Kumpula-Natrin neroudet

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/13854-kielikeskustelussa-on-tarkasteltava-hyotyja

"johtuen perustuslakiin kirjatusta Suomen kaksikielisyydestä, ruotsin kielen osaamisesta on erityistä hyötyä nykyaikaisessa työelämässä."
10217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onhan siitä jos lähtee yhteiskunnan palvelukseen, koska meillä on virkamiesruotsivelvoite jonka RKP on junaillut meidän riesaksi.
Ilman virkamiesruotsia ruotsin kielellä ei tekisi yhtään mitään.
Helpompi opettaa hurrit puhumaan suomea, puhukoon muumiansa kotonaan ja keskenään, niin saamelaisetkin tekevät

Äänestä

Nampula-Kutri ei kun Mia-Petra Kumpula-Natri näkee hyödyllisenä osata ruotsia jos vaikka virkamieheksi ryhtyy nuori.
Idästä katsoen juttu vaikuttaa hölmöltä. Puuttuu vain, että pitää virkamiehen peruukkinsa puuteroida. Niin on aikansa eläneen makuista tekstiä.

Äänestä

Tuohan oli Kumpula-Natrilta oikein hyvä kiteytys ainakin yhdestä selkeästä opiskelijan hyödystä.

Hyvä että tännekin joskus linkitetään jotain analyyttistä ja kiteytettyä.

Samasta syystähän kaksikisleiset mielellään näkisivät että toisen kotimaisen pakollisuudesta luovuttaisiin. Yksityishenkilönä minäkin äänestäisin sen poistamisen puolesta. Koko kansalle vastuullisena poliitikkona en sitä tekisi, kuten eivät suurin vastuullisista ole tehneet tai tule tälläkään kertaa tekemään.

Aika yksinkertaista loppujen lopuksi.

Äänestä

Ehdottomasti lisää lainsäädännöllistä kaksikielisyyttä. Suomi nousuun puhumalla toinen toisellemme ruotsia!

Äänestä

" Linkki "
SDP:n ssvekokanat on todettu jo epäisnmaallisiksi mitättömän ruotsinkielen ajamisesta ssuomeen.

Äänestä

Kumpula-Natrin suomalaisuudesta kertovat hyvin hänen valintansa lapsien nimeksi: Alvar ja Klaara. Isän nimi Vote. Todella suomalainen.....

Kumpula-Natri voisi kommentoida Iltalehden uutista kotikaupungistaan Vaasasta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200904069367930_uu.shtml:

Päiväkoti rinnasti suomen kielen käytön kiroiluun. Asiasta uutisoi Pohjalainen 6.4.2009.

Kahden lapsen isä taistelee suomen kielen käyttökieltoa vastaan Vaasassa. Perheen lasten ruotsinkielinen päiväkoti on kieltänyt lapsia puhumasta suomea päiväkodissaan.

Isän mukaan kaksikielisen perheen lapset ovat joutuneet syrjinnän kohteeksi, koska eivät saa käyttää omaa äidinkieltään.

Vanhempainillassa päiväkodin johtaja oli kertonut, että että henkilökunta ottaa "kovan linjan" suomen kielen suhteen.

- Kun kysyin häneltä, mitä tämä tarkoittaa, vastasi hän että lapsilta kielletään suomen kielen käyttö. Sanoin, että lasteni toinen äidinkieli on suomi, eikä heiltä sen käyttöä saa kieltää eikä heitä siitä mitenkään syyllistää, isä kertoo.

Isä ei hyväksy päiväkodin linjaa ja on tehnyt asiasta kantelun Vaasan varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnalle.

- Suomen kielen käyttö kaikissa tilanteissa rinnastettiin esimerkiksi kiroiluun. Henkilökunta ei käyttänyt sanaa kielto, vaan he puhuivat johdonmukaisesta suosituksesta. Mutta lapsi ymmärtää nämä asiat samalla tavalla, isä kertoo Pohjalaisessa.

- Eräs ruotsinkielisen opetustoimen virkamies sanoi, että tämähän on pientä verrattuna siihen, mitä ruotsinkieliset ovat vähemmistönä joutuneet kestämään, lausunnosta tuohtunut isä kertoo.

Äänestä

Tuo tapaus pitäisi viedä jonnekin EU käsittelyyn niin tämä apartheid Suomessa nousisi julkisuuteen.

Saattaisi olla Stupidolla siinä suomi-brandissa selittelemistä...


Etelä-Afrikastakin apartheid katosi kun maailman sen tuomitsi..

Äänestä

Juuri tällaiset Natrit ovat ajaneet Suomen pysyvään lamaan. Oma etu ja svedukaverin etu sekä Kreikan etu ensin. Ja suomalainen maksumieheksi.

Perustuslakikin on mukautettava nykyaikaan jos maan etu sitä vaatii. Nykyaikainen työelämä aniharvoin tarvitsee ruotsinkieltä ihan oikeasti. Tilanteet voidaan hoitaa samoin kuin muidenkin harvinaisten kielten osalta.

Äänestä

Kumpula-Natri on ehkä kaikkein svekoin aktiividemareista. Esittää maltillista, mutta on kiihkosveko. Vaasan surutahojen korruptoima urapoliitikko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


.linkki. kirjoitti:

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/13854-kielikeskustelussa-on-tarkasteltava-hyotyja

"johtuen perustuslakiin kirjatusta Suomen kaksikielisyydestä, ruotsin kielen osaamisesta on erityistä hyötyä nykyaikaisessa työelämässä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu