Islamistit estävät lasten poliorokotukset Somaliassa

Sisällissodan riepottelemassa Somaliassa kärsitään nyt poliosta. Maassa on tähän mennessä löydetty jo yli 105 poliotartuntaa.

Noin 600 000 lapsen arvioidaan oleman ilman rokotetta. YK:n mukaan heidän rokottamisensa on ollut hankalaa etenkin maan etelä- ja keskiosissa, missä hallitseva islamistijärjestö al-Shabaab on estänyt lasten rokotukset.

YK:n mukaan avustustyöntekijöillä on ollut muun muassa vaikeuksia päästä alueelle.

Avustustyöntekijät ovat raportoineet lisääntyneistä hyökkäyksistä henkilökuntaansa kohtaan Somaliassa. Torstaina Lääkärit ilman rajoja -järjestö päätti lopettaa kaiken toimintansa maassa yli 20 vuoden jälkeen. Syyksi se kertoi lisääntyneen turvattomuuden.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Suvaitsevaisuus kirjoitti:

Sisällissodan riepottelemassa Somaliassa kärsitään nyt poliosta. Maassa on tähän mennessä löydetty jo yli 105 poliotartuntaa.

Noin 600 000 lapsen arvioidaan oleman ilman rokotetta. YK:n mukaan heidän rokottamisensa on ollut hankalaa etenkin maan etelä- ja keskiosissa, missä hallitseva islamistijärjestö al-Shabaab on estänyt lasten rokotukset.

YK:n mukaan avustustyöntekijöillä on ollut muun muassa vaikeuksia päästä alueelle.

Avustustyöntekijät ovat raportoineet lisääntyneistä hyökkäyksistä henkilökuntaansa kohtaan Somaliassa. Torstaina Lääkärit ilman rajoja -järjestö päätti lopettaa kaiken toimintansa maassa yli 20 vuoden jälkeen. Syyksi se kertoi lisääntyneen turvattomuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu