Olin 23-vuotiaana melkein vuoden verran töissä eräässä paikassa. Menin sinne henkilöstövuokrausfirman kautta ja lähes kaikki muut olivat ihan sen työpaikan kirjoilla, vakituisina. Muutama ekstraaja oli toki henkilöstövuokrausfirmasta, mutta he vaihtuivat.
Oli vanhempi työkaveri, jonka kanssa tulin työskentelemään paljon ikäänkuin parina. Muistaakseni noin 58-vuotias taisi olla silloin. Jäin miettimään hänen käytöstään, olisikohan ollut kyse narsistista. Ensimmäisen viikon oli oikein mukava ja ystävällinen, sanoi käyneensä suosittelemassa minua esimiehelle kun olin käynyt harjoittelemassa työtä ja tutustumassa aiemmin, että kyllä tämän henkilön kanssa työskentely sujuu paljon paremmin kuin monen muun kanssa. Tytötteli minua, eikä muistanut nimeäni ollenkaan mutta ajattelin sen olevan luonnollista ikäeron vuoksi.
Sitten vähän ajan kuluttua alkoi virheiden hakeminen. Tämähän on luonnollista toki, että aletaan kouluttaa työhön uutta ihmistä. Mutta niitä virheitä tuntui olevan kaikkialla ja huomautus niistä ei ollut opettavaa, vaan hyökkäävän oloista ja syyttävää huutamista. Olin hämilläni, sillä alkuaikoina kaikki kuulosti sujuvan niin hyvin, mutta yhtäkkiä toilailinkin kaikki. Eihän yhteistyö suju, jos ei ala huomauttaa mitä toinen tekee väärin, kun tässä niin kauan yhdessä ollaan, tämä työntekijä totesi. Tottahan se olikin, sanoin hänen ajattelevan asiasta aivan oikein ja olevani samaa mieltä koska halusin oppia tekemään oikein. Kuitenkin monen huutamisen jälkeen pidättelin hämmennystä ja itkua.
Meni puoli vuotta, eikä hän ollut vieläkään oppinut nimeäni. Kerran hän komenteli suureen ääneen käyttäen sanaa "tyttö" jolloin esimies ja toinen työntekijä puuttuivat tilanteeseen. He asiallisesti huomauttivat, että olen ollut puoli vuotta talossa, olen aikuinen ja minulla on nimi ja vielä kertasivat nimeni jottei pääse unohtumaan. Siihen tämä nainen hermostui, että ei hän millään voi muistaa kaikkien uusien nimiä ulkoa.
Lopulta alkoi henkilökohtaisuudet, hän sai tietää eräästä vammastani (en viitsi tässä tarkasti kertoa mikä vamma kyseessä muttei kovin huomattava tai näkyvä) ja alkoi huomautella, että vammastani on haittaa työnteossa. Kysyin, että eikö hän ollut aikaisemmin huomannut siitä olevan haittaa mutta en saanut selvää vastausta. Hän kävi joskus myös sanomassa esimiehelle tilanteista, joissa vammani oli aiheuttanut haittaa (ainakin hänen mielestään).
Sitten alkoi ulkonäköön liittyvät kommentit:
"Miten näytät niin erilaiselta, onko sulla enemmän meikkiä tänään?"
"Onpa sulla (tähän työvaatteen nimi) rutussa, käyhän silittämässä se tuolla takana kun ihmiset katsoo"
"Sullahan on liian isot vaatteet, housutkin tippuu kohta. "
"Sullahan on ihan liian vähän vaatetta katsoin kun tulit töihin tällaisella pakkasella (tästä sanoi myös muille työntekijöille ja esimiehelle)"
"Oletko raskaana? Näytät sille vähän sivusta katsottuna ja täällä jo puhutaan" "Oletko sä taas lihonut?"
"Sä näytät taas ihan sille kuin olisit raskaana!"
"No jokos on vauvakuume?"
"On sulla kyllä tullut aikalailla lisää kiloja!"
Ihan loppuvaiheessa hän tivasi minulta että joko olin käynyt kysymässä milloin työsuhteeni päättyy (koska työsuhteen päättyminen oli epäselvä) ja kävi sitä monta kertaa kysymässä minun puolestani, saamatta vastausta. Ihan lopussa tapahtui jotain merkillistä, hän alkoi tehdä minusta jonkunlaista liittolaista ja avautui omasta elämästään. Hän alkoi kertomaan minulle muiden asioita työpaikalta ja arvostelemaan muita minulle, joskus arvosteli minulle jonkun ulkonäköä niin että henkilö saattoi kuulla (ehkä tarkoituksellista). Ilkeilyä jatkoi minullekin edelleen, mutta kuin olisi yrittänyt jotenkin pehmittää puolelleen.
Hämmentävä olo jäi tuosta kerta kaikkiaan, kuitenkin vuosi joka päivä sen naisen ryöpytettävänä. Hän haki myös ihailua muilta työkavereilta ja kaikesta huomauttelusta tai arvostelusta raivostui aina paljon. Lopulta hän sanoi että oli yrittänyt olla nuorelle työntekijälle vaan kuin äitinä ja ohjaajana, koska vaikutin olevan niin hukassa. Näinköhän?
Oli vanhempi työkaveri, jonka kanssa tulin työskentelemään paljon ikäänkuin parina. Muistaakseni noin 58-vuotias taisi olla silloin. Jäin miettimään hänen käytöstään, olisikohan ollut kyse narsistista. Ensimmäisen viikon oli oikein mukava ja ystävällinen, sanoi käyneensä suosittelemassa minua esimiehelle kun olin käynyt harjoittelemassa työtä ja tutustumassa aiemmin, että kyllä tämän henkilön kanssa työskentely sujuu paljon paremmin kuin monen muun kanssa. Tytötteli minua, eikä muistanut nimeäni ollenkaan mutta ajattelin sen olevan luonnollista ikäeron vuoksi.
Sitten vähän ajan kuluttua alkoi virheiden hakeminen. Tämähän on luonnollista toki, että aletaan kouluttaa työhön uutta ihmistä. Mutta niitä virheitä tuntui olevan kaikkialla ja huomautus niistä ei ollut opettavaa, vaan hyökkäävän oloista ja syyttävää huutamista. Olin hämilläni, sillä alkuaikoina kaikki kuulosti sujuvan niin hyvin, mutta yhtäkkiä toilailinkin kaikki. Eihän yhteistyö suju, jos ei ala huomauttaa mitä toinen tekee väärin, kun tässä niin kauan yhdessä ollaan, tämä työntekijä totesi. Tottahan se olikin, sanoin hänen ajattelevan asiasta aivan oikein ja olevani samaa mieltä koska halusin oppia tekemään oikein. Kuitenkin monen huutamisen jälkeen pidättelin hämmennystä ja itkua.
Meni puoli vuotta, eikä hän ollut vieläkään oppinut nimeäni. Kerran hän komenteli suureen ääneen käyttäen sanaa "tyttö" jolloin esimies ja toinen työntekijä puuttuivat tilanteeseen. He asiallisesti huomauttivat, että olen ollut puoli vuotta talossa, olen aikuinen ja minulla on nimi ja vielä kertasivat nimeni jottei pääse unohtumaan. Siihen tämä nainen hermostui, että ei hän millään voi muistaa kaikkien uusien nimiä ulkoa.
Lopulta alkoi henkilökohtaisuudet, hän sai tietää eräästä vammastani (en viitsi tässä tarkasti kertoa mikä vamma kyseessä muttei kovin huomattava tai näkyvä) ja alkoi huomautella, että vammastani on haittaa työnteossa. Kysyin, että eikö hän ollut aikaisemmin huomannut siitä olevan haittaa mutta en saanut selvää vastausta. Hän kävi joskus myös sanomassa esimiehelle tilanteista, joissa vammani oli aiheuttanut haittaa (ainakin hänen mielestään).
