Miksi Länsituulen koulun ruoka on muuttunut niin huonolaatuiseksi? Viime kouluvuonna moni oppilas lopetti kouluruokailun kokonaan ja jo nyt, vasta yhden kouluviikon jälkeen, on saatu taas mm. niin raakoja perunoita, että niitä ei saanut pilkottua. Ruoka on ehtinyt myöskin jälleen loppua kesken...
Mikä tähän on syynä?
Länsituulen koulun ruoka
64
2742
Vastaukset
- Mikähän lie
Loppu se Haukiputaan koulullakin ja monena päivänä:(
- Kokit vaihtoon.
On hyvä että keittäjät huomasivat tänne kirjoittaa että olisi koululla ruoka loppunut. Jäikö tarveaineet hankkimatta ja oli tosinälkäisiä ollut oppilaita? Muualla missä missä jää ruokaa ylimääräistä niin myyvät edulliseksi lounaiksi muualla Suomessa, täytyy olla ainakin syömäkelpoista kun käy kaupaksi.
- ---
Eiköhän tuo johdu ihan Serviisin säästöistä. Joka puolella mennään alimiehityksellä, eikä uusia työntekijöitä palkata. Liikaa painetta ja kiirettä. Ruuan taso on huonontunut muuallakin.
- keittiöapulainen
Olin viime lukuvuonna työharjottelussa kyseisessä paikassa ja voin kertoa, että kiirettähän siellä tosiaan riitti, eikä ollu tarpeeksi työntekijöitä. Se on kumminki jakelukeittiö, josta lähtee moneen muuhunki paikkaan ruokaa, ei pelkästään omaan taloon.
- Tärkeä tieto
keittiöapulainen
Se on kumminki jakelukeittiö, josta lähtee moneen muuhunki paikkaan ruokaa, ei pelkästään omaan taloon.
Satuitko sinä apulainen huomaamaamaan, söivätkö keittäjät itsekkään keittämiään keitoksia joita kouluruuvatsi puhuttelevat, vai oliko heillä omat eväät?
- syömäri
Länsituulen koulun keittiöltä ei lähde ruokaa mihinkään suuntaan. Pysykää tosiasioissa.
- asdfghjk
Ilmeisesti kyse ei kuitenkaan ollut Länsituulen koulusta, vaan serviisistä??? Mutta olen samaa mieltä, kouluruoka on huonontunut ja se on serviisin vika!
- ...
Länsituulen talolta lähtee ruokaa mm. viereiselle Länsituulen koululle. Et semmosta.
- keittiöapulainen
Niin siis pääkeittiö on lukio/päiväkoti rakennuksessa, josta ruoka lähtee ympäri Haukipudasta kouluille ja päiväkodeille. Länsituulen kouluhan on tosiaan kaksi, että puhutaanko tässä nyt siitä jossa on ala-asteelaisia? Jos sieltä loppuu ruoka niin vierestä kyllä on ainakin ennen tuotu lisää, jos on ollut mistä tuoda. Melko tarkalle se monestikin meni sinä aikana kun olin keittiöllä harjoittelussa. Säästöt todellakin on maksimissaan ja valmistettavat määrät lasketaan tosi tarkkaan. Tuossakin yksi syy siihen miksi en halua koulun keittiölle töihin.
- oöjwöcnäwvfuwå
"Jos sieltä loppuu ruoka keksen niin vierestä on ainakin ennen tuotu lisää, jos on ollut mistä tuoda". Nimenomaa. Jos olisi mistä tuoda ja jos tuotaisiin.
- jjefseliölisef
Syynä on se, että yhteiskunnassa on eletty yli varojen ja nyt on jokaisella sektorilla kiristettävä. Tämä on ihan oikein, ja ruoka on edelleenkin syömäkelpoista, varmasti jopa parempaa ja terveellisempää kuin monissa kodeissa syötettävä ruoka.
Tietenkään ruoka ei saisi silti loppua.- 19+4
Tästä samasta asiasta käytiin kovaa keskustelua viime vuonna.
Moite oli silloin sama kuin nyt. Laatu on huonoa ja ruoka loppuu kesken.
Nyt jos ollaan pari viikkoa oltu koulussa ja heti alkaa tämä sama homma niin kyllä tässä on kova tilanne päällä. Ei ihmiset huvikseen tänne valita näin systemaattisesti.
Serviisille palautetta. Heillä on palautekanava netissä näin:
http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/palaute
Myös Haukiputaan tiimin esimies löytyy heidän sivuilta. En sitä nimeä tähän kirjoita ettei mainittaisi sitten käräjillä.
http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/alueet-ja-tiimit
Itse olin Serviisiin yhteydessä viime keväänä. Heidän mielestään kaikki oli hyvin. Lapseni mielestä ei ollut. Eikä ollut monen muunkaan mielestä.
Raa'at perunat eivät kuulu lasten lautasille. - kuvia nähnyt
19+4 kirjoitti:
Tästä samasta asiasta käytiin kovaa keskustelua viime vuonna.
Moite oli silloin sama kuin nyt. Laatu on huonoa ja ruoka loppuu kesken.
Nyt jos ollaan pari viikkoa oltu koulussa ja heti alkaa tämä sama homma niin kyllä tässä on kova tilanne päällä. Ei ihmiset huvikseen tänne valita näin systemaattisesti.
Serviisille palautetta. Heillä on palautekanava netissä näin:
http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/palaute
Myös Haukiputaan tiimin esimies löytyy heidän sivuilta. En sitä nimeä tähän kirjoita ettei mainittaisi sitten käräjillä.
http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/alueet-ja-tiimit
Itse olin Serviisiin yhteydessä viime keväänä. Heidän mielestään kaikki oli hyvin. Lapseni mielestä ei ollut. Eikä ollut monen muunkaan mielestä.
Raa'at perunat eivät kuulu lasten lautasille.Käskekääpä vanhemmat lastenne kuvata ruoka-annoksiaan silloin kun kokevat, että niissä on vikaa. Saatatte yllättyä siitä, mitä kaikkea lastenne lautasilta löytyy. Ette kuitenkaan ehkä hyvässä mielessä...
- koulut2
SÄÄSTÖT,SÄÄSTÖT!!!!
- Fylli-täti
Eiköhän ole aika muuttaa ruokailu maksulliseksi, kun ilmainen ei mussukoille kelpaa...
- melkeen naurattaa
Sanoo "Fylli-täti" xD
- ärsyyntynyt
Kouluruokailuthan otetaan veroista, että se ei todellakaan ole mitään ilmaista.Toinen, miksei tehtäisi niin että tuodaan vaan terveelliset omat eväät. Koska ei tuollaista paskaa ole tarkoitettu syötäväksi! (Nm. Kokemusta on) sehän vaan vaarantaa sun terveyden, jos siinä on jotain esim. Jos on maissia joka on sinistä, niin jos siinä on jotain myrkkyjä tai jotain ja pakastaessa myrkyt on tulleet näkyviin. Eihän se ole oikeudenmukaista!
- kumipottu
No sama lukiolla ....perunat kovia,maito loppu ,ruisleipä kovaa eikä leivänpäälle mitään laitettavaa ja koulupäivät voi olla 8-16 ..kuka henkilökunnasta ottaisi kantaa tähän keskusteluun,kun paljon huonoa palautetta?
- oppilas8
Kysykää ruoka-asiaa suoraan Länsituulen talolta,eikä täältä Suomi24 sivuilta.
- kko-opiskelija
Kyllä on kokista kiinni miltä se ruoka maistuu. Olen käynyt syömässä ko. koululla enkä vapaaehtoisesti enää mene. Sama ruoka toisella koululla paljon parempaa!
