Kulttuuri kukoistaa pienessä Hartolan kunnassa, jonne Heinolan entinen kulttuurisihteeri "savustettiin" Saija Jäppiselle tilaa tehtäessä. Heinolan entinen kulttuurisihteeri perusti Hartolaan maineikkaan Maila Talvio -salongin, jossa suurenmoinen juhlanäyttely.
Pieni Hartola Itä-Hämeessä on suurenmoinen poikkeus. Kunta on ylläpitänyt kesäisin nykytaiteen galleriaa Itä-Hämeen kartanomuseon vanhimmassa päärakennuksessa jo 30 vuotta. Näyttelytoimintaa hoidetaan osana sivistys- ja kulttuuripalveluja. Vanha Koskipään kartano on kunnostettu taiteen tilaksi, mutta hienovaraisin muutoksin, kunnioittamalla rakennuksen arkkitehtuuria ja eri aikakausien luonnetta. Ympärillä kukoistava Itä-Hämeen museon puutarha on säilytetty 1850-luvun asussaan. Aluetta rajaa rauhallisesti Päijänteeseen laskeva Tainionvirta. Kesän 2013 näyttely Maila Talvio salongissa on runsaudensarvi. Mukana on yhteensä 17 taiteilijaa.
Miten sitten Heinolassa? Kun osaava kulttuurisihteeri savustettiin Hartolaan ja Jäppinen valittiin kulttuurisihteeriksi (entisenä Siwan kassana ja Kaattarin opissa) niin Heinolassa ryhdyttiin lopettamaan kaupungin taidemuseota. Heinolalaiset perustivat nopeasti "Taidemuseon ystävät ry", joka sai Jäppisen hankkeen estettyä, kuten sai myös estettyä galleria Lambertin muuttamisen kulttuuritoimistoksi. Heinolan asukkaat ovat onnistuneet pelastamaan sekä Taidemuseon että Galleria Lambertin Jäppisen täystuholta.
Heinolassa kulttuuritoimea on hoidettu Jäppisen toimiessa osastopäällikkönä siten, että paikallinen kulttuuri on ilman kaupungin tukea ja toimii talkoovoimin kun taas Jäppisen "kesäteatteritoiminta" vie kaikki kaupungin kulttuuritoimen määrärahat.
Edellä oleva taustatieto on hyvä tietää, kun käydään takastelemaan Itä-Hämeen 16.8. (Ilmari Hiltusen) artikkelia kaupunginhallituksen päätöksestä "Jäppisen USAn matkassa ei epäselvyyksiä". Markku Lukkarisen (pahe) aloitteesta kaupunginhallitus (Sanna Karppisen toimiessa puheenjohtajana) selvitti, että Jäppisen matkassa ei ole epäilyille tilaa. Jäppinen itse kysyy valtuutettu Lukkariselta "Onko tämä todella se tapa, jolla hän hauaa viedä eteenpäin tätä kaupunkia?"
Toivottavasti aloitteen tekijä (Lukkarinen, pahe) ja pahe-ryhmä, jonka piti olla muutos (nepotismissa, ja hyvä veli -rakenteiden korruptiossa) selvittävät Jäppisen ulkomaan matkan (musikaalien katsomiseksi?) loppuun asti ilman että Jäppisen annetaan hyökätä kaupungin palkollisena valtuutetun kimppuun.
"Jäppinen on vuonna 2007 käynyt Heinolan kaupungin palveluksessa katsomassa New Yorkissa erilaisia musikaaleja, jotka voisivat sopia Heinolan kesäteatteriin", on selvitetty kaupunginhallitukselle.
Siwan kassana toiminut kulttuurisihteeri lähti New Yorkiin etsimään Heinolan kesäteatteriin NEW YORKISTA musikaaleja? Musikaaleja tiedustellaan Suomessa näytelmän välitystoimistoista, jotka hoitavat näytelmien ja musikaalien välityksen. Läksikö Jäppinen NYKKIIN tutustumaan alkukielellä musikaaliuutuuksiin, Suomessa ennen esittämättömiin? Heinolan kesäteaterilla ei ole mitään mahdollisuuksia tuottaa musikaalia New Yorkista Heinolaan, se pitäisi olla Kaattarin ja Jäppisen tiedossa. Oliko Jäppisen mies Eero Saarinen, joka ohjaa ja näyttelee Jäppisen kesäteatterissa myös mukana?
