Ateistien todistelu siitä, että Jumalaa ei ole olemassa on perin huvittavaa. Tuhansien vuosien aikana kukaan ei ole kuitenkaan onnistunut osoittamaan, että Jumalaa ei ole olemassa.
Ateistien tyypillinen vastaväite tähän on, että kukaan ei ole osoittanut, että Lentävää Spagettihirviötä tai Russelin Teekannua ei ole olemassa.
Nykyisin kaukoputket ovat kuitenkin niin kehittyneitä, että teekannun kokoinenkin objekti huomattaisiin hetkessä, jos se olisi missä Russelin Teekannun väitetään sijaitsevan. Lentävästä Spagettihirviöstä olisi paljon videokuvaa yms, jos se olisi aito, koska niin suuri olento ei voi piiloutua.
Ateistien parhaat esimerkit olivat näin helposti falsifioitavissa. Jumalaa kukaan ei ole kuitenkaan toistaiseksi pystynyt falsifioimaan, vaikka miljoonat ovat sitä yrittäneet. Mikäli joku keksisi vedenpitävän loogisen ketjun, joka osoittaisi että Jumalaa ei ole, hänestä tulisi maailman kuuluisin ihminen. Tällaista ihmistä ei kuitenkaan ole olemassa.
Ateistien tyypillinen vastaväite tähän on, että kukaan ei ole osoittanut, että Lentävää Spagettihirviötä tai Russelin Teekannua ei ole olemassa.
Nykyisin kaukoputket ovat kuitenkin niin kehittyneitä, että teekannun kokoinenkin objekti huomattaisiin hetkessä, jos se olisi missä Russelin Teekannun väitetään sijaitsevan. Lentävästä Spagettihirviöstä olisi paljon videokuvaa yms, jos se olisi aito, koska niin suuri olento ei voi piiloutua.
Ateistien parhaat esimerkit olivat näin helposti falsifioitavissa. Jumalaa kukaan ei ole kuitenkaan toistaiseksi pystynyt falsifioimaan, vaikka miljoonat ovat sitä yrittäneet. Mikäli joku keksisi vedenpitävän loogisen ketjun, joka osoittaisi että Jumalaa ei ole, hänestä tulisi maailman kuuluisin ihminen. Tällaista ihmistä ei kuitenkaan ole olemassa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Miksi ateistin pitäisi vaivautua, kun kaikki näyttövelvollisuus asiassa on teisteillä?
Niinpä tosiaan...
Sitä odotellessa liitteenä elämän pikku faktoja :)
http://www.youtube.com/watch?v=uiws904iuEQ
Kiva kun olemme samaa mieltä.
Ihan totta.
Ateismin määritelmä on olla uskomatta/vastustaa jotain, minkä tietää olevan olemassa.
Juku, mistäs noin hienon määritelmän löysit?
Ihanko vaan mielikuvituksestasi kaivoit vai pitikö kilauttaa kaverille?
Tärkeä lisä uskomattomaan kreationismi–suomi-sanakirjaan tämäkin. Kiitos siitä neidille.
o_O ? Mistä näitä neropatteja putkahtelee?
Tuliskohan samasta reiästä josta juristien väitetään putkahtelevan. Tietysti solon1:tä lukuun ottamatta.
Tuhansien vuosien aikana kukaan ei ole kuitenkaan onnistunut osoittamaan, että Jumala on olemassa. Tai edes että voisi olla olemassa!
>Ateistien todistelu siitä, että Jumalaa ei ole olemassa on perin huvittavaa.
Neiti voisi antaa linkin näihin minulle hieman outoihin todisteluihin, niin saisimme muutkin huvittua.
Huom! Jumala kirjoitettu isolla. Täten on oletettava, että tarkoittaa Raamatussa "määriteltyä" jumalaa. Joka taas on looginen mahdottomuus ja usein näilläkin palstoilla olemattomaksi todistettu. Tietysti jos tuosta määritelmästä tingitään, niin tilanne muuttuu, mutta sitten ei puhutakaan enää kristinuskon Jumalasta, vaan jostain muusta jumalasta.
Toisaalta, eipä tilanne muuttuisi, vaikka tuota ötökkää ei olemattomaksi voisikaan todistaa. Todistustaakka on, kuten kaikki titetävät, uskovaisilla.