- Muonamaisa
Turha tuon tason safkasta on maksaa kun lapset syö vain muutaman kerran viikossa jos sitäkään. Roskalaariin päätyy vaan ja säästöähän siitä ei synny jos roskiin mEnee ruoka josta ei selvää ota mitä lautasellla on. Palautetta on annettu ja siihen vastattu mutta ruoka on edelleen epämääräistä mössöä josta ei tiedä mitä sisältää. Joten jonninjoutavaa rahantuhalausta sanoisin
- ruopkalanher
kyllä tässä tilanteessa ruoka pitäs tuoda kotoa
niinkuin ennenkin oli eväät mukana
jos ruoka on huonoa niin eihän sitä ole pakko syödä.
jos on nälkä niin RUOKA EI OLE HUONOA
mutta koululaisille pitäs olla pitsaa ja hampurilaisia
ja juomaksi energiajuomaa
kyllä nykyään syödään huonoa pitsaa ja muuta roskaruokaa.
töissäkin näkee kun nuoret syövät vain valmista ruokaa
minkä saa kaupasta,
pitsaa vedetään naamariin että ruokahuone haisee löyhkälle
kun on niin paskaa ruokaa tuo pitsa
hyi en panis suuhun vaikka maksettas pitsaa.
- Pahaa on.
Koulupäivät kestää parhaillaan 8-16. Ruoka on syömäkelvotonta ja silti pitäisi koko päivä jaksaa...
- westwind2
Ja ei ole kyse vain nykykoululaisten ruokatottumuksista. Kun sitä ruokaa ei halua syödä aikuisetkaan!
- körkkijä
Älä viitsi!
Länsituulen uudessa talossa (lukio päiväkoti) on paikkakunnan laitosten parhaimmat ruoat.
Nämä nykyajan hamppa-pulla-piirakka-sips-energiajuoma-cocis -ranskanpottuporukat eivät vaan OLE TOTTUNEET SYÖMÄÄN KOTONA TEHTYÄ RUOKAA!!
Hävetkää.
Jos ei maistu - tuo ruoat kotoas.
Ja ilmota koululle tai päiväkotiin, niin otetaan mukula pois muonavahvuudesta. Nirppanokat! - profist
Asiaa!
- Olisi kirveellä töit
Nykyajan pennuille ei ruoka kelpaa vaikka ilmaiseksi saa syödä. On aikoihin eletty!
- voi veenus
Samaa ruokaa syö satoja ihmisiä päivittäin ja jos olisi syömä kelvotonta, niin tuskin sitä söisi ne keittäjät itsekkään. Tai opettajat jne. jne. Voi olla että joskus käy sielläkin mokia, mutta tuskinpa kovin usein on päässyt esim. raakoja perunoita tarjolle.
Ja oma neuvo on, että jos semmosta tapahtuu niin MENE SEN LAUTASEN KANSSA KEITTIÖLLE JA KERRO mikä ruuassa on vikana. Näin palaute menee varmasti perille. - jotain faktaa
voi kun tietäisitte kuin monesti keittäjät on tehny valituksia teiän "mussukoitten" puolesta sinne johtoportaaseen, jos käsky on että esm. 5 lihapullaa per lurjus ja se teiän hellantelttu siellä tempasee lautaselle 15 pullaa eikä mitään muuta niin on ihan yksinkertaista matematiikkaa että pari häntäpäästä jää ilman. kyllä se suurin marina ja valehtelu löytyy niistä teiän hellanteltuista.
- 2+20
Isot alkukirjaimet.
Lauserakenne.
Tekstin jäsentäminen.
Mee nukkuun Jani 8v.
- saatanansaatana
elikkäs kaikki 40v pirkko-liisat ja raksa reiskat tulivatkin vaan tänne möykkään siitä että kuinka perseestä nykynuoret ovat. asiahan on niin että ruoka on kohtalaista mutta niitä perunoita ei mustalainenkaan syö vaikka kuinka nälkä on.
- Pööpä
Meillä kaksi lasta nyt Länsituulessa yläasteella. Tottuneet syömään kotiruokaa. Tulevat kotiin nälkäisenä!
Toinen kärsii mahavaivoista kouluaikoina, ollut kys.paikassa jo kauemmin.
Sääliksi käy mutta minkäs teet :(. Päivät on pitkiä. - HUH,HUH
Pööpä kirjoitti:
Meillä kaksi lasta nyt Länsituulessa yläasteella. Tottuneet syömään kotiruokaa. Tulevat kotiin nälkäisenä!
Toinen kärsii mahavaivoista kouluaikoina, ollut kys.paikassa jo kauemmin.
Sääliksi käy mutta minkäs teet :(. Päivät on pitkiä.Vie lapsesi lääkäriin jos on mahavaivoja.Niin tulee selvyys missä vika.
- Pööpä
HUH,HUH kirjoitti:
Vie lapsesi lääkäriin jos on mahavaivoja.Niin tulee selvyys missä vika.
On tutkittu, ei vikaa sillä osin..
- nähty on
Pööpä kirjoitti:
Meillä kaksi lasta nyt Länsituulessa yläasteella. Tottuneet syömään kotiruokaa. Tulevat kotiin nälkäisenä!
Toinen kärsii mahavaivoista kouluaikoina, ollut kys.paikassa jo kauemmin.
Sääliksi käy mutta minkäs teet :(. Päivät on pitkiä.Sanoppa lapsillesi että ottavat kuvia kouluruoasta Länsituulessa. Saattaa löytyä syy mahavaivoille...
- Nälkä on hyvä särvin
Länsituulen koululla on hyvää ruokaa. Syön siellä päivittäin. Yhden kerran tänä syksynä on ollut todella huonoja perunoita. Raakoja ne eivät olleet, koska keskusta oli pehmeä. Pinta oli sitkeä. Tämä on tapahtunut yhden kerran. Niistä perunoista Serviisin väki valitti itsekin esimiehilleen.
Tavallisesti ruoka on oikein hyvää. Jos lapsi tulee nälkäisenä kotiin, syy on silloin lapsen itsensä. Nälkä jää, jos ei syö riittävästi ja monipuolisesti. Serviisi on vieläpä parantanut toimintaansa ja ottanut onkeensa palautteesta. Nykyään isommat oppilaat saavat ottaa isomman annoksen kuin pienet. Siellä on oikein malliannokset tarjolla.- kuvia nähnyt
Ei ole hyvää. Sen näkee jo lasten ottamista kuvistakin.
- Näin se vaan on....
mikä vialla?
Miksi Länsituulen koulun ruoka on muuttunut niin huonolaatuiseksi?
Tietämäni mukaan on kiire ja pitää säästää jotta rahat riittää Kreikkaan, ja lapset jo oppivat mitkä on tulevaisuudessa vieläkin huonompaa josko ollenkaan. Oulun velkoihinkin pitää riittää rahaa, sillä haukiputaalaiset enemmistö päätti niin, oikein viisaat (Jope Ruonansuuta apinoiden: tyhmät).☺ - Ketkä on vastuussa ?
Päättäjät eivät maista mitä tilaavat, vaan miten halpaa eväs on.Muutos parempaan varmaan vaatii joukkosairastumisen kouluissa,
- Varmasti näin on
mikä vialla?
Miksi Länsituulen koulun ruoka on muuttunut niin huonolaatuiseksi? Viime kouluvuonna moni oppilas lopetti kouluruokailun kokonaan ja jo nyt, vasta yhden kouluviikon jälkeen, on saatu taas mm. niin raakoja perunoita, että niitä ei saanut pilkottua. Ruoka on ehtinyt myöskin jälleen loppua kesken...
Mikä tähän on syynä?
Eivät tekijät syö itsekkään omatekosia "soppiaan".- Könkkö
Syöhän ne tekijätki kuule sitä ruokaa. Kaikki johtuu säästöistä ja vähästä henkilökunnasta. Siellä myös tilat on ahtaat ja ruokaa tehdään paljon muuallekin lähetettäväksi. Ota yhteyttä Oulun Serviisiin. Ehkä lisäävät henk. kuntaa tai jotain,
- vesilasi+näkkileipä
Könkkö kirjoitti:
Syöhän ne tekijätki kuule sitä ruokaa. Kaikki johtuu säästöistä ja vähästä henkilökunnasta. Siellä myös tilat on ahtaat ja ruokaa tehdään paljon muuallekin lähetettäväksi. Ota yhteyttä Oulun Serviisiin. Ehkä lisäävät henk. kuntaa tai jotain,
Onko sitä henkilökuntaa sen kummemmin muissakaan kouluissa ja huomattavasti maukkaampi ruoka kuin Länsituulessa vaikka samat ainekset käytössä!?
