Kyllä se vain niin on, että taustalla on eriitäin suuri merkitys pärjäätkö korkeakoulussa vai et.
Kaverini on duunariperheestä ja oli vuosia koulukiusattu, joten hän oli vähän avuton nuorten kanssa. Sinnikkyydellä hän kuitenkin pääsi oikikseen.
Mutta sitten ongemat alkoivat uudestaan. Hieman ujona ja avuttomana häntä ei otettu ryhmiin mukaan ei osakunnilla eikä bileissäkään. Kavereita ei vain tullut, vaikka hän epätoivoisesti yritti saada niitä. Joten silloin kun hänen olsisi pitänyt lukea hän murehti yksinäisyyttään ja silloin kun olisi pitänyt "bilettää " hän sai olla yksin. Eli ryhmän tuen saamisella on valtava merkitys korkeakouluissa pärjäämiseen; mitä hauskempaa muiden nuorten kanssa on sitä paremmin jaksat myös päntätä niitä kurssikirjoja. Kukaan ei jaksa tehdä kaikkea työtä yksin !
Vika on tässä nykyisessä kasvatuksessa. Kun vanhemmat ovat lastensa kavereita, nuorille on annettu täysi oikeus päättää mikä on oikein ja väärin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mukaan ei tarvitse ottaa esim. henkilöä ei nyt ole ihan oma kaveri taikka hieman poikkeava- mitään velvollisuuden tuntoa toista kohtaan ei enää ole vaikka toinen jäisi täysi yksin. Jokainen toteuttaakin vain itseään ja pääasia onkin, että itsellä on hauskaa ja viihtyy.
Vai mitä mieltä olette ?
Kaverini on duunariperheestä ja oli vuosia koulukiusattu, joten hän oli vähän avuton nuorten kanssa. Sinnikkyydellä hän kuitenkin pääsi oikikseen.
Mutta sitten ongemat alkoivat uudestaan. Hieman ujona ja avuttomana häntä ei otettu ryhmiin mukaan ei osakunnilla eikä bileissäkään. Kavereita ei vain tullut, vaikka hän epätoivoisesti yritti saada niitä. Joten silloin kun hänen olsisi pitänyt lukea hän murehti yksinäisyyttään ja silloin kun olisi pitänyt "bilettää " hän sai olla yksin. Eli ryhmän tuen saamisella on valtava merkitys korkeakouluissa pärjäämiseen; mitä hauskempaa muiden nuorten kanssa on sitä paremmin jaksat myös päntätä niitä kurssikirjoja. Kukaan ei jaksa tehdä kaikkea työtä yksin !
Vika on tässä nykyisessä kasvatuksessa. Kun vanhemmat ovat lastensa kavereita, nuorille on annettu täysi oikeus päättää mikä on oikein ja väärin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mukaan ei tarvitse ottaa esim. henkilöä ei nyt ole ihan oma kaveri taikka hieman poikkeava- mitään velvollisuuden tuntoa toista kohtaan ei enää ole vaikka toinen jäisi täysi yksin. Jokainen toteuttaakin vain itseään ja pääasia onkin, että itsellä on hauskaa ja viihtyy.
Vai mitä mieltä olette ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikeeta on jos on ujo ja avuton. Väitän kuitenkin etteivät läheskään kaikki duunariperheistä tulevat ole ujoja ja avuttomia. Ei auta kun mennä rohkeesti mukaan, sillä se lähtee...
Tämä samainen "siivoojan poika" kirjoitteleen jok'ikiselle keskustelupalstalle samasta aiheesta eli monistaa samaa tekstiä:
Please, älkää vastatko näihin kirjoituksiin jotka eivät millään tavalla liity otsikon aiheeseen (Yliopisto-opiskelu)
Muuten koko palsta joutuu, taas uudelleen, näiden häiriköiden kohteeksi!!
Itse ainakin opiskelin itse asiani. En toki missään paitsiossa ollut vaan tulin kyllä toimeen muiden kanssa, mutta en koskaan tuntenut halua lähteä bilettämään tai hakea jotain kummallista 'ryhmän tukea' opiskeluuni. Itse se on ihmisen tässä maailmassa pärjättävä, mutta se edellyttääkin sitä, ettei aina hae apua muista vaan elää oman elämänsä itse.
Et sinäkään ilman ystäviä pärjää, vaikket ryhmän tukea opiskeluihisi ole etsinytkään- kukaan ei jaksa loputtomasti yksin. Kyseiseltä ihmiseltä oli koulukiusaaminen vienyt kaikki ystävät ja hän luuli saavansa niitä mm. osakunnalta.