Ja aloittajalle tiedoksi, spagettihirviötä ei tietenkään ole, mutta Vaaleanpunainen Näkymätön Yksisarvinen on totta!
Ei sitten löytynyt ateistien todisteluja. Voi että olenkin yllättynyt...
Toki sikäli ymmärrän neitiä, että kun vain kopsaillaan hihupropagandaa, tilanne on lähteiden suhteen vaikeampi kuin se oman tekstin kyseessä ollen olisi.
Tuliko mieleesi, että lentävä spaghettimonsteri osaa olla näkymätön ja immateriaalinen, kuten sinunkin jumalasi? Monsteri on myös kaikkivoipa nääs. Et ole kumonnut sen olemassaoloa millään tavalla.
Kummallista, että näin yksinkertaista ajatusta et osannut käydä läpi ennen viestisi julkistamista.
Koetat päästä liian helpolla:
"Ateistien parhaat esimerkit olivat näin helposti falsifioitavissa. Jumalaa kukaan ei ole kuitenkaan toistaiseksi pystynyt falsifioimaan, vaikka miljoonat ovat sitä yrittäneet."
Et pystynyt falsifioimaan "ateistien parhaita esimerkkejä" lapsellisilla yrityksilläsi. Jos olisit, niin samalla olisi mennyt kumoon. Jumalankin olemassaolo. Kaikki kolme avauksen kohdetta ovat mahdottomat todistaa olemattomiksi ja myös oleviksi.
Muistathan, että vain olevaksi todistaminen falsifioi olemattomuuden, mutta olevaisuuden todisteen puute ei ole olemattomuuden todiste.
Tutustu termiin "Russelin teekannu".
Mikä niistä lukemattomista jumaluuksista pitäisi sitte löytää? Ukko-ylijumala ja zeus vai ehkäpä juppiter?
Ei niitä minusta ole kuin yksi. Ihmiset vain ovat käsittäneet Hänet vaillinaisesti aika monella tapaa, josta mainitsit kolme.
Vaillinaisesti ei voi käsittää jotain käsittämätöntä, jossa ei ole mitään mihin tarttua. Jumala on absoluuttisen vapaa subjektiivisille määritelmille.
Onhan sentään;
"..jotain käsittämätöntä, jossa ei ole mitään mihin tarttua."
Ihmiset tarttuvat subjektiivisiin tunnelmiinsa jopa hanakammin kuin objektiivisiin havaintoihin.
Kun kukaan ei ole minulle vielä selvittänyt, kuka on se auktoriteetti, joka määrittää miten raamattua ja uskonasioitatulee tulkita. Sellaista kun ei ole. Väittäessäsi, että sinun tulkintasi on oikea ja muut vaillinaisia puhut täyttä roskaa.
Käsitit väärin:
"Väittäessäsi, että sinun tulkintasi on oikea ja muut vaillinaisia puhut täyttä roskaa."
Väitan, että kaikki tulkinnat ovat vaillinaisia, omani muiden joukossa.
>Väittäessäsi, että sinun tulkintasi on oikea ja muut vaillinaisia puhut täyttä roskaa.
Paitsi että th ei ole koskaan väittänyt niin.
Ateisti voi olla myös vaikka ei usko evoluutioon tai muihin luonnontieteisiin. Toki evoluutioteorian ymmärtäminen johtaa usein raamatun roskikseen heittämiseen. Ihmisen mieli on perusteiltaan valikoiva siten että se ei hyväksy valheellista selitystä jos oikea ja perusteltu selitys on olemassa.
Kiinnostaisi tietää, miksi ateisti ei hyväksyisi tieteen tuloksia. Tavalllisesti tuon asenteen tuottaa nimenomaan oman uskon asettaminen tieteen yläpuolelle.
Allah, Zeus, Azathoth ja Madokami ovat myös olemassa, koska kukaan ei ole pystynyt todistaman niitä olemattomiksi.
Tietysti ominaisuudet ovat muuttuneet näiden Jumalien kohdalla kun edelliset ovat osoitettu mahdottomiksi.
Kertoisitko lisää siitä miten "ateistit ovat todistelleet ettei Jumalaa ole olemassa"?