Entä mitä esityksiä Jäppinen NEW YORKista Heinolaan löysi?
2007 kesäteatterissa esitettiin Lainahöyhenissä, sitten Housut pois, seuraavaksi Piukat Paikat, Guys & dolls, Ranskalainen pyjama, Munaako Herra ministeri ja Diivat (2013). Yksikään esitys ei löytynyt Jäppisen New Yorkin matkalta ja oliko Saarinen mukana Jäppisen musikaalin hakumatkalla kaupungin laskuun?
Ohjelmapalvelu Oy oli kaupungin tytäryhtiö, joka teki konkurssin eikä ihme, jos Kaattari antoi luvan kesäteaterimusikaalin hakemisesta New Yorkista. Kaattarin hallinnoidessa kesäteatteria Ohjelmapalvelun kautta, kauunki ei maksanut kiinteitä kuluja kuten Jäppisen hallinnoidessa?
Kuntalaki sanoo, että kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Kuntakonsernin päätöksenteosta lienee määräykset kaupungin johtosäännössä? Että voiko kulttuurisihteeri tehdä musikaalinhakumatkan New Yorkiin?
Tytäryhtiö siis maksoi lentomatkan ja ulkomaanpäivärahan? Jäppinen itse maksoi muut menot? Voiko Jäppisen sanaan "toien käden tiedon antajana" luottaa?
Voiko Jäppisen New Yorkin matkakulut tarkistaa Ohjelmapalvelun kirjanpidosta?
Jäppisen kysymykseen, onko tämä todella se tapa, jolla Lukkarinen haluaa viedä eteenpäin tätä kaupunkia? On helppo vastata, KYLLÄ SE ON YKSI TAPA ja ehkä jopa ainoa tapa nepotistisessa Heinolassa, jossa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Hidlen on todennut "minulle ette kuitenkaan mitään mahda" ja että "tytärtään on kohdeltu huonosti", kun tämän Lontoon matka ja pakettiauton osto torpattiin.
jatkuu
Hatunnosto Lukkariselle - kaupunginhallituksen vastaus ei riitä
32
609
Vastaukset
- Epäselvyyksiä on
Epäselvyyksiä on
jatkuu
Kaupungin kehitystä ja kulttuuritoimen kehitystä viedään eteenpäin, jos kaupungin rahoista ei toteuta kaikkia Raili Hildenin tyttären vaatimuksia, kuten että
- Taidemuseon toiminta lopetetaan
- Galleria Lambert muutetaan kulttuuritoimitoksi kesäteatterin lipunmyyn vuoksi
- kulttuuritoimisto siirretään Heinolan kaupungin edustustilaan
- WPK-talon pihaan rakennetaan miljoonan euron uudisrakennus, koska kulttuuritoimiston tulee sijaita kesäteatterin lipun myynnin vieressä
- kulttuuritoimistossa ympäri vuoden on myymässä 3,5 palkattua työntekijää kesäteatterin lippuja, kun taas taidemuseossa on akuutti henkilöstöpula, mikä estää näyttelyiden pitämistä.
Paikallinen kulttuuritoiminta eli noin 20 kulttuurijärjestöä saavat kaupungilta kulttuuritoimen tukea noin 20 000 euroa vuodessa (Jäppisen esityksestä). Järjestöt maksavat saamansa kaupungin tuen takaisin kaupungille tilavuokrina. Käytännössä paikallinen kulttuuri jää ilman Heinolassa ilman kaupungin tukea.
Kulttuuritoimiston tilan vuokra on vuodessa 20 000 euroa, vaikka kaupungilla olisi omia tiloja, jotka eivät kuitenkaan Jäppiselle kelpaa, koska kesäteatterin lipunmyynnin vuoksi tarvitaan torin reunalta kallein liikepaikka.
Eikö valtuutettujen pitäisi selvittää kesäteatterin kirjanpito ja pikkuteatterin anniskelun? Onko kesäteatteri ja ravintola pikkuteatteri kaupungin omaa toimintaa, Jäppisen bisnestä vai kaupungin tytäryhteisö? Miten kesäteatteri voi toimia siten, että kaupunki maksaa kulut ja Jäppinen päättää tuottojen käytöstä? Siinäpä valtuutetuille selvitettävää, jotta kaupunkia voitaisiin viedä eteenpäin.
Kesäteatteri on Heinolassa "musta aukko" joka on syönyt paikallisen kulttuurin ja jonka avulla nepotismi Heinolassa kukoistaa. Saija Jäppinen on kulttuuritoimen ja kesäteatterin johtaja oltuaan ensin Siwan kassana ja Kaattarin opissa. Olisiko Jäppinen lähtenyt myös Lontooseen katsomaan erilaisia musikaaleja Heinolan kesäteatteriin, kun kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara matkansa torppasi? Kun kaupunginjohtajaksi nousi Jäppisen entinen esimies Pirjo Hepo-oja, niin Jäppisen ulkomaanmatkat mahdollistunevat? Mikä ettei, kun kesäteatteri ja "kaupungin eteenpäin vienti" Heinolassa vaatii Jäppisen ulkomaanmatkoja "musikaaleja kasomassa" ja kaupunginhallitus toteaa, että "ei epäselvyyksiä".- Ei luottamusta herätä
On harvinaisen epämääräinen selvitys Hepo-ojalta. Ei tule riittämään, poistamaan epäilyksiä.
- Jäppisen musikaalit
Oliko Jäppisen mies, Eero Saarinen, myös New Yorkissa musikaaleja kesäteatteria varten katsomassa? Kuka maksoi Saarisen matkan, jos oli Jäppisen matkaseurana? Montako kultturisihteeriä Suomessa käy ulkomailla kunnan kesäteatteriin musikaaleja katsomassa? Heinolassa erikoista kesäteatteri, kun kulttuurisihteeri käy New Yorkissa musikaaleja teatteriinsa katsomassa, kun kaupunki maksaa lennot, kuka maksaa päivärahat? Ohjelmapalvelu, kaupungin tytäryhtiö, hyväksyy matkan/matkat Jäppiselle ja miehelleen? Kun veronmaksajien rahoilla katsotaan New Yorkissa musikaaleja ja kun valtuutettu tekee asian selvittämiseksi aloitteen, on se kulttuurisihteerin mielestä kiusantekoa. Kiusantekoa on, jos väärinkäytöksiä ei selvitetä ja verorahoja tuhlataan ulkomaan matkoihin, ensin New York, seuraavaksi Jäppinen halusi lähteä Lontooseen (musikaaleja katsomaan?) olisiko seuraavina musikaalien katsomispaikoinna olleet kenties Pariisi, Berliini ja ehkäpä Moskova? New Yorkin kaikki kustannukset selvitettävä tositteista.
- lontoo vol2
Ne kävi jo kerran lontoossa, 2 v sitten: Pirjo, Saija ja Eero :).
- Hyi Hepo-Oja
lontoo vol2 kirjoitti:
Ne kävi jo kerran lontoossa, 2 v sitten: Pirjo, Saija ja Eero :).
Nyt pitää panna loppu koko kesäteatteribisnekselle. Se taitaakin olla Hepo-Ojan ja Jäppisen matkailubisnes. Sepä se tietysti suututtikin Hildeenskän, kun Rinnevaara huomasi homman laittomuuden ja älyttömyyden. Kehtaavatkin kupata meitä veronmaksajia. Ja vielä vakinainen kaupunginjohtaja pitäisi tuollaisesta tuhlarista tehdä.
- Tilit tarkastettava
lontoo vol2 kirjoitti:
Ne kävi jo kerran lontoossa, 2 v sitten: Pirjo, Saija ja Eero :).
Hyväksyikö kulttuurilautakunta matkan tai sivistystoimenjohtaja Pirjo Hepo-oja ihan itse? Tekikö viranomaispäätöksen, että Pirjo, Saija ja Eero lähtevät Lontooseen "musikaaleja" kesäteatteria varten katsomaan? Onko kaupungin johtosäännössä määräys, että musikaaleja voidaan kaupungin laskuun käydä katsomassa.
Heinolan kulttuuritoimi on Suomen erikoisin. Erilaisuus johtuu siitä, että kulttuuritoimen johtajan on kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Hildenin tytär ja kaupunginjohtajana Hildenin tyttären entinen esimies, sivistystoimen johtaja Pirjo Hepo-oja. Joten Heinolassa kesäteatterimusikaali toimii siten, että kaupunki maksaa kulut ja Jäppinen pättää mihin tuotot käytetään, kuten esimerkiksi omaan ja miehensä Eero Saarisen palkkoihin. Saarinen vuoroin ohjaa ja vuoroin näyttelee Jäppisen teatterissa. Toinen kummallisuus on pikkuteatteri, joka hoitaa kesäteatterin anniskelun, että kenen laskuun pikkuteatterin alkoholiostot menevät (budjetoitu tuleville vuosille yli 40 000 euroa/vuosi?). Kolmas kummallisuus on se, että Jäppinen (entinen Siwan kassa) käy ulkomailla katsomassa kaupungin laskuun musikaalleja kesäteatteriä varten kielitaidottamana. Neljäs kummallisuus on se, että Helsingistä tuodaan näyttelijät esityksiin, joille maksetaan valtavan suuret palkkiot, jopa tuhansia euroja pienen pienestä sivuosasta. - sdfdgdfhgsdf
Tilit tarkastettava kirjoitti:
Hyväksyikö kulttuurilautakunta matkan tai sivistystoimenjohtaja Pirjo Hepo-oja ihan itse? Tekikö viranomaispäätöksen, että Pirjo, Saija ja Eero lähtevät Lontooseen "musikaaleja" kesäteatteria varten katsomaan? Onko kaupungin johtosäännössä määräys, että musikaaleja voidaan kaupungin laskuun käydä katsomassa.
Heinolan kulttuuritoimi on Suomen erikoisin. Erilaisuus johtuu siitä, että kulttuuritoimen johtajan on kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Hildenin tytär ja kaupunginjohtajana Hildenin tyttären entinen esimies, sivistystoimen johtaja Pirjo Hepo-oja. Joten Heinolassa kesäteatterimusikaali toimii siten, että kaupunki maksaa kulut ja Jäppinen pättää mihin tuotot käytetään, kuten esimerkiksi omaan ja miehensä Eero Saarisen palkkoihin. Saarinen vuoroin ohjaa ja vuoroin näyttelee Jäppisen teatterissa. Toinen kummallisuus on pikkuteatteri, joka hoitaa kesäteatterin anniskelun, että kenen laskuun pikkuteatterin alkoholiostot menevät (budjetoitu tuleville vuosille yli 40 000 euroa/vuosi?). Kolmas kummallisuus on se, että Jäppinen (entinen Siwan kassa) käy ulkomailla katsomassa kaupungin laskuun musikaalleja kesäteatteriä varten kielitaidottamana. Neljäs kummallisuus on se, että Helsingistä tuodaan näyttelijät esityksiin, joille maksetaan valtavan suuret palkkiot, jopa tuhansia euroja pienen pienestä sivuosasta.Tällä tavalla korruptio kasvaa ja juurtuu. Saadaan virkapaikka ilman ansioita, äidin avulla. Opitaan siihen, että saa tehdä, mitä haluaa; äiti auttaa ja kaupunkilaisille ei kerrota yksityiskohtia, vaikka heidän varoillaan törsätään. Onkohan nuo lomamatkat Lontooseen ja USA:aan heille viime vuosien idea vai ovatko he harrastaneet sitä paljonkin? Ehkä kassatyttö yrittää lopulta treenautua "kulttuurihenkilöksi" matkustelemalla ja katselemalla musikaaleja maailmalla - siis vaikka ei ymmärtäisi kielestä kuin alkeet. Mitä useammin tällainen sallitaan, sitä sitkeämmässä se alkaa istua noiden hyväksikäyttäjien nupissa. He pitävät virkaa, johon heidät on sukulaissuhteilla nimitetty, oikeutenaan, ja perustamaansa kesäteatteria omana yrityksenään, jonka kulut maksavat kaupunkilaiset, mutta jonka asioista päättää perhe itse, perheyrityksenä. Kaupunkilaisia ei kuulla eikä heille edes raportoida tekemisistä. Eletään kuin siat pellossa.
- barabas
Tilit tarkastettava kirjoitti:
Hyväksyikö kulttuurilautakunta matkan tai sivistystoimenjohtaja Pirjo Hepo-oja ihan itse? Tekikö viranomaispäätöksen, että Pirjo, Saija ja Eero lähtevät Lontooseen "musikaaleja" kesäteatteria varten katsomaan? Onko kaupungin johtosäännössä määräys, että musikaaleja voidaan kaupungin laskuun käydä katsomassa.
