Sinä olet jäänyt kiinni siihen ajatukseen, että

Sillä perustelet kaikki omat ratkaisusi, vaikka tiedät totuuden. Et uskalla itse tehdä mitään vaan odotat naisten tekevän senkin sinun puolestasi, sen ratkaisun. Aikamoinen "mies" olet. Ei voi muuta sanoa. Tästäkin nyt varmasti loukkaannut, mutta ei voi mitään. Et sinä ole ainoa herkkä tässä taistelussa, mutta taidat olla ainoa, joka ei uskalla toimia tunteidensa mukaisesti. Miehinen mies tunnustaisi tunteensa ja tekisi kaikkensa rakkautensa eteen.
20631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

"Olen saanut jo monenlaista onnea, sen kaikkia palasia,
suuria ja pieniä, yhteensopivia ja toisiaan hylkiviä.
Kertaakaan en ole vielä ehtinyt koota noista palasista ruukkua,
en kerätä siihen toisiinsa sekoittuen kyyneleitä ja sadevettä,
katsella siitä omaa kuvaani.
Sanotaan, että vain siitä kuvajaisesta voi löytää omat kasvonsa."

Äänestä

No ehkä kannattaa etsiä joku miehisempi mies, joka toimii tunteella joka tilanteessa. Kiitti kun kerroit tuon, niin ymmärrän että en täytä mittapuitasi.

Äänestä

Kenellekköhän täällä kirjoitellaan?
Suuria tunteita anonyyminä.

Äänestä

kiinni siihen ajatukseen, että hänellä on tunteita sinua kohtaan, taikka edes kaipaa sinua epärehellinen lorttoseni.

Äänestä

Naisellinen nainen tunnustaisi tunteensa ja tekisi kaikkensa rakkautensa eteen.

Äänestä
  • Minä olenkin tehnyt kaikkeni. Siksi olenkin jo vähän katkera. Minä olen oikeastikin kertonut tunteistani hänelle. Vain ja ainoastaan sen vuoksi, että arvostan saamaani rakkautta ja erityisesti tätä rakkauteni kohdetta niin paljon, että olen valmis laittamaan itseni kokonaan likoon, jotta hänen kanssaan saisin edes yhdessä yrittää.

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Minä olenkin tehnyt kaikkeni. Siksi olenkin jo vähän katkera. Minä olen oikeastikin kertonut tunteistani hänelle. Vain ja ainoastaan sen vuoksi, että arvostan saamaani rakkautta ja erityisesti tätä rakkauteni kohdetta niin paljon, että olen valmis laittamaan itseni kokonaan likoon, jotta hänen kanssaan saisin edes yhdessä yrittää.

    Olet tehnyt kaikkesi eli tunnustanut rakkautesi anonyyminä anonyymille täällä netissä. Hurraa.

    Äänestä

Tunteiden tunnustaminen varatulle ystävälle on typerä temppu, menee ystävyys...
Varatun riiaaminen on myös väärin, sitä en tee.

Sinulla asia on tietenkin vähän eri kun olet tunteesi hänelle kertonut.
Toisaalta on eräs minulle rakas naispuolinen(varattu) ystävänikin sanonut tykkäävänsä minusta ja minä en suostu tulkitsemaan sitä mitenkään muuten kuin että tykkää kaverina.

Joskus me miehet ollaan vähän eri aaltopituudella, pitää vääntää rautalangasta :D

Äänestä

Olen soittanut ja ehdottanut tapaamistakin, useammin kuin kerran kuluneena vuonna. Tunteitani häntä kohtaan en mene kiistämään, olet ihana ja erilainen kuin muut. Tunteiden ilmaiseminen ja keskustelu kuuluvat tulevalle kahdenkeskiselle kohtaamiselle k:ssa. Viestintään omilla nimillä kaivataan vuorovaikutusta.

Äänestä

Olet saanut miinus ääniä mutta minä en miinustanut päinvastoin minä plussasin! Kyllä niin on sinä olet oikeassa mitäpä minä totuutta kieltämään kait mussa joku sairaus on kun en toimi silloin kuin pitäisi.

Äänestä
  • Vieläkin voisit toimia. Pitää ymmärtää, että joskus se pakeneminen pitää lopettaa. Sen voit tehdä vain sinä itse. Ei se mikään sairaus ole. Se on vain totuttu toimintatapa. Sitä voit itse muuttaa. Ei helppoa, mutta kysyy sitä tahtoa. Joskus vaan pitää uskaltaa. Ei sinulta rohkeutta puutu eikä sitä tahtoa, jos vain haluat. Olet fiksu mies oikeasti. Hieman vain hukassa nyt tässä uudessa tilanteessa. Tarvitset selvästi huomiota osaksesi, mutta sinun pitää löytää uusi keino sen huomion saamiseksi. Voisiko se olla työnkautta tulevaa arvostusta yms. jatkossa? Oletko ajatellut sitä. Silloin voisit saada "kaiken". Ajatus sinulle minulta. Rakastan sinua.

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Vieläkin voisit toimia. Pitää ymmärtää, että joskus se pakeneminen pitää lopettaa. Sen voit tehdä vain sinä itse. Ei se mikään sairaus ole. Se on vain totuttu toimintatapa. Sitä voit itse muuttaa. Ei helppoa, mutta kysyy sitä tahtoa. Joskus vaan pitää uskaltaa. Ei sinulta rohkeutta puutu eikä sitä tahtoa, jos vain haluat. Olet fiksu mies oikeasti. Hieman vain hukassa nyt tässä uudessa tilanteessa. Tarvitset selvästi huomiota osaksesi, mutta sinun pitää löytää uusi keino sen huomion saamiseksi. Voisiko se olla työnkautta tulevaa arvostusta yms. jatkossa? Oletko ajatellut sitä. Silloin voisit saada "kaiken". Ajatus sinulle minulta. Rakastan sinua.

    Pitää olla siis työn kautta tulevaa arvostusta? Muutenko ei sinulle kelpaa..?

    Äänestä

mistä voin tietää , en halua olla stalkkerin roolissa

Äänestä

Jos kerran asia kiikastaa siitä, että olet varattu ja kirjoittelet tänne, niin eikö kannattaisi tehdä jotakin asialle esim. niin että sopisit tapaamisen miehen kanssa, keskustelisitte rauhassa ja sitten tekisitte yhdessä ratkaisun? Jos tunteet ovat molemminpuolisia, myös eroamista voi harkita.

Ap:n nimi tällä sivustolla alkaa jo huvittaa.

Äänestä

Tunteet eivät olleet molemminpuoleisia.

Äänestä

Se on ikävä kyllä totta.
Se on todella ikävää. :(

Äänestä

Nimenomaan. Kun olet varattu, en voi toimia. En halua rikkoa väliltänne mitään vaan aloittaa sitten, jos ja kun tilanne on toinen. Niin yksinkertaista se on, vaikka tunteet myllertää sisälläni. Vain sinulle.

Äänestä
  • Tuo on oikein ajateltu, arvostan sitä. En minäkään kehtaisi tai ilkeäisi yrittää tukea itseäni pariskunnan väliin. Lisäksi suhtautuisin aika epäluuloisesti ihmiseen, joka noin vain hylkää pitkäaikaisen kumppaninsa hetken huuman takia.

    Toisaalta, eipä näin pelaamalla sitten myöskään näköjään voiteta. Tuntuu että jos ei ojenna kättään ja yritä ottaa sitä mitä haluaa, vaan vain kiltisti odottelee, niin ei saa kyllä yhtään mitään. Mutta joku lohtu kai se sekin on, että mielestään toimii moraalisella tavalla; en ehkä saa haluamaani, mutta ainakin olen yhä sellainen ihminen kuin mitä haluan olla.

    Äänestä

Ei tunteiden kertominen tarkoita vielä mitään toimimista. Ei kai kukaan myöskään jätä hyvää parisuhdetta ulkopuolisen takia. Mahdollisuutensa voi menettää, jos ei kerro tunteitansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


olen varattu kirjoitti:

Sillä perustelet kaikki omat ratkaisusi, vaikka tiedät totuuden. Et uskalla itse tehdä mitään vaan odotat naisten tekevän senkin sinun puolestasi, sen ratkaisun. Aikamoinen "mies" olet. Ei voi muuta sanoa. Tästäkin nyt varmasti loukkaannut, mutta ei voi mitään. Et sinä ole ainoa herkkä tässä taistelussa, mutta taidat olla ainoa, joka ei uskalla toimia tunteidensa mukaisesti. Miehinen mies tunnustaisi tunteensa ja tekisi kaikkensa rakkautensa eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu