Viikko ollut nyt lukiota, ja melkein säikähdin kuinka helppoa siellä oli. Hirvittää että se helppous nousee päähän, ja sitten kun vaikeutuu niin jään jälkeen. Ja läksytkin ovat niin yksinkertaisia, niin en oikein tiedä miten pitää vastata. Esimerkiksi tehtävänä oli kirjoittaa "biologisen tutkimuksen vaiheet", niin pitääkö siihen kirjoittaa lista aiheista "bla, hypoteesi, testit, yhteenveto, bla bla" vai "ensin bla tekee bla ja sitten bla" ja kirjoittaa sivun verran tekstiä? Itse tein varmuuden vuoksi jälkimmäisellä tavalla.
Paljonko lukio vaikeutuu ekan jakson jälkeen?
moikkamoi11111
7142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meil on sama. Ainoo vaan et oon datanomin kaksois tutkinnos. Oon siis saman ikäne ku sä. Mut meilki oli eka jotai iha helppoi mut ne vaan testaa meijän tasoo et mist lähtee liikkeelle jne.
Ei yhden viikon perusteella voi koko jaksoa leimata helpoksi. Sun olis kannattanut kysyä tätä ekan koeviikon jälkeen.
Eka viikko nyt onkin helppoa, kyllä se siitä vielä vaikeutuu.
Eka jakso oli ittelleni helppoa, mutta todellisesta tasosta kertoo se, että siinä missä ekassa jaksossa minäkin taoin useita kymppejä, on niitä tullut ehkä lukion loppuosan aikana yhteensä yhtä monta kuin tuossa ekassa jaksossa. Pakolliset kurssit ovat aika helppoja kun kaikki joutuvat ne käymään, mutta homma muuttuu valinnaisilla jo paljon haastavammaksi ja työmäärä kasvaa.
Kielissä ja matikassa vaikeusaste nousee ehkä tasaisemmin kun pakollisia kursseja on niin paljon eikä porukkaa tipu samalla tavalla pois. Jos nyt ekassa jaksossa totut tekemään töitä, pärjäät varmasti ihan hyvin myöhemminkin ja kohtuullsesti vaikket tekisikään jos opiskelet aineita, joihin sinulla on luontaisia taipumuksia. Itse esimerkiksi saavutin matikassa kasin keskiarvon tekemättä lainkaan töitä sen eteen.
Mulla taas kävi just päinvastoin kun edellisellä kirjottajalla. Ekassa jaksossa en oikeen vielä tiennyt miten paljon pitäisi opiskella ja tehdä läksyjä ym, ja hullaannuin siitä, ettei opettajia oikeesti kiinnostanut, olinko niitä läksyjä tehnyt/lukenut ja jätin sitten vähän liikaa tekemistä koeviikolle ja sieltä sitten tuli niitä 7 ja 8 alkusia numeroita, huonompia mihin peruskoulussa olin tottunut. Osasin kyllä sillon odottaa sitä, kun edellisenä päivänä piti koko kirja tunkea päähän.
Siitä sitten opin sopivan opiskelutahdin ja loppuvuonna pääsin takasin 9 ja 10 -arvosanoihin. Pitää vaan kiltisti tehdä läksyt heti ja kerrata sitten koeviikolla.
Ensimmäinen viikko on vielä helppoa höttöä, mutta kyllä se siitä vaikeutuu. Eikä ensimmäinen viikko yleensäkkään määritä koko jaksoa. Lue AINA läksyksi annettu, tai sillä hetkellä käsiteltävä kappale, koska se helpottaa niin hirveästi kokeisiin lukua. Lisäksi, jos muistiinpanoja ei tehdä tee ne itse tai ajatuskartta (vähintään alleviivauksia kirjasta). Tein ykkösellä itse sen virheen, että otin liian rennosti koulun, piirtelin tunneilla, en tehnyt läksyjä jne. ja sain parista aineesta 6:sen. Eli koeviikkohan on sellainen, että joka päivä on koe, sen viikon ajan. Jos et ole keskittynyt aiheeseen silloin kun sitä on käynyt läpi, olet aivan hukassa kun on koeviikko.
Ykkösvuosi on vielä sellasta harjottelua ja totuttelua, kakkosvuonna alkaa kunnon rääkki.