- sellasta soppaa
ja paskan marjat koko ketjulle! äitin pikku hellanteltut on tottunu kotona microruokaan niin ei normiruoka kelpaa ja siihen kun lisätään microruoka vanhemmat niin johan on ruikutus valmis. tulevana lauantainahan on koulupäivä niin voi vanhemmat mennä muksun lautaselta maistaan ja katsoon mitä siellä on..
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Äläpä sepusta. Länsituulen koulun ruoka ei ole mitään normiruokaa. Se on usein syömäkelvotonta.
- "Emakotko kokkaavat?
mikä vialla?
Miksi Länsituulen koulun ruoka on muuttunut niin huonolaatuiseksi? Ruoka on ehtinyt myöskin jälleen loppua kesken...
Mikä tähän on syynä?
Mahdollisesti poliittisten päättäjien sukulaiset siellä sopat keittävät, mikä syy kun ruoka loppuu on se, että nämä kokit luulivat etteivät koululaiset voi syödä heidän keitoksiaan niin että loppuisi. Mutta varmaan ollut kaloreita kuluttavaa liikuntaa ja koululaiset söivät etteivät nälkään kuole. Olisi hyvä että kokit söisivät keittämäänsä ”mössöä” koululaisten nähden kuin malliksi miten ”sianruoka” saadaan alas. - tietävä
länsi-tuulen keittiön henkilökunta syö lukiolaisten kanssa yhtäaikaa. joten se siitä.
ja sinnehän voi ite kukanenkin ilmottautua talkoo väeksi keittiölle niin näkee mitä tehdään ja miten,vaan eipä taija naukujilla kantti kestää mennä kysymään talkoo paikkaa.. - hah hah
Täälläki taitaa olla vaan yks kirjottelija, joka tasasin väliajoin käy Länsituuleen koulun ruokaa morkkaamassa :D Itse olen syönyt ks. ruokaa ja ihan hyvää oli. Ja tosi on että keittäjätkin sitä syö ja hyvin näyttää maistuvan nuorisollekin/ lapsillekin. Ainahan ei voi kaikkia miellyttää, mutta muistappa, että ei sillä ihmeitä saada aikaan jos halvalla tehään. Kouluruuan ei ole tarkoituskaan olla gurmeeta, vaan hyvää ja ravitsevaa.
- parempaa ruokaa
Älähän puhu sontaa. Suuri osa Länsituulen koulun oppilaista on sitä mieltä että surkeaksi on mennyt eväät. Eikä edes riitä aina kaikille.
- pyttipannu3
näin on nännit...pyttipannu
- prup prup
Ensi viikolla taas perunaa joka päivä:(
jauhelihakastikkeella aloitetaan piereskelyviikko.- huhhuh..
no voi voi,kysy äipältä ja iskältä ostasko ne sulle joka päivä vaikka pitsan ja limun..
- Milla*
Ei tarvi pitsoja , eikä limua, kunhan olis monipuolista, perunavapaata ruokaa.
- hohhoijaa
Kuules PieruPirkko siellä niin! Jos peruna aiheuttaa vatsavaivoja, niin ota sen tilalle salaattia reilummin. Tai ainahan voit saada lääkäriltä todistuksen, että sinulla on jonkinmoinen ruoka-aine allergia. Kiikutat sen koululle ja saat kuule ihan omat pöperöt.
- ruoan puolesta
Länsituulen Talon ruoka on hyvää.Siitä on saatu myös kiitosta.
Annoskoot,jos niitä ei ole,on myös mahdoton tilata ruokaa niin,että sitä on kaikille.Ruoan loppuminen on,harvoin,johtuu siitä,että on ollut kappaletavaraa.Kaikki kun ei noudata annoskokoja,niin sitten valitettavasti kaikille ei jää.Kuitenkin ruoka ei koskaan ole niin loppunut,etteikö tilalle ole tuotu jotakin.Ihan syömakelpoista ruokaa.Ne ravitsemussuositukset,niihin kuuluu peruna.Ja perunaa ei syödä koko viikkoa,yleensä on myös pasta ja riisipäivä.Ja todellakin,jos tulee vatsavaivoja perunasta,ei muuta asia laittaa hoitoon saa varmaan sen perunattoman version.Luulen myös näin kotiäitinäkin,että kouluruoka on monipuolisempaa,kuin kotona.Harvoinpa tulee tehtyä salaatteja tai tuorepaloja tarjoiltua joka päivä,ruoan lisäksi.Sekä jälkiuokia.Mukinat pois ja nauttikaa että saatte sen ruoan koulussa.Ja eihän siinä mitään,te huolestuneet vanhemmat,käykää toki katsomassa tätä ns. mössöä,onko se sitä.Ihan kaikkea kun ei tarvi uskoa mitä lapset,nuoriso ruoasta sanoo.On niitä nirppanokkia,joille ei mikään käy,mitenkään päin.