Heinolan kulttuuritoimi on Suomen erikoisin. Erilaisuus johtuu siitä, että kulttuuritoimen johtajan on kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Hildenin tytär ja kaupunginjohtajana Hildenin tyttären entinen esimies, sivistystoimen johtaja Pirjo Hepo-oja. Joten Heinolassa kesäteatterimusikaali toimii siten, että kaupunki maksaa kulut ja Jäppinen pättää mihin tuotot käytetään, kuten esimerkiksi omaan ja miehensä Eero Saarisen palkkoihin. Saarinen vuoroin ohjaa ja vuoroin näyttelee Jäppisen teatterissa. Toinen kummallisuus on pikkuteatteri, joka hoitaa kesäteatterin anniskelun, että kenen laskuun pikkuteatterin alkoholiostot menevät (budjetoitu tuleville vuosille yli 40 000 euroa/vuosi?). Kolmas kummallisuus on se, että Jäppinen (entinen Siwan kassa) käy ulkomailla katsomassa kaupungin laskuun musikaalleja kesäteatteriä varten kielitaidottamana. Neljäs kummallisuus on se, että Helsingistä tuodaan näyttelijät esityksiin, joille maksetaan valtavan suuret palkkiot, jopa tuhansia euroja pienen pienestä sivuosasta.Todella ihmetyttää IH:n pääkirjoitus tänään. Eikö kuntalaiset saisi tietää, mitä heidän rahoillaan tehdään?
Väitetään jopa, että remontteja tehdään veronmaksajien piikkin.Onko siis ihmekään, että sama dynastia matkustelee aina amerikkaan asti virikkeitä saadakseen. Mukana tietysty oma aviomies tulkkina, sillä eihän pikku Saija ehtinyt kieliä opiskella merkantiksi ja Siwan kassaksi opiskellessaan.
Väite siitä, että matka oli Ohjelmapalvelut Oy:n järjestämä ei muuta asiaa miksikään. Ohjelmapalvelu on aina ollut tappiollinen ja imenyt veronmaksajien rahaa ilman läpinäkyvyyttä jos jonkinlaisiin menioihin.
Ei ihme, että maan alkaessa pollaa, koko ohjelmapalvelu lopetetiin vähin äänin. Mutta onneksi meillä on unilukareita, jota kertovat asioita ja vaativat selvityksiä.
- virkanainen hartolas
Voi noita seppämäisiä katkeruuden purkauksia. Niin Seppähän sai potkut muuten kaupungin insinöörin hommista ja tukun rahaa. Ja jaksaa vielä valittaa ja kirjoitella p....aa.
- Hlan asioita tietävä
Älähän nyt hartolalainen virkanainen Seppää syytä. Ei hän ole mikän yleinen syntipukki. Mistä sinä hartolalainen niin hyvin olet tietävinäsi Heinolan asiat. Parempi että tutkit vain Hartolan asioita, ne kuuluu paremmin hartolalaiselle. Sepän irtisanomisasiassakin jäljet johtavat sylttytehtaalle eli Raili Hildeniin. Hän on erikoistunut hyvien työntekijöiden asiattomaan irtisanomiseen Heinolan palveluksesta. Voin sinua rauhoittaa varmalla tiedolla, että edellä olevat purkauksina pitämäsi kirjoitukset eivät ole Sepän kynästä. Täyttä asiaa ne kuitenkin ovat.
- Piittelö
Hlan asioita tietävä kirjoitti:
Älähän nyt hartolalainen virkanainen Seppää syytä. Ei hän ole mikän yleinen syntipukki. Mistä sinä hartolalainen niin hyvin olet tietävinäsi Heinolan asiat. Parempi että tutkit vain Hartolan asioita, ne kuuluu paremmin hartolalaiselle. Sepän irtisanomisasiassakin jäljet johtavat sylttytehtaalle eli Raili Hildeniin. Hän on erikoistunut hyvien työntekijöiden asiattomaan irtisanomiseen Heinolan palveluksesta. Voin sinua rauhoittaa varmalla tiedolla, että edellä olevat purkauksina pitämäsi kirjoitukset eivät ole Sepän kynästä. Täyttä asiaa ne kuitenkin ovat.
Raili Hilden halusi puheenjohtajaksi ainostaan turvatakseen tyttärensä Saija Jäppisen edut. Siinä työssä hänellä on apuna demarit ja ainakin Paheen Sanna Karppinen sekä sopivat virkamiehet.
