Otsikko kertookin jo kaiken, oikeastaan asian ytimen, en siis voi saada lapsia, vaikka niitä niin haluaisinkin.
Miehen kanssa yritetty lasta jo monta kuukautta, tuloksetta. Lääkärilläkin käyty ja sanoivat että en ole "tarpeeksi hedelmällinen", jotain tuon tapaista, en muista kunnolla, olin niin shokeeraavassa tilanteessa, kun lääkäri totesi, etten vain pysty tulemaan raskaaksi. Asiaa ei yhtään helpota se, että hyvät ystäväni, joille minulla on jo vuosien ajan ollut hyvä suhde, sanovat, että kun olen lapseton, olen myös onneton. Kahden lapsen omaava siskoni sanoo joka kerta että voi kun hänen elämänsä oli niin merkityksetöntä ennen lapsia. Oma äitinikin on selvästi harmissaan siitä, ettei voikaan ryhtyä haluamakseen Mummiksi, sillä voivottelee kerta toisensa jälkeen, että hänestä olisi niin mukavaa saada lapsenlapsi. Tämä tietysti loukkaa minua, enhän mä sille mitään voi etten vain voi kasvattaa lasta sisälläni.
Mieheni myös vannoittelee minulle kaiken aikaa, ettei häntä haittaa vaikka en voi tuottaa hänelle jälkeläisiä mutta kyllähän mä mieheni tunnen, hän on selvästi harmissaan siitä, että hänen oma vaimonsa on ns. "epäkypsä".
Adoptiota ollaan mietitty, mutta en osaisi omistautua vieraalle lapselle yhtä hyvin kuin omalle lapselleni, jonka sentään olisin kasvattanut sisälläni ja vielä synnyttänyt sen. Joten adoptio ei siis ole enään listassamme. Keinohedelmöityskään ei tunnu oikealta.
Jatkuvassa vauvakuumeessa elelen, ja koitan saada itseni vakuuttumaan siitä, että en ole epänormaali, tai mitenkään vähempiarvoinen kuin muut, tämä on tietenkin vaikeaa tälläisessa ilmapiirissä.
Olen ihan onneton, ja tuntuu että olisin yksin, kaikki ovat lapsettomuuttani vastaan ja piilosyyttävät minua siitä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä tutkimuksia sinulle on tehty? Kauanko olette raskautta yrittäneet? Onko miehesi sperma tutkittu?
Jos siskollasi on kaksi lasta niin eikös äitisi silloin ole jo tuplamummi?
Jo monta kuukautta?! Olette siis aloitelleet lapsen tekoa ja heti kääntyneet lääkärin puoleen? Mikään lapsettomuuden syy ei ole sellainen, ettei ole "tarpeeksi hedelmällinen", mitä sinulta on tutkittu?
Kai nyt kaikki tästä jo huomaavat, että tämä aloitus on provo:
"Kahden lapsen omaava siskoni sanoo joka kerta että voi kun hänen elämänsä oli niin merkityksetöntä ennen lapsia. Oma äitinikin on selvästi harmissaan siitä, ettei voikaan ryhtyä haluamakseen Mummiksi, sillä voivottelee kerta toisensa jälkeen, että hänestä olisi niin mukavaa saada lapsenlapsi. "
Kyllä avaaja, sinä olet epänormaali, kun keksit joka päivä näitä juttujasi.