Soitinnus ja orkestraatio

Unohdetaan kontrapunkti ja fuuga hetkeksi. Toisaalta, koska kysessä on Beatles-palsta, on syytä selittää näinkin normaalit ilmaisut: Kontrapunkti eli siis se, että ei ole pelkästään melodia ja sitä säestävät soinnut ja äänet, vaan on useita itsenäisiä, sekä rytminsä että melodiansa puolesta omalakisia sävelkulkuja (jopa yli 10 eri melodiaa), jotka soivat päällekäin ja muodostavat siten musiikillisen kompositon. Tämän tyylin mestari oli barokin nero, Johann Sebastian Bach, jolta voitte aluksi kuunnella vaikka Toccata and Fuguen, jos ette jaksa millään mitään uutta omaksua (mikä on yleensä tyypillistä samoja äänitteitä vuosikymmenestä toiseen jankkaaville pop-faneille).

Ja unohdetaan myös harmoniat (soinnutus), melodiat (teemat, motiivit, sävelmät), rakenne (muoto), rytmi, dynamiikka, tempo...

Nyt mietitään hetki vain ja pelkkää soitinnusta, eli sitä, mitä soittimia on käytetty ja miten niille on sävelletty yksilöllisesti, ja miltä satsi kuulostaa, kun äänet yhdistetään.

Kuten tiedämme, instrumentaalisävellyksiäkin voi tuottaa pelkälle pianolle (tai kahdelle pianolle, kts. esim. Mozartin kahdelle pianolle tekemä sonaatti tai kokonainen konsertto, tai Bachin vastaava teos). Tai sitten voi tuottaa pelkälle viululle, huilulle, soolosellolle, pelkälle oboelle jne.

Tai sitten voi tehdä kamarimusiikkia: neljälle eri äänialan jousisoittimelle (eli jousikvartetolle, jonka säestämä simppeli nuotti on tehty popissa esim. Yesterdayhin), jousikvintetolle, jousitriolle, jousioktetille, tai puhallinorkesterille, tai pianolle, huilulle ja alttoviululle, tms. jne.

Eli vaihtoehtoja piisaa: Kamarimusiikkia on myös laulut, joissa on piano ja ihminen laulamassa klassisella tekniikalla (Schubert, Schumann, Brahms).

Sitten on itse orkesterimusiikki, läntisen musiikin kuningaslaji. Bachin ja Händelin orkkamusa on jo kovaa valuuttaa. Samoin Haydnin ja Mozartin jo suuremmalle orkesterille laaditut sävellykset (Haydn, ihmemies, kirjoitti yli 100 tutustumisen arvoista sinfoniaa!) ovat historian pääteoksia. Mutta varsinaisesti vasta suurorkesterien (romantiikka) kasvaessa musiikki sai tietynlaista herooisuutta (kts. Beethoven, Brahms, Mahler, Wagner ja sadat muut).

Luulisi, että tietäkin - kun kerran musiikinystäviä kovasti sanotte olevanne - kiinnostasi venäläinen, ranskalainen ja saksalainen romanttinen orkesteritaide, joka vei orkestraatiota huomattavasti hienostuneempaan ja jännempään suuntaan. Miettikää: Berlioz, Stravinski, Debussy, Ravel, Prokofiev, Tsaikovski, Mahler, Wagner! MIETTIKÄÄ HEITÄ!

Myös Mozart kuuluu ihmeellisenä poikkeuksena suurimpiin koskaan soitinnustaidetta luoneeseisiin säveltäjiin. Poikkeus hän on, koska kukaan muu aikalaisensa ei tehnyt yhtä herkkävaistoista orkestraatiota. Hänen pianokonserttonsa ovat huippuluokkaa soitinten taivasta tavoitellessaan.

Unohtakaa jo se kulunut ja ei kovin kummoinen Beatles. Mozartista, Bachista ja romantikoista löydätte maailman kauneimmat äänet, joita on koskaan sävelletty - ja sellaista soittimille kirjoittamisen taituruutta, jota ei voi missään olosuhteissa tavata kuuntelemalla Beatlesia, Dylania, Kinksiä, Dream Teatheria, Abbaa, Madonnaa tai muuta kevyttä kenttämusaa.