Sitten alkoi ulkonäköön liittyvät kommentit:
"Miten näytät niin erilaiselta, onko sulla enemmän meikkiä tänään?"
"Onpa sulla (tähän työvaatteen nimi) rutussa, käyhän silittämässä se tuolla takana kun ihmiset katsoo"
"Sullahan on liian isot vaatteet, housutkin tippuu kohta. "
"Sullahan on ihan liian vähän vaatetta katsoin kun tulit töihin tällaisella pakkasella (tästä sanoi myös muille työntekijöille ja esimiehelle)"
"Oletko raskaana? Näytät sille vähän sivusta katsottuna ja täällä jo puhutaan" "Oletko sä taas lihonut?"
"Sä näytät taas ihan sille kuin olisit raskaana!"
"No jokos on vauvakuume?"
"On sulla kyllä tullut aikalailla lisää kiloja!"
Ihan loppuvaiheessa hän tivasi minulta että joko olin käynyt kysymässä milloin työsuhteeni päättyy (koska työsuhteen päättyminen oli epäselvä) ja kävi sitä monta kertaa kysymässä minun puolestani, saamatta vastausta. Ihan lopussa tapahtui jotain merkillistä, hän alkoi tehdä minusta jonkunlaista liittolaista ja avautui omasta elämästään. Hän alkoi kertomaan minulle muiden asioita työpaikalta ja arvostelemaan muita minulle, joskus arvosteli minulle jonkun ulkonäköä niin että henkilö saattoi kuulla (ehkä tarkoituksellista). Ilkeilyä jatkoi minullekin edelleen, mutta kuin olisi yrittänyt jotenkin pehmittää puolelleen.
Hämmentävä olo jäi tuosta kerta kaikkiaan, kuitenkin vuosi joka päivä sen naisen ryöpytettävänä. Hän haki myös ihailua muilta työkavereilta ja kaikesta huomauttelusta tai arvostelusta raivostui aina paljon. Lopulta hän sanoi että oli yrittänyt olla nuorelle työntekijälle vaan kuin äitinä ja ohjaajana, koska vaikutin olevan niin hukassa. Näinköhän?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa ihan selvältä narsistilta. Oikea besser-wisser-tiukkapipo-kukkahattutäti-tyrannikin. Sai tuntea itsensä tärkeäksi kun sai jotakuta pomottaa ja muka "opettaa".
Narsistiseille ihmisillä on vääristynyt mielikuva muista ihmisistä ja itsestään eikä selittelyt auta sitä korjaamaan ja ainakin hän on itse kovasti tykännyt ajatuksestaan mieltää sinut hukassa olevaksi tyttöparaksi joka tekee vain virheitä.
Narsismiin kuuluukin olla ensin mahdollisimman makeileva ja lipevä ja sitten pudottaa pommi niskaan paljastamalla todelliset karvansa.
Ei kestä olla väärässä eikä itseensä kohdistuvaa arvostelua johon kuvittelee olevansa vain itse oikeutettu niin siksi raivoaa puolustautuessaan. Narsistit eivät pysty olemaan rakentavasti eri mieltä eikä heidän kanssan voi koskaan loppuun asti edes selvitellä erimielisyyksiään koska he raivoavat väliin eivätkä kuuntele toisten mielipiteitä. Heillä ei ole omatuntoa että he ottaisivat mitään vastuuta omista sanomisistaan ja tekemisistään vaan vika on aina vastaanottajassa heidän vääristyneessä mielessään.
Inhottavan ja erirttäin veemäisen kuuloisella työkaverillasi on ollut kauhea tarve päästä osoittamaan olevansa kokoajan niskan päällä. Hän on voinut vääristyneessä mielessään tulkita nättiäkin ulkonäköä mahdollisimman huonoksi tai suurennuslasilla etsien etsiä jotainkaan mistä löytää kritiikkiä. Sairas persoona jolla on tarve kontrolloida ja hallita.
