pitääkö pensasmustikoista vai ei. Joka vuosi olen käynyt tämän kotikaupunkini alueella poimimassa ja eilen soitin olisiko vielä mahdollista. Poiminta on oikeastaan loppu, mutta sain luvan mennä rääppiäisiin eli hakemaan, mitä löytyy. Niinpä otin pari tuttua mukaan ja lähdimme. Marjoja oli harvakseltaan, mutta olivat isoja ja makeita. Kaksi meistä pitää, yksi ei näistä marjoista. Minusta niitä ei pidäkään verrata mustikkaan, parempi nimi olisi vaikka justikka.
Mikä lienee tällä palstalla suhde, jos kysellään
1943
51136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Ja taas tuli uusi aloitus.
Aikasti nopeastikin vielä.
Mikähän omena olisi omppu?, romppu, nomenainen...
Omenakin on super-foodia, kuten vanhemmatkin uutiset ovat kertoneet.
H.
Vastaapa kysymykseen, pidätkö vai et. Ootko maistanut?
"1943"
Ostin 250gr. jokunen vuosi sitten Viikin Prismasta, siellä on aina kesäisin kaupan ulko-puolella tyttösiä myymässä.
Alku-kesästä on Espanjaa ja Viroa. Myöhemmin myös koti-maista.
Pensas-mustikka on kiinteä, ilmeisesti ulko-näkö saa ne maistumaan lievästi oikeilta Mustikoilta.
Uutisten mukaan niiltä puuttuu se savun-sininen kalvo pinnalta.
Se mikä tekee oikeasta Mustikasta super-foodin.
En tule ostamaan toista kertaa.
Mutta kiva että löytyi uutisista taas aihe aloitukseen.
H.
Miksi käytät väli-viivaa?
"Viiva-viivi£"
Vähän sama kun komea ulko-näköni.
Huomion herättämiseksi.
Eikös vain toimikin hyvin? :)
H.
Vai komea???
"alan miehiä sanoisin"
Äiti-virtahevotkaan eivät ole koskaan väärässä? :)
H.
yhdyssanasääntöjen osaamattomuutta on helppoa peitellä luomalla oma "tyyli" missä ei oikeinkirjoituksella ole väliä
Onhan se yksi keino briljeeerata. PareNmin, kuin huonoNmin.
En ole maistanut ollenkaan pensasmustikoita....kuvitellut että ne kuitenkin ovat samanmakuisia kuin mustikat ..Pitääkin ostaa jos näen.
Nyt lienee myynnissä kotimaisia. Aikaisin kesällä on espanjalaisia ja saksalaisia. Ostan niitäkin, koska pidän näistä marjoista kuten yleensä marjoista.
Olen maistanut pensasmustikoista tehtyä likööriä, erikoisen mutta hyvänmakuista. Pensasmustikoita on harvoin myynnissä, mutta kun sattuu eteen täytyy maistella.
Täällä pohjoisessa kasvaa aromikkaampia marjoja, mausteita kuten myös porkkanoita kuin etelänmailla. Kokeilkaapa vaikka ohuita porkkasiivuja maustettuna sitruunalla ja valkosipulissa, nam. Tietenkin pitää olla maukkaita suomalaisia eikä etelän mauttomia.
Yhteen aikaan täällä etelässä sai erittäin hyviä pohjoisen nauriita. Mahtaako vieläkin saada pääkaupunkiseudulla, täällä ei ainakaan. Inarin kesänäni 1967 meillä jäi vahingossa yksi retiisi kasvamaan nauriin kokoiseksi ja luulin sen olevan puinen ja mauton. Se olikin mitä pehmein ja makein. Oikeastaan voisi olla yhden kesän retiisin viljelijänä Inarissa.
Josko olisi mahdollista saada sinulta aistinvarainen makustelun tulos, kun itse en ole moista maistelumahdollisuutta vielä saanut.
Aistinvaraisen arvioinnin kursseja olen pitänyt yliopistossa 1960-luvulla. Vertailin eilisen marjoja niihin, jotka yleensä olen poiminut satokauden alussa. Eiliset olivat makeampia, joten tulevaisuudessakaan en kiirehdä poimimaan. Pensasmustikka ei ole niin hapan kuin mustikka. Mielestäni se on parhaimmillaan kuumentamattomana esim. viilissä. Ei kannata pilata hyvää marjaa mehustamalla tai tekemällä hilloa.
Siksipä kysyinkin, kun olin täysin varma, että saan sinulta asiallisen ja hyvän vastauksen.
Kiitos siitä!! Pitääkin lisätä kauppalistaan, että ainakin maun saa.
Lisäänpä vielä.
Kirsikoita söin joskus kauan sitten Tukholmassa, olivat aivan ihanan hyvän ja makean makuisia.
Nyt vasta ostin turkkilaisia kirsikoita L-kaupasta . Eivät oikein maistuneet miltään, hyvältä ainakaan.
Ehkä noissa kirpeämmissä pensasmustikoissa on hieman hyvän kirsikan makua.
Kuinkahan harvinaiseksi mesimarja on käynyt?
Muutaman olen joka vuosi löytänyt. Tänä vuonna en yhtäkään, en edes ole nähnyt varsia.
Pensasmustikoissakin on eri makuja.
Sekin pitää paikkansa. Muistin edellisiltä poimintakerroilta, että toista lajiketta kasvaa alueen reunassa. Kävin sielläkin ja havaitsin, että suurin osa marjoista oli raakileita. Kypsät ovat maultaan kirpeämpiä kuin alueen valtalajike. Oikeastaan pidän enemmän siitä mausta, mutta ei kannattanut poimia, koska kypsiä oli niin vähän.