- Nepotismia
Voi noita "virkanainen hartolas" voivotteluja. Kirjoittaisit asiatekstiä etkä panettelisi ja yrittäisi arvella palstalle kirjoittavien henkilöllisyyttä, joka ei sinulle kuulu. Täällä keskustellaan Heinolan kaupungin asioista ja päätöksenteosta, kuntalaista ja sen velvoitteista. Kaupunginjohtaja Rinnevaaran kaltoin kohtelu ja välitön erottaminen ovat puhuttaneet asukkaita. Heinolassa keskustellaan nepotismista ja hyvä veli -korruptiosta kuten pitääkin. Vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta ei pidä lakaista valheiden alle.
Heinolassa kerrotaan, että kulttuurisihteeri toimii kulttuuritoiminnan johtajana ja pätevyytensä on Siwan kassan kokemus sekä Kaattarin opissa oleminen. Kerrotaan myös, että kulttuurisihteeri osastopäällikkönä ja kesäteatterin johtajana saa palkkaa 7000 euroa kuukaudessa. Diplomi-insinööri Matti Seppä toimi kiinteistöinsinöörinä, osaavasti ja koulutuksensa sekä työkokemuksen perusteella pätevästi. Tuskinpa kiinteistöinsinööri Seppä sai edes samaa palkkaa kuin Raili Hildenin (kaupunginhallituksen puheenjohtaja) tytär Saija Jäppinen, kulttuurijohtaja Heinolasta.
- J.H Meri
Seppä - Lukkarinen - Bonden -Rusila, politiikan pöllöt ! Oman edun tavoittelijoita koko sakki.
- Ei pelkkää huutelua
Anna meille luettelo myös heistä, jotka eivät ole politiikan pöllöjä, vaan tavoittelevat meidän kaikkien kaupunkilaisten etua. Kerro myös, miten edellä mainitsemasi henkilöt tavoittelevat omaa etua. Muut eivät ehkä ole sitä huomanneet.
- kyselijä12
Tuollainen lausahdus on hyvin helppo heittää. Mutta jospa kerrot perustelut. Muutama ihan konkreettinen esimerkki olis myös paikallaan.
Epäilen kyllä että tähän et vastaa. Siitä taas voi vetää jokainen omat johtopäätöksensä.
- Ei PaHetta enää
Lukkarinen on todellinen PaHeen ruumiillistuma - todellinen Paheen mannekiini.
- gffddttyijgg
Justiinsahan on väitetty että Lukkarinen ja Rusila on ainoat järkevät pahessa.Hah.
PaHe muuttaa Heinolaa paremmaksi. Siinä ei vanhan liiton rutinat estä.
- M.S Heinola
Matti Seppää pahimmillaan !
- Jäppinen NYKissä
"Kaikkein pöljin suunnitelma oli kai Fishing Paradisen aikana kaivaa vedenalainen luola Siltasaareen, ja siten kansa saisi ihmetellä virran ahvenia. Demarit olisivat taas loistaneet bisnesideallaan. Heinolan Ohjelmapalvelut olivat Kaattarin ja siten kulttuurin ja Jäppisen sujuvassa hoidossa. Silloiset Siltasaaren bisnekset kulttuurin hoidossa eivät varmasti kannattaneet. Ja taas kansa maksoi."
Edellä olevan löysin Suomi 24 Heinola -palstalta, kun yritin etsiä Heinolan Ohjelmapalvelut Oy:sta tietoa. Oliko Heinolan kaupunki Ohjelmapalvelut Oy n pääosakas? Miten kulttuuritoimisto ja Jäppinen olivat Ohjelmapalvelut Oy ssä mukana? Miten Kaattari voi antaa luvan Jäppiselle lähteä New Yorkiin musikaaleja katsomaan? Oliko Jäppisen mies, Eero Saarinen, mukana Kaattarin luvalla?
Jäppisen New Yorkin "virkamatka" on selvääkin selvempi "lahjusmatka", kun Jäppisen musikaalien katsominen kielitaidottamana on surkuhupaisaa. Oliko Jäppinen musikaalimatkallaan kesäteatterin tuottaja, kulttuurisihteeri vai Kaattarin oppisopimus-koulutuksessa?
Jäppisen New Yorkin musikaalimatka ihmetyttää ja kummastuttaa edelleen ja Heinolan kaupunginhallituksen vastaus on hyvin kummallinen ja Jäppistä puolusteleva. Mitä mieltä olivat tilintarkastajat Jäppisen New Yorkin matkasta? Oliko tilintarkastajat tai tarkastuslautakunta hyväksyneet?