- Johtopäätös
Viime viikolla osalle koululaisista tarjoiltiin kuoriperunoita. Voi mikä mökä ja volina siitä syntyi.
Tavallisesti valittavat muuten vaan perunoista, vaikka saavat ne valmiiksi kuorittuina. - HOTRACA-opiskelija
Sanon tämän nyt tässä:
Mie olen kyseisen koulun entinen oppilas ja opiskelen nykyään toista vuotta ravintola-alalla ja tiedän et ruoan pitää olla ravitsevaa, maittavaa ja terveelistä. Nykyään on tullut niin paljon ruoka-allergioita ja erityisruokavalioita noudattavia oppilaita et on vaikeaa tehdä kaikille sopivaa ruokaa kun joku on toiselle makuaineelle allerginen ja jne. Lisäksi on totta et nykyään nuoriso on tottnunut syömään pikaruokaa ja kaiken maailaman kiinalaisia ja sellaisia ruokia niin ei enää normaali kouluruoka maistu.
Kun mie menin yläastelee niin ruoka oli hyvää ja kaikki söi sitä. Vois tässä joku päivä ihan henkilökohtaisesti käydä jututtamassa taas vaihteeksi menneiden vuosien opettajia ja kysellä mikä on niiden arvio tilanteesta.
Ei minulla ole nyt tähän muuta lisättävää. Varmasti teillä on jotain listättävää. Jotenka ei muuta kun odottelen teidän mielipiteitä minun kommentista- tyhjät laarit
Maistuvaakin saattais olla ainakin joskus jos sitä ruokaa edes riittäisi joka päivä kaikille...
- ettäsellaista
Et kerinny siis nähä mitä on olleet pöperöt Ouluun liittymisen jälkeen. Välittömästi huononi ruoka ja alkoi loppua kesken.
- Tossavainen
Keittotaidon puute, polittisin perustein taas valittu "kommari" tai "sossu".
- En suosittele !
Tiedon mukaan koulun salainen resepti on paljastettu,se on :Hieman kustakin purkista
- kuybfiv4wfed??????
Miksi te aikuiset ihmiset täällä valitatte siitä, että nuoriso on tottunut syömään pelkkää pikaruokaa? Tänään oli riisiä ruokana, sitä ennen oli perunavapaata ruokaa viimeksi... olisikohan ollut helmikuussa?
Saakeli soikoon. Onko normaalia jos makaronit ovat kirkkaan keltaisia ja pomppivat pitkin lautasta eivätkä lähde haarukasta irti? (Niiden kanssa oli ihan hyvää kastiketta) Tai se, että yhtäkkiä broileripyöryköitä seuraavana päivänä on opettajilla ja oppilailla yllättävän monella maha kipeä? Miksi nakkikeiton nakit ovat osittain harmaita? Miksi mannapuurossa on lusikan kokoisia pahkuroita?
Kyllä siellä ruokaa osataan tehdä, tämän päivän ruoka oli hyvää... Joskus taas on sellaista tavaraa.... - stanan nulikat
vatsatautia ollut liikkeellä hyvin laajana lähes epidemiana koko pohjois-pohjanmaalla,meilläkin kävi vajaassa kahdessa viikossa koko suvun läpi eikä yksikään ole länsituulessa joten se siitä ruuan syyllistämisestä vatsatautiin. ota kuule nulikka asioista selvää.
- isdugfqpui
Ei ruokamyrkytyksestä niin pientä mahakipua olisi tullutkaan.
Entä harmaat nakit ja neon keltaiset makaronit?
- kauheaa
ja herran jestas vihreät salaatit!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856304
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859