Espanjassa ostin paikallisia, saksassa paikallisia, ranskassa espanjalaisia, suomessa en osta, täällä metsässä parempia mustikoita.
Espanjalaisia mansikoita joskus täällä tullut ostettua.
Valtavia, mauttomia, ehkä koristeluun käyvät.
Mauttomia ne on suomalaisetkin mansikat, siis jos raakana poimitaan ja lähetetään Espanjaan syötäviksi. Paikanpäällä oikeaan mansikka-aikaan on Espanjassa mansikat niin maukkaita, että meinaavat kielen viedä mukanaan.
Varmasti onkin, mutta mansikka on helpompi kärrätä tänne, kuin kuskata syöjä paikan päälle naitiskelemaan.
nautiskelemaan.
hih, toki samalla reissulla voi tehdä molempia :)))
Kuten jo totesin nämä kaksi marjaa pitää pitää erillään. Tuttavani olivat Dublinissa ja hotellissa myytiin iltapalaksi marjapakkauksia, joissa oli pensasmustikoita, mansikoita ja vadelmia. Mahtaako marjamaa Suomessa olla moisia tarjolla?
Luulin, että vain suomalaiset ja ruotsalaiset mansikat ovat hyviä. Kävin Lontoossa ja siellä valintamymälässä myytiin aukiolon viimeisenä tuntina mm. mansikoita 90 %:n alennuksella, olivat Kentistä. Hyviä olivat, herkuttelimme joka ilta.
"Fresas con crema"
Ja mainos jatkuu....
H.
Pensasmustikka muistuttaa kovasti juolukkaa.
Niitä syödessä ei saa edes suutaan mustaksi.
justikka olisi ihan hyvä nimi
Muistaakseni se onkin näiden kahden marjan risteytys.
Olettekos koskaan maistaneet mustaa mustikkaa? Olen niitä joskus harvoin nähnyt luonnossa. Ovat hieman makeampia kuin sininen mustikka.
Pensasmustikkaa en ole koskaan maistanut.
Lapsuudessani niitä sanottiin papin mustikoiksi. Silloin tällöin niitä näkee, poimin tavallisten joukkoon.
Tänään oli itä-Helsingissä myynnissä puolalaisia pensas-mustikoita 6ecua litra. Seurasin vain katseella.
Puolalaisista vadelmista on varoitettu, ne pitää kuumentaa 90 asteeseen, lie sama noiden pensasmustikoiden suhteen. Ja silloinhan niitä ei noin vain napostella.
Olen maistanut, mutta en oikein pitänyt. Ehkä vaatii parempaa maistattelua, että makuun tottuu..
Toivottavasti makukokeilusi jatkuvat.
pensasmustikka on mauttomampi, sopii kuitenkin hyvin moneen leivontaan kiinteämmän koostumuksensa ansiosta
ravintoarvotkin lähes samat, hiilihydraatteja omassa metsämustikassamme on vähemmän, joten linjoistaan huolehtivalle se sopinee paremmin
Moni mahtaa mustikoilla lihoa.
Karhu ainakin.
En ole tutustunut viljeltyihin mustikoihin, saskatonian marjoja maistelin ja en oikein ihastunut niittenkään makuun, mitä lie pihlajan ja minkä muun marjan sekoitus, samoin marja-aronian marjat maistuvat jotenkin pihlajan marjoille, eli mieluummin yritän haalia aitoja alkuperäisiä kuin jalostettuja. Kaikissa jalostetuissa marjoissa kun maku mietonee kuin esim. puutarhavaapukoissakin tekee.
Noista mainitsemistasi marjoista en minäkään pidä, en myöskään variksenmarjoista. Linnut pitävät saskatonian marjoista.
Mustikkapalsta , mutta kysyn silti puolukoista, joko olette keränneet tai nähneet myynnissä?
Viikolla kuulin radiosta, että jossain oli ollut jo tarjolla. Nekin kypsyvät normaalia aiemmin.
punaisia täällä jo ovat, eivät kuitenkaan vielä poimintakypsiä
Syyskuun lopulla aikaisintaan menen puolukoita poimimaan. Mieluimmin vasta jälkeen ensimmäisten yöpakkasten. Vasta sitten ne saavat hyvän aromin ja ovat mehukkaita.
Meillä on loma-asunnon rinteessä muhkeita raakileita. Ne saavat muodostaa kunnon aromin, ei tarvitse pelätä, että joku poimii raakileena, kun ovat ihan asunnon vieressä. Tällä alueella oli ennen myös paljon mustikkaa, mutta nyt puolukka on saanut yliotteen. Mahtavia olivat siellä mustikatkin kaksi viikkoa sitten.
Tänä kesänä näyttää tulevan paljon vähemmän puolukoita näille seuduille kuin viime vuonna. Menin viime syksynä melko myöhään katselemaan olisiko jäänyt jotain muiden jäljiltä. Yllätys oli suuri, kun ihan metsätien vieressä oli vaikka miten paljon. Kävin useaan otteeseen poimimassa.
Kävin taas metsässä poimimassa kohtalaisen saaliin meikämustikoita. Sen verran niitä kesäisin tulee kerättyä ettei tarvitse turvautua pensasmustikoihin.
Mulla on kumpiakin, käytän eri tarkoituksiin. Yksi nuorista piti kesän läksiäiset loma-asunnolla. Nuoria oli koolla kymmenkunta, suurin osa poikia. He löysivät mahtavat mustikat ja olivat haltioissaan. Poimivat parikymmentä litraa ja vielä kuulemma jäikin. Huomenna tarkistan asian, matkaa on 200 km.