Gigantti

Ostin noin vuosi sitten Gigantista puhelimen, no nyt puhelin on ollut 3 kertaa samasta/samoista syistä huollossa ja ei edelleenkään toimi.

Viimeksi, kun kävin hakemassa puhelimen huollosta, kysyin samalla, että mitenkäs kaupan purun laita, jos ei vieläkään toimi. No myyjä vastasi, että minun itse kuuluu olla sonyyn yhteydessä, että he sieltä sitten ehdottavat korvaavaa tuotetta ja tekevät päätöksen kaupan purusta.

Siis wtf? Onko se oikeasti niin, että minun pitää olla itse Sonyyn yhteydessä? ja nyt kun olen selvittänyt, niin Sonylla ei ole Suomen kielistä puhelinasiakaspalvelua (englanniksi ja ruotsiksi en osaa selittää asiaani), minne voisi tilittää asiasta eli pitäisi olla s-postilla yhteydessä sitten sinne..

Lisäksi soitin ekana Sonylle väärään paikkaan ja sieltä annettiin s-posti, johon voin kirjoittaa suomeksi asiani, no en saanut kaikkia kirjaimia oikein ja päätin sitten kysyä gigantin asiakaspalvelusta (s-postilla) tuota osoitetta, no sieltäpä vastattiin, ettei sonylla ole sellaista osoitetta, minne voisi suoraan s-postista kirjoittaa, vaan kehoittivat laittamaan sonyn sivujen kautta, mistä löytyy joku palauteposti lomake (tms. tyyppinen juttu) ja no sonyn sivutkin ovat yllätysyllätys englanniksi.

Eli pääpiirteinen kysymykseni oli, että pitääkö itse olla oikeasti Sonyyn yhteydessä vai marssinko giganttiin ja käsken tekemään kaupan purun??
3254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Roskapuhetta. Sinulle ei ole mitään liike- eikä sopimussuhdetta Sonyyn. Sinä olet ostanut tuotteen Gigantista. Sinun ja Gigantin välillä on siten tehty kauppasopimus. Sinä asioit pelkästään myyjän kanssa. Kuluttajansuojasta vastaa tavaran myyjä. Myyjä ei voi "delegoida" tätä vastuuta toiselle jakeluportaalle.

Myyjä on myynyt sinulle tavaran, joka ei toimi. Kuluttajansuojalaki antaa myyjälle mahdollisuuden korjata tavara. Näin on tehty, mutta silti tavara on rikki. Tällöin sinulla on oikeus vaatia kaupan purkua myyjältä. Myyjällä on myös oikeus antaa sinulle uusi, vastaava ja ehjä tavara tilalle. Tavaran valmistaja tai maahantuoja eivät tässä tapauksessa liity sinuun millään tavalla.

Muista, että vetoat kuluttajasuojalain mukaiseen tavaran virheeseen. Siitä vastaa Gigantti. Sinä siis ET vetoa tuotteen takuuseen, siitä vastaa takuun antaja, todennäköisesti Sony.

Toisaalta, koko juttu vaikuttaa provolta. Niin itselläni kuin tutuillanikin ovat tavaroiden virheet, korjaukset ja vaihdot toimineet Gigantissa hyvin.

Äänestä

Vie puhelin uudelleen Giganttiin josta se lähetetään huoltoon ja pyydä teknistä RMA:ta mikäli mahdollista, huoltoliike hakee silloin hyvitystä puhelimesta ja tuotteesta jossa ollut monta kertaa vikaa, mikäli huoltoliikkeen hakemus menee valmistajalle läpi, tulee yleensä suoraan myymälästä uusi tuote valmistajan piikkiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhautunut91 kirjoitti:

Ostin noin vuosi sitten Gigantista puhelimen, no nyt puhelin on ollut 3 kertaa samasta/samoista syistä huollossa ja ei edelleenkään toimi.

Viimeksi, kun kävin hakemassa puhelimen huollosta, kysyin samalla, että mitenkäs kaupan purun laita, jos ei vieläkään toimi. No myyjä vastasi, että minun itse kuuluu olla sonyyn yhteydessä, että he sieltä sitten ehdottavat korvaavaa tuotetta ja tekevät päätöksen kaupan purusta.

Siis wtf? Onko se oikeasti niin, että minun pitää olla itse Sonyyn yhteydessä? ja nyt kun olen selvittänyt, niin Sonylla ei ole Suomen kielistä puhelinasiakaspalvelua (englanniksi ja ruotsiksi en osaa selittää asiaani), minne voisi tilittää asiasta eli pitäisi olla s-postilla yhteydessä sitten sinne..

Lisäksi soitin ekana Sonylle väärään paikkaan ja sieltä annettiin s-posti, johon voin kirjoittaa suomeksi asiani, no en saanut kaikkia kirjaimia oikein ja päätin sitten kysyä gigantin asiakaspalvelusta (s-postilla) tuota osoitetta, no sieltäpä vastattiin, ettei sonylla ole sellaista osoitetta, minne voisi suoraan s-postista kirjoittaa, vaan kehoittivat laittamaan sonyn sivujen kautta, mistä löytyy joku palauteposti lomake (tms. tyyppinen juttu) ja no sonyn sivutkin ovat yllätysyllätys englanniksi.

Eli pääpiirteinen kysymykseni oli, että pitääkö itse olla oikeasti Sonyyn yhteydessä vai marssinko giganttiin ja käsken tekemään kaupan purun??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu