes halua oikeita parannuksia jos se kuvittelee siinä joutuvansda "nöyrtymään" entiseen verrattuna. Siellä vielä hetki unelmoidaan saavutetuilla eduilla jotka nyt ovat hupenemassa taivaan tuuliin. Edutkun pitää tienata joka päivä uudelleen, mitään pysyväähän maailmassa ei ole ehkä pyramiideja lukuun ottamatta. Ne ovat kestäneet vuosituhansia hiekka-aavikolla mutta kansa siinä ympärillä ei ole saman veroinen vaan kiukuttelee jatkuvasti.
ja mikäperkeleen oikeus valtiolla on kieltää ihmisiä matkustamasta ulkomaille, pkoreassa....
"Mitä enemmän hallitus ottaa velkaa sitä enemmän yritykset sanovat irti työntekijöitä."
Perustele väitteesi.
Sinulla menee syyt ja seuraukset sekaisin - sinulla taitaa kaikki käsitteet mennä yhtä kärryn pyörää.
Kalle voi sinulle halutessasi perustella, että valtion lainaotto lisääntyy johtuen työntekijöiden irtisanomisista.
Kysy vain jos katsot tarvitsevasi perusteluja asialle, jota me tavikset pidämme itsestään selvyytenä.
.......................
Valtionvelka kasvaa.
Työttömömyys kohoaa.
Työttömyyskorvausten määrä lisääntyy.
Yritykset siirtyvät ulkomaille.
Kotimaiset että ulkolaiset yritykset Suomessa vähentävät verojen maksua.
Suomalaiset yritykset siirtävät pääkonttoreita ulkomaille.
Ulkolaiset yritykset tulevat tilalle ja niille maksetaan monenlaisia yritysten perustamistukia.
Kun ei ole työtä, varsinkaan nuorilla, monet joutuvat perusturvan ts. ruoan takia kerjuulle sosiaaliluukulle.
Valtionvarainministeri Urpialinen: Tulevassa budjetissa rokotetaan kaikkia. Yleensä varakkaita ei ole rokotettu, päinvastoin.
Yritykset ja varakkaat ihmiset siirtävät varojaan verotuksen ulkopuolelle mm. ulkolaisiin pankkeihin.
Hommafoorumilaisten ohjelma: Sosiaalituet veks, mm. työttömyysorvaukset. Lakot rikoksina kieltoon. Edellisestä loogisena seurauksena ammattiliitot kieltoon. "Jokainen olkoon oman onnensa seppä" - pärjätköön omillaan. Yrityksille ja varakkalle lisää sosiaalitukea.
Sanoit näin avausviestissäsi:
"Mitä enemmän hallitus ottaa velkaa sitä enemmän yritykset sanovat irti työntekijöitä."
Perustele väitteesi.
Sinulla menee syyt ja seuraukset sekaisin - sinulla taitaa kaikki käsitteet mennä yhtä kärryn pyörää.
Kalle voi sinulle halutessasi perustella, että valtion lainaotto lisääntyy johtuen työntekijöiden irtisanomisista.
Kysy vain reippaasti jos katsot tarvitsevasi perusteluja asialle, jota me tavikset pidämme itsestään selvyytenä.
.......................
Sinä et taida enään osallistua keskusteluun marxin opeista, vai?
Täällä olisi sinulle kuitenkin mielenkiintoinen tehtävä koskien kirvesvarsien arvoa riippuen niiden valmistusajasta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11659969
Yritähän nyt vastata sillä vuoden alussa uhosit kovasti keskustelevasi marxista mutta sitten siitä ei tullutkaan lasta eikä jaskaakaan - sinulla ei vain ollut riittävästi järkeä marxin oppien ymmärtämiseen.
Valitettavasti järkeä ei voi saada kirjoista - kirjoista saa vain tietoa. Ja järkeä - sitä myötäsyntyistä - käytetään tiedon jäsentelyyn ja kokonaiskuvan luomiseen.
......................
Olet sinä tollo s.p, veronmaksu vähenee koska tuotot laskevat ja vain tulosta maksetaan veroa. Valtion velka kasvaa koska kulut lisääntyvät työttömyyden vuoksi ja koska verotulot vähenevät.
Koko systeemi on väärin koottu euromääräisenä kun se pitäisi koota prosentteina jolloin eri tuet kuten työttömyyskorvauksetkin laskisivat euroissa mutta pysyisivät ennallaa prosentteina. Se vähentäisi velkaantumisen tarvetta.
Jotenkin haistan sinut yritysvastaiseksi vaikka yritykset ovat taloutemme perusta ja ilman niitä olisit sinäkin käpyjen kerääjänä.
Se, ettei työtä ole on työntekojärjestelmän vika, se ei ota huomioon kustannuksissaan lama-aikoja eikä osaa muuta sopeuttamistapaa kuin potkut tai lomautus vaikka esim. työajan uudelleen jako toimisi paremmin, tuottaisi vähemmän työttömiä ja antaisi toivoa noille nuorillekin nykyistä järjestelmää enemmän.
Tuskin meillä tilillä olevia varoja verotetaan vaan ainoastaan niiden tuottoa mikä on virhe. Ainakin niillä pitäisi olla pääoman osalta inflaatiosuoja ennen verotusta.
Onko hommafoorumi joku virallinen taho? Jos ei niin he voivat puhua/kirjoitella tai vaikka laulaa mitä haluavat vapaassa maassa. On sinun asiasi itse arvostella minkä arvoisia heidän aikaansaannoksensa ovat. Minua ne eivät kiinnosta. Nyt kuitenkin tuntuu osaltasi siltä, että yrität vyöryttää jotain syytä heidän niskoilleen. Komutkin ovat täällä kauemmin pyrkineet mellastamaan joten vikaa lienee teissäkin.