Mutta mukaan ei otettu koska hän oli epävarma eli heidän ei tarvinnut tulla ollenkaan vastaan. Vika on tässä itsekkäässä yhteiskunnassamme, jossa tehdään vain sitä mistä itselle on etua.
pitäs varmaan lopettaa tää yhteiskunta
On totta, että duunari, ja muustakin kuten esim. maanviljelijäperheestä, kotoisin oleva joutuu taistelemaan ehkä suhteessa enemmän kuin "akateemiset mallit saanut". Paljon kuitenkin ratkaisee kodin henki, jos se on kannustava, taustasta huolimatta, on sillä suuri merkitys. Itse tiedän sen sen tasan tarkkaan kun olen päässyt maalta pienistä oloista siihen missä nyt olen. Ajattelen usein esim. kaveriani, jolle vanhemmat maksoivat opiskelijakämpän ja kuukausikulut vielä päälle. Alku oli helpompaa, ilman lainoja. Toisaalta onhan olemassa lapsia, joille akateeminen ura ei maistu/onnistu vanhempien hyvistä koulutuksista huolimatta. Tästäkin mulla on lukuisia esimerkkejä. Olen työn takia ollut tekemisissä erittäin varakkaan suvun kanssa, jossa on sekä koulutusta että rahaa. Tästäkin suvusta on tullut käytännön ihmisiä, tekstiilipuolle ynnä muuhun, mutta sekin on tietenkin helppoa kun töitä ei tarvitse tehdä rahan takia. Koulutus on tietenkin myös "strateginen valinta", sijoitus, joka ei tuota välitöntä hyötyä,. Tätä voi olla mahdotonta selittää tässä heti kaikki mulle nyt -maailmassa.
Huomaathan, etten tässä ole ottanut kantaa sellaiseen vaikeaan asiaan kuin ihmisen onnellisuus, tyytyväisyys ja niin edelleen, siis asiaan, jota on vaikea mitata eikä se siis kuulu tähän.
Hmmm... Omien kokemusteni perusteella ratkaisevaa ei ole tausta, vaan oma persoonasi. Tunnen ns. parempien perheiden lapsia, jotka ovat olleet kiusattuja ja syrjittyjä juuri ujon luonteensa/ulkonäön jne. takia, sekä erittäin kunnianhimoisia, skarppeja ja sosiaalisesti lahjakkaita duunariperheiden lapsia. Ja päinvastoin.
Itse olen vaatimattomista oloista lähtöisin, mutta oman sinnikyyteeni ja lujan tahtoni avulla ponnistanut varsin pitkälle, jos näin voi sanoa. Apunani on ollut myös iloinen luonne ja miellyttävä ulkonäkö. Voin ihan rehellisesti sanoa, etten todellakaan ole omassa tiedekunnassani mikään harvinaisuus, vaan meitä on paljon. Itse en ole koskaan hävennyt taustaani, vaan ollut ylpeä omista saavutuksistani, enkä ehkä juuri tästä johtuen ole koskaan kokenut mitään kakkosluokan-kohtelua kenekään taholta. Turha siis syyttää omista ongelmistaan taustaa. Peiliin katsominen on usein hyödyllisempää...
Kyllä tuossa lausumassasi on osa totuutta. Joskus tenavana kun oli eri "kekkereitä" niin köyhän kakarat oli vähän sivussa. Kaverille ei ollut varaa viedä niin suurta lahjaa kuin rikkaiden vekarat toivat-->niinhän sitä joutui kiusatuksi, kun niin vaatimattoman toi.
Lapset ovat aika raakoja toisilleen. Tausta (köyhyys) vaikutti kyllä nuoren elämään, vaatteet oli hommattu kirpparilta jne. Huudot "tommosta takkia mä pidin 5 vuotta sitte" jne. eivät olleet harvinaisia. Pilkkaa vaatteista sai kestää ja ainaista tönimistä. Teini-ikäiselle se on kova paikka. Voitte arvata, että perheemme Lada ei ollut kovaa huutoa "paremman sakin" keskuudessa.
Liekö kaikella ollut vaikutusta kun joskus lähdin punttisalille ja itämaisten lajien pariin ja sillä tiellä olen nytkin.
Olen tavannut näitä "paremman sakin" edustajia myöhemmin ja edelleen he yrittävät polkea "köyhää". Homma vain on latistunut aika pahasti kun olen kasvanut heitä isommaksi ja taistelulajien ansiosta aika nopeaksi, lisäksi nähtyään millä autolla olen liikkeellä, niin vaisuksi kävi! Eipä ollut tönijöiksi!
En voi väittää ettenkö tuntisi riemua. Taustastani kai johtuu sekin, että suutun hirvittävästi aina kun kuulen koulukiusaamisista. Tekee mieli mennä heti puolustamaan sitä yhtä jolla on yleensä ainakin viisi vastassa.
Toki minulla nuoruudessani kavereita oli, ihan hyvin toimeentulevista perheistäkin, mutta olin ehkä porukan köyhin. Sitten kun kiusaajat tulivat niin kaverit väisti sivulle, etteivät joudu osallisiksi. Yksi jopa pomppasi myöhemmin mukaan kiusaajien joukkoon. Se siitä kaverisuhteesta.
Luonne tuli vahvaksi, jos kukaan ei halua olla kaveri kanssani, niin ei tartte. Hyväksyntää en tarvitse keneltäkään. Kotona on parhaat ystävät, jos muita ei ole, so what. Eipä silti, tosiystäviä olen saanut monta.
Tahdon vain sanoa, että huonostakin oloista voi ponnistaa korkealle. Älä anna periksi. Itseäsi voit kehittää monella eri tavalla!