MTV3: Perussuomalaisten vaasalaisvaltuutettua epäillään parituksesta
Perussuomalaisten vaasalaista kaupunginvaltuutettua epäillään parituksesta, kertoo MTV3:n uutiset. Asia liittyy KRP:n torstaina julkistamaan laajaan paritustutkintaan.
Keskusrikospoliisi tiedotti torstaina laajasta paritustutkinnasta, joka levittäytyi eri puolille Suomea. MTV3:n uutisten tietojen mukaan tähän tutkintaan liittyen on tullut esiin myös Vaasan haara, johon olisi sotkeutunut perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu. MTV3 uutisoi, että epäiltyjä on yhteensä kolme, ja että valtuutettu olisi ollut pidätettynä asian vuoksi alkukesällä.
KRP:n tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen myöntää, että paritustutkimukseen liittyy myös Vaasan haara. Tämä tutkinta on kuitenkin vielä kesken, eikä Tuominen vahvista epäiltyjen henkilöllisyyksiä. Tuomisen mukaan kyseessä on yksi asunto, joka on ollut parituskäytössä tämän ja viime vuoden aikana. Epäilty rikos on joko törkeä paritus tai paritus.
Yle Pohjanmaan tavoittamalle perussuomalaisten kansanedustajalle, myös kaupunginvaltuutettuna toimivalle Maria Tolppaselle uutinen tuli aivan puskista. Hän ei tiedä, ketä epäilyt koskevat. Tolppasen mukaan jos kyse on parituksesta, asia on erittäin vakava. Tolppasen mukaan parituksessa on aina kyse myös ihmiskaupasta, ja perussuomalaiset tuomitsee molemmat rikokset.
Vaasan perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Matti Vahtera sai tiedon asiasta perjantaina. Hänen mukaansa asia aiheuttaa varmasti keskustelua ryhmän sisällä. Asia on Vahteran mukaan niin vakava, että jos epäilyt todistetaan oikeiksi, niin niihin ei voi suhtautua kyseisen valtuutetun kohdalla löysästi.
http://yle.fi/uutiset/mtv3_perussuomalaisten_vaasalaisvaltuutettua_epaillaan_parituksesta/6781202
Perussuomalaisten vaasalaisvaltuutettua epäillään parituksesta
22
281
Vastaukset
- juopoin persu
ei voi pitää paikkansa sillä me persut ollaan homoja
- Niin mutta...
..eihän tarvitse olla itse hetero jos järjestää heteroille persettä? Persuhomo voi toimia parittajana ja varmaan toimiikin.
- Persbisnes
Ovatko suomalaiset satasen akat liian kalliita persuille? Venäläisiä naisia ruvetaan markkinoimaan rahapulassa.
Perussuomalaiset - lahjomaton voima
Pitäisikö sittemlin todeta että,
Perussuomalaiset - parittava voima
http://www.vaasanperussuomalaiset.fi/- Timon sirkuspellet
Ei päivää ilman...
- Ihmiselle persu
"Tolppasen mukaan parituksessa on aina kyse myös ihmiskaupasta, ja perussuomalaiset tuomitsee molemmat rikokset."
Ilmeisesti ihan kaikki persut eivät ole ihan samaa mieltä, jos kerran epäilty on persujen ryhmästä. Mikä ihme vetää rikollisia juuri persuihin? Esimerkiksi mopokerholaiset tuntuvat viihtyvän hyvin persujen kanssa eikä Soinilla tunnu olevan mitään sitä vastaan, että nämä rikollisporukat liikkuvat puolueen liepeillä. - soinisutkimuksia
Perussuomalaiset ovat kristillissiveellinen puolue. Vaasan tapahtumat sen todistavat ja myös uusimmat gallupit antavat tälle näkemykselleni täyden tuen.
isä timo - satasen akka
Voi hyvänen aika!
- kaikki persut ovat
homoja
- pallipesistä
Voisiko siellä Vaasassa järjestää ensi viikonloppuna majavaviikonlopun kun noi naiset ei meitä persuja kiinnosta ?
- soini vaivautuu
kentä riveihin vain saadakseen homo seksiä
- K. Kyseleväinen
Tööppis väittää, että homous tarttui baarin miestenvessan ovenkahvasta ja paheni, kun hän näki kaupan ikkunassa homolehden? Töppis ja Putin siis samoilla linjoilla?
- kunnon persu
me ei siedetä homoja. oli muuten ihana viikonloppu persupoikain kanssa
- perssun ykkösaviisi
on tuo miestenlehti Kalle.Joka numerossa on mukana tuhti jytkypaketti,oilein erikoisliitteenä....
- kunnon persu
kallen homo-osio on ihana
- satasen akka
Oho! Sitäkö se "Iso Jytky tulee!!!" -tarkoittaakin perSSupoikien kesken?? Voi hyvänen aika!
- menikö parituksesta
saadut tulot soinisäätiön pohjattomaan laariin
- vain epäillään..
Demuja tuomittu huumekaupasta, ihmisryöstöstä ja monesti talousrikoksita!
- ex persureikä
Jaksoit taas muistella demareiden vuosien takaisia rötöksiä. Persuilta löytyy näitä tuoreitakin rötöksiä lähes päivittäin jopa viimeisimmän viikon ajalta. Persuilla näkyy olevan hyvin valikoiva muisti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885081- 141731
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631616Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91433Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501137Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 192932
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7800