Hyvä jos olet päässyt hänestä eroon. Varmasti jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa. Narsistit nimittäin ei koskaan täysin unohdu kokonaan vaikka kuinka toivoisi. Heidät tullaan aina muistamaan jos siksi että vaikka heidän toimintansa oli väärin eikä itsessä ollut syytä ja kaikki johtuu heidän narsismistaan niin siltikin aina tulee miettimään että miksi hän toimi niin ja miksi juuri minuun kohdistettuna. Menee aikaa ja paljon oman päänsä sisällä opiskeluakin ennen kuin tuollaisesta toipuu edes lähes ehjäksi.
Aivan, onneksi pääsin eroon ja itse asiassa kun tuolla töissä ollessani oli pientä puhetta työsuhteen jatkostakin, niin silloin aloin ajatella että lähden täältä kyllä joka tapauksessa. Vaikka olisi vakipaikka irronnut, niin olisin lähtenyt silti. En yksinkertaisesti olisi voinut jatkaa töitä. Onneksi siis tuli kestettyä "vain" vuosi, mutta kyllähän tuo jätti hämilleen, kuten sanoit. Minua on ennen kiusattu koulussa, mutta itse asiassa edes se koulukiusaaminen ei ollut niin piikikästä ja jonnekin niin syvälle sattuvaa kuin tuon naisen ilkeily. Ja kiusaamista kesti kuitenkin monta vuotta, tuota ilkeilyä vain vuosi.. Silti pahempaa, vaikea edes käsittää.
Kuulostaa tutulta. Minuakin aikoinaan koulussa kiusattiin mutta ymmärtämättömille pikku kakaroille on helpompi antaa anteeksi kun he eivät ehkä tajunneet mitä tekivät ja ainakin suurimmasta osasta on kasvanut fiksuja ja terveitä aikuisia jotka osaavat käyttäytyäkin tänä päivänä.
Minulla on takana päin monta työpaikkaa joissa olen törmännyt juuri noihin narsisteihin jotka ovat tehneet työpäivistä yhtä helvettiä ja juurikin samanlaisia kokemuksia kuin sinulla niiden vanhempien naisten taholta. Että siksi juuri osasin jotain järkevää vastatakin. Kirjoitit juuri smanlaisia kokemuksia kuin itselläni on ollut. Yksikin viittä vaille eläkeläinen ihan vaan yhtäkkiä tokaisi kun oli jo hyvän aikaa arvostellut ja haukkunut aina jostakin että "Sinua en kyllä haluais pojalleni vaimoksi". Ikään kuin olisinkin tullut sinne iskemään miehiä enkä töihin. Iän puolesta en ollut uhka hänen miesystävälleen, niin hän keksi alkaa suojelemaan sitten jo aikoja sitten avioituneita ja perheen perustaneita poikiaan, joita en edes koskaan nähnyt.
Olen itse keittiöalan ihmisiä ja niissä ne pahimmat narsistit taitaa ollakin. Paljon akkoja ja kova kilpailu ja ikärasismi päällä. Minuakin on aina tytötelty eikä mitenkään hyvässä hengessä välttämättä. Minutkin on haluttu mieltää tietämättömäksi tytön hupakoksi joka ei tiedä eikä osaa mistään mitään. Ja jos tietääkin ja osaakin niin aina on löytynyt joku tärkeilijä jonka on pitänyt saada tietää ja osata vielä paremmin ja tullut isottelemaan sillä ja niitä kokemuksia on turhankin monesta paikasta ja toinen toistaan pahempia. Olen kuullut hoitoalan olevan toinen yhtä pirullinen työyhteisöltään.