Lukkarisen aloite Jäppisen New Yorkin matkan selvittämisestä on oikea ja aloitteen perusteella matkan todellinen tarkoitus ja kustannukset veronmaksajille pitäisi selvittää. Miten Kaattari voi antaa Jäppiselle luvan matkustaa New Yorkiin, jos Ohjelmapalvelu oli konkurssissa?
Kuka menee kulttuuritoimistoon kysymään Jäppiseltä, että
"hei kävitkö New Yorkissa, kuka kustansi matkan ja mitä teit siellä"?
Jäppinen varmaan kertoisi mieluusti, hakisi matkaraportin esiin ja lukisi matkaraportista mitä musikaaleja kävi katsomassa, kenen luvalla ja mitä hyötyä musikaalimatkasta oli konkurssikypsälle Ohjelmapalvelulle tai veronmaksajille.- Kuka oli ja kenen kaa?
Milloin tämä Nykin matka olikaan? Tiesikö ne oikeat/viralliset aviopuolisot tästä?.Oliko kyseessä kuitenkin ihan vaan lomamatka? Ja kotona puhuttiin työmatkasta? Hirmu luottamusta herättävää kaikin puolin. Vai onko vaan kateellisten panettelua..Mene ja tiedä. Varmaan vaan perättömiä huhuja..Se on muutem hauska ilmiö, miten kovasuisesta räpättäjästä tulee hiljainen, kun pitää puhua vaiks englantia.
- Mitä muita
Ohjelmapalvelun päämiehet Kaattari ja Ihamäki on ihan hiljaa. Olisi mukavaa tietää mitä matkoja herrat on tehnyt Ohjelmapalvelun laskuun. Ketä muita virkamiehiä ja luottamusmiehiä matkoilla on ollut.
- Ei unohdeta
Aikoinaan poliittisessa isossa jaossa, demarit-kokoomus, vastuualueekseen sai Jäppissaija Heinäsaaren. Sorvaajana jakoon oli Ihamäki. "Heinäsaari kuuluu kulttuurille", oli Isotimon määräys. Kaattari (lapsi-ihamäki?) sitten jakoi auliisti alaisilleen joulun alla bonuksia, pari tuhatta silloista markkaa ja ravintolasyömiset ym. päälle. Saijalla oli stten anniskeluoikeudet aloittaa teatteribisnekset, samoin tietenkin majoitus helsinkiläisille kesäteatterin aikaan. Samaan aikaan olisi ollut saaressa lienee maksaviakin asiakkaita. Saija sitten loisti paikallislehden palstoilla kertomalla, että saari työllistää jopa viisitoista henkilöä, kuulemma. Oli vielä Fishing Paradise ravintoloineen ja mittavan henkilökunnan kanssa samalla yksiköllä. Taisi olla Silvernia Oy tms. yhtiön nimenä.
- Koska tarkastetaan?
Ei unohdeta kirjoitti:
Aikoinaan poliittisessa isossa jaossa, demarit-kokoomus, vastuualueekseen sai Jäppissaija Heinäsaaren. Sorvaajana jakoon oli Ihamäki. "Heinäsaari kuuluu kulttuurille", oli Isotimon määräys. Kaattari (lapsi-ihamäki?) sitten jakoi auliisti alaisilleen joulun alla bonuksia, pari tuhatta silloista markkaa ja ravintolasyömiset ym. päälle. Saijalla oli stten anniskeluoikeudet aloittaa teatteribisnekset, samoin tietenkin majoitus helsinkiläisille kesäteatterin aikaan. Samaan aikaan olisi ollut saaressa lienee maksaviakin asiakkaita. Saija sitten loisti paikallislehden palstoilla kertomalla, että saari työllistää jopa viisitoista henkilöä, kuulemma. Oli vielä Fishing Paradise ravintoloineen ja mittavan henkilökunnan kanssa samalla yksiköllä. Taisi olla Silvernia Oy tms. yhtiön nimenä.
Tarkastetaanko Heinolan kaupungin tilejä ja toimintaa ollenkaan? Vai ovatko tarkastajat niin pöljiä ja laput silmillä, että eivät näe mitään ongelmia?
- enkeleitä on
Koska tarkastetaan? kirjoitti:
Tarkastetaanko Heinolan kaupungin tilejä ja toimintaa ollenkaan? Vai ovatko tarkastajat niin pöljiä ja laput silmillä, että eivät näe mitään ongelmia?
...tai sitten eräille ei riitä minkäänlainen tarkastus kun kaikessa vaan halutaan nähdä pahaa.
- Haluan näyttelijäksi
Ei unohdeta kirjoitti:
Aikoinaan poliittisessa isossa jaossa, demarit-kokoomus, vastuualueekseen sai Jäppissaija Heinäsaaren. Sorvaajana jakoon oli Ihamäki. "Heinäsaari kuuluu kulttuurille", oli Isotimon määräys. Kaattari (lapsi-ihamäki?) sitten jakoi auliisti alaisilleen joulun alla bonuksia, pari tuhatta silloista markkaa ja ravintolasyömiset ym. päälle. Saijalla oli stten anniskeluoikeudet aloittaa teatteribisnekset, samoin tietenkin majoitus helsinkiläisille kesäteatterin aikaan. Samaan aikaan olisi ollut saaressa lienee maksaviakin asiakkaita. Saija sitten loisti paikallislehden palstoilla kertomalla, että saari työllistää jopa viisitoista henkilöä, kuulemma. Oli vielä Fishing Paradise ravintoloineen ja mittavan henkilökunnan kanssa samalla yksiköllä. Taisi olla Silvernia Oy tms. yhtiön nimenä.
Siis mitä? Järjestettiinkö näyttelijöille majoitus kaupungin piikkiin? Ei se oo ihme, että tykkäävät näyttelijät tulla heinolaan. Ei ole kyse jäppisen hyvistä neuvottelutaidoista, vaan ihan jostain muusta. Ylihyvä palkka, ilmainen majoitus ja varmasti myös kilometrikorvaukset hla-hki-hla joka näytöksen jälkeen, koska virallista asuntoa ei ole. Ei missään muualla ole tämmöisiä etuja. Mitähän verottaja on näistä eduista mieltä?
- Sehän riittää
Tarkastuslautakunnan jäsenenä viime vaalikaudella toimi Jäppisen äiti Raili Hilden, joten kesäteatteribisnestä tai kulttuuritointa ei tarkastettu. Nykyinen tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on ilmoittanut, että ei ole aikaa tarkastaa kesäteatteria, kannattaa katsoa tarkastuslautakunnan pöytäkirjoista että mitä on tarkastettu ja mitä tutkitaan, niin totuus selviää, että minkälainen tarkastus Heinolassa riittää.
- Ei löydy
Millonkohan Lukkarinen kysyy Kaattarin ja Ihamäen tekimisistä, ohjelmapalvelun ja sen silver oy aikaisista jutuista. Heinolassa ei niin rohkeeta ihmistä olekkaan. Kuinkahan paljon kysiset miehet tuhlasivat pelkästään siihen kalastusparatiisiin. Miehillä taisi olla muitakin viristyksiä, joilla rahaa kampungilta laskuttivat. Miehillä oli somet pelissä kesäteatterisskin. Kun ette uskalla selvittää, niin haukkukaa sitten Jäppistä.
- Selvittelyjä
Ohjelmapalvelussa ja Silvernia Oy:ssa olisi varmasti selvittelemistä. Ohjelmapalveluhan toimi Ihamäen vaalitoimistona, joka sijaitsi kulttuuritoimistossa. Ihme ettei kukaan näitä hämäriä juttuja ole selvittänyt. Kaattari ja Ihämäki on ihan hiljaa Jäppisen New Yorkin matkasta, ettei mitään muuta paljastuisi.
- Tervemenoa
Näin 2013. Näin 2016. Raili Hilden vie perheineen kaupunkia kovin italialaistyyliseen suuntaan. Heidän ainoa puolustuksensa toimilleen on hyökkäys homoseksuaaleja kohtaan alhaisimmalla "pyllykalle" -tasolla sekä vainoharhainen rinnevaara-horina. Tiedän yhden suunnan, missä tällaisille toimille on tilaus: Putinin Venäjä.
- AnonyymiUUSI
Näin meillä Hönölässä 🤔
- AnonyymiUUSI
On se hienoa että edes joku pysyy pienessä kaupungissa, nepotismi :D
- AnonyymiUUSI
Onko muuten Saijalla lapsia vai jääkö Hildénin suvun vaikutus Heinolan ohjaukseen vihdoin tähän. Käsittääkseni aika on jo ajanut ohi jollei perillisiä ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354613- 553175
- 302863
- 612805
- 62390
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542175- 181616
- 181591
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….81518- 161504