Nykyään teen siivoustyötä ja todella pidän työstäni. Siinä ei tarvitse kokoaikaa olla nokakkain ja tehdä paritöitä ja varmaan ollut hyvää tuuriakin kun olen löytänyt vieläpä sellaisen työyhteisönkin jossa kaikki tulee toimeen kaikkien kanssa ikäluokista huolimatta. Eikä ole millään tavalla kateus, narsismi ja kilpailumieli rehottanut. Viimeisetkin työhalut olivat kadonneet ja ajattelin että karenssikin parempi kuin inhottava työpaikka ja että olinpa sitten kuinka loinen tahansa niin töihin en enää halua mennä. Mutta yllätyin positiivisesti kun tuossa työssä on mennytkin tosi mukavasti eikä ole tullut laskettua tunteja tai vahdattua kelloa siihen malliin että koska täältä pääsee pois. Päivät kuluneet turhankin nopeasti.
En kaipaa keittiöille enää ollenkaan koska parempi se on kuolla nopeasti ja vaivattomastikin kuin hitaasti ja kiduttamalla enkä suosittele alaa varsinkaan herkimmille ja kiltimmille joihin itsekin kuulun. Pitää olla kova pää tai omasta minuudestaankin luopuva tahdoton sätkynukke-robotti jos meinaa siellä alalla jaksaa henkisesti. Kaikilla toki omat mielipiteensä ja tämä on vain minun näkökulmani omasta kokemuksesta.
" Olen itse keittiöalan ihmisiä ja niissä ne pahimmat narsistit taitaa ollakin. Paljon akkoja ja kova kilpailu ja ikärasismi päällä. Minuakin on aina tytötelty eikä mitenkään hyvässä hengessä välttämättä. Minutkin on haluttu mieltää tietämättömäksi tytön hupakoksi joka ei tiedä eikä osaa mistään mitään. "
Kun luin tuon niin ajattelin että ei voi olla totta, miten tutulle kuulostaa. Tämä työpaikkani josta kerroin, oli siis keittiöllä. Minä en ole keittiöalan ihmisiä koulutukseltani, mutta olen "ajautunut" niihin töihin koska olen pikku hiljaa saanut kokemusta mm. tuon henkilöstövuokrausfirman kanssa. Juurikin tuota mitä kuvailit oli tällä työpaikalla ja ikävä henki monella muullakin keittiöllä jolla olen käynyt, mutta niille ei ole tarvinnut onneksi jäädä.
Olen myös siivonnut, tuo siivoaminen on joskus jopa ihan ok mukavan työparin kanssa tai itsenäisesti. Kuitenkin parissa siivousfirmassa missä olen ollut on ollut melko huono henki tiettyjen ihmisten välillä. Siivoojilla ollut keskenään jo muodostuneita ryhmiä ja ryhmän ulkopuolille jääjistä puhutaan paskaa. Varsinaista kiusaamista tai narsismia en kuitenkaan siivoustöissä huomannut ketään kohtaan.
"Olen kuullut hoitoalan olevan toinen yhtä pirullinen työyhteisöltään."
Paljon mahdollista. Itse aion ehkä joskus vielä hakeutua hoitoalalle, mutta ensihoitoon. Tiedä sitten millainen työilmapiiri vallitsee, kiire ja stressi tietysti on. Mutta kuitenkin työkavereina miehiäkin.
Ymmärrän että et enää kaipaa keittiölle töihin, mutta itse olen käynyt myös sellaisilla keittiöillä joilla on hyvä henki. Yleensä nämä koostuu 2-4 naisen henkilökunnasta eli pienempiä keittiöitä. Saa enemmän myös tehdä omaan tahtiin ja muihin tulee enemmän tutuksi. Itse voisin vielä tuollaisella keittiöllä työskennellä, mutta pomottavien narsistien parissa en.
Onpa kummallisen tökerön kuuloinen ja jotenkin irrallinen kommentti tuolta sinun entiseltä työkaverilta tuo ettei haluaisi poikansa vaimoksi. Tuohonhan olisi hyvä vastata että "En minäkään kyllä sinua anopiksi, onneksi niin ei tapahdu" mutta kunnon narsisti osaa yleensä laittaa ihmisen lukkoon, niin ettei tule sanottua.